Ghetto
Well-known member
- Liittynyt
- 27.5.2004
- Viestit
- 915
Eihän toi nyt ihan putkeen mennyt Tuukalta...Klo9:30 Taposen tämän (lauantain) päivän kisa
Eka kierros ja seinään
Eihän toi nyt ihan putkeen mennyt Tuukalta...Klo9:30 Taposen tämän (lauantain) päivän kisa
Varmaan tupakkarahan aikoihin oli ihan OK mennä sinne ruttaamaan kalustoa, nykyään ajat ovat erilaiset.No, toisaalta tuo Macao on aina oma juttunsa, enkä tiedä kuinka paljon sille nykyään annetaan painoa. Silloin MikaMika aikona kovastikin.
Joka tapauksessa ensi vuonna pitää tahdin parantua:
Jossei ole vähintään kakkonen, niin vaikealta alkaa näyttää.
Nimittäin: mitään rahapussia (isoa) ei Tuukka mukanaan valitettavasti tuo, verrattuna isommista maista tuleviin.
Formula 3-aikakauden voittajista F1-kisakuskeiksi on päässyt yksitoista kuljettajaa, tai oikeastaan kymmenen, sillä vuoden 1988 voittaja Enrico Bertaggia osallistui kuuteen f1-kisaviikonloppuun, mutta ei koskaan päässyt karsinnoista läpi.Vuoden 2005 jälkeen ei ole yksikään Macaun voittaja päässyt kisaamaan ykkösissä. Kaksi viimeisintä toki sellaisia, että heidän urakehityksestään ei voi vielä sanoa, mihin tie lopulta vie.
Niinpä, tallipaikka kolmosissa, oliko milli. Vielä järjestyi. Kakkosissa kaksi, vähintään. Löytyyköhän. Pitää muistaa, että riskinä, että homma tössää tuohon ja se oli siinä.Tulosta pitää ensi kaudella tulla, kuten tänäkin vuonna
Joka tapauksessa se potentiaali pitää näyttää, kun paikka on. Kyllä tuolla sitten nähdään tulosten taaksekin. Ja oikeassa paikassa on oltava oikeaan aikaan. Toivottavasti Tuukka pärjää. Pitkästä aikaa suomalainen, jolla on oikeasti potentiaalia ihan sinne ykkösiin asti.