Treenitoikki 2017

Örfil

Guest
Vähän pitempää iltalenkkiä oli tänään filllarilla. Persnahkojen parkintaan ei ole paljoa aikaa, mutta eipä tuo nyt hirveän pahalta tänään tuntunut.
 

Örfil

Guest
Eikä kaikissa kisoissa ole paljoa yleisöä. Jolkottelin lauantaina välillä kilometrikaupalla aivan yksin, ei ristinsielua missään.

Lisäksi kun menee kisaan, kellonaikaa ja säätä ei voi passailla. Jos startti on klo 12:00 niin se on 12:00. Samoin sihen voi päälle tulla kisamatka ja odottelua tuntikaupalla jossain kopissa tai nurmikolla istuskellen. Kotoa kun lähdet lenkille, lähdet suoraan kotisohvalta.

Mitähän tuo joukiksen 9:00 min/km kommentti aiemmin tarkoitti? Sehän on ripeä kävelyvauhti ja en muista että kenenkään juoksutuloksista olisi sellaisia lukemia täällä saatu?
Sattumoisin käytän tuolla pahantekoharjoituksissa nyrkkisääntönä etenemisnopeudelle hyväkuntoisella tiellä, päivävarustuksessa (M05, kuulasuihku, lippaat + kevyt reppu) 9:00/km ja vastaavasti metsäpolulla 12:00/km.
 
Liittynyt
24.1.2004
Viestit
10131
Sijainti
Oslo
On eri asia tehdä jotain treenissä kuin kisoissa. Siinä on valtava ero. Voi kysyä keltä tahansa triathlonistilta.(
Miksi kysyä triathlonistilta, kun asiaa on tutkittu. Tiede on osoittanut, että ihmiset pystyvät kasvattamaan merkittävästi suoritustasoaan urheilussa ryhmä-/kilpailutilanteissa. Eräässä tutkimuksessa painonnostajien maksimisuoritus parani 11%, ja on viitteitä siitä, että kestävyyslajeissa "kilpailuefektin" vaikutus on paljon suurempi.
Tämä ilmiö on tunnettu pitkään. On mielestäni yllättävää, ettet sinä valmentajana ja kestävyysurheilijana tiennyt siitä.

Asiasta löytyy helposti materiaalia Googlaamalla, mutta laitanpa tähän yhden linkin: Does competition boost performance?
Jutussa onkin mukavasti esimerkkinä kaikkien aikojen triathlon-kisa, ja mukana on huvittava anekdootti triathlonistin (Scott) vastauksesta kysymykseen kuinka paljon hitaammin hän olisi suoriutunut urakasta ilman Allenin "kiritystä".

Triathlonistilta ei siis kannata kysyä.


Oma kokemus ja ymmärrys on, että juuri kisoissa moni saa puristettua itsestään irti vielä vähän normaalitasoa enemmän. Äskettäin oli Niken yritys maratonilla alle kahden tunnin aikaan päästä. Asiaan liittyviä keskusteluja seuratessani yksi aihe ennen yritystä oli, että Monzan radalla juostavassa ennätysyrityksessä kilpailija jää paitsi yleisöstä saatavasta boostista.
Näin asia urheilutieteen mukaan juuri on.

Silloinhan kaikki suomalaiset tekisivät olympialaisissa omat ennätyksensä.
Puhuttiin kilpailutilanteesta, ja sinä pelkistät asian jostain syystä muotoon "kaikki suomalaiset olympialaisissa". Mieti nyt vähän enemmän noita argumenttejasi.

Mitähän tuo joukiksen 9:00 min/km kommentti aiemmin tarkoitti? Sehän on ripeä kävelyvauhti ja en muista että kenenkään juoksutuloksista olisi sellaisia lukemia täällä saatu?
Se tarkoitti sitä, että Antsa itse tuossa yllä kertoi ensimmäisessä maratonsuorituksessaan kävelleensä 5 kilometriä:
Ennen eka maraa pisin lenkkini oli 28 km. Treeni oli 90% sti lentopallon peluuta. Siihen nähden 4.38 oli ihan ok veto. 35-40 kilsasta ei mitään muistikuvaa (9 min/km). Viimeinen kilsa 4.40 vauhtia alas Mannerheimintietä.
 

Örfil

Guest
Ilmoittauduin Lumijärvi-lenkille, 9.2 km:n lyhyt maastokisa Kylmäkoskella sunnuntaina. Taitaa olla aivan liian pian kisamielessä, mutta juostaanpaskinpaskinnytkyllä semmoinen lauantain palauttelulenkin sijaan.

12 eurolla saa osallistumismitalin tuohon ikkunalaudalle muiden jatkoksi ;)

Toinen paikallinen kisa myöhemmin tänä vuonna on Kumpula-hölkkä ja sen 15 kilsan matkalle täytyy sitten jo vähän panostaa.
 

Örfil

Guest
Ja kappas kepponen.

Pirkkis-uutinen, joka oli mennyt ohi aiemmin:
Rantatunneli kutsuu pitkien lenkkien (134 km & 217 km) polkijoita myös tänä vuonna!
Pääseekin hurauttamaan fillarilla hieman poikkeuksellista reittiä.
 

Örfil

Guest
Sikamessias taitaa olla kanssa näitä teoria- ja katsokaa vaikka Wikipediasta -miehiä ;)
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Mitenkähän vertautuu rasittavuudeltaan maratonjuoksuun reipasvauhtinen 40km:n marssi taisteluvarustuksessa?
 

Örfil

Guest
Nuorna miehenä tehnyt jälkimmäisen ja vanhempana ensimmäisen. Muistaakseni meidän ryhmällä aikaa meni tehtävien suoritukset mukaan lukien 11-12 tuntia. Muistikuvani mukaan marssi oli raskaampi, ensinnäkin jo koska kesti niin kauan, tavaraa oli paljon (omat varusteet + radio) ja tapahtui talvella. Nimellispituus oli tuo 40 km. Ja vähän inttimausteena, että perille tultaessa kannoin kolmea asetta, kun muutama kaveri sippas ihan tyystin.

Ruokalan kattoon ei ammuttu eikä ylenemiskieltoja jaettu.
 
Liittynyt
24.1.2004
Viestit
10131
Sijainti
Oslo
Toissapäivänä maantiepyörällä 81km (kova mäkitreeni-tempo-intervalleja), eilen 106km MTB:lla Markassa mäkisessä maastossa sorateitä, tänään 89km maantiepyörällä tasavauhtia.
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Toissapäivänä maantiepyörällä 81km (kova mäkitreeni-tempo-intervalleja), eilen 106km MTB:lla Markassa mäkisessä maastossa sorateitä, tänään 89km maantiepyörällä tasavauhtia.
Mitä mieltä olet Tour de Francen Mont Ventouxin etapista? Minusta on aika mielenkiintoista polkea ensin kisavauhtia noin parisataa kilsaa ja siihen loppuun vetää 20 km pelkkää kiitettävän jyrkkää nousua. Sanon suoraan, että minulle olisi jo saavutus mennä tuo pelkkä nousupätkä ylös pyörällä.
 

Sikamessias

Banned
Liittynyt
6.1.2017
Viestit
21
Mitenkähän vertautuu rasittavuudeltaan maratonjuoksuun reipasvauhtinen 40km:n marssi taisteluvarustuksessa?
En kumpaakaan ole itse suorittanut. Jos vertailua haluaa kuitenkin tehdä, täytyisi määrittää nopeudet juoksuille. Antsa esimerkiksi kertoi, että oli kävellyt "juostessaan" maratonin. En itse juoksuksi määrittele yli neljän tunnin maratonsuorituksia.
 

Örfil

Guest
Tulee vähän enämpi näkemystä asiaan, kun on jotain itse suorittanut, eikä vaan kirjasta lukenut.
Toiset puhuu kuin ilman alaleukaa, toiset tekee ja syö samalla leipää :ahem: Vai miten se Alpun sanonta meni?


30 km meni alle 3 tunnin, sitten hiipui kun loppui totaallisesti energiat.
Jep, sama meni mulla tuossa vikalla kolmenkympin harkkalenkillä, mutta siinäpä se onkin temppu pitää sama vauhti vielä 12 km. Siitä tuli itsellenikin vähän väärä mielikuva, että uusi enkka maralla on lastenleikkiä.

Mutta ainahan näitä "olin kansakoulussa Lasse Vireniä nopeampi" urheilijoita on, jotka ei viitsi edes juosta enkkoja/matkoja/kisoja koska ne ovat jo paperilla teoriassa varmistettuja/voitettuja/tehtyjä. Miksi siis hikoilla?
 

Sikamessias

Banned
Liittynyt
6.1.2017
Viestit
21
Jos tämä ei ole joukiksen kakkosnikki, niin mikä sitten?
Mitä helvettiä nyt oikeasti. Joukahainen on kirjoittanut tänne hyvin perusteltuja kommentteja. Olen niistä pitänyt. Ehkä sinun olisi hyvä keskittyä kommentoimaan asiaa, ei kirjoittajaa.
 

Sikamessias

Banned
Liittynyt
6.1.2017
Viestit
21
Sehän on puhtaasti sun ongelmasi. Ei vissiin kunto riitä vetää maratonia?

Mutta jatka toisille vittuilua ja dissaamista. Sitä varten lie tuo nikkikin perustettu.
Outo hyökkäys nikkiäni kohtaan. Olen varsin asiallisia kommentteja kirjoittanut. Vittuilua ja dissaamista?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

Sikamessias

Banned
Liittynyt
6.1.2017
Viestit
21
Kestävyysurheilussa täydellisesti kyse on vauhdista. Jos ihmiselle on huikea suoritus juosta maraton neljään tuntiin, niin voin kertoa, että eipä kannattaisi itseään sen vuoksi särkeä. Lisää treeniä, niin voi tuon nautiskellen juosta.

Kuten totesin, en maratonia ole koskaan juossut. Tiedän kuitenkin kuntoni olevan sellainen, että neljän tunnin aika maratonilla olisi helpohko hölkkä.
 
Ylös