Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2458
Onhan tuo hankala paikka. Yhtä lailla vaikkapa Nico Rosbergia aliarvostettiin omana aikanaan, vaikka näin jälkeen päin katsottuna pystyi laittamaan Hamiltonin jopa melko koville.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4566
Onhan tuo hankala paikka. Yhtä lailla vaikkapa Nico Rosbergia aliarvostettiin omana aikanaan, vaikka näin jälkeen päin katsottuna pystyi laittamaan Hamiltonin jopa melko koville.
Nikolla oli röyhkeys, mitä voittajalta vaaditaan, vaikka absoluuttisessa nopeudessa hävisikin Lewikselle. Sai asioita läpi tallissa itsensä eduksi eikä missään vaiheessa suostunut mihinkään apukuskin rooliin tai muuksi kynnysmatoksi. Pikkasen vielä kun oli tuuriakin tekniikan puolella, niin mestaruus sieltä napsahti. 2014 vei paalupaikat 10-7.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Rosberg oli parjattu kuljettaja ensimmäisten Mersun dominoinnin vuosien ajan ihan ansaitusti, sillä hän oli reilusti Hamiltonia heikompi kuljettaja. Vasta kaudella 2016 palaset loksahtivat kohdalleen ja onnikin tuntui suosivan. Ilmeisesti Hamiltonin kukistaminen vaati henkisellä puolella niin paljon, ettei voimavaroja jatkamiseen enää ollut...
 
Vihreä lippu

Well-known member
Liittynyt
9.10.2019
Viestit
752
Nikolla oli röyhkeys, mitä voittajalta vaaditaan, vaikka absoluuttisessa nopeudessa hävisikin Lewikselle. Sai asioita läpi tallissa itsensä eduksi eikä missään vaiheessa suostunut mihinkään apukuskin rooliin tai muuksi kynnysmatoksi. Pikkasen vielä kun oli tuuriakin tekniikan puolella, niin mestaruus sieltä napsahti. 2014 vei paalupaikat 10-7.
Niin, Valtterin pitäisi saada ripaus lisää ”röyhkeyttä” tekemiseensä kyllä. Ehkä sitten se MM olisi saavutettavissa.
 
Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13711
Oli nico kisavauhdissa 2014:kin hyvä, eikä se turhaan mennyt päätöskisaan ratkaisu. Valtteri mielestäni selvimmin Nicoa perässä juuri kisavauhdissa vaikka aika-ajoissa kulkeekin.
 
Vihreä lippu

Well-known member
Liittynyt
9.10.2019
Viestit
752
Oli nico kisavauhdissa 2014:kin hyvä, eikä se turhaan mennyt päätöskisaan ratkaisu. Valtteri mielestäni selvimmin Nicoa perässä juuri kisavauhdissa vaikka aika-ajoissa kulkeekin.
Niinpä, Valtterin pitäisi päästä lähemmäksi Hamiltonia kisavaudissa.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4566
Olisko juuri tuossa kisavauhdissa ongelma se renkaiden käyttäminen. Hamilton ihan mestari siinä.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2635
Niinpä, Valtterin pitäisi päästä lähemmäksi Hamiltonia kisavaudissa.
Loppukaudesta oli monessa kohdin tasoissa. Mutta se ei aivan riitä, että joka toisessa on tasoissa ja niistä joka toisen voittaa, kun sama ero oli aika-ajoissakin. Se voisi riittää tuurin avustuksella, jos aika-ajoissa olisi useammin edellä ja kisoissa vähemmän as a team. Nico tästä hyvänä esimerkkinä.
 
Viimeksi muokattu:

Bunder

Well-known member
Liittynyt
21.2.2017
Viestit
835
Tänään Bottas tosiaan virtuaalikisassa. Toivottavasti ei ihan nolaa itseään. Taitaa pelikokemus olla suhteellisen vähäistä ja heti haastavin rata, eli Monaco. En tiedä onko damage päällä, mutta jos on niin vielä pahempi paikka.
 
Funktio

Well-known member
Liittynyt
23.2.2001
Viestit
304
Sijainti
Sonkajärvi

Aika romurallia oli kun damaget ei päällä ja uskalsivat siten töniä toisiaan. Bottas spinnasi heti ekalla kierroksella ruuhkassa ja putosi viimeiseksi. Russell ajoi fiksusti kun käytti kaiteita korvatakseen kuluneiden renkaiden pidon. Kävi vain kerran varikolla ja mahdollisimman myöhään.
 
Corvair

Well-known member
Liittynyt
10.10.2016
Viestit
879

Eipä tuolla näyttänyt olevan oikean virtuaalikilpa-ajon kanssa mitään tekemistä, täyttä arcade-rymistelyä. Bottas näytti ajavan tosi siististi ja ammattimaisesti mitä in car -kuvaa näytettiin, mutta noissa oloissa olisi ollut edullisempaa ajella tosiaan pitkin kaiteita ja törmäillä kilpakumppaneihin.

Mistään itsensä nolaamisesta on tällaisessa yhteydessä kyllä turha puhua.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Kyllähän tuo pahalta näyttää Potan kannalta, kun Mersu-junnu Russell dominoi kisaa ja Mersun virallinen varakuljettaja, etanahidas Gutierrez tuli kakkoseksi. Potta kieriskeli jossain joukon hännillä kolaroituaan muiden kanssa. Ei tee hyvää sopimusneuvotteluille. Pitäisiköhän Potan käydä ajamassa pari Nascar-kisaa rapakon takana, jotta saisi mainettaan hieman takaisin. Mutta täytyy odottaa vielä Mustakarin tilannearviota ennen kuin lähdetään panikoimaan liikaa.

;) :unsure:🙄
 
Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
5690
Kyllähän tuo pahalta näyttää Potan kannalta, kun Mersu-junnu Russell dominoi kisaa ja Mersun virallinen varakuljettaja, etanahidas Gutierrez tuli kakkoseksi. Potta kieriskeli jossain joukon hännillä kolaroituaan muiden kanssa. Ei tee hyvää sopimusneuvotteluille. Pitäisiköhän Potan käydä ajamassa pari Nascar-kisaa rapakon takana, jotta saisi mainettaan hieman takaisin.

;) :unsure:🙄
Saivat Bottakseen videoyhteyden ja haastattelivat kisan jälkeen. Olisivat edes kysyneet mitä mieltä on siitä, että Russell voitti yli puolella minuutilla.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Eipä tuolla näyttänyt olevan oikean virtuaalikilpa-ajon kanssa mitään tekemistä, täyttä arcade-rymistelyä. Bottas näytti ajavan tosi siististi ja ammattimaisesti mitä in car -kuvaa näytettiin, mutta noissa oloissa olisi ollut edullisempaa ajella tosiaan pitkin kaiteita ja törmäillä kilpakumppaneihin.
Aikasakkoja tuli niin helvetisti että tiukemmat säännöt niiden suhteen olisivat poikaa. Ei loputtomia kolmen sekunnin läpsyjä vaan stop 'n' go vaikka kahden penaltin jälkeen. Nythän säännöt olivat sellaiset, että ilmeisesti kuusi sakkoa sai ottaa ja sitten tuli hylky, mutta ihan näin montaa ei kerennyt porukalle kertyä. Liuzzille tosin kertyi.

Ragequitit myös harmittavat minua. Minulla on sellainen tuntu, että olen nähnyt niitä jokaisessa kisassa, jonka olen katsonut. Espanjan VGP:n onnistuin unohtamaan mutta Brasilian katsoin viimeksi.

Eihän Monacon GP:tä olisi ollut mitään järkeä pitää damaget päällä. Mielestäni tämä kisa oli itse asiassa poikkeuksellisen viihdyttävä, sillä ylilyöntejä ei tullut hirveästi mutta ohituksia kuitenkin nähtiin juuri tuon pienen kaideflipperin avulla.
 
Viimeksi muokattu:

Funktio

Well-known member
Liittynyt
23.2.2001
Viestit
304
Sijainti
Sonkajärvi
Kyllähän tuo pahalta näyttää Potan kannalta, kun Mersu-junnu Russell dominoi kisaa ja Mersun virallinen varakuljettaja, etanahidas Gutierrez tuli kakkoseksi. Potta kieriskeli jossain joukon hännillä kolaroituaan muiden kanssa. Ei tee hyvää sopimusneuvotteluille. Pitäisiköhän Potan käydä ajamassa pari Nascar-kisaa rapakon takana, jotta saisi mainettaan hieman takaisin. Mutta täytyy odottaa vielä Mustakarin tilannearviota ennen kuin lähdetään panikoimaan liikaa.

;) :unsure:🙄
Heh, meinaat ihan oikeasti et tuolla Wrecfestillä on jotain merkitystä sopimusneuvotteluihin?🤦‍♂️
 
Ylös