Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset vol II

Paljon helpompaa olis, jos Domppari ei olis ollu tommonen ahne sika vaan olisi tyytynyt vain yhteen romutietsikkaan. Vois nimetä sen esimerkiksi vaikka kaikkien Jonin ilmeiden mukaan.
 
Nimeä ne numeron mukaan. Kandee käyttää mielikuvitusta.

1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.

Okei toi vika vois olla 107.
 
Nimeä ne aistien mukaan. Lisää kuudes, seitsemäs ja kahdeksas aisti sekä poista haju.
 
152:ataviisikymmentäkaksi hevosvoimaa löytyi säätöihin laittamisen jälkeen Yamahan takarenkaalta. Riittänee hengen ja / tai ajoneuvon kuljettamiseen oikeuttavan muoviläpyskän menettämiseen.
 
Knoukka taisi tosissaan väsähtää forumiin, kohta kuukausi mennyt viimeisimmästä viestistä.
 
Kävin lueskelemassa Webbiksen kommentteja rasf1:stä reilun kymmenen vuoden takaa. Se oli ihan samanlainen jo sillon.
 
Työkaveri on aina ennen saanut muutaman satasen veronpalautusta, oli nyt hieman yllättynyt, kun saikin lähes nettokuukausipalkkansa verran mätkyjä. Ei ollut huomannut, että veroehdotuksessaan oli arvioitu kämppälainan korkomenot kolminkertaiseksi verrattuna aikaisempiin vuosiin. Ilmeisesti parilla muulla työkaverilla tuli muutaman satasen mätkyt samasta syystä. Verokarhun jäyniä.
 
Ylös