oltzu:
Empä taas nähnyt kisasta, kuin lähdön ja muutaman kierroksen. Hienon tuntoinen kisa kait se oli. Alonsolle pitää kyllä nostaa hattua voitosta. Aivan omilla lukemilla oli Alonson Rellu. Ei ollut kellään tieten oikein mahdollisuuksia voittaa sitä.
Parasta kisassa oli kuitenkin MM-taistelun kiristyminen aivan äärimmilleen. Kuka olisi kauden alussa, että tässä vaiheessa kolme kuskia olisi kahden pisteen päässä toisistaan? Vieläkin mä silti veikkaan Montoyan mestaruuden puolesta, mutta toivottavampaa olisi, että Kimi sen pytyn ottaisi ja Suumakkeri jäisi kolmanneksi, pitkästä pitkästä aikaa.
Mites se Unkarin oma F1-kuski pärjäsi siinä kisassa?