"Turhia" tilastoja ja laskelmia

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Max Verstappen oli erikoisuuksien mies vuodelle 2020.

Nuoreksi mieheksi eli 23-vuotiaaksi silloin sikäli kun ikävä kyllä ei kurinpalautusta kilpailukieltoineen tai vaikka koko lajista ulos heittoineen ei tehty niin hän oli saavuttanut varsin paljon:

Hän oli jo silloin 23:s kaikkien aikojen palkintosijoituksissa kun silloin niitä oli 40 kappaletta. 33:n tunnetun mestarin edellä sillä hetkellä hän oli 18:sta tehden kuten teki ennen sen eli mestaruuden omistusta, hän olisi tarvinnut 2 lisää ollen tasoissa sitten Damon Hillin ja Mark Webberin kanssa, mutta Webber ei toki mestari ollut ja 20 palkintoa lisää olisi tuonut hänet tasoihin Nelson Piquetin kanssa eli kymppipaikalle ja lisäksi pelkkä kisojen määrä oli pidempi kuin monen mestarin heidän urallaan niin nuorena tai hän oli nuorempanakin lajissa esimerkiksi Ayrton Sennaan verraten siinä missä Jackie Stewart jäi jälkeen sitten kisapuolessa,

Paljon kritiikkiä tuli Valtteri Bottakselle tuolloin, mutta palkintomäärissä Bottas oli jaetulla tilalla eli sijoilla 13-14 yhdessä Niki Laudan kanssa 54 palkinnolla.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
30.10.2020 verrattiin Imolan paluuta monella tapaa.

Eräät herrat eli Max Verstappen ja Lando Norris olivat sen 9 vuotta ja 7 vuotta täyttäviä lapsia kun Imola viimeksi ajettiin vuonna 2006 ja herrat nimeltä Kimi Räikkönen ja Juan Pablo Montoya olivat pisteillä ja palkinnoilla kun Räikkönen oli viides ja Montoya kolmas.

Räikkönen oli vielä sitten noin pitkän ajan päästä kisassa mukana.

Samoin Lewis Hamilton oli voittanut tuolloin 29:llä eri radalla eri maissa.

29 eri rataa voitolla oli iso määrä kun Michael Schumacherilla oli 23:lla eri radalla voitto, Alain Prostilla oli 22:lla eri radalla voitto, Sebastian Vettelillä oli 21:llä eri radalla voitto ja Nigel Mansellilla oli 19:sta eri radalla voitto.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Istanbul ei vuoden 2020 paluukisan aikoihin koskaan ollut mestaruuden ratkaiseva kisa.

Kun se pidettiin loppuvuodesta niin vuodeksi 2005 mestaruus ratkesi Interlagosissa ja samoin kävi vuosina 2006 ja 2007.

Sittemmin kisa ajettiin vuosina 2008-2011 liian aikaisin kaudella jolloin mestaruus ei voinut mitenkään ratketa niin varhain.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
1.11.2020 Lewis Hamilton pääsi tasoihin Michael Schumacherin kanssa voittojen määrässä yhdelle tallille eli 72 kisavoittoon lisäten siihen päälle 46 perättäistä pistesijaa Silverstonesta 2018 lähtien.

Nicolas Latifi jäi kolmatta kertaa sijalle 11 kaudella eli pisteittä ollen kuin esimerkiksi toki pistepaikatta jäämisineen hieman Bob Gerardin tapainen kuljettaja.

Tai osin Latifia on myös verrattu Esteban Gutierreziin kun hän jäi pisteittä viimeisellä F1-kaudella peräti viisi kertaa juurikin sijalle 11 ja yhdellä muulla kerralla olisi juuri ehtinyt tulla ennen keltaisia lippuja ja turva-autoa ysipaikka, mutta sitä ei tullut kun ei saanut ohittaa.

Myös Martin Brundleen Latifia verrattiin enemmän joskin lähinnä pistetilan niukkuuden suorituksiin kuin muuten. Brundlella oli esimerkiksi kolme seiskatilaa ja enemmänkin, mutta myös kausi 1984 Tyrrell-hylkäyksineen vaikutti Brundlen pisteettömyyteen kun myös vuoden 1985 jo naurettavuuksiin ajankin huomioiden mennyt tekninen epäonni.

Max Verstappen sai myös jälleen kritiikkiä kun hän tuntui joko voittavan, olevan palkinnoilla tai keskeyttävän.

Kun vauhti erittäin harvoin oli huonoa Verstappenilla hän oli yhtä näkymätön tai vaikeuksissa kuin Ferrari.

Verstappen myös keskeytti kaikki Italian maaperän kilpailut kaudella kuten Kevin Magnussen ja kiitos tynkäkauden ratkaisuineen nuohan ajettiin noin 2 kuukauden sisällä toisistaan.

Kun Imola oli ohi niin Mercedeksellä oli tasan 100 voittoa uuden sukupolven turboajalla vuodesta 2014 lähtien tai 75 % 134 kisaa kohti.

Imolan 2020 muita erikoisuuksia tulee tähän alle:

- Lewis Hamilton oli johtanut F1-kisoja enemmän kuin 5000 yhteiskierrosta!

- Valtteri Bottasta haukuttiin huonojen lähtöjen ottajaksi, mutta silti hän Imolaa edeltäen neljään aiempaan kisaan viidestä johti viimeistään avauskierroksen päätökseen mennessä tai oli edellä hyvin äkkiä huononkin lähdön jälkeen kun ainoa poikkeus säännössä oli Sochi ja siinä hän ei johtanut avauskierroksella kuitenkin sen sitten voittaen!

- Viimeinkin molemmat Sauber-Alfa Romeot/Alfa Romeo-Sauberit olivat pisteillä koko kaudella

- Antonio Giovinazzista tuli toinen kaikki 'normaaliajan' F1-kisat kotimaaperällään ajanut kuljettaja sitten vuoden 1982 ja Yhdysvaltain Eddie Cheeverin kun vuonna 2020 Italiassa oli kolme kisaa ja vuonna 1982 Yhdysvalloissa oli kolme kisaa

- Tämä oli toinen kisa kun Red Bullin kasvattitallit ajajineen olivat paalupaikalla ja nelosruudussa kun edellinen kerta oli Monza 2008

- Sergio Perez jäi kolmannen osion ulkopuolelle aika-ajossa ensi kertaa kuivalla kelillä silloin kun hän itse ajoi
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
3.11.2020 kävi toteen asia, että oli kulunut enemmän kuin neljä vuotta sellaisesta kaudesta jolloin mestaruus ei ratkennut kauden päätöksessä.

Se tuntui pitkältä.

Pidempiäkin aikoja oli.

Esimerkiksi vuosina 1987-1993 mestaruus ei venynyt päätökseen, kuten ei lisäksi vuosina 1952-1955, 1969-1973 ja 1977-1980.

Vertailuksi mestaruus venyi kauden päätökseen vuosina 1981-1984 ja 1996-1999.

3.11.2020 Lewis Hamilton oli taas lähellä ennätyksiä:

13 kisan jälkeen hänellä oli voittoja 9, kaksi olisi riittänyt vuosien 2014, 2018 ja 2019 toistoon 11:sta voitolla, kolmella lisävoitolla hän olisi saanut eniten voittoja 17 kisan kauteen koskaan ja neljä lisävoittoa olisi tarkoittanut tasapeliä Michael Schumacherin ja Sebastian Vettelin kausivoittojen kanssa.

Hamilton ei olisi voinut rikkoa ennätystä kun kaksi kisaa vähemmän ajettiin, mutta uuden ylivoimaennätyksen suhteellisuudessa hän olisi kyennyt tekemään ja lyömään täten Alberto Ascarin vuoden 1952 suhteellisuusennätyksen eli 76,47 % olisi ollut uusi ennätys.

Jim Clarkiin Hamiltonia verrattiin myös kun Clark johti vuonna 1963 71,47 % kaikista kisakierroksista kun taas Hamilton oli johtanut 535 kierrosta 780 kierroksesta siihen mennessä eli 68,59 prosenttia.

255 kierroksesta Hamiltonin tarvitsi johtaa vain 42 kierrosta uuden johtosuhteellisuusennätyksen tulemiseen hänelle.

Mikäli Hamilton ei olisi koskaan kierrostakaan enää siinä vaiheessa niin itse suoritus kaudella olisi ollut 13:sta paras F1:n historiassa ja suhteellisesti edelleen parempi kuin Michael Schumacherin vuoden 2002 ylivoimakausi kun suhteellisuusprosentti Hamiltonille oli siinä vaiheessa 51,6 %!

Hamilton ja Jack Brabham voittivat kisoja kolmelle eri vuosikymmenelle urillaan ja Grand Prix-aikana tai Formula A:n aikana voittoja näin saavuttivat Louis Chiron, Felice Nazzaro ja Achille Varzi.

Chiron mikäli olisi hyvin ikämiehenä ikinä voittanut F1-ajan jo alettua niin hän olisi ollut ensimmäinen neljänkin vuosikymmenen ajan voittaja tässä kokonaisuudessa.

16.11.2020 mennessä Clarkin ennätys säilyi Istanbulin jälkeen melkein varmasti kun Hamiltonin olisi ennätyksen saadakseen pitänyt johtaa 197 jäljellä olevasta kierroksesta 191 sen saamiseen.

Tosin erikoista vielä näin muutoin ylivoimaiselle Clarkille kaudelle 1963 oli se, että tuolloisella nk. Pitkällä Nyrrellä hän johti yhden ainoan valtavan kierroksen 15 kierroksen pituisessa kisassa yhtä valtavalla radalla eikä hän sitä tosiaan voittanut kun johto oli hupenemassa John Surteesiin nähden ennen ruutulippua ja hän oli ainoan kerran virallisella urallaan toinen!

Lisäksi Hamilton ja Sebastian Vettel olivat tuohon päivään mennessä 56:tta kertaa molemmat samalla kertaa palkinnoilla.

Istanbulissa 2020 Hamilton, Vettel ja Sergio Perez olivat ainoat kuskit jäljellä myös vuoden 2011 Istanbulista puhuen siihen osallistumassa.

Moottoripyörien RR-puolelle varmistui mestaruus kuten formuloissakin 15.11.2020 siitä puhuen ja viimeksi näin oli käynyt 25.9.2005 Fernando Alonson juhliessa mestaruutta Interlagosissa ja Valentino Rossin juhliessa mestaruutta Sepangissa.

Hurjaa oli myös se seikka, että Hamilton oli keskeyttänyt edellisen kerran silloin kun hänellä oli ollut ennen tuota 15.11.2020 kolme maailmanemestaruutta vähemmän!

Ylipäänsä Hamilton oli keskeyttänyt vuosien 2013-2020 ajalla siihen mennessä 8 kertaa ja hurjaa oli, että vain kerran hän oli keskeyttänyt sitten Sepangin 2016 tai lokakuun 2016 jälkeen.

Vastaavasti jo pelkästään Kimi Räikkönen McLaren-vuosina keskeytti Nigel Mansellin kisavoittojen verran eli 31 kertaa!

Muutakin hurjaa Hamiltonilla luotettavuudessa oli siihen mennessä kun 16.11.2020 mennessä hän oli vain kerran jäänyt pisteittä Hungaroringin 2009 jälkeen maaliin ajaen eli Barcelonassa 2013.

Barcelonasta nk. Nyrrelle 2009 asti Hamilton ajoi maaliin viidesti pisteittä mikä oli sama määrä kuin mitä hänellä tulisi olemaan enintään 259 kisaa myöhemmin!

Hamilton ja Vettel ajoivat siihen mennessä 255 yhteisessä kisassa ja herrat veivät nimiinsä 146 kisaa eli 93 kisaa Hamiltonille ja 53 kisaa Vettelille.

Muut 109 kisaa menivät muille 14:sta eri voittajille ja vain Nico Rosberg 23 voitolla ja yhteisesti Jenson Button ja Fernando Alonso 14 voitolla voittivat enemmän kuin 10 kisaa!
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
13.11.2020 mennessä Kimi Räikkönen olisi voinut venyttää kieltämättä hurjan ensimmäisen voittonsa ja viimeisen voittonsa uraväliä.

Tätä haastamaan povattiin Fernando Alonsoa.

Alonson uran ensivoitto tuli jo 24.8.2003.

Vertailuksi eräässä vaiheessa uraansa Riccardo Patrese oli 99 kisaa voittamatta aikavälillä 15.10.1983-13.5.1990 ja Patrese oli urallaan erittäin lähellä olla kolmen vuosikymmenen voittaja kun etenkin vuonna 1978 alkumetreillä uraa oltiin näyttävä, usein ongelmissa/kohuissa ollut tähdenlento ja palkintoja Patrese tietenkin sai tuolloin ennen kuin Rio de Janeirosta 1978 alkanut kohujen kausi huipentui Monzan 1978 murhenäytelmään Ronnie Petersonin menehtymisineen sen jälkitilanteissa.

Jack Brabham ajoi hyvin pitkän uran myös ja ensimmäisen voiton ja viimeisen voiton välillä oli 10 vuotta ja 10 kuukautta.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
14.11.2020 tapahtui erikoisia asioita F1:ssä kun Kanadan ja Pohjois-Amerikan ensimmäisen paalupaikan sitten vuoden 1997 ja Jacques Villeneuven ajoi maanmies Lance Stroll tietenkin Istanbulin paluukisan viikolle.

Se oli myös Racing Pointin tai sen eri edeltäjien ensimmäinen paalupaikka sitten 2009 Spa-Francorchampsin.

Se oli myös ensimmäinen Mercedes-Benzin ulkopuolisen tallin saama paalupaikka kuten myös ensimmäinen kokonaan muun kuin Mersun eturivi ja vielä kahdelle erikin talliriville kaudelle!

Ylipäänsä paalukolmikosta kaksi tuli Pohjois-Amerikasta ja Euroopan ulkopuolisia kuskeja oli neljä viiden parhaan joukossa kisaan!

Esimerkiksi vuoden 1978 Monzassa eturivissä oli Mario Andretti ja Gilles Villeneuve kolmen parhaan joukossa ja Watkins Gleniin 1978 eturivissä oli jälleen Andretti, sitten Carlos Reutemann, Alan Jones, sitten jälleen Villeneuve tietenkin Gillesinä ja Niki Lauda eli neljä viiden parhaan joukossa.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Vuonna 1966 koko kärkiseitsikko MM-kilvassa eli Jack Brabham, John Surtees, Jochen Rindt, Denny Hulme, Graham Hill, Jim Clark ja Jackie Stewart olivat mestareita tai tulisivat olemaan mestareita uriensa aikana.

Vuonna 2012 koko kärkiviisikko MM-kilvassa eli Sebastian Vettel, Fernando Alonso, Kimi Räikkönen, Lewis Hamilton ja Jenson Button olivat mestareita tai tulisivat olemaan mestareita uriensa aikana myös hyvinkin moninkertaisesti.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Eilen tapahtuneen ja aiemmin tänään vahvistetun Charles Anthony Standish Brooksin eli myös CAS Brooksin ja kaikkein tunnetuimmin ihan vain Tony Brooksin poismenon myötä keskuudestamme erinäinen vanhimpien kuljettajien F1-puolen ennätysten osuus näyttää tältä vielä elossa olevien kesken:

Vanhin voittaja ja paalupaikkamies: Jackie Stewart (Nämä siirtyivät Stewartille Brooksilta ja Brooksille ne olivat siirtyneet juurikin Stirling Mossilta hänen poismenon yhteydessä.)

Vanhin nopeimman nopeimman kierroksen mies: Hans Herrman

Vanhin palkinnon ja pisteen omaava mies: Paul Goldsmith

Vanhin elävä F1-kuljettaja kun edeltäjäsarja Formula A:ta tai edeltäjän edeltäjää eli Grand Prix-sarjaa ei huomioida: Kenneth Ken McAlpine täyttää tänä vuonna 102 vuotta mikäli elää niin kauan

Vanhin elävä, viimeinen Grand Prix-ajankin kuljettaja ja yksi hyvin harvoja Formula A:n eläviä nimiäkin vanhempi mies eli Unkarin Ernö Festetics täyttää tänä vuonna mikäli vain elää riittävän pitkälle niin 107 vuotta.

Herra Festetics ohitti tänä vuonna helmikuussa jo yhden hyvinkin pitkään eläneen, kehutun pitkäikäisen Grand Prix-ajan kuljettajan eli Portugalin Manoel Pinto de Oliveiran elinaikaennätyksen kun se oli 106 vuotta ja 112 päivää ennen hänen poismenoaan jo aiemmin.
 

Renessanssinero

Perusfeidaaja
Liittynyt
23.4.2005
Viestit
4848
Sijainti
Vantaa
Honda moottoreilla on eniten voittoja (28) tällä vuosikymmenellä. Mersu toisena (24) ja Ferrari kolmantena (4).
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
16.11.2020 mennessä Lewis Hamilton ei voinut enää saavuttaa Jim Clarkin erinäisinä yhden kauden johtoennätyksiä suhteellisesti käytännössä enää mitenkään.

Ainoa keino siihen olisi käytännössä ollut johtaa vähintään 191 kierrosta jäljellä olevista kauden 197 kilpailukierrosta, mennä siitä tasoihin ja sitten ohi.

Niin selkeä johto Hamiltonilla usein oli kilpailuihin.

Clarkia tosin imarteli silloinen aikakausi jolloin kovin usein ei välttämättä tarvinnut käydä edes varikollakaan kisoissa ja lisäksi Clarkin johtoennätykset perustuivat toisinaan muihin yhteyksiin:

Esimerkiksi Nürburgringillä hän johti pelkästään yhden kierroksen, mutta sekin hyvin pitkällä radalla automaattisesti toi 'hieman' lisäjohtokilometrejä taskuun.

Samalle päivälle Istanbulin kisaan Hamilton ja Sebastian Vettel olivat yhteispalkinnoilla 56:tta kertaa urillaan ja menestyksen täydensi Sergio Perez.

He olivat siinä hetkessä muut kuskit jotka oli ajaneet edellisen Istanbulin kisan vuonna 2011.

Lisäksi mestaruus oli varmuudella Hamiltonin, MotoGP-puolella ratkesi myös mestaruus jolloin esimerkiksi vuodeksi 2005 oli näin käynyt samoin eli Fernando Alonso juhli Interlagosissa ja Valentino Rossi juhli Jerezissä ja siihen päälle erikoista oli myös se, että Hamilton oli enemmän tai vähemmän voittanut kolme maailmanmestaruutta siihen mennessä kun hän oli viimeksi yleensäkin hyväksytysti keskeyttänyt!
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
16.11.2020 Lewis Hamiltonilla siihen mennessä täydellinen keskeyttäminen oli ollut hyvin harvinaista.

Melkein silloiseen sopimukselliseen 8 vuoteen mennessä (Eli päivänä jolloin varmistui mediassa, että Michael Schumacher lopettaa nyt uransa toistamiseen selvemmin pysyvämmin ja Hamilton korvaisi hänet Mercedeksellä.) hän oli keskeyttänyt täydellisemmin yhtä monesti eli 8:sti.

Esimerkiksi Kimi Räikkösellä oli ollut keskeytyksiä 5 vuotta kohti hieman turhankin monta eli korkeimmillaan peräti 31 kertaa.

Kun vielä Lewisin jutun suhteen pääsi kiinni miettien niin 16.11.2020 mennessä hänellä oli ollut Sepangin 2016 jälkeen tasan yksi muu keskeytys selvästi ja vain yksi muu pisteiden ulkopuolelle jäänyt ajokin.

Tätä ennenkin, Hungaroringin 2009 jälkeen vain kerran eli Barcelonassa 2013 hän oli jäänyt pisteittä.

Vielä sitä hurjemmin kuin mietti oli näin, että ennen tuota Hungaroringin 2009 tilannetta Hamilton oli jäänyt viidesti pisteittä eli Barcelonasta 2009 eteenpäin Nürburgringille 2009 asti myös pisteittä.

Ylipäänsä silloiseen 259 uran kisaan nähden Hamiltonilla oli tuskin kymmentäkään kertaa ollut niin, että hän olisi jäänyt pisteittä kisoissa!
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
16.11.2020 mennessä Lewis Hamilton ja Sebastian Vettel olivat ajaneet yhteisesti enemmän tai vähemmän uriansa myötäillen 255 kisassa.

146 voittoa oli mennyt heille eli 93 Lewisille ja 53 Sebille.

Loput 109 voittoa menivät muille 14 kuskille, mutta useinkaan heistä ei ollut vastusta näille tai kärsivät huomattavasti mistä nämä 'Hannu Hanhet' tai talliensa lellikit eivät kärsineet juurikaan.

Eniten näitä vastaan voittaneet olivat Nico Rosberg (23 kertaa.), Jenson Button ja Fernando Alonso (14 kertaa.) kun muilla voittoja ja haastetta oli sen 10 voiton edestä eikä usein tuskin sitäkään.

Yksi 'Hannu Hanhi'-tason selviäminen oli selvitä Hockenheimin 2019 kolarista silti edes pisteille siellä mitä tuli esimerkiksi Hamiltoniin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
26.11.2020 mennessä Lewis Hamilton oli tehnyt uuden ennätyksen eli voittamalla eniten mestaruuksia yksin vain yhdelle tallille kerrallaan.

Esimerkiksi Michael Schumacher voitti myös mestaruuksia, mutta kaksi niistä meni Benettonille.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
28.11.2020 mennessä missään muodossa mitenkään sitten vuoden 1967 Kyalamin ei ensi kerran lähtöruudukon 10:n kärkeen mahtunut 'normaaliin' F1-kisaan Ferraria, McLarenia tai Williamsin autoja muodossa tai toisessa.

Tämä siis tietenkin oli ollut Istanbulin jälkitunnelmiin nimetty juttu silloin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
29.11.2020 mennessä George Russell oli 36:tta kertaa nopeampi kuin tallikaverinsa peräkkäin.

Hieno putki, mutta pidempiä tai samoja oli muillakin.

Sitä pidettiin kuitenkin hienona juttuna kun nostettiin esiin esimerkiksi Nelson Piquetin, Ayrton Sennan tai Michael Schumacherin saamat härskit avustukset ja suosiot ylivoimaisiin autoihin.

Niin tai näin Piquetin putki oli sama kuin Russellin vuosien 1979-1982 välille, Senna oli välillä 44 kertaa nopeampi kuin tallikaveri putkeen ennen häviämistä ja Schumacher oli 56 kertaa nopeampi usein vähemmän ihaillusti Benettonilla vuosina 1992-1995.

Siihen mennessä myös hienona pidettiin Fernando Alonson saavutusta olla nopeampi kuin tallikaverinsa 26 kisan verran.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
30.11.2020 Pietro Fittipaldi teki jälleen historiaa F1:ssä olemalla enemmän tai vähemmän uusi erinäisten 'formulasukujen' edustaja lajiin.

'Formulasukuja' Fittipaldien lisäksi ovat olleet tietenkin myös näin esimerkiksi Brabhamit, Villeneuvet, Winkelhockit, Schumacherit, Hillit (Mitä nyt Phil kylläkin oli Yhdysvaltain mies eikä sukua Grahamille tai Damonille.) ja Rosbergit.

Myös välillä tietyt henkilöt sukunimet vain vähäisin tai ei lainkaan sukua olevina ovat olleet F1:ssä ajamassa, testanneet tai koskaan olleet ajamatta sopimuksessa kiinni olevina.

Esimerkiksi Wilsoneita on ollut neljä eli Dempsey, Desire, Justin ja Vic ja vuosina 1959-1966 F1:ssä ajoi peräti viisi täysin mitään sukua olemattomia Tayloreita eli Dennis, Henry, John, Mike ja Trevor.

Erinäisiä tulevien polvien 'formulasukujen' edustajia on povattu tulevan väistämättä ennen pitkää.

Esimerkiksi jälleen uusi Schumacher, useampi uusi Piquet ja kuten myös parikin eri uutta Fittipaldia eli Enzo Fittipaldi ja Emerson Emmo Fittipaldi Junior on povausten alla kenties tulevaksi lajiin.

Tosin osaa näistä henkilöistä luonnollisesti rajoittaa vielä hyvin nuori ikä tai mahdollinen erinäisten tallipäällikköjen sitoutumishaluttomuus alemmissa luokissa tai kohti F1:siä mennessä oikein löytää ajopaikkaa nuorille kyvyille.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
1.12.2020 mennessä kun Lewis Hamilton joutui jättämään yhden kisan väliin koronan vuoksi virallisesti varmistaen niin päättyi enemmän tai vähemmän yksi hurjimpia peräkkäisten ennätysten kausia lajissa.

Toki uuden putken alkuun uskottiin hyvinkin selvästi.

Vuosi oli myös ensimmäinen sitten vuoden 1994 kun mestaruuden voittanut kuski syystä tai toisesta oli ollut kesken kauden poissa ilman omaa syytä tai syyn kanssa.

Viimeksi vuodeksi 1994 näin kävi kun 'Schumi' oli ollut kilpailukiellossa.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
1.12.2020 mennessä pitkälti koronan vaikutuksista tai peloista oli kärsinyt neljä eri kuskia pitkin poikkeusvuotta.

Mikäli olisi ollut kunnolla poissa olemisia radoilta kun miten pelättiin niin sitten vuoden 2005 olisi ollut eniten sopimuskuljettajien poissa olemisia kun Indianapolisin renkaista aiheutunutta skandaalia ei olisi laskettu.

Jenson Button ja Takuma Sato oli pari kisaa sivussa, Pedro de la Rosa ja Alexander Alex Wurz lomittivat Juan-Pablo Montoyaa, Antonio Pizzonia korvasi Nick Heidfeldin, Vitantonio Liuzzi korvasi Christian Klienin ja Ricardo Zonta korvasi kisan ajan Ralf Schumacherin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Vuoden 2005 eli Minardin päätösvuotta usein välillä kovin virheellisen tuntuisesti pidettiin myönteisenä.

Tilastojen valossa turhina tai järkevinä Minardin päätösvuosi ei ollut erityisen iloinen vaan kaikkiaan neljänneksi huonoin koko tallin historian varrella.

Minardilla meni esimerkiksi paremmin vuosina 1991, 1993 ja 2002 pelkästään ja usein pisteellisen suoritteisesti Minardi oli 1980-luvun lopussakin kuten myös hyvin varhaisella 1990-luvulla käytännössä valovuosia suoritustasossa parempi ainakin keskeytyshetkeen asti kisoissa toisin kuin miten vuodeksi 2005 tai jollekin muulle 'nykypäivemmän' tason vuodelle usein on sanottu.
 
Ylös