Team Lotus vuonna 2011

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Melkoista lööppiotsikointia tuo projektin venyminen. Ymmärtääkseni mitään tarkkaa aikataulua tunnelin valmistumisesta ei ollut ennen tuota Gascoynen haastattelua mainittu. Paul Tan kysyi Mikeltä mitä tämä tarkoitti sanoessaan tallin saavan oman tuulitunnelin käyttöönsä "pian". Gascoyne vastasi, että tällaisessa projektissa pian on n. 1,5–2 vuoden päästä.
 

Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
Trulli haukkui sääntömuutokset ja Lotus-sekasotkun

Jos Lotuksella menee ensi kausi ihan penkin alle niin tuosta tekstistä voisi epäillä että Trulli voi jättää jopa kauden kesken.
Jarnolta hyvää tekstiä. Meidän Heikkimme ei valitettavasti uskalla samalla tavoin asettua edes näennäisesti poikkiteloin tallinsa mielipiteiden kanssa. Italialainen ansaitsisi ehdottomasti vielä jonkun samanlaisen tribuuttijakson Ferrarin ohjaimissa kuin Badoer ja Fisichella 2009, sen verran komean uran on viinitilallinen tehnyt.
 

Moss

melkein mestari
Liittynyt
27.1.2008
Viestit
1546
Jarnolta hyvää tekstiä. Meidän Heikkimme ei valitettavasti uskalla samalla tavoin asettua edes näennäisesti poikkiteloin tallinsa mielipiteiden kanssa. Italialainen ansaitsisi ehdottomasti vielä jonkun samanlaisen tribuuttijakson Ferrarin ohjaimissa kuin Badoer ja Fisichella 2009, sen verran komean uran on viinitilallinen tehnyt.
Heikin ja Jarnon tilanteessa on paljon parempi tsempata tiimiä ja iloita pienistäkin onnistumisista. Kiukuttelulla ei saavuta kuin huonon maineen tallin sisällä. Jos Jarno alkaa julkisuudessa arvostella tiimiä ja auton kehitystyötä, niin ei tarvitse ihmetellä, miksi Heikin auto kestää useammin maaliin.
 

Ghost_Glove

Jääkausi
Liittynyt
19.1.2005
Viestit
4457
Sijainti
Ylöjärvi
Heikin ja Jarnon tilanteessa on paljon parempi tsempata tiimiä ja iloita pienistäkin onnistumisista. Kiukuttelulla ei saavuta kuin huonon maineen tallin sisällä. Jos Jarno alkaa julkisuudessa arvostella tiimiä ja auton kehitystyötä, niin ei tarvitse ihmetellä, miksi Heikin auto kestää useammin maaliin.
Munkin mielestä Heikin viime kauden asenne oli aivan pirun loistava ja saakutin kunnioitettava! Pitää kuitenkin myös sisäistää mistä Heikki Lotukselle siirtyi ja millä tavalla lähti sielä silti töitä tekemään. Go Heikki! :thumbup:
 

Moss

melkein mestari
Liittynyt
27.1.2008
Viestit
1546
Mainittakoon tosin, että Heikki kertoi, että Lotuksen tuulitunnelli on huono, että jotain kritiikkiä sieltäkin. Mutta Heikin usko tulevaan luo paljon enemmän uskoa Lotukseen kuin Trullin asenne.
Heikin kritisoima tuulitunneli ei ole Lotuksen oma, vaan jonkun ulkopuolisen omistama. Koska Lotus kerran rakentaa omaa tuulitunnelia, talli lienee Heikin kanssa samaa mieltä.
 

Zep

Well-known member
Liittynyt
13.12.2000
Viestit
4105
Sijainti
Veteli
Lotushan käyttää Fondtechin tuulitunnelia? Audihan on myös aikaisemmin hyödyntänyt kyseistä labraa. Uusi proto on kuitenkin kehitelty pitkälti Audin omassa tuulitunnelissa ja on epäiltykin, että edellisen proton kehitystyössä Fondtechin tunneli olisi antanut väärää dataa...
 

Taneli

Well-known member
Liittynyt
9.12.2007
Viestit
579
Trullilla on selkeästi asenteessa vikaa, jos luulee, että Lotus on heti voittajatalli. Kilpailukykyisen tiimin luominen kestää kuitenkin 3-5 vuotta. Heikin asenne on positiivinen ja mielestäni Heikki on paljon sympaattisempi nykyään kuin McLarenilla ollessaan jolloin asenne oli "ajetaan paalulle ja voittoon".
Yksi syy saattaa olla se, että Heikillä voi hyvinkin olla ainakin viisi F1-kautta edessä, eli hän saattaa hyvinkin kokea "Lotuksen suuruuden päivät". Jarno sen sijaan on jo uransa ehtoopuolella, joten on ymmärrettävää, että hän mielii kunnon sijoituksia nopeammin.
 

ZSpeed

Member
Liittynyt
4.1.2011
Viestit
24
Yksi syy saattaa olla se, että Heikillä voi hyvinkin olla ainakin viisi F1-kautta edessä, eli hän saattaa hyvinkin kokea "Lotuksen suuruuden päivät". Jarno sen sijaan on jo uransa ehtoopuolella, joten on ymmärrettävää, että hän mielii kunnon sijoituksia nopeammin.
Heikki vaikutti vähän liiankin onnelliselta ajellessaan joukon hännillä. Kaikki oli huikeeta ja mahtavaa. Voihan tuo motivoituminen tietysti olla hyvä syy, miksi hän oli jämätallien kuskeista paras, mutta toisaalta se ei auta sittenkun ajetaan hyvissä talleissa hyvistä sijoista. Kun paineet on oikeasti kovat ja muut menee kovempaa, ja alkaa leuka väräjämään. Vähän ehkä Fisichellamainen kohtalo voi olla Heikillä, pärjää huonoilla autoilla ihan kivasti, muttei kantti riitä ajamaan huipulla kovaa.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Heikki vaikutti vähän liiankin onnelliselta ajellessaan joukon hännillä. Kaikki oli huikeeta ja mahtavaa. Voihan tuo motivoituminen tietysti olla hyvä syy, miksi hän oli jämätallien kuskeista paras, mutta toisaalta se ei auta sittenkun ajetaan hyvissä talleissa hyvistä sijoista.
Auttaa se siihen, että parempiin talleihin yleensä pääsee. Jos ei aja vakavissaan pikkutalleissa ei isompiin talleihin ole asiaa. Ei siellä mitään "en mä nyt viitti tällasella kalustolla tosissani yrittää, katotaan sitten kun on voittaja-auto"-asennetta katsella.
 

ZSpeed

Member
Liittynyt
4.1.2011
Viestit
24
Auttaa se siihen, että parempiin talleihin yleensä pääsee. Jos ei aja vakavissaan pikkutalleissa ei isompiin talleihin ole asiaa. Ei siellä mitään "en mä nyt viitti tällasella kalustolla tosissani yrittää, katotaan sitten kun on voittaja-auto"-asennetta katsella.
En minä Heikin asennetta moiti Lotuksella. Kyllähän se toi mielenkiintoa seurata niitä jämäpään tapahtumia, kun niistä joku oikeasti jaksaa innostua. Loppuviimeksi kuitenkin tulokset radalla ratkaisee, ja maksimia on huonollakin autolla yritettävä, jos noissa hommissa meinaa jatkaa. Huipputalliuran Heikki aika pitkälti tyri McLarenilla, mutta hyvillä tuloksilla mainetta pystyy paikkaamaan ja lajissa jatkamaan vielä pitkään. Keikkuihan siellä tuollaset Brundlet ja Trullitkin ihmeen kauan.
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18363
Liekö jättäisi jo leikin kesken ennen kauden alkua, jos auto osoittautuu pommiksi.
Eiköhän Trulli aja tulevan kauden kokonaan Lotuksella jos ei ihmeempiä tapahdu, on hän sentään Gascoynen lempilapsi. Tosin Trulli tänään kertoi että Nascar, DTM tai endurance kisat voisivat olla mielenkiintoisia vaihtoehtoja tulevaisuudessa.
 

Joppe_001

Well-known member
Liittynyt
1.11.2003
Viestit
3764
Sijainti
Tois pual jokkee
Aika outoa että nimenomaan Gascoynen taholta on kuultu kohtalaisen paljon tätä uhoamista. Yleensä teknisen puolen heput jättävät politikoinnin/provosoinnin tallipäälliköiden harteille.

Sehän on selvää että tavoitteita pitää olla. Enkä näe keskikastin hätyyttelyä mitenkään mahdottomana ajatuksena. Mutta täytyy kuitenkin muistaa, etteivät STR, Force India, Sauber tai Williams mitään nappikauppaa pyöritä. Isot budjetit niillä on, enkä usko että kulutuskisassa Team Lotus pystyy niitä lyömään. Siinä mielessä Gascoynen puheet kauden aikaisen kehitystyön nopeudesta kuulostaa vähän liioittelulta. Ja että vielä hätyyteltäisiin Relluja. Toki on syytä muistaa, että mistäs sen tietää millainen traktori esim. juuri Renaultin uusi auto voi olla? Viime kaudesta on turha vetää liian suoria johtopäätöksiä tämän kauden voimasuhteisiin.

Kuitenkin Team Lotuksen suunnitelmia keskikastin läpi purjehtimisesta mutustellessa, on syytä muistaa Muddy Talkerin viisaat sanat: catching is one thing, passing is quite another. Viime kauden tarjoama lähtötaso on sen verran alhainen, että suhteessa vanhoihin talleihin suorituskyvyn parantuminen lienee suurta, ja Lotukset saattavat hyvinkin pyöriä siellä keskikastin mukana. Mutta se seuraava askel kohti kärkeä on äärettömän vaikea. Red Bull ahersi vuosia, Toyota ja Honda eivät oikeastaan koskaan tätä läpimurtoa tehneet. Viisivuotissuunnitelma kärjen hätyyttelystä kuulostaakin pahasti autonvalmistajien muutaman vuoden takaisilta pr-puheilta. Ilman kulukattoa tai jonkin rahakkaan tukijan ilmaantumista en usko Lotuksen kärkeen nousevan.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Ilman kulukattoa tai jonkin rahakkaan tukijan ilmaantumista en usko Lotuksen kärkeen nousevan.
Eihän Team Lotuksella varsinaisesti rahahuolia ole, onhan sillä Tony. Kuvio on aika lailla samanlainen kuin Force Indialla, eli pääosa rahoista tulee omistajan muista firmoista. Bobakki kirjoitti aiemmin, ettei Lotus enää juurikaan jää resursseiltaan Toro Rossosta tai FI:stä. Ja sivuaa samalla muutenkin Lotuksen mahdollisuuksia haastaa vanhempia talleja.
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Team Lotuksen nettisivulta on muuten kadonnut sponsoripalkista Protonin lisäksi myös 1Malaysia. Nimitilanne on siis varsin mielenkiintoinen, kun markkinointinimi Team Lotus sisältää Lotuksen, joka ei tallia tue, ja taustalla toimivan yrityksen nimi 1Malaysia Racing Team (UK) taas pitää sisällään tukijoukot jättäneen 1Malaysia-hankkeen.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös