Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

Oli aika hyvä lauantaina pinkun(Ravintola Pingviini Tikkurilassa) vessassa kun odottelin pääsyä vessaan niin siinä ihan normisti odotin ja seisoin ja sattumalta nyt siinä on peili edessä ja joku randomi humalainen äijä tulee siihen sanoo mulle "Tarviitko kuvaa? Mulla on kamera" "Kuinka niin?" "No ihan selvästi näytät tyylikkäästi posettavan siinä" "Ihan tässä vessaan pääsyä odottelen" "aijaa no ei sit mitään mutta ihan selkeesti tarvisit kuvaa" aika humalassa se kyllä oli mut huvittava tilanne :D
 
Viimeksi muokattu:
Mosse vois kyllä tehdä kurskit ton muniensa esittelyn suhteen. Eli siis perustaa oman blogin.

Tosin kurski kai esittelee omassaan enimmäkseen ketsuppiaan.
 
Räpsähti muuten sakotkin ja toki ihan aiheesta. Olin näköjään hurjastellut toissaviikonloppuna satasen alueella 121 km/h, josta vähensivät 4 km/h toleranssia eli jäi 117 km/h. 45 euroa ja anonyymisti eli poliisia ei kiinnosta, kuka istui ratin takana. Aika halpaa lystiä täällä :rolleyes: Kerkesin jo maksaa.
 
Oli tänään aiemmin semmonen olo, että tuntui kuin pää olisi räjähtänyt.
 
Toi kundi valitteli ihan samaa.
scanners4.jpg
 
Oli aika hyvä lauantaina pinkun(Ravintola Pingviini Tikkurilassa) vessassa kun odottelin pääsyä vessaan niin siinä ihan normisti odotin ja seisoin ja sattumalta nyt siinä on peili edessä ja joku randomi humalainen äijä tulee siihen sanoo mulle "Tarviitko kuvaa? Mulla on kamera" "Kuinka niin?" "No ihan selvästi näytät tyylikkäästi posettavan siinä" "Ihan tässä vessaan pääsyä odottelen" "aijaa no ei sit mitään mutta ihan selkeesti tarvisit kuvaa" aika humalassa se kyllä oli mut huvittava tilanne :D

Joni "the natural born supermodel" Joni.
 
Joku forumistihan sulle on siellä kusijonossa vittuillut.
 
Aika hassu juttu sattu muuten lauantaina. Olin viettämässä iltaa ravintola Pingviinissä Tikkurilassa ja kun sitten jossain vaiheessa iltaa menin käymään saniteettitiloissa, seisoskeli siinä vessan oven edessä perskänninen hieman omituisen näköinen ja oloinen kundi itteään intensiivisesti peilaillen. Mut nähtyään kaveri ryntäsi suoraan kimppuun hokien "onks sul kameraa, onks sul hei kameraa, onhan sulla?". No eihän mulla mitään kameraa ollu ja vaikka olis ollutkkin, niin tuskin olisin hälle sitä antanut, mutta tyydyin nyt kuitenkin kysymään, että mihän hän sitä tarvitsee. "No ku mä tykkään poseerata, ihan selkeesti tarttisin nyt kuvan". Totesin siihen, että "aijaa", ja samalla ihan vittuillakseni kusin kundin kengille, mitä kundi ei humalatilastaan johtuen edes huomannut, mutta kyllä oli huvittava tilanne!
 
Mä olin se tyyppi
emoticon_angry.png
 
Alkoipa päivänä eräänä tapahtumaketju joka sitten päättyi päivänä toisena.
Päivänä eräänä hahmo, sanottakoon häntä vaikka Pyryäffäksi oli töissä MP-messuilla ja poistui sieltä kiireenvilkkaa ehtiäkseen risteilylle vetämään viinaa kaksin käsin. Tilanne oli hallinnassa ja laivalla todellakin vedettiin sitä viinaa välillä kolmannenkin apukäden kanssa.

Vasta toisena aamuna hommaan tuli yllättävä mutka matkaan kun kännykästä havainnoitiin tekstiviesti "ootko kadottanut jotain?" Pyryäffä oli ihmeissään, että mistä tässä nyt on kyse? Pyryäffä tutki lompakkonsa ja totesi kadottaneensa opiskelijakorttinsa. Tekstiviestiä takaisin, että opiskelijakortti puuttuu, onko se sulla? Pian puhelin pirahti ja äsken tekstailleesta numerosta mieshenkilö kertoi löytäneensä Pyryäffän repun Helsingin messkeskuksesta. Kaveri kertoi laukun sisältävän ainakin kannettavan tietokoneen. Pyryäffää hieman jänskätti pänskätti ja kylmähiki hiipi vartaloa pitkin kun mietti mitä kaikkea muuta siellä on: Formulatiketti, parin huntin juoksukengät ja vähintään toisen parin huntin edestä vaatteita.

Ystävällishenkiseksi osoittautuva mieshenkilö kertoi toimittaneensa repun hallin henkilökunnalle. Helpotus oli jo siinä kohtaa suurehko. Risteilyn päätyttä Pyryffi ampaisi oitis numerotiedustelun suotuisalla avustuksella soittelemaan messukeskukseen ja lopulta reppu sieltä löytyi ja luvattiin postittaa.

Nyt, noin viikko puhelun jälkeen päivänä toisena reppu on tuossa lattialla kaikkine sisältöineen. Kerkesi muuten melkosen monta kertaa näiden päivien aikana pyöritellä sormia ja pohtia, että mitähän sieltä tulee vai tuleeko mitään.

Hienoa ja esimerkillistä toimintaa löydön tehneeltä kaverilta! Toki kyseisen herran varakkuus myös lienee vaikuttanut toimenpiteisiin löytötavaroiden kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös