Meinaatko että Adolf oli sittenkin oikealla asialla?
En todellakaan. Mutta se, että juutilaisille annetaan länsimaiden toimesta palestiinalaisten maa, on väärin.
Eikä sillä asialla ole mitään tekemistä Hitukan kanssa.
Meinaatko että Adolf oli sittenkin oikealla asialla?
Yllättävän paljon tuo Israelin tilannekin tuntuu kiihkoa Suomessa herättävän. Etenkin Israelin puolustajissa. Niitä nyt aktiivisina pyörii tuolla uutiskommentoinneissa ja viime viikolla oli eduskuntatalon edessä mielenosoitus kera Israelin lippujen. Mediaa puolueelliseksi väittivät ja mielenosoittajat vaikutti olevan enimmäkseen suomalaisia. Miks hitossa Suomen media tuollaisessa asiassa puolueellinen olisi, tuo mitenkään Suomea kosketa.
Meinaatko että Adolf oli sittenkin oikealla asialla?
Juutalaisten valtio on Rähinä II:akkosen peruja, siksi se liittyy tähän.Kovinhan oli suomipojatkin kuitenkin hänen rinnallaan 'asioimassa'.
Suomesta ei montaa juutalaista luovutettu.
Juutalaisten valtio on Rähinä II:akkosen peruja, siksi se liittyy tähän.
Suomesta ei montaa juutalaista luovutettu, antisemitismi oli ja on edelleen täällä hyvin vähän kannatusta saanut "aate".
Lunttasin: tarkkaa vastausta ei pysty sanomaan.
Minimi on kahdeksan + yksi sekä mahdollisesti kolme lisää sekä venäläisten sotavankien luovutusten yhteydessä menneet.
Meinaatko että Adolf oli sittenkin oikealla asialla?
Sun mielestä vissiin oli ok, että Suomi luovutti sotavankeja pakkotyöhön ja kuolemaan Saksaan?
Racer Xn suku taisi olla juutalaisia ja Mossen suku kommunisteja.