"Turhia" tilastoja ja laskelmia

[Notsip]

Mikä maa, mikä valuutta? Eli missä maassa ja millä rahayksiköllä on ajettu eniten mestaruuden ratkaisseita kilpailuja.

1. Japani 12
2. Italia 10
3. Yhdysvallat 8
4. Brasilia 6
5. Meksiko 5
6. Arabiemiraatit, Australia ja Portugali 3
9. Espanja, Etelä-Afrikka, Iso-Britannia, Saksa ja Sveitsi 2
14. Belgia, Intia, Itävalta, Kanada, Marokko, Ranska ja Unkari 1

1. Jeni 12
2. Liira 10
3. Yhdysvaltain dollari 8
4. Real 6
5. Peso 5
6. Arabiemiraattien dirham, Australian dollari ja escudo 3
9. Punta, peseta, randi, euro, Saksan markka ja Sveitsin frangi 2
15. Rupia, shillinki, Kanadan dollari, Marokon dirham ja florintti 1

 

[Notsip]

Pistelaskuspekulaatiota. Muunsin kaudet hiihtolajien maailmancup-pisteisiin: 1. 100pts; 2. 80pts; 3. 60pts; 4. 50pts; 5. 45pts; 6. 40pts; 7. 36pts; 8. 32pts; 9. 29pts; 10. 26pts; 11. 24pts; 12. 22pts; 13. 20pts; 14. 18pts; 15. 16pts ja tästä alaspäin piste per sijoitus.
1950: Fagioli 380 - Farina 350 - Fangio 300
1951: Fangio 460 - Ascari 450 - Gonzalez 400
1952: Ascari 600 - Farina 410 - Taruffi 326
1953: Ascari 564 - Hawthorn 455 - Farina 445
1954: Fangio 710 - Gonzalez 430 - Hawthorn 390
1955: Fangio 480 - Moss 310 - Trintignant 232
1956: Fangio 510 - Collins 440 - Moss 407
1957: Fangio 560 - Moss 377 - Hawthorn 266
1958: Hawthorn 605 - Moss 480 - Schell 340
1959: Brabham 450 - Brooks 369 - Trintignant 346
1960: Brabham 550 - McLaren 510 - Moss 342
1961: P. Hill 509 - Gurney 423 - Von Trips 410
1962: G. Hill 650 - McLaren 455 - Clark 350
1963: Clark 840 - Ginther 505 - G. Hill 430
1964: G. Hill 559 - Surtees 500 - Ginther 455
1965: G. Hill 640 - Clark 600 - Stewart 485
1966: Brabham 530 - Rindt 365 - Surtees 340
1967: Hulme 670 - Brabham 655 - Clark 500
1968: G. Hill 619 - Stewart 526 - Hulme 501
1969: Stewart 730 - Ickx 505 - McLaren 435
1970: Ickx 522 - Rindt 520 - Regazzoni 460
1971: Stewart 749 - Peterson 533 - Cevert 422
1972: Fittipaldi 744 - Hulme 597 - Stewart 590
1973: Stewart 936 - Fittipaldi 762 - Cevert 706
1974: Fittipaldi 787 - Regazzoni 759 - Scheckter 672
1975: Lauda 882 - Fittipaldi 652,5 - Reutemann 598
1976: Lauda 862 - Hunt 835 - Scheckter 745
1977: Lauda 935 - Scheckter 726 - Reutemann 708
1978: Andretti 856 - Reutemann 723 - Peterson 675 --- 28. K. Rosberg 81
1979: Scheckter 861 - G. Villeneuve 809 - Jones 568 --- 29. K. Rosberg 29
1980: Jones 884 - Piquet ja Reutemann 715 --- 14. K. Rosberg 240
1981: Reutemann 739 - Piquet 712 - Jones 696 --- 25. K. Rosberg 77
1982: K. Rosberg 699 - Watson 599 - Pironi 562
1983: Prost 807 - Piquet 780 - Arnoux 716 - Tambay 575 - K. Rosberg 521
1984: Prost 876 - Lauda 870 - De Angelis 603,5 --- 8. K. Rosberg 327
1985: Prost 974 - Alboreto 690 - De Angelis 580 - K. Rosberg 574
1986: Prost 980 - Mansell 920 - Piquet 906 --- 6. K. Rosberg 399
1987: Piquet 986 - Senna 842 - Mansell 763
1988: Prost 1260 - Senna 1156 - Berger 644
1989: Prost 1035 - Senna 740 - Patrese 601
1990: Senna 951 - Prost 925 - Piquet 736 --- 30. Lehto 22
1991: Senna 1141 - Mansell 820 - Patrese 712,5 --- 19. Häkkinen 185 - 20. Nakajima 175 - 21. Lehto 147
1992: Mansell 1140 - Patrese 777 - Schumacher 766 --- 8. Häkkinen 356 --- 11- Lehto 286
1993: Prost 1154 - D. Hill 866 - Senna 855 --- 14. Lehto 260 --- 28. Häkkinen 60
1994: D. Hill 1072 - Schumacher 992 - Berger 577 - Panis 480 (Panis sijoittui pisteille 15:ssä kilpailussa ) - Häkkinen 438 --- 23. Lehto 131 --- 32. Salo 26
1995: Schumacher 1109 - D. Hill 810 - Herbert 733 --- 10. Salo 376 --- 13. Häkkinen 323 (!!!)
1996: D. Hill 1055 - J. Villeneuve 980 - Schumacher 739 - Alesi 700 - Häkkinen 624 --- 11. Salo 299
1997: Schumacher 965 - J. Villeneuve 918 - Alesi 707 --- 9. Häkkinen 485 --- 16. Salo 218
1998: Häkkinen 1110 - Schumacher 1011 - Coulthard 780 --- 19. Salo 135
1999: Irvine 1001 - Häkkinen 885 - Frentzen 774 --- 12. Salo 295
2000: Schumacher 1165 - Häkkinen 1100 - Coulthard 995 --- 8. Salo 439
2001: Schumacher 1350 - Coulthard 880 - Barrichello 851 --- 10. Räikkönen 377
2002: Schumacher 1560 - Barrichello 946 - Montoya 760 --- 8. Räikkönen 382
2003: Schumacher 1005 - Räikkönen 920 - Motnoya 868
2004: Schumacher 1518 - Barrichello 1172 - Button 892 --- 7. Räikkönen 537
2005: Alonso 1354 - Räikkönen 1195 - Schumacher 714
2006: Alonso 1350 - Schumacher 1247 - Massa 918 - Fisichella 807 - Räikkönen 675
2007: Hamilton 1140 - Räikkönen ja Alonso 1127 --- 6. Kovalainen 571
2008: Hamilton 1079 - Massa 1055 - Räikkönen 869 --- 7. Kovalainen 691
2009: Button 1029 - Vettel 890 - Barrichello 877,5 - Webber 823 - Räikkönen 650 --- 13. Kovalainen 398
2010: Alonso 1118 - Webber 1090 - Vettel 1082 --- 18. Kovalainen 213
2011: Vettel 1610 - Button 1140 - Alonso 1106 --- 19. Kovalainen 217
2012: Vettel 1204 - Alonso 1200 - Räikkönen 997 --- 19. Kovalainen 283
2013: Vettel 1600 - Alonso 1087 - Webber 898 --- 16. Bottas 323 --- 23. Kovalainen 36
2014: Hamilton 1460 - N. Rosberg 1368 - Ricciardo 953 - Bottas 843 --- 11. Räikkönen 534
2015: Hamilton 1580 - N. Rosberg 1376 - Vettel 1172 - Bottas 689 - Räikkönen 680
2016: N. Rosberg 1601 - Hamilton 1561 - Ricciardo 1153 - 6. Räikkönen 844 --- 8. Bottas 623
2017: Hamilton 1530 - Vettel 1336 - Bottas 1295 - Räikkönen 894
2018: Hamilton 1665 - Vettel 1357 - Bottas 1126 - Verstappen 1074 - Räikkönen 1050
2019: Hamilton 1700 - Bottas 1377 - Verstappen 1162 --- 10. Räikkönen 493

Luotettavuus korostuu, ja näin Graham Hill, Lauda, Prost, Alonso ja Hamilton olisivat menestyneet todellisuutta paremmin tällä systeemillä. Säännöllisistä maalinpääsyistä palkitaan, joten esimerkiksi Häkkisen suoritus 1995 on jopa keskinkertainen.

 

[Notsip]

Monacossa 1973 oli kuuden kärki: Stewart - Fittipaldi - Peterson - Cevert - Revson - Hulme, eli kuusikko samassa järjestyksessä kuin MM-sarjassa kauden päätteeksi. Tapaus on toistaiseksi ainutlaatuinen F1-historiassa.
Ko. kauden TOP5 on toteutunut kahdesti: Singaporessa 2011 (Vettel – Button – Webber – Alonso – Hamilton) ja Japanissa 2015 (Hamilton – Rosberg – Vettel – Räikkönen - Bottas).
Kauden paras nelikko on asettunut järjestykseen seitsemän kertaa: Iso-Britannia 1969 (Stewart – Ickx – McLaren – Rindt), Unkari 1991 (Senna – Mansell – Patrese - Berger), Luxemburg 1998 (Häkkinen – Schumacher – Coulthard – Irvine; ihmeellistä sinänsä, että tämä oli kauden ainoa kilpailu, jossa ylipäätään maaliin tultiin järjestyksessä 1. Häkkinen 2. Schumacher), San Marino ja Eurooppa 2000 (Schumacher – Häkkinen – Coulthard – Barrichello), Itävalta 2002 (M. Schumacher – Barrichello – Montoya – R. Scumacher) ja Kiina 2015 (Hamilton – Rosberg – Vettel – Räikkönen)

 

[Notsip]

Nostetaan mun kakkosnikin tekemä tilastohavainto vuoden takaa. Perez pääsi mukaan tuohon peräkkäisten kuudensien sijojen legioonaan.

Eniten peräkkäisiä tiettyjä sijoituksia

1: Max Verstappen, 10
2: Nelson Piquet ja Nico Rosberg, 4
3: Luigi Villoresi, Heinz-Harald Frentzen ja Mark Webber, 4
4: Mark Webber, 4
5: Valtteri Bottas, 4
6: Bob Gerard, Andre Pilette, Lorenzo Bandini, Denny Hulme (kahdesti), Didier Pironi, John Watson, Rene Arnoux, Ayrton Senna, Thierry Boutsen, Philippe Alliot, Bertrand Gachot, Pierluigi Martini, Fabrizio Barbazza, Heinz-Harald Frentzen (kahdesti), Michael Schumacher, Pedro Diniz, Jarno Trulli, Nick Heidfeld (kahdesti), Giancarlo Fisichella, Rubens Barrichello, Nico Rosberg (neljästi), Lewis Hamilton (neljästi), Fernando Alonso, Kimi Räikkönen, Esteban Ocon (kahdesti), Daniel Ricciardo (kahdesti), Nico Hülkenberg (kolmesti), Alexander Albon, Sergio Perez, Carlos Sainz (kahdesti), Valtteri Bottas, Charles Leclerc ja George Russell 2
7: Michele Alboreto, 4
8: Carlos Sainz, 3
9: Riccardo Patrese, JJ Lehto ja Christian Klien, 3
10: Antonio Pizzonia, Rubens Barrichello, Kamui Kobayashi (kahdesti) ja Esteban Ocon, 3
11: Luciano Burti, Jenson Button, Jaime Alguersuari, Fernando Alonso ja Antonio Giovinazzi, 3
12: Paul di Resta, Sergio Perez ja Valtteri Bottas, 3
13: Adrial Sutil ja Kevin Magnussen, 3
14: Pascal Wehrlein, Lance Stroll ja Antonio Giovinazzi, 3
15: Timo Glock, 3
16: Anthony Davidson, Jaime Alguersuari, Charles Pic, Romain Grosjean ja Valtteri Bottas 3
17: Will Stevens, 3
18: Robert Kubica, 4
19: Lucas di Grassi, Daniel Ricciardo, Timo Glock, Charles Pic, Max Chilton, Nikita Mazepin ja Lance Stroll, 2
20: Jerome D'Ambrosio, 3
21: Narain Karthikeyan & Pedro de la Rosa, 2
22: Vitantonio Liuzzi ja Narain Karthikeyan, 2
Keskeytyksiä: Ivan Capelli, 14

Alkuaikojen Indy 500 -kisoja ei ole huomioitu. Lisäksi laskelmissa on huomioitu peräkkäin ajetut kilpailut. Kilpailun väliin jääminen (karsiutuminen, keskeytys ennen starttia, hylkäys, saikku, tilapäiset loparit ym...) katkaisee putken.
Päivitetty: 29.7. 2024

 

[Notsip]

Voittajien syrjintä jatkuu. Tällä kertaa otin pois kunkin kauden voittajakansalaisuudet.
1950: Louis Rosier
1951: Louis Rosier
1952: Mike Hawthorn & Robert Manzon
1953: Emmanuel de Graffenried
1954: Maurice Trintignant
1955: Eugenio Castellotti
1956: Jean Behra
1957: Luigi Musso
1958: Harry Schell
1959: Phil Hill
1960: Wolfgang von Trips
1961: Bruce McLaren
1962: Tony Maggs
1963: Richie Ginther
1964: Jo Siffert
1965: Lorenzo Bandini; hieno kausi jossa mestaruus oli monen ulottuvilla
1966: Jochen Rindt
1967: Jo Siffert
1968: Jean-Pierre Beltoise
1969: Jean-Pierre Beltoise; kaksintaistelu Beltoise-Siffert, voitot sveitsiläiselle 5-3 mutta Beltoisen tasaisempi sarja toi mestaruuden
1970: Denny Hulme; Uusi-Seelanti-Ranska -maaottelu, finaalissa neljällä kuljettajalla mahdolliseet mestaruuteen (Hulme ja Amon 42, Beltoise 40, Pescarolo 38 - ja Meksikossa koko nelikko ajoi pisteille samaisessa järjestyksessä)
1971: Ronnie Peterson
1972: Peter Revson
1973: Francois Cevert; yhdeksän voittoa, 82 pistettä, ja mestaruus ratkesi jo Itävallassa
1974: Patrick Depailler; yksitoikkoisen Cevert-dominanssin jälkeen vaihteleva ja tasaväkinen kausi. Hailwood oli alussa vahva, mutta hyytyi täysin kauden puolivälin jälkeen. Depailler nousi maailmanmestaruuteen vaikka voitti kauden aikana vain yhden osakilpailun, lisäksi kahdesti toinen ja kuusi kertaa kolmas. Erikoista: Todellisuudessa voittoihin ylti seitsemän eri kansakuntaa, mutta historian voitokkain F1-maa Iso-Britannia jäi vaille ykkössijoja
1975: Patrick Depailler
1976: Patrick Depailler
1977: Jchen Mass
1978: John Watson; Rosberg 1p ja 17.
1979: John Watson; Rosbergin yhden voiton tuomat 9pts riitti sarjan 14. tilaan
1980: Gilles Villeneuve; Rosberg 29pts ja MM-5 (2 voittoa)
1981: Elio de Angelis; Rosberg 12pts ja MM-9.
1982: Derek Daly
1983: Marc Surer; Surerin ja Cheeverin huima kaksintaistelu päättyi sveitsiläisen 64-62 -voittoon
1984: Derek Warwick
1985: Stefan Johansson; rutosalaista hallintaa (87pts, 7 voittoa)
1986: Stefan Johansson. Rosberg oli alkukaudesta vahva, mutta Johansson kuroi eron kiinni. Adelaidessa katkera päätös: Rosbergin keskeytys kärjestä, ja ruotsalainen perii voiton. Keke voitti kauden aikana viisi osakilpailua ja keräsi MM-hopeaan oikeuttavan 58 pisteen saaliin
1987: Stefan Johansson
1988: Thierry Boutsen
1989: Eddie Cheever; farssi - sarjaan osallistui kokonaista viisi kuljettajaa
1990: Gerhard Berger. Berger murskaava. 12 voittoa ja luonnollisesti 99 nettopistettä (114 brutto). Toiseksi sijoittunut Aguri Suzuki jäi 70 pisteen päähän. Lehto 6pts ja vähäväkisen sarjan 6:s.
1991: Alain Prost. Häkkinen 27pts ja MM-6. Lehto 2voittoa, 20pts ja MM-8.
1992: Mika Häkkinen. Häkkisen mestaruuteen riitti 6 voittoa ja 71pts. Lehto täydensi komean suomalaiskauden sijoittumalla kolmanneksi 49 pisteellä (ei voittoja)
1993: Riccardo Patrese. Lehto 46pts ja jälleen MM-pronssille. Häkkinen ehti voittaa yhden kisan kauden lopussa, ja 10pts riitti sarjan 14. sijaan.
1994: Jean Alesi. Häkkisen vahva loppukiri ei ihan riittänyt (63-58). Neljä voittoa ja MM-2. Lehto 12pts ja 12. Salo 2pts ja 19.
1995: Gerhard Berger. Salo 1 voitto, 58pts ja MM-3. Häkkinen 1 voitto, 34pts ja MM-4.
1996: Mika Häkkinen. Häkkiselle ylivoimainen mestaruus 103pts / 7pts. Salo 1 voitto, 42pts ja MM-4.
1997: Jean Alesi
1998: Jacques Villeneuve
1999: Rubens Barrichello
2000: Jacques Villeneuve. Fisico alkukaudesta ylivoimainen, kauden puolivälissä mystinen romahdus ja mestaruus toistamiseen Villeneuvelle.
2001: Rubens Barrichello. Puhdasta barrichelloismia. 12 voittoa ja 126 pistettä. Toiseksi sijoittunut Jacques Villeneuve jäi yli 70 pisteen päähän.
2002: Juan Pablo Montoya. Puhdasta montoyismia. 10 voittoa ja 114 pinnaa. Räikkönen 5 voittoa, 56 pistettä ja hopealle. Salon 34pts riitti sarjan kutostilaan.
2003: Mark Webber
2004: Jenson Button. 140 pinnaa...
2005: Rubens Barrichello.
2006: Kimi Räikkönen. 11 voittoa ja 118 pistettä. Sarjan yllätyskakkonen Scott Speed jäi 43 pisteen päähän.
2007: Nick Heidfeld
2008: Jarno Trulli. Vain kuusi kuljettajaa koko sarjassa.
2009: Fernando Alonso
2010: Robert Kubica. Tiukka kaksintaistelu Kubica-Massa. Voitot 8-6. Lopussa ero venähti 23 pisteeseen mutta kausi oli tasaisempi kuin lopputulos antaa ymmärtää. Kovalainen 98pts ja MM-8.
2011: Felipe Massa. Kaikki ennätykset rikki. Kovalaisella edellisenkaltainen kausi. 96pts ja MM-8
2012: Felipe Massa
2013: Mark Webber. Sergio Perez keräsi pisteitä kaikista osakilpailuista muttei voittanut yhtään ja oli lopputuloksissa vasta 4.
2014: Valtteri Bottas. Bottas kukisti tasaisessa mestaruustaistelussa Alonson. 7 voittoa ja 356 pistettä vs. Alonson 6 / 339 Räikkönen 197pts ja MM-4. Belgiassa suomalainen kaksoisvoitto.
2015: Kimi Räikkönen. Suomalaisten jäsentenvälinen mestaruustaistelu Massalla maustettuna. Räikkönen 6 voittoa, 264 pistettä - Bottas 3 / 247. Italiassa Massa nousi kaikkien aikojen voittotilaston kärkeen, jolla mies majailee vieläkin.
2016: Kimi Räikkönen. Räikköselle 13 voittoa ja ennätyspisteet 391. Bottas 1 voitto, 259pts ja MM-3
2017: Sergio Perez. Kuuma kamppailu Perez-Ocon 329-319.
2018: Carlos Sainz. Hieno ja tasainen kausi. Kahdeksan voittajaa eikä kukaan voittanut kolmea kilpailua enempää.
2019: Pierre Gasly. Albonilta huikea loppukiri - seitsemän voittoa kauden viimeisestä yhdeksästä kilpailusta - mutta kaikki mureni Brasilian epäonnistumiseen, jossa mestaruus ratkesi. Loppupisteissä eroa Gaslyn ja Albonin välillä oli vain kuusi pistettä, mutta se on silmänlumetta.

Voittotilasto:
1. Felipe Massa 40
2. Rubens Barrichello & Kimi Räikkönen* 35
4. Gerhard Berger 28
5. Mark Webber 27
6. Jarno Trulli 23
7. Fernando Alonso(*) 22
8. Eddie Cheever, Sergio Perez* ja Jacques Villeneuve 20

Muut nykykuljettajat
Romain Grosjean 17
Valtteri Bottas 11
Pierre Gasly 9
Esteban Ocon 8
Alexander Albon 7
Kevin Magnussen 4
Daniil Kvjat, Charles Leclerc & Daniel Ricciardo 3
Lance Stroll, Max Verstappen & Sebastian Vettel 1

 

[CCMK]

F1:ssä oli sen historian alkutaipaleelle Formula A:n päätteeksi mietittävänä yllättävänkin monta eri pistelaskujärjestelmää.

Eräs olisi ollut nk. Ranskalainen tai nk. ACF:n Systeemi missä olisi jaettu viidelle parhaalle kuljettajalle järjestelmällä 10 pistettä, 6 pistettä, 5 pistettä, 4 pistettä ja 3 pistettä.

Sen lisäksi olisi tullut vielä automaattinen piste jokaiselle kilpailuun ylipäänsä päässeelle kuljettajalle. Karsiutuneet tietty olisivat jääneet pisteittä ja tuohon aikaan nopeimmasta kierroksesta ei olisi jaettu pistettä.

Erikoistapauksena säännössä olisi ollut myös se, että mikäli Le Mansista (Eli ihan varsinaisella Le Mansin radalla tai jo tuolloin Bugatti Circuitilla ajettaessa.) olisi tehty virallinen F1-kisa niin jokainen ylimääräinen ranskalainen kuljettaja omassa kotikilpailussaan olisi saanut vielä erikseen yhden lisäpisteen.

Tietenkin edelleen ilman nopeimman kierroksen pistettä.

Tuolla pistelaskujärjestelmällä aikanaan muun muassa Raymond Sommer voitti viimeisen sotia edeltäneen Ranskan Kansallisen Sarjan Grand Prix-autoilussa.

Ottamatta muuten yhtäkään voittoa kaudella.

Sommer yksinkertaisesti pääsi tuon sarjan jokaiseen kisaan mukaan kaudella ja oli kuitenkin todella riittävän lähellä aina voittoa sitten muilla pisteillä ja palkinnoilla!

Kompromissina kieltämättä oli myös muun muassa jättää kisaan päässeiden automaattinen piste pois ja myös erikoinen, jo puhuttu nk. Le Mans-pykälä säännöistä ylimääräisine kotimiesten lisäpisteineen.

Le Mansiin harkittiin vastaehdotukseksi myös huomattavasti korkeampaa starttirahaa tai jopa Indianapolisin tyyliin aikanaan ihan suoraakin palkintorahaa ainoana poikkeuksena muuhun sarjaan nähden, mutta se sitten olikin liian aikaista ja liian kallista sen ajan päättäjien mielestä lajissa.

Ajoittain myös voiton oletettu liian suuri merkitys tai viimeisen pistesijankin piste aiheutti huomautettavaa.

Varsinkin brittipuolella ja italialaisten puolella joiden mielestä olisi pitänyt suuntautua moottoripyöräpuolen sääntöihin myös kun F1:stä oltiin luomassa.

Kritiikki johti sotien jälkeen ranskalaispuolella pieniin muutoksiin kuten siihen, että Ranskan Kansallinen Sarja Grand Prix-autoilussa tietenkin nyt erilliseksi Ranskan Formula A:ksi muuttuneena ei enää jakanutkaan pisteitä automaattisesti kisoihin yleensä päässeille kuljettajille.

Brittiläis-italialaisen ja osin espanjalaistenkin kannattaman järjestelmän mukaan olisi seurattu vuodesta 1950 eteenpäin uudessa F1:ssä silloisia tai sotaa edeltäneitä moottoripyörien puolen pistesääntöjä.

Siitäkin valitettavasti tuli jakautuneita mielipiteitä.

Siinä oli ensin vaihtoehtona parempi kuuden parhaan järjestelmä pienemmin pistein eli 6 pistettä, 5 pistettä, 4 pistettä, 3 pistettä, 2 pistettä ja 1 piste ilman nopeimman kierroksen pistettä.

Toisena vaihtoehtona olisi ollut huonommaksi osin todettu, mutta myös nimenomaan tietyllä tapaa sitkeyttä puoltajien mielestä korostanut viiden parhaan järjestelmä eli 5 pistettä, 4 pistettä, 3 pistettä, 2 pistettä ja 1 piste.

Tietenkin jälkimmäisessäkin järjestelmässä nopeimmasta kierroksesta ei olisi tullut pistettä.

Kun pistejärjestelmästä alettiin päästä yhteisymmärrykseen niin sitten ongelmaksi tuli se, että miten monta kilpailua pystyi pisteineen laskemaan mukaan sarjaan?

Keskimäärin päästiin siitäkin jossain määrin sopuun eli noin 4-6 kisaa F1:n avauskauden kisoista sai laskea mukaan loppupisteisiin ja kutakin loppupisteiden yhtä pudotusta kohden täytyi olla vähintään kaksi kisaperuutusta ennen toimenpiteitä.

Ensimmäistä kautta kun suunniteltiin jälleen vähän pidemmäksi kuin mitä se lopulta olikaan.

Sääntöesityksestä luovuttiin kuitenkin sotia edeltäneen moottoripyöräilyn tapaus Fleischmann-Mellors-katastrofin takia.

Siinä kun tosiaan pistesäännöstä oli tullut liian suuri soppa osapuolten särpittäväksi juurikin sovittujen kisojen liikaperuuntumisten takia ja ennen kaikkea lopputuloksiin laskettujen pistesijojen liian pienen määrän takia.

Sotkuun saattoi tosin kyllä osin vaikuttaa poliittisesti aivan ovella ollut Toinen Maailmansota.

Juurikin tuon sotkun takia tulevan F1:n silloiset brittipäättäjät halusivat ehdottomasti uuden esityksen pöytään tai sitten riittävästi laskettavia kilpailuja kauteen.

Mihin eivät sitten juuri muut olleet halukkaita suostumaan.

Nuo moottoripyörien kuljettajat tuossa sotkussa mestaruudesta kamppaileena olivat Heiner Fleischmann ja Ted Mellors.

Kun F1:n ensimmäinen kausi vuodelta 1950 oli edessä niin lajissa olisi ollut kaksi pistejärjestelmää joista toisesta lasken vaikutuksen pisteiltään ja vertailtavilta alkumetreiltään myös pistesijoitusten osalta mestaruuskamppailuihin vuosilta 1950-2019, mutta toisesta vain vuosilta 1950-1959 johtuen tietysti sen olevan melko samanlainen kuin mitä oli kaikkiaan hyvin kauan sen jälkeen harkiten mahdollisesti myös pistelaskua sen osalta aina vuoteen 1966 asti.

Milloin vuoden 1961 pistelaskumuutoksen uudesta rajahuomioitavuudesta huolimatta mentiin vanhojen sääntöjen ehdoilla sinne asti kun ei ollut niin monta kisaa kauteen ajettavana.

Näistä ensimmäinen mukaili selvästi enemmän moottoripyörien RR-ajojen tyyliä ja olisi ehkä tietyllä tapaa ollut parempi, mutta ilman kuudetta tilaa:

Voitosta olisi tullut 10 pistettä, toisesta sijasta 8 pistettä, kolmannesta sijasta 7 pistettä, neljännestä sijasta 6 pistettä ja viidennestä sijasta olisi tullut vielä 5 pistettä ja siihen päälle olisi tullut nopeimman kierroksen piste.

Toinen näistä oli eriävämpi moottoripyörien RR-ajoista ja jossain määrin tavallaan oli huonompi pienemmin pistein, mutta korosti tasaisuutta ja myös kuudennelta tilalta sai pisteen ja samalla tietenkin nopeimman kierroksen piste olisi jäänyt pois:

Voitosta olisi tullut 8 pistettä, toisesta sijasta 6 pistettä, kolmannesta sijasta 4 pistettä, neljännestä sijasta 3 pistettä, viidennestä sijasta 2 pistettä ja kuudennesta sijasta olisi tullut vielä piste ilman nopeimman kierroksen pistettä.

Näissä pistelaskujärjestelmissä oli sovittu, että F1:n avauskaudella lähtökohtaisesti ajettaisiin 8 kilpailua ja niistä 4 kilpailua laskettaisiin puolelta kaudelta täten lopputuloksiin.

Järjestelmän piti muuttua vuonna 1951 yhdessä RR:n puolen kanssa F1:ssä siten, että loppupisteisiin olisi laskettu vielä yksi kisa lisää eli 5 kilpailua 8:sta olisi laskettu.

Aivan F1:n avauskauden ovella vielä esiintyi änkyröintiä ja siten tosiaan kuudennesta tilasta ei pistettä myönnetty vaan ainoastaan nopeimmasta kierroksesta muutoin jälkimmäisen pistejärjestelmän ollessa hyväksytty.

Lisäksi F1:n päättäjät alkuvuosina päättivät, että vuonna 1951 ei siirrytä vielä laskemaan 5 kisaa 8:sta vaan vasta myöhemmin eli lopulta toteutuneesti vuonna 1954 näin meneteltiin.

Toisin sanoen 3 vuotta myöhässä kuin mitä piti ja tuolloinkin osin vain vastalauseiden jälkeen tai kun peruutuksia uhkasi kalenteriin tulla liikaa.

Toisaalta koko järjestelmä lajin alkumetreillä oli vahvasti brittiläispainoitteinen ja osin painostuksen allakin syntynyt sellainen.

Mielenkiintoista on ollut myös se seikka, että monet moottoripyörien alkuaikojen päättäjät istuivat samoissa pöydissä ihan alkuaikoina myös F1:n lajin johtajina kuten esimerkiksi Bonacossa, Pérouse, Lurani ja muutama muukin melko tuttu nimi tosiaan sielä RR-puolelta hääri F1:nkin parissa.

Seuraavassa viestissä sitten aloitan laskennan ensin tietysti vähän helpommasta ja lyhyemmästä tavasta laskea pisteet vuosilta 1950-1959 ja harkiten siitä vuoteen 1966 asti enintään vuoden 1961 pistelaskun rajamuutoksesta huolimatta.

 

[CCMK]

Viime viestin sanoin laitan tähän alle F1:n alkuajoille mietityn ja melkein sellaisenaan sovelletun, alun alkaen sellaiseksi tarkoitetun pistelaskujärjestelmän pisteet vuosilta 1950-1959 MM-kilvan tilanteista.

Siitä jatkan harkiten tarpeen mukaan myös vuosille 1960-1966 kun siihen asti sovellettiin vuoden 1961 pistelaskun sijoituslaskennan muutoksesta huolimatta tuota kaavaa.

Joka tapauksessa tässä vuosien 1950-1959 MM-pisteet alkuperäisellä sellaisella muutoksineen mestaruuskamppailun ja kärkikuljettajien tilanteineen pääosin ennen toteutunutta vaihdosta nopeimman kierroksen pisteiksi ja kuudennen tilan miesten pisteittä jättämiseen ja näitä jatketaan tarpeen mukaan aina vuoteen 1966 asti aiemmin voimassa luetelluin sanoin tietenkin niin tämän kuin sitten mukaan tulevan myöhemmän RR-ajojen pistejärjestelmän pohjalta laskien mukana ovat myös Indy 500:t vuosilta 1950-1960:

F1 Pistejärjestelmällä 8-6-4-3-2-1 ilman nopeimman kierroksen pistettä muutoksineen

Kuljettajien MM 1950

Giuseppe Nino Farina 27 pistettä

Juan Manuel Fangio 24 pistettä

Luigi Fagioli 24 pistettä (Täysin tuloksin tai vaikka viidellä pistesijalla jo tuolloin 28 pistettä jolloin Fagioli olisi ollut maailmanmestari, mutta tuolloin vielä niin RR-puolella kuin F1:ssä oli jälkimmäisen avauskaudeksi sama pistesijalaskenta voimassa.)

Louis Rosier 13 pistettä (Täysin tuloksin tai vaikka viidellä pistesijalla jo tuolloin 13,5 pistettä, mutta tuolloin vielä niin RR-puolella kuin F1:ssä oli jälkimmäisen avauskaudeksi sama pistesijalaskenta voimassa. Siten todennäköisesti ilman ihmeitä Reims-Gueuxin puolikas piste jaetusta ajosta yhdessä Charles Pozzin kanssa olisi todennäköisesti pudonnut joukosta pois. Muutoin tietysti varmaankin toinen paras tila tietenkin kahdesta kolmostilasta olisi pudonnut pois jolloin huonoimmillaan pisteitä olisi ollut 9,5 pistettä kauden päätteeksi.)

Alberto Ascari 11 pistettä (Ascari olisi voinut parhaimmassa tapauksessa olla Rosierin edellä mikäli ranskalaiselle olisi sattunut suurempi pistepudotus.)

Johnnie Parsons 8 pistettä (Parsonsilta olisi poistettu nopeimman kierroksen piste.)

Muista pistemiehistä puhuttaessa Toulo de Graffenried, Bob Gerard, Lee Wallard, Luigi Villoresi ja Charles Pozzi olisivat saaneet pisteitä tai jopa vain puolikkaan pisteen Pozzin tapauksessa jaetusta ajosta ja Pozzi olisi voinut myös Rosierin kanssa jakamastaan ajosta saada täyden pisteen silloin kun Rosierin puolikas piste olisi pudotettu pois.

Kuljettajien MM 1951

Juan Manuel Fangio 32 pistettä (Mikäli F1 olisi siirtynyt RR-puolta noudattaen sanojensa mukaisesti vuodesta 1951 lähtien samaan pistesijojen huomioinnin järjestelmään niin Fangio olisi saanut pitää Reims-Gueuxin pisteet nostaen ne 37 pisteeseen kun toteutuneesti oli pisteitä 31 kappaletta. Fangiolta putosi tämän kauden osalta 5 nopeimman kierroksen pistettä pois. Mikäli nopeimman kierroksen pisteet ihan sellaisenaan olisi toteutuneista kauden loppupisteistä muutoin laskettu niin Fangio olisi voittanut kauden vain pisteen erolla Ascariin nähden.)

Alberto Ascari 28 pistettä (Aivan enintään olisi voinut olla 29 pistettä Bremgartenin yhdellä pisteellä, mutta Ascarin sijoitukset olisivat tulleet RR-puoltakin noudattaen täyteen Pedralbesin pisteillä joten siitä ei olisi sitten pistettä tullut ja toteutuneesti Pedralbesin pisteet jo uloslaskettiin jolloin pisteitä oli 25 kappaletta toteutuneesti.)

Jose Froilan 'Pepe' Gonzalez 27 pistettä ('Pepe' tosiaan olisi saanut pitää Reims-Gueuxin jaetun ajon pisteensä, mutta RR-puolta kun ei noudatettu niin ei saanut sitten pitää niitä.)

Giuseppe Nino Farina 20 pistettä (RR-puolta noudattaen Farina olisi saanut pitää Reims-Gueuxin pisteensä ja aivan enintään olisi voinut olla 22 pistettä, mutta RR-puolta kun ei noudatettu niin ei saanut sitten pitää niitä. Farinalta putosi myös 2 pistettä nopeimpien kierrosten takia tässä laskennassa joten olisi voinut pudota huonoimmillaan jopa Luigi Villoresin taakse mikäli toteutunein pistein ei olisi saanut samalla pitää nopeimpien kierroksen pisteitä ja Villoresi olisi saanut pitää kaikki tuloksensa kun Farinalla olisi ollut 17 pistettä ja Villoresilla aivan enintään 18 pistettä.)

Luigi Villoresi 18 pistettä (RR-puolta noudattaen Farina olisi saanut pitää Monzan pisteensä ja ehkä tietyin yllä mainituin ehdoin olisi voinut olla Farinan edellä, mutta vain tietyin ehdoin. Kun RR-puolta ei noudatettu niin toteutuneet pisteet olivat 15 pistettä lopputaulukossa.)

Piero Taruffi 10 pistettä

Lee Wallard 8 pistettä (Wallardilta olisi poistettu nopeimman kierroksen piste pois.)

Muista pistemiehistä puhuttaessa Henry Banks, Andre Pilette, Louis Chiron, Consalvo Sanesi, Rudi Fischer, Andre Simon ja Toulo de Graffenried olisivat voineet saada pisteitä.

Kuljettajien MM 1952

Alberto Ascari 34,5 pistettä tai 39,5 pistettä (Ascarin ylivoimaisella kaudella olisi muutoin ollut 40 pistettä tai 44 pistettä, mutta nopeimman kierroksen pisteitä olisi pudonnut 5,5 pisteen verran pois. Yhden voitoista lisää olisi saanut laskea vielä mukaan. Parhaimmillaan olisi voinut olla pisteitä niinkin paljon kuin 48 pistettä, mutta pisteitä Ascarilta tosiaan olisi pudonnut varsin reippaasti kuin ihan toteutuneesti kaiken laskien olisi tullut jopa 53,5 kappaletta. Niitä tietenkin sitten putosi.)

Giuseppe Nino Farina 27 pistettä (Aivan enintään olisi voinut olla vielä 28 pistettä Silverstonen pisteen myötä, mutta tuolloin olisi viimeistään alettu pistepudotukseen kun toteutuneesti pisteitä oli vain 24 pistettä kaikkiaan.)

Piero Taruffi 21 pistettä (Bremgartenin nopeimman kierroksen piste olisi tippunut pois.)

Rudi Fischer 10 pistettä

Mike Hawthorn 10 pistettä

Robert Manzon 9 pistettä

Troy Ruttman 8 pistettä

Luigi Villoresi 8 pistettä

Jose Froilan 'Pepe' Gonzalez 6 pistettä (Monzan kisan puolikas piste nopeimmasta kierroksesta olisi pudonnut pois.)

Jim Rathmann 10 pistettä

Jean Behra 10 pistettä

Muista pistemiehistä puhuttaessa Toulo de Graffenried, Jimmy Bryan, Alan Brown, Peter Collins, Roger Laurent, Maurice Trintignant ja Andre Simon olisivat voineet saada pisteitä.

Bill Vukovich olisi jäänyt lopputaulukossa MM-kilvan osalta pisteittä kun nopeimman kierroksen piste olisi viety pois.

Laitan loput seuraavaan tai seuraaviin viesteihin tilanteen mukaan.

 

[CCMK]

Kuljettajien MM 1953

Alberto Ascari 34 pistettä tai 42 pistettä (Ascarin ylivoimaisella kaudella olisi muutoin ollut 40 pistettä tai 43 pistettä kuten äärimmillään toteutuneesti jopa 46,5 pistettä aivan kaiken mukaan laskien, mutta nopeimman kierroksen pisteitä olisi pudonnut 3,5 pisteen verran pois. Yhden voitoista lisää olisi saanut laskea vielä mukaan. Parhaimmillaan olisi voinut olla pisteitä niinkin paljon kuin 43 pistettä, mutta pisteitä Ascarilta tosiaan olisi pudonnut varsin reippaasti kuin ihan toteutuneesti kaiken laskien olisi tullut jopa 46,5 kappaletta. Niitä tietenkin sitten putosi. Pienimmillään olisi voinut olla vain 31 pistettä nopeimman kierroksen pisteet jo pudotettuna toteutuneista pisteistä.)

Juan Manuel Fangio 26 pistettä tai 27,5 pistettä (RR-puolta noudattamalla Fangio olisi saanut pitää Bremgartenin pisteensä, mutta kun sitä ei noudatettu viimeistä kertaa ennen siirtymistä samaan laskukaavaan niin ei saanut pitää pisteitään kun pisteitä olisi voinut olla 28 pistettä tai 29,5 pistettä ja joista oli nyt tietenkin otettu nopeimman kierroksen pisteet pois.)

Giuseppe Nino Farina 28 pistettä tai 30 pistettä (RR-puolta noudattaen Farina olisi saanut pitää Reimsin tai Silverstonen pisteet, mutta kun tilanne viimeistä kertaa oli alkuperäisen mukainen niin ei saanut pitää. Olisi voinut mennä Fangion ohi MM-taulukossa. Lopulta toteutuneesti oli 26 pistettä ja pois otettuja pisteitä 32 pisteen verran.)

Mike Hawthorn 23 pistettä tai 31 pistettä (RR-puolta noudattaen Hawthorn olisi saanut pitää Zandvoortin tai Monzan pisteet ja saada siitä vielä enintään pisteen Spa-Francorchampsista mistä eteenpäin aivan minimimäärä pisteitä kauden päätteeksi olisi ollut vaikka Span pisteellä 20 pistettä kun pistepoistoja käytettiin ja aivan enintään sellaisenaan 28 pistettä. Olisi voinut mennä Farinan tai Fangion ohi MM-taulukossa tietyin ehdoin.)

Luigi Villoresi 18 pistettä tai 19 pistettä (Huonoimmillaan olisi voinut olla vain 16 pistettä MM-taulukossa kun yksi lisäpiste olisi sijoituksissa Reimsistä sallittu, mutta ei enempää ja kun erikseen olisi lähtenyt vielä nopein piste pois. Muutoin Villoresi olisi osin päätynyt tasapeliin kuin päätyi eli 17 pisteeseen.)

Jose Froilan 'Pepe' Gonzalez 12 pistettä tai 13 pistettä (Olisi menettänyt 1,5 nopeimman kierroksen pistettään kun muutoin periaatteessa olisi kyllä RR-puolta noudattamalla voinut pitää pisteensä 14,5 pisteellä kun toteutuneesti oli 13,5 pistettä.)

Bill Vukovich 8 pistettä (Olisi menettänyt nopeimman kierroksen pisteensä.)

Felice Bonetto 7,5 pistettä (Olisi mennyt Toulo de Graffenriedin edelle MM-taulukossa täpärästi Silverstonen pisteellä.)

Toulo de Graffenried 7 pistettä (Olisi hävinnyt Bonettolle sijan MM-taulukossa loppupisteissä.)

Art Cross 6 pistettä

Maurice Trintignant 5 pistettä (Olisi mennyt Onofre Marimonin edelle MM-taulukossa täpärästi Zandvoortin pisteellä.)

Onofre Marimon 4 pistettä (Olisi hävinnyt Trintignantille sijan MM-taulukossa loppupisteissä.)

Muista pistemiehistä puhuttaessa Jean Behra, Jimmy Daywatt, Felice Bonetto, Stirling Moss ja Roberto Mieres olisivat voineet saada pisteitä.

Vuodesta 1954 lähtien vuoteen 1957 asti ennen vuotta 1958 pistelasku oli sama eli 5 kisaa laskettiin mukaan lopputuloksiin niin RR:ssä kuin F1:ssä:

Kuljettajien MM 1954

Juan Manuel Fangio 39 6/7 pistettä (Fangiolta olisi pudonnut nopeimpien kierrosten pisteet pois ja aivan enintään pisteitä olisi täten voinut olla vain 55 pistettä kaikki laskettuna mukaan.)

Mike Hawthorn 24,5 pistettä (Hawthornilta olisi pudonnut seitsemäsosapiste Silverstonesta puhuttaessa nopeimman kierroksen erikoispisteenä.)

Jose Froilan 'Pepe' Gonzalez 23 pistettä (Gonzalezilta olisi pudonnut nopeimpien kierrosten pisteet pois ja aivan enintään pisteitä olisi täten voinut olla vain 24,5 pistettä.)

Maurice Trintignant 17 pistettä

Karl Kling 11 pistettä (Kling olisi menettänyt Nürburgringin nopeimman kierroksen pisteensä.)

Bill Vukovich 8 pistettä

Hans Hermann 7 pistettä (Hermann olisi menettänyt Reimsin nopeimman kierroksen pisteensä.)

Roberto Mieres 7 pistettä (Mieres olisi saanut pisteen Silverstonesta.)

Luigi Musso 6 pistettä

Giuseppe Nino Farina 6 pistettä

Jimmy Bryan 6 pistettä

Jack McGrath 4 pistettä (McGrath olisi menettänyt nopeimman kierroksen pisteensä.)

Stirling Moss 4 pistettä (Moss olisi menettänyt seitsemäsosapisteensä Silverstonesta.)

Onofre Marimon 4 pistettä (Marimon olisi menettänyt seitsemäsosapisteensä Silverstonesta.)

Robert Manzon 4 pistettä

Sergio Mantovani 4 pistettä

Prinssi Bira eli Birabongse Bhanudej 4 pistettä (Prinssi Bira olisi saanut pisteen Spa-Francorchampsista.)

Umberto Maglioli 2 pistettä

Andre Pilette 2 pistettä

Luigi Villoresi 2 pistettä

Elle Bayol 2 pistettä

Mike Nazaruk 2 pistettä

Troy Ruttman 1,5 pistettä

Duane Carter 1,5 pistettä

Jean Behra 1 piste (Behra olisi menettänyt seitsemäsosapisteensä Silverstonesta, mutta saanut Reimsistä pisteen tilalle.)

Muut pistemiehet olisivat olleet Harry Schell, Fred Agabashian, Piero Taruffi, Ken Wharton, Fred Wacker ja Paco Godia.

 

[CCMK]

Tässä viestissä jatketaan aiempien viestien pohjalta vuodet 1955-1957 ja siitä vielä vuodet 1958-1959 ja minkä jälkeen tarpeen mukaan laitan vuoteen 1966 asti noita pistelaittoja aiemmin kerrotusti:

Kuljettajien MM 1955

Juan Manuel Fangio 37 pistettä (Aivan enintään olisi voinut olla 38 pistettä kun nopeimpien kierrosten pisteet olivat uloslaskettu.)

Stirling Moss 21 pistettä (Poislaskettuna olivat nopeimpien kierrosten pisteet.)

Eugenio Castellotti 12,5 pistettä (Castellotti olisi saanut puolikkaan pisteen Aintreesta.)

Maurice Trintignant 12 1/3 pistettä (Trintignant olisi saanut pisteen Spa-Francorchampsista.)

Giuseppe Nino Farina 10 1/3 pistettä

Piero Taruffi 9 pistettä

Bob Sweikert 8 pistettä

Jean Behra 7,5 pistettä (Olisi saanut pisteet osin jaettuinakin Buenos Airesista ja Zandvoortista.)

Roberto Mieres 6 pistettä (Mieres olisi menettänyt nopeimman kierroksen pisteen Zandvoortista.)

Luigi Musso 6 pistettä

Karl Kling 5 pistettä

Jimmy Davies 4 pistettä

Tony Bettenhausen 3 pistettä

Paul Russo 3 pistettä

Paul Frere 3 pistettä

Johnny Thomson 3 pistettä

Umberto Maglioli 2 1/3 pistettä (Maglioli olisi saanut pisteen Monzasta.)

Muut pistemiehet täysin pistein olisivat olleet Louis Chiron ja Andy Linden ja jaetuin pistein olisivat olleet Harry Schell ja Mike Hawthorn ja Bill Vukovich olisi jäänyt ilman nopeimman kierroksen pistettään.

Kuljettajien MM 1956

Juan Manuel Fangio 26 pistettä (Aivan enintään olisi ollut 29 pistettä kun nopeimman kierroksen pisteet olisivat olleet poistettu.)

Peter Collins 25 pistettä (Collins olisi ollut MM-kilvan toisella tilalla Mossin edellä ja melkein Fangion kannassa kiinni.)

Stirling Moss 24 pistettä (Aivan enintään olisi ollut 25 pistettä kun nopeimman kierroksen pisteet olisivat olleet poistettu.)

Muut pistemiehet täysin pistein olisivat olleet Bob Sweikert, Andre Pilette, Louis Rosier, Luigi Villoresi ja Luigi Piotti ja puolikkain pistein Oscar Gonzalez, Alberto Uria molempien ollessa Uruguaysta ja jälleen Andre Pilette ja Elle Bayol sitten jaetuin pistein kun Paul Russo olisi menettänyt nopeimman kierroksen pisteensä. Kauden erikoisuutena Nürburgringillä mahdollista kuudetta tilaa ei olisi jaettu pisteineen kenellekään. Kuten ei todellakaan jaettu ihan pisteittäkään kun Bruce Halford hylättiin ja Ottorino Volonterio ajoi alle voittajan ajaman kierrosmäärän saadakseen lopputulosta itselleen.

Kuljettajien MM 1957

Juan Manuel Fangio 38 pistettä (Enintään olisi voinut olla 44 pistettä pistepoiston jälkeen nopeimmista kierroksista puhuen.)

Stirling Moss 22 pistettä (Mossilta olisi lähtenyt kolme pistettä pois 25:stä pisteestä.)

Luigi Musso 15 pistettä (Mussolta olisi lähtenyt yksi piste pois.)

Mike Hawthorn 14 pistettä (Hawthornilla olisi ollut yksi piste lisää Monzasta.)

Tony Brooks 10 pistettä (Brooksilla olisi ollut yksi piste poissa.)

Masten Gregory 10 pistettä

Harry Schell 10 pistettä

Peter Collins 8 1/3 pistettä (Kolmasosa piste olisi tullut Buenos Airesista.)

Sam Hanks 8 pistettä

Jean Behra 8 pistettä (Behra olisi saanut pari lisäpistettä Rouenista ja Nürburingiltä.)

Jim Rathmann 6 pistettä (Rathmann olisi menettänyt nopeimman kierroksen pisteensä.)

Stuart Lewis-Evans 5 pistettä

Maurice Trintignant 5 pistettä

Wolfgang von Trips 4 1/3 pistettä (Kolmasosa piste olisi tullut Buenos Airesista.)

Carlos Menditeguy 4 pistettä

Jimmy Bryan 4 pistettä

Paul Russo 3 pistettä

Roy Salvadori 2 pistettä

Andy Linden 2 pistettä

Giorgio Scarlatti 2 pistettä (Scarlatti olisi saanut pisteen Pescarasta.)

Alfonso de Portago 1 piste

Jose Froilan Pepe Gonzalez 1 piste

Jack Brabham 1 pistettä (Piste olisi tullut Monacosta.)

Johnny Boyd 1 piste (Piste olisi tullut Indy 500:sta.)

Bob Gerard 1 piste (Piste olisi tullut Aintreesta.)

Cesare Perdisa 1/3 pistettä (Kolmasosa piste olisi tullut Buenos Airesista.)

Vuodeksi 1958 jälleen F1:ssä muuttui laskenta kun nyt laskettiin 6 parasta tulosta mukaan MM-taulukkoon ja ne tulevat sitten seuraavaan viestiin kun muutosvertailu on RR-puolen viiteen laskettuun tulokseen ja missä vanhaan aikaan F1 olisi halunnut pysyä tai aluksi änkyröintien jälkeen olla pysymättä ennen pakotusta.

 

[CCMK]

Edellistä viestiä mukaillen tässä viestissä tulevat vuodet 1958-1959 ja siitä mukaan vielä vuodesta 1960 eteenpäin aina vuoteen 1966 asti lasketaan RR-puolen ehdotuspistein:

Kuljettajien MM 1958

Stirling Moss 38 pistettä (Moss olisi ollut maailmanmestari kun Mike Hawthornilta olisi lähtenyt entisestään pisteitä sijoitusten uloslaskun takia.)

Mike Hawthorn 29 pistettä (Tämä olisi ollut alin mahdollinen pistemäärä ja muutoin keskimäärin olisi ollut 31 pistettä. Pelkin nopeimman kierroksen pistepudotuksin toteutunein pistein olisi ollut 37 pistettä. Aivan kaikki tulokset mukaan laskien silti mahdollisin pistetuloksin Hawthorn olisi ollut melkein mestari edelleen, mutta silti pistepudotuksia sovellettaessa pisteitä olisi ollut 36 pistettä pienimmillään ja muutoin 38 pisteen luokkaa. Hawthornilla olisi tullut tasapeli noilla paremmilla tuloksilla silti pistepudotusta harrastaen, mutta vähemmin voitoin Moss olisi ollut hänen sijaansa maailmanmestari.)

Tony Brooks 21 pistettä (Brooks olisi menettänyt 3 pistettä nopeimpien kierrosten takia.)

Roy Salvadori 15 pistettä

Harry Schell 14 pistettä (Schell olisi ollut Collinsin edellä MM-taulukossa, mutta ei olisi saanut kuin aivan enintään 2 lisäpistettä 16 pisteeseen asti kaiken laskien ja muutoin ehkä 15 pistettä, mutta RR-puolen ehtoa noudattaen pisteitä ei olisi tullut Buenos Airesin ja Boavistan kuutostiloilla.)

Peter Collins 13 pistettä (Collins olisi menettänyt yhden pisteen nopeimman kierroksen takia.)

Luigi Musso 12 pistettä

Maurice Trintignant 11 pistettä (Trintignant olisi menettänyt Monacon nopeimman kierroksen pisteensä.)

Stuart Lewis-Evans 11 pistettä

Jean Behra 9 pistettä

Wolfgang von Trips 9 pistettä

Phil Hill 8 pistettä (Hill olisi menettänyt yhden nopeimman kierroksen pisteensä Monzasta.)

Jimmy Bryan 8 pistettä

Juan Manuel Fangio 6 pistettä (Fangio olisi menettänyt Buenos Airesin nopeimman kierroksen pisteensä.)

George Amick 6 pistettä

Jack Brabham 5 pistettä (Brabham olisi saanut pisteitä Reimsistä ja Silverstonesta.)

Cliff Allison 5 pistettä (Allison olisi saanut pisteitä Monacosta ja Zandvoortista.)

Johnny Boyd 4 pistettä

Tony Bettenhausen 3 pistettä (Bettenhausen olisi menettänyt nopeimman kierroksen pisteensä Indy 500:sta.)

Joakim 'Jo' Bonnier 3 pistettä

Jim Rathmann 2 pistettä

Jimmy Reece 1 piste (Reece olisi saanut pisteen Indy 500:sta.)

Olivier Gendebien 1 piste (Gendebien olisi saanut pisteen Spa-Francorchampsista.)

Graham Hill 1 piste (Graham Hill olisi saanut pisteen Monzasta.)

Masten Gregory 1 piste (Gregory olisi saanut pisteen Ain-Diabista.)

Kauden 1958 erikoisuutena F2-autolla kisailemisen takia Edgar Barthille ei olisi myönnetty pistettä Nürburgringillä kuten ei yleensäkään myönnetty viitostilan pisteitä F2-autolla ajaneelle Bruce McLarenille.

Vuodeksi 1959 palattiin entiseen järjestelmään vuoden ajaksi ja siitä eli myös viimeisen nopeimman kierroksen pistevuoden ennen nykypäivää laskien tulee tilanteet tässä:

Kuljettajien MM 1959

Jack Brabham 30 pistettä (Aivan enintään olisi voinut olla 33 pistettä kun yksi nopeimman kierroksen piste poistui.)

Tony Brooks 26 pistettä (Yksi piste poistui nopeimman kierroksen myötä.)

Stirling Moss 22 pistettä (3,5 pistettä poistuivat nopeimpien kierrosten myötä.)

Phil Hill 20 pistettä (Hillin pisteet olisivat säilyneet samana kun Monzan nopein kierros olisi poistunut ja samalla korvautunut Zandvoortin pisteellä. Parhaimmillaan muutoin pisteitä olisi ollut 21 pistettä nopein kierros laskien.)

Maurice Trintignant 18 pistettä (Trintignantin nopein kierros Sebringissä pisteineen olisi poistunut.)

Bruce McLaren 16 pistettä (Puoli pistettä poistui Aintreen jaetun nopeimman kierroksen myötä.)

Dan Gurney 13 pistettä

Joakim 'Jo' Bonnier 10 pistettä

Masten Gregory 10 pistettä

Rodger Ward 8 pistettä

Jim Rathmann 6 pistettä

Harry Schell 5 pistettä

Innes Ireland 5 pistettä

Johnny Thomson 4 pistettä (Indy 500:n nopeimman kierroksen piste olisi lähtenyt pois.)

Olivier Gendebien 4 pistettä (Gendebien olisi saanut pisteen Monzasta.)

Tony Bettenhausen 3 pistettä

Roy Salvadori 3 pistettä (Salvadori olisi saanut pisteet Monacosta, Aintreesta ja Monsanto Parkista.)

Cliff Allison 2 pistettä

Jean Behra 2 pistettä

Paul Goldsmith 2 pistettä

Johnny Boyd 1 piste (Boyd olisi saanut pisteen Indy 500:sta.)

Ron Flockhart 1 piste (Flockhart olisi saanut pisteen Reimsistä.)

Ian Burgess 1 piste (Burgess olisi saanut pisteen AVUS:sta.)

Wolfgang von Trips 1 piste (Saksalaistähti von Trips olisi saanut pisteen Sebringistä.)

Vuoden 1959 jälkeen nopeimman kierroksen piste hylättiin lajista tästä eteenpäin kuutostilan miehenkin viimein saadessa pisteitä ilman sitä nopeinta kierrosta ja jälleen MM-taulukkoon vuodeksi 1960 hyväksyttävät kilpailut nostettiin määrältään kuuteen.

 

[CCMK]

Kun vuodet 1960-1966 eivät mahtuneet mukaan niin ne tulevat vielä tähän viestiin:

Tässä lyhennelmät vuosilta 1960-1966 mikäli niillä oli pistelaskutavoin vaikutusta kun vuodesta 1961 alkaen alettiin laskea 9 pistettä voittajalle ja samalta vuodelta alkaen laskettavien tulosten maksimimäärä oli 11 kisan verran, mutta pienen kalenterin vuoksi vähemmän tietysti laskettiin vuosittain mukaan kun määrä oli 5-6 kappaletta vaihdellen kausittain ja tässä tietenkin vanhempia perinteitä kunnoittaen vähennetään vielä voittajan pisteet eli 8 pistettä tulisi vain voittajalle edelleen:

Kuljettajien MM 1960

Jack Brabham 35 pistettä (Aivan enintään 40 pistettä mikäli jouduttiin pudottamaan voitto tai Riversiden nelostila.)

Bruce McLaren 28 pistettä (Aivan enintään 33 pistettä mikäli jouduttiin pudottamaan kakkostila tai kolmostila Riversidesta keskimäärin pisteiden ollessa 30 tai 31 pistettä. Äärimmillään voiton pudottaessa olisi ollut vain 26 pistettä tai 29 pistettä laskutavan vaihtelun mukaan.)

Stirling Moss 19 pistettä

Vuonna 1961 laskettiin 5 tulosta mukaan huolimatta uudesta äärirajasta eli 11 kisasta kauteen:

Kuljettajien MM 1961

Phil Hill 32 pistettä (Aivan enintään 36 pistettä kun Nürburgringin pisteet jo putosivatkin.)

Wolfgang von Trips 31 pistettä (Kaksi voiton pistettä vähentyi traagisesti menehtyneeltä saksalaiselta.)

Dan Gurney 21 pistettä (Gurney olisi ollut MM-kolmonen kun Stirling Mossilta olisi vähentynyt pari voitonpistettä.)

Stirling Moss 19 pistettä (Vähemmin voittopistein Moss olisi ollut MM-palkintojen ulkopuolella.)

Richie Ginther 16 pistettä

Innes Ireland 11 pistettä (Ireland olisi ollut tasoissa Jim Clarkin ja Bruce McLarenin kanssa loppupisteissä ilman Watkins Glenin lisäpistettä voiton ohessa.)

Kuljettajien MM 1962

Graham Hill 38 pistettä (Aivan enintään 48 pistettä kaiken laskien voittopisteiden vähentyessä kun muutakin tulosvähennystä jo oli mukana.)

Jim Clark 27 pistettä (Clark olisi ollut tasapelissä Bruce McLarenin kanssa ilman lisäpiste-etua ainakin melkein tavallaan.)

Bruce McLaren 26 pistettä (McLaren olisi parhaimmillaan saanut kaudelta 31 pistettä kun myös pistepudotus Monacosta olisi huomioitu ja MM-kakkostilan. Clarkin pudotuksella ja ilman McLarenin pudotusta heille olisi tullut tasapeli.)

John Surtees 19 pistettä

Dan Gurney 14 pistettä (Voittopiste ylimääräisenä olisi lähtenyt pois Rouenista ja se olisi tarkoittanut tasapeliä Phil Hillin kanssa.)

Vuosina 1963-1965 laskettiin jälleen kuusi parasta tulosta MM-taulukkoon joten lasken tästä yhden tuloksen pois ja samoin voittajan lisäpisteet:

Kuljettajien MM 1963

Jim Clark 38 pistettä (Aivan enintään olisi ollut tietyin ehdoin 57 pistettä. Voittopisteitä tosiaan olisi lähtenyt paljon pois kuten myös yksi voitto muutenkin.)

Graham Hill 24 pistettä (Nelostilan lisäksi olisi lähtenyt vähintään voittopisteet pois. Huonoimmillaan olisi lähtenyt ainakin yksi voitto ja pari voittopistettä eli silloin olisi ollut enää vain 18 pistettä huonoimmillaan.)

Richie Ginther 23 pistettä (Tietyin ehdoin olisi voinut olla 25 pistettä ja Graham Hillin edellä MM-kilvassa. Muutoin vaihtelevasti täysin tuloksin ja silti pudotuksin pisteitä olisi ollut 28 pistettä tai aivan enintään 30 pistettä. Ginther ei voittanut kaudella joten voittopisteettömässä kaudessa Ginther olisi ollut vakava mestariehdokas.)

John Surtees 21 pistettä (Piste olisi lähtenyt pois Surteesilta voiton myötä.)

Kuljettajien MM 1964

Graham Hill 34 pistettä (Maailmanmestari olisi ollut Hill pistesijalaskupainajaisessa tasatilanteessa. Ainakin tavallaan. Hill olisi menettänyt Zandvoortin nelostilan ja kaksi voittopistettä jonka jälkeen olisi alkanut armoton loppujen sijojen tasalaskenta ja Hilliltä olisi löytynyt lopulta niin alhainen sijoitus kuin 11 lopputuloksiin keskeytyksen jälkeen laskettuna juurikin mestaruuden ratkaisevasta Mexico Citystä! Muutoin Hill olisi pitänyt hallussaan 33 pisteestä 35 pisteeseen asti keskimäärin sijaa hallussa ja muutoin pienimmillään pisteitä kaiken laskien olisi ollut 30 pisteestä 32 pistettä. Ja tietenkin muutoin vain voittopisteet poistaen toteutuneena Hill olisi hävinnyt mestaruuden 1-3 pisteellä riippuen laskukaavasta.)

John Surtees 34 pistettä (Surtees olisi menettänyt maailmanmestaruuden yllä mainittuun tasatilanteeseen kun mitään kolmatta tilaa huonompaa sijoitusta ei löytynyt kaudelta kun Brands Hatchin kolmostila olisi uloslaskettu ja lisäksi pari voittopistettäkin. Voittopisteet poistettuna vain olisi ollut 38 pistettä ja niillä mestaruus olisi voinut kenties tilanteen mukaan riittää. Huonoimmillaan pisteitä olisi ollut 29 pistettä ja keskimäärin pisteitä olisi ollut noin 32 pistettä. Hävitessä mestaruuden Surtees olisi myös hävinnyt keskimäärin melko niukoin pistein tai vähän isommin eroin kuin mitä Hill hänelle.)

Jim Clark 29 pistettä (Clarkilta olisi poistettu 3 voittopistettä.)

Lorenzo Bandini 22 pistettä (Bandinilta olisi poistettu Zeltwegin voittopiste.)

Richie Ginther 21 pistettä (Gintheriltä olisi poistettu Rouenin huonoin pistesija MM-taulukosta jolloin olisi jäänyt Bandinin taakse.)

Dan Gurney 17 pistettä (Gurneylta olisi poistetty kaksi voittopistettä Rouenista ja Mexico Citystä.)

Kuljettajien MM 1965

Jim Clark 39 pistettä (Clarkilta olisi lähtenyt ainakin yksi voitto ja siihen päälle useita voittopisteitä. Pienimmillään tietysti vain voittopisteet jolloin pisteitä olisi ollut 48 kappaletta.)

Graham Hill 34 pistettä (Hilliltä olisi lähtenyt kaksi voittopistettä ja tietenkin ainakin yksi kolmostila. Muutoin pienimmillään ja parhaimmillaan vain voittopistein pisteitä olisi ollut 38 pistettä tai 45 pistettä. Muutoin keskimäärin olisi ollut pisteitä 32 pisteen ja 39 pisteen välillä ja huonoimillaan olisi ollut pisteitä 29 pisteen ja 36 pisteen välillä.)

Jackie Stewart 30 pistettä (Stewartilla muutoin olisi ollut 31 pistettä voittopisteen lähtiessä Monzasta. Muutoin pienimmillään olisi voinut olla mitä vain 23 pisteen tai 24 pisteen väliä ja muutoin olisi ollut keskimäärin mitä vain 27 pisteen ja 28 pisteen väliltä.)

Dan Gurney 24 pistettä (Gurneylta olisi lähtenyt jälleen ainakin yksi pistesija pois.)

John Surtees 17 pistettä

Lorenzo Bandini 13 pistettä

Richie Ginther 10 pistettä (Mexico Cityn voittopiste olisi lähtenyt ja se olisi tarkoittanut tasapeliä Mike Spencen ja Bruce McLarenin kanssa MM-taulukossa.)

Vuoden 1966 MM-kilpa oli viimeinen kerta kun perinteisesti laskettiin vain 5 parasta sijoitusta kun tämän jälkeen alettiin vuodesta 1967 lähtien sitten niitä joka tapauksessa laskea enemmän mukaan huolimatta ennen vuotta 1970 olleesta mahdottomuudesta käytännössä laskea mukaan 11:sta tulosta MM-taulukkoon ja taulukko voittopistehylkäyksineen olisi ollut seuraava:

Kuljettajien MM 1966

Jack Brabham 38 pistettä (Kaiken laskien olisi ollut 41 pistettä sillä Brabham menetti vain voittopisteitä viimeisenä maailmanmestaruuden vuotenaan.)

John Surtees 26 pistettä (Pari voittopistettä olisi menetetty Spa-Francorchampsista ja Mexico Citystä.)

Jochen Rindt 22 pistettä (Olisi voinut olla 24 pistettä, mutta pistemenetykset olivat jo voimassa.)

Denny Hulme 18 pistettä

Graham Hill 17 pistettä

Jim Clark 15 pistettä (Olisi menettänyt Watkins Glenin voittopisteen.)

Jackie Stewart 13 pistettä (Olisi menettänyt Monacon voittopisteen.)

Mike Parkes 12 pistettä

Lorenzo Bandini 12 pistettä

Ludovico Scarfiotti 8 pistettä (Olisi menettänyt Monzan voittopisteen.)

 

[CCMK]

Aiemmin kirjoitetun kaavan mukaisesti tästä viestistä alkaen varsin pitkään alkaa vaihtoehtoisten MM-taulukoiden laskenta.

Se kertoisi 'turhana' tilastona siitä, että mitä jos F1:ssä olisi lajin alusta lähtien alettu vaihtoehtoisesti laskea pisteitä ja sijoituksia kuten RR-puolella moottoripyöräilyssä?

Toisin sanoen kyseisessä laskussa tulisivat ilmi sellaisenaan lasketut tilastot vuosilta 1950-1966 ensisijaisesti jolloin olisi ollut ihan ensin neljä hyväksyttyä lopputulosta ja vuodesta 1951 eteenpäin vuoden 1954 sijaan kuten RR-ajoissa viisi hyväksyttyä lopputulosta siitä eteenpäin.

Vuodesta 1967 eteenpäinkin voin laskea aina nykypäivään asti, mutta siinä tapauksessa menettelen jo aikakauden muuttunein säännöin eli erimittaista lopputuloshyväksyntää tulisi laajennetusti vuoteen 1990 asti ja vuodesta 1991 laskettaisiin kaikki tulokset kuitenkin edelleen samoin pistesäännöin ainakin vuoteen 2009 asti kun tuohon vuoteen asti oli käytössä F1:ssä nk. Perinteiset pisteet ennen siirtymistä nk. NASCAR-pisteisiin tai Indycar-tyylin pisteisiin omalla tavallaan todella suurin pistein.

Vuodesta 2010 alkaen viime vuoteen asti olisi sittein isoin pistein lasketut tilanteet ilman muita sijoja tai sitten tietenkin muunnetusti taulukon arvoin.

Mukana ovat myös vuosien 1950-1960 kohdalta myös Indy 500-kilpailut lasketusti.

Tässä vuodet 1950-1959 laskettuna näin ennen tietenkin vaihtoa selvästi pienempiin pisteisiin ja kuudennen sijan miesten jatkettuun pisteittä jättämisiin jatkettuna toki vielä ensimmäisen lajivuosikymmenen ajan nopeimman kierroksen pisteellä ja mikäli jotkut vuodet eivät mahdu niin ne tulevat sitten aina seuraavaan viestiin:

F1 Pistejärjestelmällä 10-8-7-6-5 ja nopeimman kierroksen pisteellä muutoksineen

Kuljettajien MM 1950

Giuseppe Nino Farina 39 pistettä (Giuseppe Nino Farina oli tasapelissä Luigi Fagiolin kanssa tässä tilanteessa kaiken tullessa lasketuksi, mutta Farina olisi ollut maailmanmestari yhdellä ainoallakin voitolla siinä missä Fagiolilla ei niitä olisi ollut lainkaan.)

Juan Manuel Fangio 33 pistettä (Luigi Fagioli olisi mennyt Fangion edelle kaiken laskien tulospuutteiden vuoksi.)

Luigi Fagioli 32 pistettä (Luigi Fagioli olisi kaiken laskien ollut tasapelissä Giuseppe Nino Farinan kanssa 39 pisteellä, mutta Farina olisi ollut maailmanmestari yhdellä ainoallakin voitolla Fagiolin ollessa voitoitta. Farinan menettäessä tai ollessa jostain syystä saamatta nopeimpien kierroksiensa pisteitä olisi Fagioli myöskin voinut voittaa mestaruuden.)

Louis Rosier 25 pistettä

Alberto Ascari 17 pistettä

Johnnie Parsons 11 pistettä

Birabongse Bhanudej eli Prinssi Bira 11 pistettä (Prinssi Bira olisi ollut Bill Hollandin edellä ja tasoissa Johnnie Parsonsin kanssa.)

Bill Holland 8 pistettä

Philippe Etancelin 7,5 pistettä (Etancelin olisi hyötynyt tästä järjestelmästä enemmän kuin muutoin.)

Muista pistemiehistä puhuttaessa Peter Whiteheadista Mauri Roseen asti jokaisella olisi ollut 7 pistettä, Yves-Giraud Cabantousista Cecil Greeniin asti jokaisella olisi ollut 6 pistettä ja Felice Bonettolla olisi ollut 5 pistettä jolloin Bonetto olisi hyötynyt, mutta vuorostaan Dorino Serafini ei kun olisi ollut vain Monzan jaetun ajon 4 pistettä ja näiden jälkeen loput pistemiehet olivat Eugene Chaboud, Joie Chitwood ja Tony Bettenhausen 2,5 pisteellä.

Kuljettajien MM 1951

Juan Manuel Fangio 41 pistettä (Mikäli F1 olisi siirtynyt RR-puolta noudattaen sanojensa mukaisesti vuodesta 1951 lähtien samaan pistesijojen huomioinnin järjestelmään niin Fangio olisi saanut pitää Reims-Gueuxin pisteet nostaen ne 51 pisteeseen kun toteutuneesti oli pisteitä 31 kappaletta ja kaiken laskien olisi ollut 37 kappaletta.)

Jose Froilan 'Pepe' Gonzalez 33 pistettä (Mikäli kaikki olisi laskettu mukaan niin 'Pepellä' olisi ollut Reims-Gueuxin jaetut pisteet huomioiden jo 37 pistettä.)

Alberto Ascari 32 pistettä (Mikäli kaikki olisi laskettu mukaan niin Ascarilla olisi ollut 38 pistettä Pedralbesin pisteet huomioiden. Ascari olisi jäänyt niukasti myös 'Pepe' Gonzalezin edelle kaiken laskien lopputilastossa.)

Giuseppe Nino Farina 29,5 pistettä (RR-puolta noudattaen Farina olisi saanut pitää Reims-Gueuxin pisteensä ja aivan enintään olisi voinut olla 34,5 pistettä, mutta RR-puolta kun ei noudatettu niin ei saanut sitten pitää niitä. Siten Farina ei olisi voinut olla Ascarin tai Gonzalezin edellä mikäli kaikkea ei olisi sitten jostain syystä laskettu Ascarille tai Gonzalezille, mutta kylläkin Farinalle.)

Luigi Villoresi 27 pistettä (RR-puolta noudattaen Villoresi olisi saanut pitää Monzan pisteensä ja aivan enintään olisi voinut olla 33 pistettä, mutta RR-puolta kun ei noudatettu niin ei saanut sitten pitää niitä. Olisi voinut olla parhaimmillaan tasossa 'Pepen' kanssa mikäli edellä oleville aina 'Pepeen' asti ei olisi laskettu pisteitä samalla tavalla, mutta vertailuksi sitten Villoresille olisi laskettu.)

Piero Taruffi 18 pistettä

Felice Bonetto 14,5 pistettä

Lee Wallard 11 pistettä

Reg Parnell 11 pistettä

Mike Nazaruk 8 pistettä

Muista pistemiehistä puhuttaessa Consalvo Sanesista Andy Lindeniin asti olisi ollut 6 pistettä, Toulo de Graffenriedistä aina Bobby Balliin asti olisi ollut 5 pistettä kuten vielä myös Luigi Fagiolilla Reims-Gueuxin jaetun voitonkin mukaan, mutta Manny Ayulolla ja Jack McGrathilla enää vain 3,5 pistettä kiitos jaetun ajonsa Indy 500:ssa.

Kuljettajien MM 1952

Alberto Ascari 45,5 pistettä tai 55,5 pistettä (Ascarin ylivoimaisella kaudella olisi muutoin ollut 65,5 pistettä, mutta pisteitä tietenkin putosi pois sijoituksineen. Yhden voitoista lisää olisi saanut laskea vielä mukaan. Parhaimmillaan olisi voinut olla pisteitä niinkin paljon kuin jo mainitut 65,5 pistettä, mutta pisteitä Ascarilta tosiaan olisi pudonnut varsin reippaasti kuin ihan toteutuneesti kaiken laskien olisi tullut jopa 53,5 kappaletta. Niitä tietenkin sitten putosi.)

Giuseppe Nino Farina 32 pistettä (Aivan enintään olisi vielä voinut olla 38 pistettä, mutta kiitos RR-puolen noudattamattomuuden Monzan korkeammatkin pisteet olisivat pudotettu pois pelistä. Farina olisi täten tavallaan voinut joutua tasapeliin Taruffin kanssa.)

Piero Taruffi 32 pistettä (Taruffi olisi aivan parhaimmillaan voinut päästä tasapeliin Farinan kanssa. Ja muutoin tietenkin jäänyt taakse kaiken tullessa lasketuksi.)

Mike Hawthorn 19 pistettä (Hawthorn olisi ollut Fischerin ja Manzonin edellä MM-taulukossa näin.)

Robert Manzon 18 pistettä (Manzon olisi ollut Hawthornin ja Fischerin välissä MM-taulukossa näin.)

Rudi Fischer 15 pistettä (Fischer olisi ollut Hawthornin ja Manzonin takana MM-taulukossa näin.)

Luigi Villoresi 14 pistettä

Jean Behra 12 pistettä

Troy Ruttmann 10 pistettä

Jose Froilan 'Pepe' Gonzalez 8,5 pistettä

Jim Rathmann 8 pistettä

Sam Hanks 7 pistettä

Muista pistemiehistä puhuttaessa Ken Whartonista Duane Carteriin asti jokaisella oli 6 pistettä ja Alan Brownista Eric Thompsoniin asti jokaisella oli 5 pistettä ja näiden alapuolella oli ainoan pisteen Indy 500:n nopeimmasta kierroksesta saanut Bill Vukovich.

 

[CCMK]

Jatketaan tästä edellisen viestin mukaista pistetaulukkojärjestelmän laskentaa jatkuen tässä viestissä vuosille 1953-1957:

Kuljettajien MM 1953

Alberto Ascari 43,5 pistettä tai 47,5 pistettä (Ascarin ylivoimaisella kaudella olisi muutoin ollut 50 pistettä tai 56 pistettä kuten äärimmillään toteutuneesti jopa 59,5 pistettä aivan kaiken mukaan laskien, mutta nopeimman kierroksen pisteitä olisi pudonnut 3,5 pisteen verran pois noissa alemmissa vertailuissa tuohon 56 pisteeseen nähden näin esimerkiksi mikäli niin olisi halunnut tehdä. Toteutuneesti ja ilman toteutumistakin Ascarilta leikattiin paljon tosiaan pisteitä ylivoimaisen kautensa takia.)

Giuseppe Nino Farina 39 pistettä tai 41 pistettä (RR-puolta noudattaen Farina olisi saanut pitää Reimsin tai Silverstonen pisteet, mutta kun tilanne viimeistä kertaa oli alkuperäisen mukainen niin ei saanut pitää. Olisi voinut mennä Fangion ohi MM-taulukossa. Lopulta toteutuneesti oli 26 pistettä ja pois otettuja pisteitä 32 pisteen verran. Näin laskettuna Ascarin mahdollisesti rajujen pistepudotusten myötä olisi ollut lähempänä mestaruutta. Etenkin kun loppupisteitä olisi parhaimmillaan kaiken laskien ollut jo 46 pistettä eli kaikkien rajuimpien Ascarin pistepudotusten myötä Farina olisi voinut olla mestari jo toistamiseen 1950-luvun alkuvuosina.)

Juan Manuel Fangio 36 pistettä tai 39 pistettä (Fangio olisi tietyin ehdoin kiitos Ascarin mahdollisesti rajujenkin pisteleikkausten olla lähtökohtaisesti lähempänä Ascaria MM-kilvassa, mutta ihan ei olisi Fangionkaan kiri riittänyt näinkään. Pahiten tavallaan keskeytysten lisäksi olisi verottanut pistepottia juurikin Bremgartenin jaetun ajon pisteetkin. Toisaalta Farina meni myös Fangion edelle näillä piste-ehdoilla.)

Mike Hawthorn 30 pistettä tai 36 pistettä (Hawthorn olisi kerännyt paljon pisteitä, mutta joutunut myös pistepudotusten uhriksi kauden mittaan. Zandvoortin tai Monzan pisteet olisi voinut valita jolloin muutoin pisteitä olisi voinut olla 35 kappaletta. Kaikkiaan Hawthornin pisteet kaiken mukaan laskien olisivat olleet 41 kappaletta eli tietyin pudotusehdoin Hawthorn olisi olluta lähellä mestaruutta, mutta ei aivan olisi kuitenkaan ollut sellainen.)

Jose Froilan 'Pepe' Gonzalez 25 pistettä ('Pepe' Gonzalez olisi mennyt näillä laskennoin niukasti Villoresin edelle.)

Luigi Villoresi 24 pistettä

Toulo de Graffenried 16 pistettä

Felice Bonetto 12,5 pistettä

Bill Vukovich 11 pistettä

Maurice Trintignant 10 pistettä

Art Cross 8 pistettä

Onofre Marimon 7 pistettä

Oscar Alfredo Galvez 5 pistettä

Jack McGrath 5 pistettä

Hermann Lang 5 pistettä

Sam Hanks 3,5 pistettä

Duane Carter 3,5 pistettä

Fred Agabashian 3 pistettä

Paul Russo 3 pistettä

Vuodesta 1954 lähtien vuoteen 1957 asti ennen vuotta 1958 pistelasku oli sama eli 5 kisaa laskettiin mukaan lopputuloksiin niin RR:ssä kuin F1:ssä:

Kuljettajien MM 1954

Juan Manuel Fangio 52 pistettä (Fangiolta olisi pudonnut Silverstonen nopeimman kierroksen seitsemäsosapiste pois monien muidenkin pisteiden ohessa ja aivan enintään pisteitä olisi täten voinut olla 'vain' 75 1/7 pistettä kaikki laskettuna mukaan.)

Jose Froilan 'Pepe' Gonzalez 34 9/14 pistettä ('Pepeltä' olisi pudonnut Spa-Francorchampsin jaetut pisteet pois ja ne vielä mukaan laskettuna pisteitä olisi ollut 37 9/14 kappaleen verran.)

Mike Hawthorn 33 1/7 pistettä (Hawthornille olisi tullut paljon lisäpisteitä ja vain marginaalista pudotusta toteutuneeseen murto-osan pisteistä puhuttaessa.)

Maurice Trintignant 31 pistettä

Karl Kling 20 pistettä

Hans Hermann 14 pistettä

Roberto Mieres 12 pistettä (Mieres olisi saanut tällä laskukaavalla enemmän MM-pisteitä.)

Bill Vukovich 10 pistettä (Mieres olisi mennyt Vukovichin edelle tällä laskukaavalla ja hän olisi ollut tasapelissä Mantovanin kanssa.)

Sergio Mantovani 10 pistettä (Mantovani olisi saanut tällä laskukaavalla enemmän MM-pisteitä ja hän olisi ollut tasapelissä Vukovichin kanssa.)

Luigi Musso 8 pistettä

Giuseppe Nino Farina 8 pistettä

Jimmy Bryan 8 pistettä

Jack McGrath 8 pistettä

Stirling Moss 7 1/7 pistettä

Onofre Marimon 7 1/7 pistettä

Robert Manzon 7 pistettä

Prinssi Bira eli Birabongse Bhanudej 6 pistettä

Andre Pilette 5 pistettä

Luigi Villoresi 5 pistettä

Elle Bayol 5 pistettä

Mike Nazaruk 5 pistettä

Umberto Maglioli 3,5 pistettä

Troy Ruttmann 3 pistettä

Duane Carter 3 pistettä

Alberto Ascari 1 1/7 pistettä

Jean Behra Seitsemäsosapiste tai 1/7 pistettä

Kuljettajien MM 1955

Juan Manuel Fangio 48 pistettä (Aivan enintään olisi voinut olla 49 pistettä kun nopeimpien kierrosten pisteet olivat uloslaskettu.)

Stirling Moss 31 pistettä

Eugenio Castellotti 20 pistettä

Giuseppe Nino Farina 19 1/3 pistettä (Niukasti Farina meni Trintignantin edelle.)

Maurice Trintignant 16 1/3 pistettä (Niukasti Trintignant jäi Farinan taakse.)

Roberto Mieres 14,5 pistettä (Niukasti Mieres kiitos Zandvoortin nopeimman kierroksen pisteensä olisi mennyt Taruffin edelle ja kaukana eivät olisi olleet Trintignant tai Farinakaan.)

Piero Taruffi 14 pistettä (Taruffi hävisi puolella pisteellä Mieresillä, mutta ei ollut kaukana Trintignantista tai Farinasta.)

Jean Behra 12 pistettä (Behra menetti pisteitä jaettuihin ajoihin ja jäi tasapeliin siten Musson kanssa.)

Luigi Musso 12 pistettä (Mussolla oli vähemmillä sijoituksilla tasapeli Behran kanssa.)

Bob Sweikert 10 pistettä

Karl Kling 10 pistettä

Jimmy Davies 7 pistettä

Paul Frere 6 pistettä

Johnny Thomson 6 pistettä

Luigi Villoresi 5 pistettä

Carlos Menditeguy 5 pistettä

Tony Bettenhausen 4 pistettä

Paul Russo 4 pistettä

Jose Froilan 'Pepe' Gonzalez 4 pistettä

Cesare Perdisa 3,5 pistettä

Hans Hermann 3 pistettä

Walt Faulkner 2,5 pistettä

Bill Homeier 2,5 pistettä

Umberto Maglioli 2 1/3 pistettä (Mikäli erikoisesti kuudennesta tilasta olisi jaettu piste niin Maglioli olisi tällä menetelmällä saanut sen Monzasta ja se olisi nostanut muutoin pisteet jollakin tapaa enintään 3 1/3 pisteeseen.)

Bill Vukovich 1 piste

Kuljettajien MM 1956

Juan Manuel Fangio 42 pistettä (Aivan enintään olisi ollut 46 pistettä ennen kuin Monzan pisteet olisivat olleet poistettu.)

Stirling Moss 37 pistettä (Aivan enintään olisi ollut 38 pistettä kun nopeimpien kierrosten pisteet olisivat olleet poistettu.)

Jean Behra 36 pistettä (Behra meni Collinsin edelle ja melkein ohitti Mossin tällä pistelaskumenetelmällä. Hänen kun ei tarvinnut jakaa pistesijoituksiaan kaudella. Parhaimmillaan olisi voinut tosiaan haastaa Fangiotakin kun Fangiolla oli pistemenetyksiä tai pistejakoja, mutta toki ihan täysin pistein ja näillä laskennoin Fangio olisi silti ollut mestari näinkin.)

Peter Collins 32 pistettä (Saadessaan täysiä pisteitä pisteiden jakamisen sijaan Collins olisi ollut Mossin edellä MM-taulukossa ja melkein Fangionkin kannassa kiinni sinänsä kun myös Fangiokin kärsi pistemenetyksiä tai pistejakoja, mutta toki ihan täysin pistein Fangio silti olisi ollut mestari. Collins jäi niukasti jo Jean Behrankin taakse.)

Paco Godia 12 pistettä

Eugenio Castellotti 11 pistettä

Jack Fairman 11 pistettä

Pat Flaherty 10 pistettä

Sam Hanks 8 pistettä

Paul Frere 8 pistettä

Mike Hawthorn 7 pistettä

Ron Flockhart 7 pistettä

Don Freeland 7 pistettä

Cesare Perdisa 6 pistettä

Harry Schell 6 pistettä

Johnny Parsons 6 pistettä

Louis Rosier 5 pistettä

Luigi Villoresi 5 pistettä

Hermano da Silva Ramos 5 pistettä

Horace Gould 5 pistettä

Olivier Gendebien 5 pistettä

Jim Rathmann 5 pistettä

Alfonso de Portago 4 pistettä

Gerino Gerini 3 pistettä

Chico Landi 3 pistettä

Paul Russo 1 piste

Kuljettajien MM 1957

Juan Manuel Fangio 50 pistettä (Enintään olisi voinut olla 58 pistettä Monzan pistepoiston jälkeen.)

Stirling Moss 33 pistettä

Luigi Musso 23 pistettä

Mike Hawthorn 21 pistettä

Harry Schell 20,5 pistettä (Schell meni Gregoryn ja Brooksin edelle.)

Masten Gregory 19 pistettä (Gregory olisi mennyt Brooksin edelle, mutta jäi Schellin taakse.)

Peter Collins 17 pistettä (Collins olisi menny Brooksin edelle, mutta jäi Schellin ja Gregoryn taakse.)

Tony Brooks 14 pistettä (Brooks jäi Collinsin, Gregoryn ja Schellin taakse.)

Stuart Lewis-Evans 11 pistettä

Sam Hanks 10 pistettä

Jim Rathmann 9 pistettä

Jean Behra 8 pistettä

Maurice Trintignant 8 pistettä

Wolfgang von Trips 7 pistettä

Carlos Menditeguy 7 pistettä

Jimmy Bryan 7 pistettä

Paul Russo 6 pistettä

Roy Salvadori 5 pistettä

Andy Hilden 5 pistettä

Giorgio Scarlatti 2,5 pistettä

Alfonso de Portago 2,5 pistettä

Jose Froilan 'Pepe' Gonzalez 2,5 pistettä

Vuodeksi 1958 jälleen F1:ssä muuttui laskenta kun nyt laskettiin 6 parasta tulosta mukaan MM-taulukkoon ja ne tulevat sitten seuraavaan viestiin kun muutosvertailu on RR-puolen viiteen laskettuun tulokseen ja missä vanhaan aikaan F1 olisi halunnut pysyä tai aluksi änkyröintien jälkeen olla pysymättä ennen pakotusta.

 

[CCMK]

Edellistä viestiä mukaillen tässä viestissä tulevat vuodet 1958-1959 ja siitä mukaan vielä vuodesta 1960 eteenpäin aina vuoteen 1966 asti lasketaan RR-puolen toisin ehdotuspistein:

Kuljettajien MM 1958

Stirling Moss 51 pistettä (Moss olisi ollut maailmanmestari kun Mike Hawthornilta olisi lähtenyt entisestään pisteitä sijoitusten uloslaskun takia. Tosin vähänkin reilummalla pelillä tai kaiken mukaan laskien Moss olisi ollut jopa jo aika selvälläkin takamatkalla mestaruuden suhteen tälläkin kaudella kun ei olisi ollut riittävästi pistetuloksia.)

Mike Hawthorn 40 pistettä (Tämä olisi ollut alin mahdollinen pistemäärä ja muutoin keskimäärin olisi ollut 45 pistettä. Jonkin verran pienemmin pistepudotuksin toteutunein pistein olisi ollut sama määrä kuin toteutunut määrä eli 42 pistettä. Hieman tätä korkeammin pistemäärin olisi ollut pistepudotuksista riippuen 47 pistettä tai 50 pistettä tilanteen mukaan. Aivan kaikki tulokset mukaan laskien silti mahdollisin pistetuloksin Hawthorn olisi ollut mestari edelleen, mutta vähänkin suurempia pistepudotuksia sovellettaessa pisteitä olisi ollut jälleen vähän vähemmän. Hawthornilla olisi tullut vähänkin eri tavalla laskien tasapeli noilla paremmilla tuloksilla silti pistepudotusta harrastaen, mutta vähemmin voitoin Moss olisi ollut hänen sijaansa maailmanmestari. Toisaalta ihan kaiken reilusti laskien mukaan Hawthorn olisi ollut jopa verraten isollakin erolla maailmanmestari kun pisteitä kaikkein suurimmillaan mitenkään olisi ollut jo 67 kappaletta. Muutoin tietysti vain 55 pisteen verran.)

Tony Brooks 30 pistettä (Brooks oli vedossa maailmanmestaruudesta puhuttaessa, mutta keskeytti hieman liian usein sitä saavuttaakseen. Vähänkin selkeämmin tuloksin ja Hawthornin ja Mossin kärsiessä pistepudotuksista tai vaikeuksista olisi Brooks ollut maailmanmestari.)

Harry Schell 28 pistettä (Schell olisi päässyt niukasti ohi Salvadorin ja Collinsin ja ei ollut etäällä Brooksistakaan.)

Roy Salvadori 26 pistettä

Peter Collins 22 pistettä

Stuart Lewis-Evans 20 pistettä

Jean Behra 18 pistettä

Wolfgang von Trips 18 pistettä

Maurice Trintignant 17 pistettä

Luigi Musso 16 pistettä

Phil Hill 15 pistettä

Juan Manuel Fangio 13 pistettä

Jimmy Bryan 10 pistettä

George Amick 8 pistettä

Johnny Boyd 7 pistettä

Tony Bettenhausen 7 pistettä

Jack Brabham 6 pistettä

Cliff Allison 6 pistettä

Joakim 'Jo' Bonnier 6 pistettä

Jim Rathmann 5 pistettä

Kauden 1958 erikoisuutena F2-autolla kisailemisen takia Edgar Barthille ei olisi myönnetty pistettä Nürburgringillä kuten ei yleensäkään myönnetty viitostilan pisteitä F2-autolla ajaneelle Bruce McLarenille.

Vuodeksi 1959 palattiin entiseen järjestelmään vuoden ajaksi ja siitä eli myös viimeisen nopeimman kierroksen pistevuoden ennen nykypäivää laskien tulee tilanteet tässä:

Kuljettajien MM 1959

Jack Brabham 43 pistettä (Aivan enintään olisi voinut olla 49 pistettä kun Sebringin pisteet poistuivat. Brabhamin normaalein toteutunein pistein hänen mestaruutensa olisi ollut yllättävänkin usein vaakalaudalla tai mennyttä. Nimenomaan siis oikeiden pisteiden valossa ja mikäli tietenkin jostain syystä kilpailijoilla olisi ollut pistekorotukset muutoin voimassa. Muutoin tietysti lisäleikkaukset pistesijoituksiin olisivat pian voineet näkyä enemmänkin.)

Tony Brooks 36 pistettä

Maurice Trintignant 33 pistettä

Stirling Moss 31,5 pistettä

Phil Hill 30 pistettä

Bruce McLaren 27,5 pistettä

Dan Gurney 21 pistettä

Joakim 'Jo' Bonnier 15 pistettä

Masten Gregory 15 pistettä

Harry Schell 11 pistettä

Innes Ireland 11 pistettä

Rodger Ward 10 pistettä

Jim Rathmann 8 pistettä

Johnny Thomson 8 pistettä

Olivier Gendebien 6 pistettä

Tony Bettenhausen 6 pistettä

Cliff Allison 5 pistettä

Jean Behra 5 pistettä

Paul Goldsmith 5 pistettä

Vuoden 1959 jälkeen nopeimman kierroksen piste hylättiin lajista tästä eteenpäin kuutostilan miehenkin viimein saadessa pisteitä ilman sitä nopeinta kierrosta ja jälleen MM-taulukkoon vuodeksi 1960 hyväksyttävät kilpailut nostettiin määrältään kuuteen.

 

[CCMK]

Kun vuodet 1960-1966 eivät mahtuneet mukaan niin ne tulevat vielä tähän viestiin tai tuleviin viesteihin.

Tässä vuodet 1960-1966 mikäli niillä oli pistelaskutavoin vaikutusta kun vuodesta 1961 alkaen alettiin laskea 9 pistettä voittajalle ja samalta vuodelta alkaen laskettavien tulosten maksimimäärä oli 11 kisan verran, mutta pienen kalenterin vuoksi vähemmän tietysti laskettiin vuosittain mukaan kun määrä oli 5-6 kappaletta vaihdellen kausittain ja tässä tietenkin vanhempia perinteitä kunnoittaen muunnetaan vielä voittajan pisteet eli 10 pistettä tulisi vain voittajalle edelleen pisteiden muutenkin tullessa vain viidelle kuljettajalle ja nopeimman kierroksen ajaneelle:

Kuljettajien MM 1960

Jack Brabham 48 1/3 pistettä (Aivan enintään 58 1/3 pistettä mikäli jouduttiin pudottamaan voitto tai Riversiden nelostila. Keskimäärin pisteitä olisi ollut 52 1/3 kappaletta.)

Bruce McLaren 42 pistettä (Aivan enintään 49 pistettä mikäli jouduttiin pudottamaan kakkostila tai kolmostila Riversidesta keskimäärin pisteiden ollessa 39 tai 41 pistettä. Äärimmillään voiton pudottaessa olisi ollut vain 29 pistettä tai 31 pistettä laskutavan vaihtelun mukaan. Aivan parhaimmassa tapauksessa McLaren olisi ollut maailmanmestari tietenkin myös Brabhamin pistepudotusten määrän huomioiden tilanteen mukaan. Aivan kaiken laskien sinänsä mukaan pisteitä olisi ollut 55 kappaletta.)

Stirling Moss 28 pistettä

Phil Hill 24 1/3 pistettä (Hilliltä poistettiin yksi kuutostilan piste.)

Innes Ireland 23 1/3 pistettä (Irelandilta poistettiin pari kuutostilan pistettä.)

Wolfgang von Trips 21 pistettä (Saksalaisässä von Tripsiltä poistettiin yksi kuutostilan piste.)

Jim Clark 17 pistettä

Tony Brooks 16 pistettä

Olivier Gendebien 15 pistettä

Jim Rathmann 11 pistettä

Joakim 'Jo' Bonnier 10 pistettä

John Surtees 9 pistettä

Richie Ginther 8 pistettä (Gintherin pisteet olivat täysin samat kuin tapahtuneesti tosin ilman kuudensien sijojen pisteitä tässä tapauksessa.)

Cliff Allison 8 pistettä

Rodger Ward 8 pistettä

Graham Hill 8 pistettä

Willy Mairesse 7 pistettä

Paul Goldsmith 7 pistettä

Henry Taylor 6 pistettä

Carlos Menditeguy 6 pistettä

Don Branson 6 pistettä

Giulio Cabianca 6 pistettä

Johnny Thomson 5 pistettä

Pisteittä jäivät Lucien Bianchi, Ron Flockhart, Eddie Johnson ja Hans Hermann.

Vuonna 1961 laskettiin 5 tulosta mukaan huolimatta uudesta äärirajasta eli 11 kisasta kauteen:

Kuljettajien MM 1961

Phil Hill 45 pistettä (Aivan enintään 52 pistettä kun Nürburgringin pisteet jo putosivatkin.)

Wolfgang von Trips 42 pistettä

Dan Gurney 29 pistettä (Gurney vuorostaan olisi päässyt MM-palkinoille näillä pistemenetelmillä. Yksi kuutostilan pistekin jäi pois.)

Richie Ginther 27,5 pistettä (Ginther tunki kuin tunki itsensä Gurneyn ja Mossin väliin MM-taulukossa.)

Stirling Moss 26,5 pistettä (Näillä pistemenetelmillä Moss olisi ollut MM-palkintojen ulkopuolella.)

Jim Clark 21 pistettä

Bruce McLaren 18 pistettä (Kaksi kuutostilan pistettä jäi pois.)

Innes Ireland 16 pistettä

Tony Brooks 13 pistettä

Giancarlo Baghetti 11 pistettä

John Surtees 10 pistettä

Jack Brabham 7 pistettä (Yksi kuutostilan piste jäi pois.)

Olivier Gendebien 6 pistettä

Jackie Lewis 6 pistettä

Joakim 'Jo' Bonnier 5 pistettä (Yksi kuutostilan piste jäi pois.)

Graham Hill 5 pistettä (Yksi kuutostilan piste jäi pois.)

Roy Salvadori olisi jäänyt kaudella pisteittä.

Vuodet 1962-1966 tulevat seuraavassa viestissä.

 

[CCMK]

Jatkoa vuosille 1962-1966 tulee edellisviestin pohjalta tässä:

Kuljettajien MM 1962

Graham Hill 51 pistettä (Aivan enintään 59 pistettä kaiken laskien voittopisteiden vähentyessä kun muutakin tulosvähennystä jo oli mukana yhden kuutostilan pisteen lisäksikin.)

Jim Clark 41 pistettä

Bruce McLaren 40 pistettä (McLaren olisi parhaimmillaan saanut kaudelta 51 pistettä kun myös pistepudotus Rouenista olisi huomioitu ja MM-kakkostilan heti tasapelitilanteen päätteeksi harmittavasti Graham Hillin eduksi mestaruudesta puhuen. Tosin Hill kaiken laskien olisi silti kyllä ollut maailmanmestari. Clark olisi ollut tässä tapauksessa edellä vain nopeiden kierrosten pisteiden turvin.)

John Surtees 34 pistettä

Dan Gurney 22 pistettä

Phil Hill 22 pistettä

Tony Maggs 20 pistettä (Yksi piste kuutostilalta oli pudotettu pois.)

Jack Brabham 17 pistettä (Yksi piste kuutostilalta oli pudotettu pois.)

Richie Ginther 15 pistettä

Giancarlo Baghetti 11 pistettä

Trevor Taylor 8 pistettä

Lorenzo Bandini 7 pistettä

Ricardo Rodriguez 6 pistettä (Yksi piste kuutostilalta oli pudotettu pois.)

Willy Mairesse 6 pistettä

Joakim 'Jo' Bonnier 5 pistettä (Yksi piste kuutostilalta oli pudotettu pois.)

Innes Ireland 5 pistettä

Pisteittä kaudella jäivät Carel Godin de Beaufort, Masten Gregory ja Neville Lederle.

Vuosina 1963-1965 laskettiin jälleen kuusi parasta tulosta MM-taulukkoon joten lasken tästä yhden tuloksen pois:

Kuljettajien MM 1963

Jim Clark 56 pistettä (Aivan enintään olisi ollut tietyin ehdoin 91 pistettä. Voittopisteitä tosiaan olisi lähtenyt paljon pois kuten myös yksi voitto muutenkin.)

Graham Hill 40 pistettä (Nelostilan pudottaen pisteitä olisi ollut 34 pistettä. Huonoimmillaan olisi lähtenyt ainakin yksi voitto eli silloin olisi ollut enää vain 30 pistettä huonoimmillaan.)

Richie Ginther 37 pistettä (Tietyin ehdoin olisi voinut olla Graham Hillin edellä MM-kilvassa. Muutoin vaihtelevasti täysin tuloksin ja silti pudotuksin pisteitä olisi ollut 36 tai 38 pistettä vaihdellen keskimääräisesti 44 pisteeseen tai aivan enintään olisi ollut 55 pistettä. Ginther ei voittanut kaudella joten voitottoman mestaruushaastajan kaudessa Ginther olisi ollut vakava mestariehdokas.)

John Surtees 34 pistettä (Surteeskin olisi voinut tasaisen vahvasti parhaimmillaan olla Graham Hillin edellä tietyin ehdoin.)

Dan Gurney 29 pistettä (Gurneyn pisteistä pudotettiin yksi kuutostilan piste pois.)

Bruce McLaren 28 pistettä

Jack Brabham 25 pistettä

Lorenzo Bandini 15 pistettä

Tony Maggs 13 pistettä (Maggsin pisteistä pudotettiin yksi kuutostilan piste pois.)

Innes Ireland 12 pistettä

Joakim 'Jo' Bonnier 10 pistettä (Bonnierin pisteistä pudotettiin kaksi kuutostilan pistettä pois.)

Gerhard Mitter 6 pistettä

Jim Hall 5 pistettä (Hallin pisteistä pudotettiin yksi kuutostilan piste pois.)

Carel Godin de Beaufort, Jo Siffert, Trevor Taylor ja Ludovico Scarfiotti jäivät kaudella pisteittä.

Kuljettajien MM 1964

John Surtees 46 pistettä (Surtees olisi ollut täpärästi maailmanmestari, mutta vain täpärästi. Brand Hatchin kolmostilan pisteet sisältäen pisteitä enintään olisi ollut 53 kappaletta. Se ei olisi riittänyt mestaruuteen kaiken laskien.)

Graham Hill 45 pistettä (Hill hävisi täpärästi mestaruuden, mutta vain täpärästi. Zandvoortin nelostilan pisteet sisältäen pisteitä olisi ollut 51 kappaletta. Se ei olisi riittänyt mestaruuteen, mutta Hilliltä oli kuitenkin uloslaskettu muutenkin Spa-Francorchampsin pisteet ja niiden turvin eli 56 pisteellä Hill olisi ollut maailmanmestari. Tietyin ehdoin muilla tasapelin ehdoilla Hill olisi ollut kieltämättä 11:sta sijansa takia maailmanmestari.)

Jim Clark 45 pistettä (Clark olisi myös hävinnyt täpärästi maailmanmestaruuden. Nopeimman kierrosten pisteet ihan vähän auttoivat tosin asiaa, mutta eivät paljon. Samalla kuitenkin Hillin pistepudotukset täytyi ottaa huomioon kuten Surteesinkin ja sitten olisi yhdelläkin lisätuloksella alkaneet pudota Clarkinkin pisteet. Voittomääränsä takia Clark olisi voinut olla myös MM-kilvan toisella tilalla ja jopa tosiaan myös ihan vähän paremmalla onnella maailmanmestari.)

Lorenzo Bandini 36 pistettä

Richie Ginther 34 pistettä (Gintherin pistemäärä olisi suurimmillaan ollut 39 pistettä, mutta pistepudotuksin Rouenin viitostila olisi pudonnut pois pisteineen.)

Dan Gurney 22 pistettä (Gurneyn yksi kuutostila pisteineen on poistettu.)

Jack Brabham 21 pistettä

Peter Arundell 20 pistettä

Bruce McLaren 16 pistettä (McLarenin yksi kuutostila pisteineen on poistettu.)

Jo Siffert 13 pistettä

Innes Ireland 10 pistettä

Bob Anderson 7 pistettä (Andersonin yksi kuutostila pisteineen on poistettu.)

Mike Spence 6 pistettä (Spencen yksi kuutostila pisteineen on poistetu.)

Tony Maggs 6 pistettä (Maggsin yksi kuutostila pisteineen on poistettu.)

Joakim 'Jo' Bonnier 5 pistettä (Bonnierin yksi kuutostila pisteineen on poistettu.)

Chris Amon 5 pistettä

Maurice Trintignant 5 pistettä

Walt Hansgen 5 pistettä

Pisteittä kaudella jäivät Mike Hailwood, Phil Hill, Trevor Taylor ja Pedro Rodriguez.

Kuljettajien MM 1965

Jim Clark 56 pistettä (Clarkilta olisi lähtenyt ylivoimaiselta kaudelta puhuttaessa yksi voitto pois pisteineen eli enintään pisteitä olisi voinut olla 66 kappaletta.)

Graham Hill 47 pistettä (Hilliltä olisi lähtenyt kaudelta puhuttaessa ainakin yksi kolmostila pisteineen vielä lisää eli enintään muutoin pisteitä keskimäärin olisi ollut 54 kappaletta ja aivan kaiken laskien Hillin pistemäärä kaudella olisi ollut jopa 70 pistettä ja hän itse asiassa olisi ollut maailmanmestari kauden päätteeksi kun Clarkilla ei olisi ollut muita kuin pelkkiä voittoja vailla muita pisteitä tai palkintoja! Toki eroa olisi ollut enemmän paremmin pistepudotuksin tarpeen mukaan.)

Jackie Stewart 41 pistettä (Stewartilta olisi lähtenyt kaudelta puhuttaessa ainakin viitostila pisteineen vielä lisää eli enintään muutoin pisteitä olisi ollut yhden kuutostilan takia enintään 46 kappaletta.)

Dan Gurney 38 pistettä (Gurneyn yksi kuutostila olisi lähtenyt pois tilastoista.)

John Surtees 28 pistettä

Bruce McLaren 22 pistettä

Lorenzo Bandini 20 pistettä (Bandinin yksi kuutostila olisi lähtenyt pois tilastoista.)

Mike Spence 19 pistettä

Jack Brabham 18 pistettä

Denny 'Karhu' Hulme 11 pistettä

Jo Siffert 6 pistettä (Siffertin kaksi kuutostilaa pisteineen olisi lähtenyt pois tilastoista.)

Jochen Rindt 6 pistettä (Rindtin yksi kuutostila pisteineen olisi lähtenyt pois tilastoista.)

Pedro Rodriguez 5 pistettä

Ronnie Bucknum 5 pistettä

Kaudella olisi Richard 'Dickie' Attwood jäänyt pisteittä.

Vuoden 1966 MM-kilpa oli viimeinen kerta kun perinteisesti laskettiin vain 5 parasta sijoitusta kun tämän jälkeen alettiin vuodesta 1967 lähtien sitten niitä joka tapauksessa laskea enemmän mukaan huolimatta ennen vuotta 1970 olleesta mahdottomuudesta käytännössä laskea mukaan 11:sta tulosta MM-taulukkoon ja taulukko laskentoineen olisi ollut seuraava:

Kuljettajien MM 1966

Jack Brabham 49 pistettä (Kaiken laskien olisi ollut 55 pistettä.)

John Surtees 38 pistettä

Jochen Rindt 35 pistettä (Olisi voinut olla 40 pistettä, mutta pistemenetykset olivat jo voimassa. Ilman niitä olisi mennyt Surteesin edelle MM-kilvan kakkospaikalle.)

Denny 'Karhu' Hulme 30 pistettä

Graham Hill 28 pistettä

Jim Clark 23 pistettä

Jackie Stewart 21 pistettä

Lorenzo Bandini 17 pistettä

Mike Parkes 16 pistettä

Richie Ginther 12 pistettä

Ludovico Scarfiotti 11 pistettä

Dan Gurney 10 pistettä

Mike Spence 10 pistettä (Prinssi Yrjön radan hylätyin kisan pistein olisi ollut 20:ssä pisteessä aika monenkin kuljettajan edellä.)

Bob Bondurant 6 pistettä

Jo Siffert 6 pistettä (Prinssi Yrjön radan hylätyn kisan pistein olisi ollut 12:sta pisteessä, mutta ei niin kovin monen kuljettajan edellä kaikkiaan.)

Bruce McLaren 5 pistettä

Pisteittä kaudella jäivät Peter Arundell joskin Prinssi Yrjön radan hylätyn kisan pistein Arundellilla olisi ollut 7 pistettä, Joakim 'Jo' Bonnier, Bob Anderson ja John Taylor.

 

[Notsip]

F1 ilman maailmanmestareita

Päivitys 2020
PIM ja kaikki maailmanmestarit katoavat F1-historiasta ja tulokset järjestyvät uudelleen. Tältä näyttää mestaruusluettelo:
1950: Luigi Fagioli
1951: Froilan Gonzalez
1952: Piero Taruffi
1953: Luigi Villoresi
1954: Froilan Gonzalez
1955: Stirling Moss
1956: Peter Collins
1957: Stirling Moss
1958: Stirling Moss
1959: Stirling Moss
1960: Bruce McLaren
1961: Wolfgang von Trips. Huom! Dan Gurney sijoittui pisteille kaikissa osakilpailuissa, ja oli sarjan 3.
1962: Bruce McLaren
1963: Richie Ginther
1964: Richie Ginther. Lorenzo Bandini hävisi mestaruuden yhdellä pisteellä. Ginther voitti kauden aikana vain kertaalleen.
1965: Dan Gurney
1966: Lorenzo Bandini
1967: Chris Amon. Toiseksi sijoittui verrattain keskinkertaisen uran tehnyt Mike Spence, mutta tällä kaudella rivistössä olikin iso nippu maailmanmestareita (Hulme, Brabham, Hill, Clark, Surtees, Stewart, Rindt...)
1968: Bruce McLaren. Tasapisteet Jacky Ickxin kanssa, ja McLarenille mestaruus paremmalla pöytäkirjauksella. Loppukaudesta nähtiin McLarenilta huima 22 pisteen loppukiri kolmessa viimeisessä kilpailussa.
1969: Jean-Pierre Beltoise. Nyt marginaalit kääntyivät McLarenia vastaan - mestaruuden ratkaisi yksi piste.
1970: Jacky Ickx. Ickxin ainoa mestaruus, vaikka todellisessa universumissa sijoittui useita kertoja MM-kakkoseksi. Ickx oli huippuaikoinaankin hyvin keskeytysherkkä, ja haastajat kykenivät hyödyntämään Ickxin ongelmat.
1971: Ronnie Peterson
1972: Peter Revson
1973: Francois Cevert
1974: Clay Regazzoni
1975: Carlos Reutemann
1976: Patrick Depailler
1977: Carlos Reutemann
1978: Ronnie Peterson. Tässä universumissa on siis peräti kolme postuumia maailmanmestaria (Von Trips, Cevert, Peterson)
1979: Gilles Villeneuve
1980: Carlos Reutemann
1981: Carlos Reutemann. Brasiliassa Reutemann ohitti Mossin kaikkien aikojen voittoennätyksen.
1982: John Watson
1983: Rene Arnoux
1984: Elio de Angelis
1985: Michele Alboreto. Alboretolle siihenastinen yhden kauden voittoennätys (8).
1986: Stefan Johansson. Johanssonin vakuuttava loppukausi takasi mestaruuden yhden pisteen erolle Arnoux'un. Laffite jäi vain 18 pisteen päähän, vaikka loukkaantui jo kauden puolivälissä.
1987: Stefan Johansson
1988: Gerhard Berger. Loppupisteet Berger 73 - Boutsen 65 (66). Mikäli Boutsenia ei olisi hylätty Belgiassa, hän ei kuitenkaan olisi saanut kuin seitsemän nettopistettä, koska olisi joutunut karsimaan yhden viidennen sijan. Oikeusmurhaa ei siis onneksi tapahtunut mestaruutta ratkaistessa.
1989: Riccardo Patrese. Hieno kausi ja hieno kaksinkamppailu Patrese - Boutsen.
1990: Gerhard Berger. Bergerille yhden kauden piste-ennätys (87).
1991: Gerhard Berger. Eeppinen kaksintaistelu Patresea vastaan päättyi tasapisteisiin 75-75. Bergeille voitot 7-5. Australian pisteiden puolitus ei vaikuttanut mestaruuden ratkaisuun. Adelaidessa Berger ohitti Reutemannin kaikkien aikojen voittoennätyksen. Lehto 9pts ja sarjan 12.
1992: Riccardo Patrese. Patreselle yhden kauden voitto- ja piste-ennätykset (9 ja 96). Lehto 8pts ja sarjan 11.
1993: Riccardo Patrese. Kovatasoisessa keskikastissa Lehto kokosi 23 pistettä ollen sarjan 9.
1994: Gerhard Berger. Kaksintaistelu Alesia vastaan vesittyi ranskalaisen loppukauden romahdukseen. Lehto 4pts ja 21. Salo 1p ja 23.
1995: David Coulthard. Tasainen nelikenttä Coulthard-Herbert-Alesi-Berger. Mestaruusmarginaalia brittien välille jäi kaksi pinnaa. Salo 13pts ja sarjan 11.
1996: Jean Alesi. Täydellistä hallintaa. Yhden kauden voitto- ja piste-ennätykset (10 ja 103). Piste-eroa Bergeriin 49. Salo 18pts ja sarjan 9.
1997: Heinz-Harald Frentzen. Tasaisin ratkaisu ikinä. Frentzenillä ja Alesilla pisteet (63) ja voitot (3) tasan. Frentzenillä yksi kakkossija enemmän. Salo 4pts ja 16.
1998: David Coulthard. Jälleen hieno kamppailu. Lopussa neljä pistettä erotti Coulthardin ja Irvinen. Salo sijoittui mukiinmenevästi 11:ksi vaikka keräsi vain neljä pistettä.
1999: Eddie Irvine. Salo 16pts ja sarjan 8.
2000: David Coulthard. Coulthardille yhden kauden piste-ennätys (118). Salon uran paras kausi 23pts ja sarjan 7.
2001: David Coulthard. Tämäkin oli tasaista vääntöä - nyt Barrichelloa vastaan.
2002: Rubens Barrichello. Salo 10pts ja sarjan 10.
2003: Juan Pablo Montoya. Tasainen troikka Montoya-Barrichello-Schumacher. Voidaan spekuloida, olisiko Ralf ollut sarjassa korkeammalla, mikäli olisi ajanut Monzassa, jossa Marc Gene sijoittui "Ralfin autolla" kolmanneksi...
2004: Rubens Barrichello. Barrichellolle yhden kauden voitto- ja piste-ennätykset (12 ja 150). Saksassa Coulthard ohitti Bergerin kaikkien aikojen voittotilastossa.
2005: Ralf Schumacher. Hieno ja tasainen kausi. Viimeisessä kilpailussa viidellä kuljettajalla (Schumacher, Fisichella, Trulli, Barrichello, Montoya) oli mahdollisuudet mestaruuteen. Lopussa Schumacherin ja Fisichella väliin jäi kaksi pistettä.
2006: Giancarlo Fisichella. Kova kaksintaistelu Fisico-Massa. Pisteet 124-121. Voitot 5-7. Pistesijat 16-16.
2007: Felipe Massa. Kovalainen 73pts, yksi GP-voitto ja sarjan 4.
2008: Felipe Massa. Massa-Kubica 111-110. Kubica johti suurimman osan kaudesta, ja Massa käänsi asetelmat edukseen vasta kauden päätöksessä. Kovalainen 82pts, kaksi GP-voittoa ja sarjan 4.
2009: Rubens Barrichello. Kovalainen 53pts ja sarjan 5.
2010: Mark Webber. Webberille yhden kauden piste-ennätys (369). Kovalainen 20pts ja sarjan 14.
2011: Mark Webber. Webberille yhden kauden voitto- ja piste-ennätykset (15 ja 411). Kovalainen 17pts ja sarjan 14.
2012: Mark Webber. Kovalainen 18pts ja 13.
2013: Mark Webber. Belgiassa Webber ohitti Coulthardin kaikkien aikojen voittotilastossa. Bottas 63pts ja 12. Kovalainen 3pts ja 17.
2014: Valtteri Bottas. Hieno kaksintaistelu Bottas-Ricciardo. Pisteet 336-324. Voitot 5-8.
2015: Valtteri Bottas. Bottaksella ja Massalla tasainen kamppailu kunnes VB nykäisi lopussa. 291pts, 7 GP-voittoa.
2016: Daniel Ricciardo. Ricciardo pisteillä kaikissa osakilpailuissa. Bottas 212pts, kaksi GP-voittoa ja sarjan 4.
2017: Valtteri Bottas. Bottakselle 403pts ja 10 GP-voittoa.
2018: Valtteri Bottas. Bottakselle 381pts ja 8 GP-voittoa.
2019: Valtteri Bottas. Valtteri sivusi Webberin yhden kauden piste-ennätystä (411). Voittoja kertyi tällä kaudella 11.
2020: Valtteri Bottas. 271 ja 7. Portugalissa kaikkien aikojen voittotilaston kärkeen

Voittotilaston all-time kärki
1. Valtteri Bottas 51*
1. Mark Webber 49
2. Felipe Massa 46
3. David Coulthard 45
= Rubens Barrichello 45
5. Gerhard Berger 44
7. Riccardo Patrese 32
= Max Verstappen 32*
9. Jean Alesi 29
10. Carlos Reutemann 28
= Daniel Ricciardo 28*

Nykykuljettajat
38. Sergio Perez 8
56. Charles Leclerc 4
83. Pierre Gasly 1

 

[SergioCresto]

F1 ilman maailmanmestareita

Tämä oli kiinnostava.
Pystyisitkö tuottamaan myös tilaston sellaisesta tilanteesta, jossa F1-mestaruuden voittamisen jälkeen kuskin olisi pitänyt lopettaa ajaminen tai siirtyä loppuelämäkseen ajamaan muissa sarjoissa? Toisin sanottuna kuljettajat olisivat normaalisti mukana historian tilastoissa mutta vain siihen saakka, kunnes voittavat ensimmäisen (ja siis ainoan) mm-tittelinsä.

 

[SergioCresto]

Ykköskuskin osuus tallipisteistä?

Heitän heti toisen tilastopyynnön perään. Heräsipä mieleen kysymys: kuinka suuren prosenttiosuuden tallin parhaiten sijoittunut kuljettaja yleensä on tallin kokonaispisteistä tuonut? Esim. nyt kaudella 2020 mersu voitti saaden 573 pistettä, joista Hamilton toi 347, Bottas 223 ja Russell 3 joten osuus olisi 347/573 = 60,6 %.
Jos jollakulla on tilastodata kätevästi analysoitavaksi niin tätä voisi analysoida pidemmällekin - tutkien vaikka onko vuosien saatossa ollut jonkinlaista trendiä osuuden muutoksessa, onko joillain tietyillä kuljettajilla tai talleilla yleisesti poikkeava suhde jne.

 

[Davros]

Tämä oli kiinnostava.
Pystyisitkö tuottamaan myös tilaston sellaisesta tilanteesta, jossa F1-mestaruuden voittamisen jälkeen kuskin olisi pitänyt lopettaa ajaminen tai siirtyä loppuelämäkseen ajamaan muissa sarjoissa? Toisin sanottuna kuljettajat olisivat normaalisti mukana historian tilastoissa mutta vain siihen saakka, kunnes voittavat ensimmäisen (ja siis ainoan) mm-tittelinsä.

Mä oon aika varma että joku on jo tällaista laskeskellut tässä ketjussa, muistan lukeneeni juurikin tuollaista. Ellei sitten ollut jossain muualla.