Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1921
Sijainti
Vyborg
Huvittavaa on kyllä se että Bottakselta vaaditaan menestystä ja tallikaverin voittamista, mutta heti kun rupee voittamaan kisan tai kaksi niin sitten tallin sisällä ei tykätäkkään Bottaksen voittamisesta.
Kun rupee päihittämään Hamiltonin niin pidetään sitä heti uhaksi Hamiltonille.

Ja jos ei pärjää niin heti haukutaan tunariksi kisan jälkeen vaikka olisi ollut epäonneakin kisassa, niin loppujen lopuksi sillä ei tunnu olevan väliä että pärjääkö Bottas vai ei kun Wolff ja kumppanit tulevat teilaamaan Bottasta tavalla tai toisella lopputuloksesta huolimatta.
 
Kälvis

Member
Liittynyt
21.10.2020
Viestit
18
Jos tähän tallikavereihin vertaamiseen lähdetään, niin yhtä hyvin voisi sanoa että Nico Rosberg oli parempi kuljettaja kuin Michael Schumacher, voittihan Nico Schumin jokaisella kaudella jonka ajoivat yhdessä Mercedeksellä. Todellisuudessa kaikille on ihan selvää, että kauden 2010 Schumacher oli erilainen kuljettaja kuin kauden 2004 Schumacher.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8332
Sijainti
Vantaa
Nää on näitä, voi käännellä miten päin tahtoo. Massa pärjäsi Kimille, ei Bottakselle -> onnettomuus hidasti. Pitää paikkansa tai sitten ei, mahdoton sanoa. Ihan yhtä lailla mahdoton sanoa kuka tuossa Bottaksen tuolilla pärjäisi sen paremmin tai pärjäisikö kukaan. Verstappen ehkäpä, sen verran hyvin jo dominoinut useampaa tallikaveria, kovin paljoa en ainakaan kenenkään muun puolesta olisi valmis vetoa lyömään.
Sehän näissä onkin, että kukapa näistä TOP-tilastoista oikeasti tietää. Monella Sainzin arvostus on ollut nousussa, kun aika-ajoissa on ollut lähellä Leclerccia ja edelläkin. Eilenkin taas pyyhittiin Carloksella lattiaa kisassa Leclercin toimesta, kuten edellisessäkin kisassa. Imolassakin oli todellisuudessa paljon huonompi Eli on tuolla monta korkeintaan Bottaksen tasoista kuljettajaa ajelemassa. Leclercikään ei ole osoittanut olevansa vielä Hamiltonin tasoinen kuljettaja.

Minusta olisi reilua laittaa vuoronperään Hamiltonin vierelle mittariksi ja katsoa kuinka käy.
 
Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
5690
Melko alas rankkaat kuljettajan joka pystyy tasaisesti taistelemaan aika-ajoissa Hamiltonia vastaan.

Ja Tuo Massan väitetty hidastuminen onnettomuuden jälkeen on vain myytti, jolla yritetään vähätellä Valtteria. Monta vuotta tuotakin jo jauhettu.
No joo nyt kun tarkemmin ajattelee niin ihan oikeassa olet, 14 on jo kyllä alakanttiin.

Kyllähän Massa nyt kuitenkin on selkeästi ihan eri kuski näillä pappavuosillaan kuin mitä Kimin aikoihin, tai sitten Kimi vaan oli melko keskinkertainen kuski, mitä tuskin kukaan uskoo sekuntiakaan.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184

No ainakin suomalaisille tai Valtterille nyt ei toivottavasti käy ihan Felipen tavoin, että häviää mestaruuden jo silloin kun jonkin aikaa on ollut selostajamaan innokkuudenkin myötä maailmanmestari.

Ei sitä järkytystä vaan tietyin ehdoin varmastikaan voi käsittää, että on aiemminkin paljon parjattuna vaikean kauden jälkeen maailmanmestari kotiyleisön edessä sen kuuluisat 15-40 sekuntia tilanteen mukaan ja sitten meneekin mestaruusjuhla siinä.

Toki ilman odotettua brassi-innokkuutta asiaan ei tuo ehkä niin järkyttävä juttu olisi ollut, mutta äärimmäisen iso isku kuitenkin Ayrtonin jälkeisellä formula-ajalla.

Karmeinta olisi varmaan kotimaisesti samalla tapaa olisi ollut teoriassa Keken häviäminen keskeyttämiseen viimeisellä kierroksella viimeisessä mutkassa Las Vegasissa 1982 ja John Watsonin voittaessa, Mikan mahdollisesta häviämisestä Suzukassa 1998 Schumille Ferrarin taktiikan onnistuessa tai samalla radalla sitten Eddie Irvinelle vuonna 1999 jollakin muulla tapaa nyt puhumattakaan.
 
Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4076
Itse en ole 90-luvun alussa vielä formulaa seurannut, johtuen ihan omasta iästä (syntynyt 80-luvun lopulla). Kausikoosteita on tullut katsottua. Siksi kysynkin ajankohdan paremmin tuntevilta.

Jos miettii vaikka Gerhard Bergerin kausia 1990, 1991, ei muistaakseni kauheasti voittoja tullut suhteessa Sennaan, vaikka voittaja-auto alla olikin. Tai vastaavasti 1990 Nigel Mansell, oliko 1 voitto suhteessa siihen että Prost taisteli mestaruudesta. Ruoskittiinko tuolloin Bergeriä tai tulevaa mestaria Mansellia? Ymmärrän että media on toiminut eri tavalla tuolloin, eikä faneillakaan ole ollut "reddittejä" tai foorumeja mihin suoltaa negatiivisia asioita kuljettajista.

Näin jälkikäteen tutkineena ymmärtäisin että Gerhard Bergerkin on arvostettu kuski, vaikka näin katsottuna selkeä kakkoskuski ollutkin. Tämä niinkuin viittauksena Bottaksen aliarvostamisee.
 
Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13711
Berger varmaan paljon rennommin tiedosti sen, ettei ole tallikaverinsa tasolla. Ajoi silti myöskin komean ja menestyksekkään F1-uran.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Itse en ole 90-luvun alussa vielä formulaa seurannut, johtuen ihan omasta iästä (syntynyt 80-luvun lopulla). Kausikoosteita on tullut katsottua. Siksi kysynkin ajankohdan paremmin tuntevilta.

Jos miettii vaikka Gerhard Bergerin kausia 1990, 1991, ei muistaakseni kauheasti voittoja tullut suhteessa Sennaan, vaikka voittaja-auto alla olikin. Tai vastaavasti 1990 Nigel Mansell, oliko 1 voitto suhteessa siihen että Prost taisteli mestaruudesta. Ruoskittiinko tuolloin Bergeriä tai tulevaa mestaria Mansellia? Ymmärrän että media on toiminut eri tavalla tuolloin, eikä faneillakaan ole ollut "reddittejä" tai foorumeja mihin suoltaa negatiivisia asioita kuljettajista.

Näin jälkikäteen tutkineena ymmärtäisin että Gerhard Bergerkin on arvostettu kuski, vaikka näin katsottuna selkeä kakkoskuski ollutkin. Tämä niinkuin viittauksena Bottaksen aliarvostamisee.
Gerhard Berger oli Sennan tiimikaverina kaudet 1990-92. Kaudella 1990 ei voittoja tullut, kaudella 1991 tuli yksi voitto. Kausi 1992 olikin Sennan ja Bergerin välillä todella tasainen. Senna saavutti kaudella 1992 kolme voittoa ja 50 pistettä, Berger kaksi voittoa ja 49 pistettä.

Mutta itse kysymykseen. Kyllä näitä kakkoskuskeja arvostettiin. Ymmärrettiin, ettei kaikki voi olla samalla tasolla Sennan ja Prostin kanssa.

Silti sellaiset kuskit kuten Berger ja Patrese, olivat haluttuja kuljettajia. Patrese pääsi myöskin ajamaan huippu-kalustolla Williamsilla.

Fanikulttuuri on nykyään erilaista. Ja Sosiaalinen media on tässä isona syynä.
 
ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1921
Sijainti
Vyborg
Jos ajattelee että Vettel joka on viimeiset vuodet enemmän tai vähemmän tunaroinut, voitti aikoinaan peräti 4 maailmanmestaruutta putkeen ylivoimaisella Red Bull autolla.
Niin olen varma että Bottas olisi pystynyt voittamaan Vettelin asemassa vähintään pari mestaruutta, kun Red Bull oli aika ylivoimainen kausilla 2011,2013.

Ja jos Vettelin tasoinen kuski pystyi voittamaan sen ajan Red Bulilla ykköskuskina, niin kuka tahansa päteväkuski olisi voittanut silloin.
 
odetus

Well-known member
Liittynyt
18.10.2006
Viestit
1924

Noniin ja nyt sitten muistetaan taas, että 2011 oli oikeasti ainoa kausi, jolloin Red Bull oli selkeästi parempi kuin muut. 2013 kausi oli puoleenväliin asti todella tasainen, kunnes renkaat muutettiin vastaamaan aikaisemman kauden renkaita enemmän, joka suosi Red Bullia. Tuolloinkaan Red Bull ei tallina ollut missään vaiheessa niin ylivoimainen, mitä Mercedes on ollut sen jälkeen. Vettelin uran kärki taisi muutenkin osua noihin vuosiin, jolloin hän oli todella hyvä. Sitä ei viime vuosien vaikeudet poista.
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2458
On se kuitenkin selvää että Vettel on noiden mestaruusvuosiensa jälkeen vaikuttanut melko keskinkertaiselta. Aika helppo vetää päätelmä että Red Bullin auton täytyi olla todella hyvä. Tai sitten Vettelin huippuvuodet päättyi todella nopsaan ja käyrä lähti aikaisessa vaiheessa jyrkästi alaspäin. Jossain määrin samaa voi sanoa Kimistäkin, iso osa urasta loppupeleissä melko keskinkertaista menoa.
 
ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1921
Sijainti
Vyborg
Vaikka Vettel teki mahtavaa työtä niinä kausina Red Bullilla niin täytyy muistaa että Vettel sai paljon tukea tiimiltä kun tiimi oli takana silloin kuten Verstappenilla on, ja taistelihan Webber mestaruudesta kaudella 2010 päätöskisaan.
Mutta epäonni ja Vettelin suosimisen takia ei mestaruutta tullut, ja uskon että jos Webber olisi ollut ykköskuski Vettelin sijaan niin olisi ehkä voinut voittaakin mestaruuden. Tosin vaikka Vettel oli mahtava silloin niin kyllä monikuukin olisi voittanut silloin.
 
Antti82

Well-known member
Liittynyt
27.5.2005
Viestit
1290
Ehkä Vettel on kuskina samanlainen kuin Kimi parhaina päivinään, että auton pitää istua käteen ihan täydellisesti, silloin ollaan hyviä, muuten ollaan ongelmissa. Ja silloin kun ollaan hyviä, niin ollaankin sitten tosi hyviä.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3777
Nää on näitä, voi käännellä miten päin tahtoo. Massa pärjäsi Kimille, ei Bottakselle -> onnettomuus hidasti. Pitää paikkansa tai sitten ei, mahdoton sanoa. Ihan yhtä lailla mahdoton sanoa kuka tuossa Bottaksen tuolilla pärjäisi sen paremmin tai pärjäisikö kukaan. Verstappen ehkäpä, sen verran hyvin jo dominoinut useampaa tallikaveria, kovin paljoa en ainakaan kenenkään muun puolesta olisi valmis vetoa lyömään.
Ehkäpä Russell kun pärjäsi kylmiltään Hamiltoninkin saappaissa.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4564
Kyllä kellä vaan on vaikeaa Hamiltonin kanssa. Kaveri hakkaa aivan mieletöntä rundia putkeen, kun sen aika on. Eilen ajoi noi medium-stintit älyttömän kovaa. Samalla taktiikalla ja positiolla ei monikaan (ehkei kukaan) pystyisi moiseen, mitä Hamilton teki. Tais henkisesti parhaiten pärjätä Button. -09 kauden jälkeen kaveri kypsyi ja oli muuten useasti se, joka uskalsi yrittää jotain poikkeavaa taktiikkaa muihin nähden. Lisäksi oli myös hyvä renkaiden kansssa.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3777
Russel ei ikinä tule pärjäämään Hamiltonille. Pää ei vaan tule kestämään, kun Hamilton on niin virheetön ja varustettu järjettömällä onnella.
Äläs nyt samantien teilaa. Ehkä sitä ei odotetakkaan Russelilta vaan imee oppia Hamiltonin vierellä ennen kuin viitta vaihtuu. Kerran jo todistettu että Russelista löytyy potentiaalia yltää parempiin suorituksiin kuin Bottas, lisää kilometrejä niin ken tietää vaikka haastaisi Hamiltoninkin kuin Rosberg konsanaan. Ehkä Mersua juuri tämä houkuttelee että kuinka kova Russell loppujen lopuksi voisi olla. Bottaksen potentiaali käynyt jo maximissa.
 
Antti82

Well-known member
Liittynyt
27.5.2005
Viestit
1290
Minä väitän että kukaan ei voittaisi Hamiltonia mersulla, ja Bottas on ollut toimiva kakkoskuski. Jokaisena Bottaksen kautena on voitettu sekä kuskien että tallien MM:t. Mutta väitän myös että Bottaksesta ei ole maailmanestariksi ellei alla ole ylivoimaista autoa tai vastustajalla todella huonoa tuuria. Ja tämä on riski johon Mercedeksellä ei ole varaa. Siksi Mersun seuraava hankinta on nimenomaan Hamiltonin korvaaja, vaikka ensimmäisen vuoden tai vaikka kaksiksin ajaisikin Hamiltonin rinnalla.
 
Ylös