Treenitopic vuodelle 2010

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Maratoniraporttia.

Tankkauksen aloitin yli kolme päivää ennen tapahtumaa. Eli söin enemmän ja isompia annoksia, varsinkin lihaa. Karkit otin pois bannista ja juoman virkaa toimitti yleensä energiapitoinen urheilujuoma, välillä soijaproteiinilla höystettynä. Viimeiseen iltaan mennessä paino oli kolmisen kiloa, mikä yllätti itsenikin. Syömisen lopetin siihen, ja laktoosit oli olleet bannissa jo pari päivää, ettei tulisi yllättäviä ulostustarpeita. Viimeisen puoli vuorokautta pärjäilin viinikumeilla ja erilaisilla energiajuomilla. Pari tuntia ennen kisaa tämä rupesi jo äklöttämään, mutta muutenkin oli aika lopettaa kusemistarpeen välttämiseksi.

WC toimituksen tein 45 minuuttia ennen lähtöä, kun en halunnut jonottaa viime tipassa kylmässä kilpa-asu päällä. Tämän vuoksi pelasin aloituskofeiinimehujuoman kanssa varmanpäälle, ja jätin sen juomisen kolmen kilometrin kohdalla kun keho olisi lämmennyt ja kusihätäriski vältetty. Hieman ihmettelin, miksi monet aloittivat lämmittely hölkkäilyn jo yli puoli tuntia ennen aloitusta. No ehkä ne juoksivat lyhempiä matkoja ja halusivat olla heti iskussa. Itse en ottanut yhtään ylimääräistä hölkkäaskelta ennen lähtöä, vaan säästelin voimia lepäilemällä lämpimässä.

Kelihän oli aika viileän pilvinen ja etenkin rannoilla tuulinen. Aamulla 8 astetta ja juoksun aikanakin vain 9. Useimmat liikkujat olivat jossain trikoohousu-urheiluasuissa. Itse en moisia varusteita omista. Harkitsin kevyiden juoksuhousujen ja takin vetämistä päälle, mutta päädyin kuitenkin suunniteltuihin shortsit ja t-paita kokonaisuuteen.

Ennakolta olin ajatellut, että seuraisin neljän tunnin jänistä ensimmäisen kierroksen, ja toisella sitten kiristäisi tai hidastaisi tuntuman mukaan. Lähtö oli aikamoista härdelliä, kun kaikki juoksivat eri tahtiin ja hakivat parempia linjoja. Tarkkana sai olla ettei aja kenenkään päälle, vaikka ihan rauhallisesti hölkkäsin. Parin kilometrin jälkeen jänis tuli ohi, ja ruuhka sen mukana. Rupesi kyrsimään sen verran, että lisäsin vähän vauhtia pysyäkseni edellä. Sen koommin ei jänistä enää näkynyt. Ympärille muodostui joukko sopivaan tahtiin eteneviä puolikkaan juoksijoita, ja siinä sitten itselläkin vauhti hieman nousi. Epäilytti juosta maratonia 1:50 tuntuiselta puolikkaan vauhdilta, mutta menin kuitenkin muakana, kun se tuntui hyvältä. Ensimmäinen puolikas meni kaikenkaikkiaan hyvin lyhyen kevyellä askeleella juostessa ja väliaika oli erittäin tyydyttävä. Mitä vertailin omaa juoksurytmiä muihin, niin ylämäet meni aika kevyesti ohitellessa, ja alamäissä rullaus toimi myös. Loivissa alamäissä oma vauhti oli vähän hidasta ja suoralla samaa.

Suurin osa juoksijoista tuntui olleen vaan puolikkaalla, ja toisella kierroksella aika yksin joutui juoksemaan. Tämä aiheutti ongelmia kun en tuntenut reittiä, ja valkoinen viiva oli hieman sekava lähtö-maalialueella ja himmeä sora-osuuksilla. Ohjaajat sentään viittilöivät oikeaan suuntaan. Jossain syrjäisessä soraristeyksessä olin melkein lähdössä väärään suuntaan, mut joku kohdalle osunu pyöräilijä huikkas et tuohon suuntaan. Toisessa soraristeyksessä myöhemmin emmin suuntaa, mutta himmeän valkoisen viivan olin soralta aistivinani ja sieltä löytyi sitten lopulta seuraava juomapiste.

23-25km välillä homma muuttui vaikeammaksi, eikä tunnetta auttanut se, muutamia maratoonareita tuli ohi. Kehon energiavarannot alkoivat huveta, ja välillä tuntui muljuntaa rinnassa. Sain kuitenkin homman kontrolliin hieman hidastamalla ja keskittymällä hengittämään paremmin. Vähän myöhemmin sitten muutamalla ohittaneella oli homma mennyt puolikävelyksi. 27-31 mailla hölkkääminen maistui taas oikein hyvältä.

Toisen kierroksen jälkimmäisellä kympillä, rantaosuudella pukuvalinta rupes kostautumaan ja keho jäykistymään. Mutta ehkä se myös auttoi aiemmin hyvään suoritukseen, kun ei ainakaan tullut kuuma eikä hiki. Kalsarivalinta meni myös nappiin, eikä tullut pahoja hiertymiä. 34km kohdalla vasempaan ukkovarpaan kyljessä rupes tuntumaan paisumista. Iso vesikello, joka ei onneksi puhejennut matkalla eikä haitannut juoksemista. Viimeiset 5km oli jäykkää menoa etureisien ja selän selän osalta, mutta olin varma jaksamisestani. Vähän hidastin eikä se harmittanut, kun kello näytti sen verran hyvää. Naatiskellen loppu, paitsi tietenkin viimeset 300m loppukiri. Mukavata oli päästä Rauhalahden kylpylään suorituksen jälkeen.

Matkan aikana otin kolme dexalin ananaksen makuista energiageeliä. Tarjoillusta energiajuomasta en oikein pitänyt. Enimmäkseen otin vettä, ja siitä saikin aina hyvän piristyksen hetkeksi. Ensimmäisellä kierroksella en pysähtynyt joka pisteellä, mutta toisen kierroksen lopulla niitä olis voinut olla vähän tiuhempaankin. Neljäs geelikään ei olis ollut pahitteeksi. Lähtiessä vatsa vähän kupli, mutta myöhemmin ei ollut mitään ongelmia.

Nyt on reidet jäykät ja kävely kuin vaivaisukolla. Vaan kyllä kannatti. Niin onnistunut suoritus, ettei tarvitse ainakaan tänä syksynä yrittää uudelleen. Nyt voisi jättää pitkien lenkkien juoksemisen hetkeksi vähemmälle ja parannella varpaiden kynnet. Ja miettiä mitä jatkossa. Kummasti siitä tulee lisämotivaatiota liikkumiseen, kun on jokin tavoite.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Kiitos onnitteluista.
Saa nähdä pääsenkö itse edes lähelle..
Siinä sopiva aika lyötäväksi sinulle, kyllähän nyt ironmanista tunti tippuu pois :)
 
Viimeksi muokattu:

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37046
Sijainti
Helsinki
Tänään Tour De Helsinki 140km ajassa 4h35min..

Valmistautuminen
Perjantaina pienet kännit ja lauantaina 8 tuntia seisoskelua Helsinki City Triathlon toimitsijana.

Tämä kertoo paljon asenteestani tähän kilpailuun. Eli fiilistellen rennolla asenteella. Ei jaksanut ottaa kovin vakavasti.

Kisa
Ajattelin että lähtisin 28km/h ryhmään, mutta aamulla meno velodromille sujui niin kevyesti, että päätin mennä 30km/h ryhmään. Viime hetkillä sitten tein siihenkin muutoksen ja meninkin 32km/h ryhmän hännille, mikä oli oikea päätös.

Alku meni hyvin. Pelkäsin alkuosuuden mäkiä etukäteen, mutta jaksoinkin mennä ne hyvin läpi samalla vauhdilla kuin muut. Mäkien jälkeen lähdin nostamaan itseäni hänniltä ylöspäin. Pian olinkin letkan kärkipäässä ja lähdin irtiottoon 30km paikkeilla! Sain kolme muuta tyyppiä samaan hatkaan ja fiilis oli edelleen hyvä, kunnes... Toisesta silmästä irtosi piilari, ja piti pysähtyä. Ajattelin että saisin sen vielä takaisin, mikä oli turha toivo. Se oli paskana.. 32km/h porukka ohitti ja pääsi noin 500m päähän. Aluksi vähän tunnustelin ja totesin, että näin yhdellä silmälläkin tarpeeksi hyvin, joten aloin ottamaan ryhmää kiinni.

Kiinni ajaessa tuhlasin sitten järjettömästi energiaa, koska yksin jouduin puristamaan. Muut olivat siitä ryhmästä väsymyksen takia pudonneita, joten heistä en saanut apua. Vedin heitä kuitenkin porukkaan mukaan myös. Ehkä siinä 5km meni ennenkuin sain porukan kiinni ja sitten vaan jäin sinne hännille tarkkailemaan. Muutamia vaikeita paikkoja oli kun porukka välillä nosti vauhtia. Letkan hännillä vauhtierot tuntuivat rajummilta ja välillä sai olla tarkkana ettei ajanut jonkun perään. Etenkin kun toisessa silmässä oli vähän heikompi näkö. Pysyin kuitenkin porukassa aina ~95km kohdille asti. Siellä oli ambulanssi keskellä tietä. Edellisessä ryhmässä oli tapahtunut paha kolari ja siellä pyöräilijöitä paikkailtiin. Ambulanssin takia ryhmän vauhti pysähtyi ja kun kärki oli päässyt paikasta ohi niin se kiihdytti aivan liian nopesti jolloin porukka hajosi atomeihin. Itse olin hännillä joten ei ollut mitään toivoa. Reidet oli jumissa ja suurin osa muista lähti ajamaan isompaa porukkaa kiinni. Päätin pysähtyä juomahuoltopisteelle, otin banaania, suolakurkkua, rusinoita ja täytin pulloni..

Tauko oli fiksu veto, koska sen jälkeen meno maistui taas paljon paremmin. Pääsin sellaiseen 20 hengen porukkaan, jota vedin aluksi yhdessä parin muun tyypin kanssa. Nikkilän jälkeen (115km) ei vetohaluja enää löytynytkään muilta ja vedin sitten yksin maaliin asti. Vauhti oli tässäkin vaiheessa yli 30km/h keskaria, joten minkäänlaista suurempaa hyytymistä en kokenut. Yksin ajaminen vaan on vähän hitaampaa kuin porukan hännillä samalla työllä. Lisäksi lopussa ylämäet olivat todella vaikeita. Spekuloin sitä, että luultavasti olisin jokatapauksessa siitä ryhmästä tipahtanut, mutta ehkä olisin jäänyt vain ~5min kun nyt tuli takkiin yli 15min.

Jos olisin päässyt alussa irtiottoon (eli ilman piilolinssisähliä), niin olisin varmaan päässyt maaliin ennen 32 ryhmää tai sen kärkipäässä. Se pienporukka meni kuitenkin tasaista vauhtia, mikä sopii mulle.

Noh, olosuhteet huomioonottaen oon tyytyväinen.. Ei ollut mitään tavoitteita, mutta kuitenkin suht hyvä aika tuli.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Reilu tunti tiukkaa kahvakuulatreeniä. Nyt kun tekee ilman sitä opetusvideota, niin tulee tehtyä a) pidempiä sarjoja ja kee) enämpi sarjoja. On aika tehokasta hommoo toi.:ahem:

Treenisaldot 2010:
Uintia 119,5 km
Kuntopyörä 350 km
Pyöräilyä 1600 km
Lihaskuntotreeni 28h
Kävelyä 52 km
Juoksua 280 km
Hiihtoa 255 km


Parkille mentävää, että olen JUOSSUT enämpi kuin hiihtänyt.:D:eek!:
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Uintia 2,5 km. Kokeilin vähän eri treeniohjelmaa normiin. Eli se 5 x 500, mutta aina joka kolmas vinsta kovaa.

Treenisaldot 2010:
Uintia 122 km
Kuntopyörä 350 km
Pyöräilyä 1600 km
Lihaskuntotreeni 28h
Kävelyä 52 km
Juoksua 280 km
Hiihtoa 255 km
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
500m pulikointia. Vesi elementti ei varmasti tule koskaan toimimaan, mutta hyvää tekee lihaksille ja kunnolle sitäkin siirrellä. Ei se liukunopeus vaan käytetyt tehot.
Hiihto 187km
Hölkkä 698km
Uinti 9.6km
Pyöräily 544km
Kävelyä 163km
Rullaluistelua 18km
Soutua 1.5km
 
Viimeksi muokattu:

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
500m pulikointia. Vesi elementti ei varmasti tule koskaan toimimaan, mutta hyvää tekee lihaksille ja kunnolle sitäkin siirrellä. Ei se liukunopeus vaan käytetyt tehot.
Mikset sä suosiolla vesijuokse?

Avaisi juoksussa käytettäviä liikeratoja. Mullekin suositeltiin moista eilen fysioterapeutin toimesta. On tuo lantio ja alaselkä niin jäykkä tuon selkärankareuman takia, että voisi tehdä eetvarttia välillä vesijuosta.:ahem:
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37046
Sijainti
Helsinki
Eilen pyöräilyä 23km ja juoksua 10km.. Nilkkakivut alkoivat taas heti juoksun jälkeen. :thumbfh:
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Mikset sä suosiolla vesijuokse?

Avaisi juoksussa käytettäviä liikeratoja. Mullekin suositeltiin moista eilen fysioterapeutin toimesta. On tuo lantio ja alaselkä niin jäykkä tuon selkärankareuman takia, että voisi tehdä eetvarttia välillä vesijuosta.:ahem:
Ei ole tullut mieleen kokeilla kun pysyn pinnalla. Voisihan sitä..
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
60 km fillarointia. Ei kulkenut yhtään. Tuntui että jopa pyörässä on vikaa, oli kuin suossa olis polkenut. Vittu.:mad:

Treenisaldot 2010:
Uintia 122 km
Kuntopyörä 350 km
Pyöräilyä 1660 km
Lihaskuntotreeni 28h
Kävelyä 52 km
Juoksua 280 km
Hiihtoa 255 km
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Aamujuoksu 10 km.

Treenisaldot 2010:
Uintia 122 km
Kuntopyörä 350 km
Pyöräilyä 1660 km
Lihaskuntotreeni 28h
Kävelyä 52 km
Juoksua 290 km
Hiihtoa 255 km


Pirteänä nyt töissä.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37046
Sijainti
Helsinki
Pyöräilyä 35km kevyenä iltalenkkinä.. Taitaa olla kuiva ilma kun taas alkoi vuotamaan verta nenästä.. Se on vaan hauska kun sitä ei itse huomaa ihan heti vauhdissa. Sitä vaan räkii ja niistelee normaalia useammin, ja jossain vaiheessa vastaantulevat ihmiset alkavat tuijottamaan.. Siinä vaiheessa vasta huomaa katsoa minkä väristä sylki/räkä on ja tajuaa, että koko naama on veressä.. :D
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Puolikkaan jälkeen on mennyt homma sen verran retuperällä, että päätin lopettaa juomisen ja hankkia kuntosalikortin. Sali oli ihan ok, ei tosin niin tasokas kuin 56€/kk antaisi ymmärtää, joka täkäläisille näkyy olevan aivan järjettömän suuri raha.
09.09 40min. Käsitreeni, pääpaino hauiksilla, muutahan ei edes kannata treenata! Ranne vähän kipeytynyt liiallisesta onanoinnista, joten piti lopettaa homma 20min. aiemmin kuin oli tarkoitus.

Edit: Illalla kävin ottamassa sen 20min takaisin korkojen kera, eli toinen 40min vierähti vielä.
 
Viimeksi muokattu:

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
11.09 Aamutreeni 40min rintasetti.
Iltatreeni 50min. Rinta-&vatsasetti
 
Viimeksi muokattu:

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
"Palauttava kilpakymppi" tuli juostua. Aikaa ei tullut mieleen tarkistaa, mutta kaipa siinä yli 40min menee. Nyt juoksu banniin. Korvaavaa peruskuntotekemistä löytynee uimahallista ja työmatkapyöräilystä. Ja salilla voisi ehkä tehdä kuntopiiriä tyyliin vatsa+ylätalja+penkkip.+maastanosto+kyykky tai kotona vatsa+punnerrus+kyykkyhyppy.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
5 x 500 ja pojalle vaparin tekniikan opettelua. Kyllä se oppii. Paremmin kuin minä.:ahem:

Treenisaldot 2010:
Uintia 124,5 km
Kuntopyörä 350 km
Pyöräilyä 1660 km
Lihaskuntotreeni 28h
Kävelyä 52 km
Juoksua 290 km
Hiihtoa 255 km
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös