Andy
Lasol member
- Liittynyt
- 15.8.2002
- Viestit
- 5759
joo, ei nähnyt turussakaan:ahem: Eiköhän pistetä piste tälle!
Vai otetaanko suosiolla vain sipsit ja oluet esiin?
joo, ei nähnyt turussakaan:ahem: Eiköhän pistetä piste tälle!
Sain aluksi paikan viimeisessä aika-ajoryhmässä, mutta ryhmä rämä (Andy, WoPe, Jacques, JNF) myöhästyi 3 ryhmän aika-ajosta joten vaihdoin paikkaa nelosryhmästä kolmosryhmään solidaarisuuden vuoksi.
ÅkeItsehän tosin olin alunperinkin nelosryhmässä ja tulin eri kyydilläkin, kuin nuo muut.Eli en myöhästynyt.
Niin, en tiedä noista kierroksella ohitettavista sitten. Sääntöjen mukaan heidän tehtävä on antaa tilaa. Heiluu lippu tai ei heilu. Harvemmin on jouduttu nykyään näihin tilanteisiin, että joku olisi kierroksella jäänyt. Bemarin käsien heilutteluun en ota kantaa, kuin sen että olisi pitänyt ilmeisesti ratkaista se homma jo ennen sitä. Olisi pitänyt jättää siinä mutkan ulkoreunalla vaan väistämättä ja jarruttamatta. No siitä olisi tullut asteita 360 ja postauksia saman verran. Enempää en jatka aiheesta, sillä haluan Nastyboyn videon nähdä ensin, olinko yhtään sen fiksumpi.
Pirun hyvin ajoit kun kahdestaan taistelitte mutten yhtään mitenkään pidä "melko varmana 2. sijana" ilman varvaustilannettakaan. Sen verran pelisilmää Digillä on kun muutaman kierroksen katsoo mitä kaveri edessä tekee. Yli 15 vuotta ollaan seurattu toistemme ajojaLusikka mutkassa juutuin edellä ajavan taakse ja sain siksi huonon lähdön suoralle. DW vähän kauempana ja kuittas siinä sitten kiihdytyksessä ohi. En pystynyt laittamaan kampoihin kun vielä sitten edellä oleva spinnasi eteeni. Siinä meni melko varma 2. sija mutta ei tälle voi mitään.
Kierroksella jääneiden ensisijanen tehtävä on väistää. Oli sarja tai tilanne mikä hyvänsä. Kyllä "peileihin" tarttee vilkuilla.
Kilpailutilanteilla selittely on diipadaapaa.
Mutta meidän sarjassa vastaavia tilanteita ei meikäläisen muistiin aikaisempia osu, joten opiksi tästä kaikille, nin sillä hyvä - mun mielestä.
Juu tämä voisi olla sellainen kehittämisen arvoinen juttu lähitulevaisuudessa että saatais jonkinmoinen suht toimiva lippusysteemi aikaanEhdotankin, että jatkossa katsojina olevat ottaisivat jonkun sinisen jutun heiluttaakseen, jos tällaista tulee..
Forssassa näkee takaosan jyrkkien mutkien käännöksissä edellisen mutkan ulostuloon, onko takaa lähestymässä kärkiukkoja. Ei tarvitse juuri edes päätä kääntää, riittää että kääntää katsetta. Sen jälkeen voikin jo silloin tällöin katsoa takavinkkeliin.Jacques sanoi:Mutta Forssassa ei tiedä vaikka joku tuleekin takaa, ellei vilkuile kokoajan taakseen. Ei sitä tee muut kuin Nipsuhuuli.
Itse kuvaamani videoklipin perusteella Bemarilla ei ollut juuri mitään tehtävissä Dickin ohittaessa. V-Power tuli pahimmassa mahdollisessa paikassa perä edellä vastaan, eli parabolican apexissa. Dickw tunki heti itsensä sisälle parabolican avautuvassa loivassa osuudessa kun tämän vauhti ei hyytynyt edellä ajavan takia keskellä mutkaa. Ja siten meni heittämällä ohi.Väitän, että DickW ohitti bemarin sen takia, että bemari keskittyi muuhun kuin ajamiseen. Ei sen takia, että edessä oli kierroksella ohitettava.
Pointti oli se, että tollaisesta huitomisesta ei ole mitään hyötyä ja se on typerää. Jos edellä ajava ei näe sua, niin ei se sun käsiäkään näe!
Ehdotan että kaikille kuskeille annetaan kisaan kuulapyssy. Kun pitää ohittaa kiekalla varvattava, napsauttaa sillä kypärän takalistoon merkiksi.
Wopelle ja muille nopeille vois asentaa sellaisen kuulakonekiväärin siihen eteen :ahem: