"Turhia" tilastoja ja laskelmia

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Alexander Albon ei tosiaan palkinnoilla ollut Abu Dhabissa kauden päätteeksi.

Se tiesi sitä, että ensi kertaa sitten vuoden 2008 Red Bullin osalta vain yksi kuljettaja oli palkinnoilla tai voitoissa kiinni jos oli kauden aikana.

Edellinen kuljettaja vuonna 2008 Red Bullilta oli Mark Webber joka ei tosiaan kertaakaan ollut tuolloin viimeisenä Red Bullin vaikeampana vuonna palkinnoilla.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Mielenkiintoista on myös se, että Interlagos 2019 oli McLarenille toinen tilanne 5 vuoteen missä ainakin yksi sen kuljettaja oli palkinnoilla, mutta joka sai palkintonsa vasta nk. Postissa Kisan Jälkeen.

Edellinen kerta oli Melbournessa 2014 missä Jenson Button sai palkinnon erikseen kisan jälkeen.

Yleensäkin Melbourne 2014 oli McLarenin viimeinen palkintosija ennen Interlagosia 2019 ja silloin tosiaan Kevin Magnussen otti Tanskan ensimmäisen palkintosijan lajissa ja vielä paransi sijoitustaan tulosten muuttumisen myötä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Hondalla tosiaan moottoritoimittajana on ollut lajin historiassa voittoja yksin tai kaksin useimmiten.

Vain silloin tällöin Hondalla on ollut kolmoisvoittoja ja nekin ovat olleet harvinaisia tai harvinaistuvia.

Esimerkiksi Imola 1988 oli kolmoisvoitto Hondalle Ayrton Sennan, Alain Prostin ja Nelson Piquetin voimin.

Nelosvoitto Hondalla on ollut vain tasan kerran ja ei suinkaan Soichiro Hondan toivomassa Suzukassa vaan Silverstonessa 1987 järjestyksessä Nigel Mansell, Nelson Piquet, Ayrton Senna ja Satoru Nakajima.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Interlagos 2019 oli musta päivä Ferrarille kun viimeksi jollakin tavalla sen molemmat autot olivat vakavemmin kolaroineet keskenään Marina Bayssa 2017 eikä silloinkaan kovin pahasti.

Sitä ennen vuoden 1995 Monacon ensimmäisessä lähdössä Jean Alesi ja Gerhard Berger kehivät itsensä keskinäiseen kolariin ja tätä edeltänyt viimeksi yleensäkin sellainen todella ilmiselvä, molempien La Famiglian autojen selvä kisojen tuhoutuminen oli vain Maailman Nopeimman Kuljettajan ja Reggan eli Niki Laudan ja Clay Regazzonin keskinäinen kolarointi Montjuic Parkissa 1975.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Lajista näillä näkymin nyt poistuvan ja myös lähtökohtaisen pysyvästi uransa lopettavan Nico Hülkenbergin jälkeen eniten kisoja ilman palkintosijaa tulee pitämään hallussaan lajiin palaava Esteban Ocon jolla on nyt 50 kilpailua ilman palkintosijaa.

Ocon tosiaan pitää hallussaan myös eniten ajettujen kisojen putkea lajiin päästyään ennen ensimmäistä uransa keskeytystä kun kisoja oli 27 kappaletta.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Mikäli Toro Rosso tosiaan nimensä muuttaa Alpha Tauriksi ensi vuonna niin Toro Rosso sai erikoisesti tallin historian ainoat palkintosijansa yhtä erikoisessa järjestyksessä kun ensin tuli voitto, sitten kolmas sija ja lopuksi vielä toinen sija.

Kaksi kolmesta palkinnosta tulivat muutenkin tänä vuonna kun ainoa muu palkinto oli tietenkin voitto Monzasta 2008 ajajana Sebastian Vettel.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Williamsilla ei ole 7 vuoteen ollut kuin kaksi paalupaikkaa.

Barcelona 2012 Pastor Maldonado, siitä seurannut kilpailutaktinen tuurivoitto ja Red Bull Ring 2014 Felipe Massa olivat Williamsin edelliset paalupaikkamiehet ja ovat olleet näinä vuosina ainoana lohdutuksena karmeaan tilanteeseen vajonneelle tallille.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Ferrarillakin on pari kertaa ollut neloisvoitto La Famiglian osalta sen historiassa.

Nürburgring 1952 ja Spa-Francorchamps 1961 olivat Ferrarin neloisvoittoja.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Moottoritoimittajien kuten esimerkiksi juurikin Hondan neloisvoittokaan vuodelta 1987 Silverstonesta ei ole lähimainkaan aivan paras lajissa joskin vertailukohta ihan ennätysluokan kisaan eli tässä tapauksessa Monacoon 1973 on epäreilu kuten moneen muuhunkin sen vuoden kisaan.

Monacossa 1973 näin esimerkiksi kisan ensimmäiset 11 parasta kuljettajaa käyttivät Ford-Cosworthia!:eek:
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Vuoden 2019 Interlagosissa kaikkien aikojen nuorin palkintokolmikko aloitti uransa erikoisesti Toro Rosson ratissa joko sen testikuljettajina tai myöhempinä kisakuljettajina yllättävänkin suoraan.

Mielenkiintoisesti Sakhirin 2008 palkintokolmikko eli Felipe Massa, Kimi Räikkönen ja Robert Kubica olivat viimeksi yhtä samalla tavalla jossakin tietyssä tallissa uransa aloittaneita kuljettajia.

Eli tässä tapauksessa Sauberin testikuljettajia heistä oli jokainen tai myöhempi kisakuljettaja.

Räikkösellä oli myös Mika Häkkisen tapaan tavallaan melko lyhyt testikuljettajan ura kun molemmat tavallaan pääsivät noin vuodella etuajassa lajiin ihan kisakuskin hommiin.

Tosin Häkkisen virallinen testikuljettajan aika vuonna 1990 Lotuksella vuotta 1991 ajatellen oli paljon lyhyempi kuin mitä Räikkösellä ehti olla talvikaudella 2000 Sauberin vastaavassa tilanteessa vuodeksi 2001.

Räikkösen nopealla pääsyllä etuajassa oli jopa kahden vuoden vaikutus myös Felipe Massan uraan koska alun alkaen Massan uran piti alkaa lajissa vasta vuonna 2003 Sauberilla kun Kimillä sen piti alkaa vasta vuonna 2002 Sauberilla ja Häkkisellä vuonna 1991 tai oikein pisimmän mahdollisen kaavan mukaan vasta vuonna 1992 Lotuksella kun vuosi 1991 piti käyttää ensisijaisesti testaamiseen.

Tietysti Kubican osalta puhuttaessa myös BMW-Sauberin tilanne on huomioitava joskin Kubica saattoi vielä ajaa normaaliakin Sauberin testiä uransa alkumetreillä.

Ennen Sakhiria 2008 edellinen samassa tallissa uransa jotenkin aloittanut palkintokolmikko oli farssimaisen Indianapolisin 2005 palkintomiehet Michael Schumacher, Rubens Barrichello ja Tiago Monteiro jotka kaikki myös aloittivat uransa tai testasivat Jordania joskin Schumacherin tapaus oli sensaatiomainen siinäkin, että hän tavallaan tuli maksukuljettajana ja maksutestaajana sinänsä talliin eikä testausta ollut paljoa mitään ihan uran alkumetreillä kun varsinainen testaaja oli tietenkin Alessandro Alex Zanardi.

Barrichellon tapaus oli Jordanin testikuljettajana vuonna 1992 sekoitus Häkkisen Lotus-ajan alkumetrejä ja Räikkösen Sauber-ajan alkumetrejä kun silloin tosiaan Jordanilla tilanne oli aika kaoottinen, testikilometrit vähissä ja muita maksutestaajiakin pyöri Eddie Jordanin jaloissa.

Puhumattakaan vielä siitä, että maksaako maanmies Mauricio Gugelmin vielä kerran Eddie Jordanille 8 miljoonaa dollaria kauden ajoista ja pitää nuoren Rubensin testipuolella vai ei.

Erittäin vanhalta ajalta puhuttaessa Watkins Glenin 1970 palkintokolmikko Emerson Fittipaldi, Pedro Rodriguez ja Ruotsin Reine Wisell aloittivat uransa Lotuksella joista Rodriguezin osalta puhuttaessa ajot tallissa olivat vuonna 1963 Watkins Glenissä.

Reine Wisellin kohdalta puhuttaessa hän tosiaan tuolla Watkins Glenin kolmostilalla vähän aikaa tuntui olevan jopa Ronnie Petersoniakin kuuluisampi mies Ruotsissa tai F1-varikoilla.

Etenkin kun Wisell ajoi heti uransa debyytissään ainoan kerran uransa myöhempää taustaa vasten palkinnoille!
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Cooperilla oli aikanaan Reimsissä 1960 sen ikioma nelosvoitto.

Tosin nelosvoitto jakautui kahtia Cooperin tehdastallin ja Cooperin yksityistallin kesken.

Kaikkiaan tuossa kisassa 10:n parhaan joukossa 7 ensimmäistä autoa olivat Cooperin tehdastallin, Cooperin yksityistallien, Cooperin pienyksityistallien tai sen kilpailijoiden jotka käyttivät tuossa kisassa Cooperin autoja, niiden malleja tai runkoja!
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Ferrarilla on ollut historian saatossa ajoittain erittäin erikoisiakin keskeytyksiä joita voisi pitää hyvinkin nöyryyttävinä.

Ainakin yksi sellainen oli 1990-luvulla juurikin Monzassa 1995 kun Jean Alesin autosta lensi yksinkertaisesti yksi auton TV-kamera päin Gerhard Bergerin autoa milloin Berger joutui keskeyttämään.

Tifosojen ja La Famiglian synkän päivän täydensi Alesin keskeytys pyöränlaakerin pettämiseen.:(

Pyöränlaakerin pettämistä asiantuntijat Italian TV:ssä eivät oikein koskaan kyenneet varmentamaan, mutta Monzan radan silloisia korotettuja kanttareita pidettiin tai oltiin pidetty aivan liian kovana ennen kisaa ja ajajakokouksessa Alesi ja David Coulthard olivat protestoineet niistä ja vaatineet niille tehtävän muutoksia kisaviikonloppuna sen aikana.

Juurikin toistuneet ylitykset niistä kohtaa saattoivat vaikuttaa jotakin, mutta eivät kuitenkaan ratkaisevasti kieltämättä muutoin yllättävänkin samalla tavalla pettäneisiin Williamsin ja Ferrarin vastaaviin pyöränlaakereihin.

Seuraavaksi vuodeksi Monzan rataisännät lupasivatkin tehdä jotain radan kanttareille silloin kun useat muutkin tallit olivat kisan jälkeen valitelleet autojensa rakenteiden olleen turhankin kovilla Monzan radalla ja pidemmässä kisassa vielä varmaan enemmänkin keskeytyksiä olisi tullut.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Interlagosissa tänä vuonna kisan palkintokolmikko käytti laskevassa järjestyksessä mielenkiintoisesti yhden pysähdyksen, kahden pysähdyksen ja kolmen pysähdyksen taktiikkaa.

Suhteellisesti edellinen tuollainen laskevan varikkotaktiikoiden voittokisa kolmikon suhteen palkinnoilla lienee ollut niinkin kauan sitten Pirellin uutena aikana kuin Monacossa 2011.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Viime vuoden Montrealin jälkeen Max Verstappen on tosiaan voittanut viidesti ja ajanut muutoin palkinnoille 18 kertaa Red Bullin autolla.

Yksikään nuoren Verstappenin tallikaveri ei ole samassa ajassa kyennyt ottamaan edes yhtäkään palkintoa.

Paitsi ivallisesti toki Pierre Gasly juuri Interlagosissa 'otti' palkinnon juurikin kasvattitallissa Toro Rossolla samoin kun myös Red Bullilta juurikin Verstappenin korvaamaksi joutunut Daniil Kvjat Hockenheimissa.

Daniel Ricciardo vuorostaan kärsi kamalista teknisen epäonnen oikuista kuten oli kärsinyt ilman muuta Verstappenkin.

Ricciardo tosin kroonisen epäonnen putken päätyttyä oli sen jälkeen 9 perättäisen kilpailun ajan maalissa, mutta 6 kertaa näistäkin kisoista puhuttaessa Verstappen oli palkinnoilla mikä ei tehnyt kunniaa ainakaan ajoittain Ricciardon maineelle.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Nico Hülkenberg ei totisesti ollut turhin kuljettaja lajissaan.

Ajoittain Hülkenbergiä on uransa ajalta morkattu myös liiasta kunnianhimottomuudesta tai sitten tyytymisestä vain pistesijoihin kun palkinnot tai voitto olisi ollut tarjolla.

Tosin ihan voittoon ei lajin toisella Nicolla ja Nico Rosbergin jälkeen tietenkin ainoalla Nicolla ollut juurikaan asiaa urallaan.

Satunnaiseen paalupaikkaankin oli sitäkin enemmän saumoja usein.

Tosin Hülkenbergillä oli monta näyttävää ajoa keskikastissa ja lisäksi hän aika usein oli yksi kantavia voimiakin Renaultilla sen eri muodoissa kun riitoja oli talli täynnä.

Hülkenberg tosiaan jyräsi A1 Grand Prix-sarjan mestaruuteen, voitti myös F3:n Eurosarjan toisena vuotenaan ja GP2:n mestaruuden ensiyrittämällään kuten myös Le Mansin.

Eli ei ihan turha mies ollut muun moottoriurheilun puolelta.

F1-puolella oman ikimuistoisen paalupaikkakisansa mahdollisen voiton myötä muut mahdollisuudet voittaa olivat liian vähissä.

Lähinnä Interlagos 2012 ja 2013 olivat niitä kisoja missä Hülkenberg olisi voinut voittaa tai edes kun voitto karkasi niin lopullisen varmasti ottaa edes palkintosija meni näistä varsinkin ensin mainitussa kisassa kolarointiin Lewis Hamiltonin kanssa.

Toisessa taas jälleen Sauberin umpihuonoihin varikkostrategioihin kuten viimeistä kertaa myös Red Bullin suorittamaan jyräykseen radalla hyvin pitkään aikaan tai periaatteessa näihin päiviin.

Hülkenbergin osalta jossiteltavaa jää aina myös siitä, että hän joutui olemaan nuorempina päivinään ensin kolme vuotta putkeen Valtteri Bottaksen tapaan olemaan Williamsilla testikuljettaja, oli vuoden 2011 myös Force Indialla vain testikuljettajana aikana jolloin hyvinkin olisi voinut silloin ottaa palkintotilan sillä autolla jotenkin ja kun hän ei jostain syystä vain yksinkertaisesti pistänyt kaikkea peliin ja pyrkinyt tilapäisesti uudelleen yhtä tilapäisen kilpailukykyiselle Williamsille vuosille 2014-2015 kun silloin olisi ollut paikka menestykselle.

Etenkin kun Frank Williams tosiaan aina lupasi Hülkenbergin olevan tervetullut talliinsa.

Tosin varmasti ylipäänsä tuolloin kuin myös vuoden 2010 jälkeen syy sille, että miksi Hülkenberg ei tuolloin tai vuosien 2011-2013 välisenä aikanakaan mennyt Williamsille oli tietenkin tallin riippuvuus enenevissä määrin maksukuskien rahasta mitä myös Valtteri Bottaskin joutui tuomaan talliin.

Viimeinen huono juttu tietenkin oli pitäytyä pitkään monissa talleissa eli juurikin Force Indialla ja sittemmin Renaultilla sinänsä kilpailukykyisissä, mutta myös ongelmallisissa talleissa ja sitten lähteä sieltä juuri kun jotakin edistystä olisi ollut havaittavissa.

Edelleen Hülkenberg olisi varmasti tervetullut Williamsille, mutta sinne ei ole enää mitään järkeä lainkaan mennä kun tilanne on vain huonontunut vuosikymmenen mittaan siinä tallissa.

Joskin vielä vuosina 2016-2018 jotain pienen pientä toivoa olisi saattanut olla Hülkenbergillä palkinnoista mikäli olisi vain päässyt sinne joista varsinkin vuosina 2016-2017 toivoa olisi vielä ollut enemmän kuin viime vuonna puhumattakaan tästä vuodesta.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Ferrarille eli La Famiglialle 2010-luku on oikeastaan synkin vuosikymmen sen historiassa huipentuen tietenkin synkkään vuoteen 2019 sen kilpailukyvyn noususta huolimattakin.

Ensimmäistä kertaa koskaan se ei tosiaan voittanut edes kuljettajien maailmanmestaruutta tai edes valmistajien maailmanmestaruutta edes vuosikymmentä kohti.

Viimeksi näin huonosti asiat olivat erittäin lähellä tämän päivän tilannetta 1990-luvulla jolloin varsinkin La Famiglian vuodet 1991-1993 muistetaan nk. Tulta Syöksevän Lohikäärmeen eli Claudio Lombardin tulta ja tappuraa leimuavina huonoina ja painajaismaisina vuosina.

Joista tosiaan varsinkin vuosi 1992 oli niitä riehumisia täynnä niin varikolla kuin sen ulkopuolellakin, mutta ei kaikesta arvon nk. Lohikäärmettäkään vaan voinut syyttää tai vainota.

Ivan Capellin tallista ulos savustamisen ja monen nuoren Ferrarin työntekijän uran tuhoamisen jälkeen sellaistakin tosin olisi voinut ihan luvan kanssa vähän aikaa harjoittaakin kun niin hirvittävän raakaa menoa homma siellä oli ja ainoa kaveri samassa tulisieluisuudessa yhdessä Lombardin kanssa sitä hillitäkseen tai takaisin samalla mitalla antavana tuntui olevan vain itse Jean Alesi.

Välillä ei edes edesmennyt Niki Laudakaan kestänyt Lombardin tai Alesin riehumista varikolla silmissään!

Tältä kaksikolta tosiaan ei puuttunut ainakaan viihdettä varikolla tai sen ulkopuolella kun pienestäkin sanailusta jo räiskähteli.:D

Jean Todt sittemmin tietysti pelasti La Famiglian nk. Lohikäärmeen kynsistä vuodesta 1993 eteenpäin ja hankki sankarin maineen, mutta pitkään meni tallin uudelleen luominen kilpailukykyiseksikin eikä sekään välttämättä olisi onnistunut ilman Benettonilta hankittuja avainihmisiä ja Michael Schumacherin siirtymistä talliin vuodesta 1996 eteenpäin.

Vasta 1999 ihan vuosikymmenen kalkkiviivoilla La Famiglia sai edes tallimestaruuden ja kykeni siten vielä 20 vuotta lykkäämään väistämätöntä.

Mikä sitten tapahtui tänä vuonna.:(
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Toisaalta niin paljon kuin Ferraria voisi tämän vuosikymmenen menetetyistä mahdollisuuksista syyttääkin niin La Famiglia oli ainoa talli jolla kuitenkin lajin perinteisenä tallina oli montakin hyvää mahdollisuutta voittoon.

Näistä erityisemmin varsinkin vuosina 2010 ja 2012.

McLarenilla lähinnä vain vuosi 2010 osin kuljettajien puolelta ja osin myös vuonna 2012 joskin ehkä ihan vähän enemmän tallipuolella olisi ollut saumat mestaruuteen joskin vuosi 2012 7 eri voittajalla ja melkein 8 eri voittajalla kauden alkuun mikäli Kimi Räikkönen olisi voittanut aikaisemmin vuonna kuin voitti niin oli tietenkin hirvittävästi pakkaa sekoittava tilanne.

Mihin oli vaikeaa löytää vastausta.

McLaren olisi kai ollut lähempänä ainakin merkkimestaruutta vuonna 2012 mikäli auto vain olisi ollut vähän luotettavampi ja sillä ei olisi ollut ihan niin paljon muita sotkuja käsiteltävänään.

Williamsin osa sitten onkin ollut tällä vuosikymmenellä äärettömän huono.

Vaikka ilman muuta sekin sai onnenhetkensä ja myös tosiaan parikin paalupaikkaa ja voitonkin joskin niin voittaneen Pastor Maldonadon tai teoriassa toisella onnella myös Bruno Sennan voittaessa se voitto olisi ollut ja olikin kilpailutaktinen tuurivoitto mikä ei olisi ollut mitään hyvää mainetta tuova McLarenille tai Ferrarillekaan.

Ja niitäkin on kaikilla näillä kolmella tallilla ollut historiansa saatossa.

Välillä jopa useampikin kuten esimerkiksi Ferrarilla vuosina 1984-1985 Michele Alboreton aikana tai sellaisiksi niitä ajoittain ainakin tuomittiin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
F1:n osalta vuodesta 1990 lähtien ainakin joitakin erittäinkin yksipuolisia aika-ajojen voittavia kuljettajapareja on nähty ja ne tulevat tässä:

George Russell ja Robert Kubica 2019: Russell oli ajoittain vaikeuksissa kauden aikana, mutta silti nopeampi kun paluun liiankin monen vuoden tauon jälkeen kisoihin tehnyt Kubica ja oli aina nopeampi luvuin 21-0

Fernando Alonso ja Stoffel Vandoorne 2018: Alonso oli uransa ehtoopuolella joskin vieläkin vuoden 2020 tai vuoden 2021 mahdollista F1-paluuta silmällä pitäen nyt sapattivuoden jälkeen ennen sapattivuottaan tosiaan aina nopeampi nöyryyttävästikin kuin Vandoorne luvuin 21-0 ja se oli Alonson paras 10:n vuoden sisällä

Fernando Alonso ja Nelson Piquet Junior tai Nelsinho Piquet 2008: Alonso oli aina nopeampi luvuin 18-0 kauden aikana

Mark Webber ja Alex Yoong 2002: Webber oli luvuin 15-0 nopeampi kuin Yoong joka toimi myös legendaarisesti suorassa TV-kuvassa Mika Salonkin naurattajana:D

Jos Verstappen ja Ricardo Rosset 1996: Verstappen oli luvuin 16-0 nopeampi kuin Rosset jonka puolustukseksi tosin kyse oli vasta debyyttikaudesta ja Rossetillakin oli ajoittain omat vaikeutensa muutenkin talousvaikeuksissa olleessa tallissa

Mika Häkkinen ja Martin Brundle 1994: Häkkinen oli tosiaan ajoittaisista pienistä vaikeuksista huolimatta Brundlea aina nopeampi 25 vuotta sitten aika-ajoissa kun ajoivat keskenään kun vuoden 1995 tallikaveruuden jatkosta ei harmittavasti tullut mitään luvuin 15-0 kun Hungaroringin Häkkinen joutui olemaan kilpailukiellossa ja tuolloin ilman muuta Brundle oli nopeampi kuin kisaruosteessa ollut testikuljettaja Philippe Alliot tuolloin Häkkisen paikalla

Michael Schumacher ja Riccardo Patrese 1993: Schumacher oli aina eläköityvää Patresea nopeampi luvuin 16-0

Ayrton Senna ja Michael Andretti 1993: Senna oli Andrettia nopeampi aina luvuin 13-0 ennen kuin Andretti lähti huolimatta satunnaisista nopeampana Sennaa olemisestaan huolimatta tallista lähinnä sen tapahtuessa vapaissa harjoituksissa tai testeissä ja paikalle tuli Suomen Mika Häkkinen olemaan kerran Sennaakin nopeampi sitten Estorilissa

Michael Schumacher ja Martin Brundle 1992: Schumacher oli aina Brundlea nopeampi luvuin 16-0 joskin Patresen vuoteen 1993 verrattuna ero usein oli paljon pienempi Brundlen ja Schumin välillä kuin mitä luvut kertoivat jälkikäteen ja huonoa tuuriakin britillä oli mukana tuolla kaudella ja uran yksi viimeisin tilaisuus saada se kuuluisa voitto meni siihen kun tiimi otti Michaelin sisään ensin eikä Martinia kuten olisi pitänyt:(

Jean Alesi ja Satoru Nakajima 1990: Alesi oli aina Nakajimaa nopeampi luvuin 16-0 ja ainoa paikka missä Nakajima olisi ollut kenties Alesia muutenkin nopeampi kaudella olisi enintään ollut kotiradalla Suzukassa ja varsinkin Monacon aika-ajon jälkeen Nakajima oli valkea kuin lakana nähtyään Alesin sektoriajat samoista kohtaa rataa kuin missä hän tai monet kärkikuljettajat yleensä vain löysäsivät:eek:

Pierluigi Martini ja Paolo Barilla 1990: Minardillakin ero Martinin hyväksi oli murskaava lukemin 14-0 kun formuloiden virallisella pastamiehellä oli tosiaan vaikeuksia hieman mahtua ohjaamoon eikä mies kovin aika-ajojen orientoitunut kaveri ollut muutenkaan

Stefano Modena ja David Brabham 1990: Brabhamilla vaikeuksien keskellä Modena tosiaan koulutti debytoivaa tallin alkuperäisen luojan ja tallipäällikön poikaa formulamaailman ajallisille tavoille lukemin 14-0
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Lewis Hamilton oli uusimman maailmanmestaruutensa kunniaksi siinäkin mielessä historiaa tekevä kaveri, että yhtenä harvoista maailmanmestareita hän tosiaan aina ajoi kaudella maaliin tai hänet ainakin erittäin selvästi laskettiin aina mukaan lopputuloksiin.

Toisin sanoen Hamilton oli aiemmin esitelty nk. Herra Täydellinen yhdessä Juan Manuel Fangion, Alberto Ascarin ja Michael Schumacherin tapaan kunkin näiden mestarien huippukausien kohdalta puhuttaessa.

Jotain Hamiltonin täydellisyydestä kertoo myös se, että viimeisen kolmen vuoden ja 3722 mahdollisen kisakierroksen osalta hän on ajanut niistä 3712 hyväksyttyä ajokierrosta.

10 puuttuvaa kierrosta johtuvat seuraavista kahdesta syistä:

- 9 kierrosta tietenkin puuttui koska Hamilton viimeksi lopullisen selvästi keskeytti yleensäkin viime vuoden Red Bull Ringillä

- 1 kierros puuttui Hamiltonin ollessa saamatta ajaa omaa viimeistä kierrostaan kisassaan loppuun kun ruutulippu jo heilui voittaja Max Verstappenille Mexico Cityssä pari vuotta sitten kisa-ajan loppuessa siten tietenkin sääntöjen mukaisesti siihen ja kun Hamilton oli myös kierrosta jäljessä tilanteen sattuessa kisassa missä Hamilton varmisti jälleen sen hetken uusimman maailmanmestaruutensa Nico Rosbergin järjestämän edellisen vuoden ja kolme vuotta sitten nykyhetkestä saamansa maailmanmestaruuden jälkeen
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Viisi vuotta sitten pikaisessa käytössä oli päätöskilpailun tuplapistesääntö.

Laitan tähän seuraavaksi pistetaulukot kuljettajien ja tallien osalta niissä teoreettisissa tilanteissa missä tuplapisteet olisivat olleet voimassa ensin pelkän voiton suhteen ja muutoin aivan kaikkien pisteitä saaneiden tallien kesken.

Merkittävin muutos tällä kaudella oli tietenkin viiden vuoden takaiseen nähden tietenkin nopeimman kierroksen pisteen paluu lajiin. Se tarkoittaisi aina tietenkin kahta pistettä lisää enintään teoreettisessa kauden päätöskilpailun tuplapisteiden tilanteessa kun normaalisti siitä jaettaisiin vain yksi piste.

Liitän nopeimman kierroksen lisäpisteet sulkuihin erikseen silloin kun niitä tuli päätöskisassa vertailupohjaisesti sellaisenaan.

Talleista puhuttaessa Racing Pointin merkitsen sen tähän viestiin koko nimellään mikä pääsponsorin mukaan periaatteessa voisi olla myös osin Kenian ensimmäinen F1-talli kun sen pääsponsori SportPesa on kenialainen vedonlyöntifirma.

Siten kyseinen talli hylkäsi alkuperäisen, mutta myös osin aina muutenkin väliaikaisen nimensä eli Racing Point FORCE Teamin kun tätä ennen se tietysti oli vielä Sahara Racing Point FORCE Team.

Ja sitä ennen tietysti Sahara FORCE Team Force India, Sahara Force India tai Force India.

Alfa Romeon paluun myötä se ei ihan onnistunut hävittämään Sauberia kartalta ja osin pitkin kautta olleiden nimeämisvaikeuksien takia nimeän tämän tallin ainakin vielä toistaiseksi tämän kauden ja ehkä ensi kaudenkin osalta Alfa Romeo-Sauberina kun aikaisemmin oli tietenkin Sauberin historiassa myös BMW-Sauberkin.

Mitä tosin voidaan varsinkin jälkikäteen puhuttaessa melkein pitää lähimpänä mahdollisena BMW:n omana F1-tallina kun jostain syystä kyseinen valmistaja ei ihan F1:n alkuaikojen Länsi-Saksan kisoja huomioimatta ole koskaan halunnut ihan täytenä omana tallinaan tulla lajiin mukaan.

Noissa Länsi-Saksan kisoissa lajin alkuaikoina oli olemassa jopa Itä-Saksan kilpailija BMW:lle eli EMW:kin lajissa.:eek:

Ensin normaaleihin vertailuihin kuten ennenkin tuplapisteiden mietinnän osalta:

2019 loppupisteet kuljettajien osalta tuplapisteiden vaikuttaessa vain voittoon:

1. Lewis Hamilton 437 pistettä (438 pistettä tavallisen nopeimman kierroksen pisteen ja 439 pistettä nopeimman kierroksen tuplapisteiden kanssa.)

2. Valtteri Bottas 326 pistettä

3. Max Verstappen 278 pistettä

4. Charles Leclerc 264 pistettä

5. Sebastian Vettel 240 pistettä

6. Carlos Sainz Junior 96 pistettä

7. Pierre Gasly 95 pistettä

8. Alexander Albon 92 pistettä

9. Daniel Ricciardo 54 pistettä

10. Sergio Perez 52 pistettä

11. Lando Norris 49 pistettä

12. Kimi Räikkönen 43 pistettä

13. Daniil Kvjat 37 pistettä

14. Nico Hülkenberg 37 pistettä

15. Lance Stroll 21 pistettä

16. Kevin Magnussen 20 pistettä

17. Antonio Giovinazzi 14 pistettä

18. Romain Grosjean 8 pistettä

19. Robert Kubica 1 piste

2019 loppupisteet tallien osalta tuplapisteiden vaikuttaessa vain voittoon:

1. Mercedes 763 pistettä (764 pistettä tavallisen nopeimman kierroksen pisteen ja 765 pistettä nopeimman kierroksen tuplapisteiden kanssa.)

2. Ferrari 504 pistettä

3. Red Bull 417 pistettä

4. McLaren 145 pistettä

5. Renault 91 pistettä

6. Toro Rosso 85 pistettä

7. Racing Point SportPesa F1 Team 73 pistettä

8. Alfa Romeo-Sauber 57 pistettä

9. Haas 28 pistettä

10. Williams 1 piste

Ja nyt pisteet tältä vuodelta päätösosakilpailun teoreettisen tuplapistesäännön vaikuttaessa kaikkiin pisteitä saaneisiin kuljettajiin ja talleihin sijoitusten osalta:

2019 loppupisteet kuljettajien osalta Abu Dhabin tuplapistesäännön mukaisesti kaikille kuljettajille pisteiden osalta:

1. Lewis Hamilton 437 pistettä (438 pistettä tavallisen nopeimman kierroksen pisteen ja 439 pistettä nopeimman kierroksen tuplapisteiden kanssa.)

2. Valtteri Bottas 338 pistettä

3. Max Verstappen 296 pistettä

4. Charles Leclerc 279 pistettä

5. Sebastian Vettel 250 pistettä

6. Alexander Albon 100 pistettä

7. Carlos Sainz Junior 97 pistettä

8. Pierre Gasly 95 pistettä

9. Sergio Perez 58 pistettä

10. Daniel Ricciardo 54 pistettä

11. Lando Norris 53 pistettä

12. Kimi Räikkönen 43 pistettä

13. Daniil Kvjat 39 pistettä

14. Nico Hülkenberg 37 pistettä

15. Lance Stroll 21 pistettä

16. Kevin Magnussen 20 pistettä

17. Antonio Giovinazzi 14 pistettä

18. Romain Grosjean 8 pistettä

19. Robert Kubica 1 piste

2019 loppupisteet tallien osalta tuplapisteiden vaikuttaessa kaikkiin sijoituksiin Abu Dhabissa:

1. Mercedes 775 pistettä (776 pistettä tavallisen nopeimman kierroksen pisteen ja 777 pistettä nopeimman kierroksen tuplapisteiden kanssa.)

2. Ferrari 529 pistettä

3. Red Bull 443 pistettä

4. McLaren 150 pistettä

5. Renault 91 pistettä

6. Toro Rosso 87 pistettä

7. Racing Point SportPesa F1 Team 79 pistettä

8. Alfa Romeo-Sauber 57 pistettä

9. Haas 28 pistettä

10. Williams 1 piste
 
Ylös