Tuli oltua ekaa kertaa karkeloissa mukana.
Harjoituksissa ajelin autolla 5, ja koitin olla puristamatta mitään liikoja. Käsien kun piti toimia vielä pidempään, eikä sitä oikein osaa olla kauheasti puristamatta vielä. Muutamat treenit viikolla kyseisellä profiililla auttoivat tietysti pohjalla jonkin verran. Ne kaksi tai kolme kertaa sillä toisella profiililla kun ovatkin lähes ainoat kartinki kokemukset. Muistan että ollaan oltu joskus töistä joku minikisa ajamassa, mutta silloin oli kaikilla isompi kiire juomaan ja saunaan
Aika-ajoissa sain rutistettua vielä jonkin verran ajasta pois ja sijaksi muodostui näemmä 16, eli C-finaaliin. Olin positiivisesti yllättynyt sijoituksesta, vaikka tiesin ettei itse kisaaminen ilman kokemusta tule olemaan helppoa. Auto oli sama nro 5 ja pähkäilinkin että olis tietty kiva testata jotain toistakin autoa, vaikka ei olisi kannattanut. Dompparihan tuolla autolla ajoi finaalin ja kehui peliä.
Kisaan alle asettui auto nro 9, jonka jarrupoljin oli (siis tuntui) varmaan 3 senttiä ylempänä kuin autossa nro 5. Muutaman kierroksen sai totuella, että sitä ei voinut painaa oikeastaan yhtään, kun jarrut oli jo lukossa. Vaikka tuskimpa se mitään olisi pelastanut. Lähtöruutu oli kakkonen ja sain sentään ekan kurvin pidettyä, ettei joku olisi kolistellut kylkeen.
Autoa alkoi paukkumaan joka puolelle ja mennä ohitse ties mistä. Rystyset ja naama valkoisena puristin menemään ja koitin pitää puoliani. No way. Jossain vaiheessa (toinen tapahtuma mitä suurinpiirtein muistan) oli se että joku kilautti takakulmaan ja seuraava mitä tajusin oli se että helvetillinen traktorin rengas oli suurin piirtein tulossa syliin. Pahoittelut siitä kaikille osapuolille, jos se oli minä joka tuon aiheutin.
Kisa kuitenkin jatkui. Yritin kurkkia, että mistä puolelta joku seuraavaksi paukauttaa kylkeen ja ohi. Istumeen laittamani välikappale, joka kyllä suojeli tuota vasenta reittä kipeytymiseltä, alkoi tehdä temppujaan. Nyt sen yläkulma piru vie painoi oikeaan kylkeen kipeästi. Tietäähän se, että lähestulkoon pelkästään sauvakävelyä harrastanut äijä yrittää tehdä jotain muutakin noin paljon kerrallaan, alkaa kroppa ihmettelemään että hulluko tuo on.
Viimeiset viisi-kymmenen kierrosta oli yhtä tuskaa. Koitin kurkkia taululta, että paljonko kierroksia vielä on jäljellä. Välillä koitin kurkkia, että eikö muka enää ollut kukaan tulossa ohitse. Muutama kierros ennen loppua kolahti taas. Eli vieläkin siellä oli joku. Kovaa vääntöä oli ja tilanne vaihteli, mutta luulin hanskanneeni tilanteen.
Ennen viimeistä kierrosta koitin kurkkia, että vieläkö sieltä joku tulee, mutta en nähnyt ketään. No en tietystikkään nähnyt, koska Jonkki ajoi ilmeisesti sentin päässä minusta, täysin samoja linjoja. Viimeisen kierroksen takajarrussa Jonkki iski. Pelästyin perkele, että mistä tuo tuli, mutta ei auttanut. Ohi meni että heilahti. Pääsin kuitenkin hyvin imuun lähtösuoralle, mutta sitten taas heilahti. Se oli se ruutulippu, joka pelasti Jonkin huikean karmivalta kuittaukselta
. No höpöhöpö, olin todella tyytyväinen että lippu heilahti ja tuskin olisin enää pysynyt Jonkin kyydissä edes puolta kierrosta, sen verran puhki olin.
Että tollanen kisa. Pysyin hengissä, eikä ketään muutakaan viety pois ambulanssilla minun takiani. Tosin näin sunnuntaisin ei ilmeisesti tule haastemiehiä vielä oven taakse.
Yritin vielä kuvailla muita finaaleja, mutta kädet tärräs sen verran, että ne näyttivät lähinnä joltain katuporarin kypäräkamerasta kuvatuilta. Palkintojen jaon sain sentään talteen, tosin sekin hieman täristen. Tosin se johtui sitten jo varmaan tilanteen arvokkuuden tuomasta jännityksestä
