Kaikki tupakoitsijat eivät kuole 65-vuotiaana. Ja jos itse saisin valita, otan sen sydänkohtauksen 65-70-vuotiaana mielummin kuin 25-30v vihanneksena hoitokodissa & eläke uppoaa siihen.
Ei kiitos.
Muutenkin elämä näyttää synkältä. Itselläni se on tällä hetkellä opiskelut loppuun, duuniin ja sitten ollaankin jo toinen jalka haudassa. Matkalle mahtuu mahdollisesti muutama nainen, elämän rakkaus, ehkä oma perhekin, ainakin toivottavasti. Tulen todennäköisesti näkemään ainakin äitini ja todennäköisesti siskonikin kuolevan, samoin kuin kummankin kummisetäni. Myös serkkuni ovat pääosin minua vanhempia selvästi, ja ovatkin 5-10v päästä nelikymppisiä. Huvittava ajatus.
F1-forum varmasti kuolee myös joskus, on epätodennäköistä että se kestäisi toiset 10 vuotta. F1-sarja muuttuu, Ecclestone kuolee todennäköisesti viiden vuoden sisään, samoin osien teidän lapsuuden sankarit ja 70-luvun kitarasankarit ovat lähellä viimeistä keikkaansa. Samaan aikaan tekniikka etenee suurin harppauksin, CERN löytää ehkä menneisyyden muttei selvitä tulevaisuutta. Tulevaisuus onkin eräällä tavalla kuin valkoinen teksti: koskaan ei tiedä etukäteen mitä se pitää sisällään.
Tämäkin tietokone johon olen aikaa kokoamiseen ja päivittelyyn uhrannut on viiden vuoden päästä historiaa. Nämä kuulokkeet jotka päässäni ovat varmaankin tuhoutuvat jo aiemmin, samoin viimeisetkin lapsuuden rippeet ja viattomat ajatukset. Tärkeät tiedostot, kuvat, muistot, historia ne tulee tappamaan. Bittiavaruuteen tulevat katoamaan niin viestihistoriat, digikuvat kuin pelitkin. Internet kokee myös sensuurin ja ehkä tietynlaisen etsikkoaikansa lähiaikoina; ihmiset kiinnostuvat sen lieveilmiöistä entistä enemmän ja satunnaisen henkilön merkitys kasvaa. Nyt kun ajattelen, olen varmaan itsekin joku päivä kuolinvuoteessani. Jokainen meistä on. Kun siellä makaan, tiedän, että nämä peitot ovat viimeiset minkä alle käperryn, tämä seinä tai ikkunasta avautuva maisema on viimeinen minkä näen, hoitaja ja ehkä perhe ovat viimeiset ihmiset jotka minulle sanovat hyvästi, ja kohta kasvan kukkia tulevaisuuden hautausmaalla.
Joka tapauksessa, siellä viimeisellä vuoteella maatessani käyn varmasti elämääni läpi muistojen muodossa. Muistan varmasti nuoruuden, lapsuuden, kasvut ja paikkakunnanvaihdot. Urheilun, sen loppumisen ja tietokoneiden tilalletulon. Ehkä muutaman postauksen tännekin, mutta kaikella todennäköisyydellä en tätä. Varmaankin Jonin pärstän. Muistoissani siirryn kohtaan, jossa ajattelen sitä, mitä olisi voinut olla ja sitä mitä loppujen lopuksi sain. En tietenkään tässä vaiheessa tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja ehkä se on ihan hyvä. Mutta yksi asia on aivan varma: Se tulevaisuus ei ole huulessa käryävästä tupakista kiinni, vaan omasta asenteesta, sopivasta määrästä tuuria ja peräänantamattomuudesta. Meille on suotu yksi elämä, ei ole taivasta eikä uudelleensyntymää, joten ottakaamme siitä kaikki irti.
Pyydänkin jokaista, joka tämän lukee (ihan kuka tahansa teistä) pysähtymään ja miettimään elämäänsä hetken, vaikka minuutin. Jokaisella on yksi minuutti aikaa pohtia omaa elämäänsä, olen siitä varma.
Itse juuri pohdin ja totesin, että täytän kohta 20, ja istun aamuviideltä F1-forumilla filosofoimassa elämästä. Voi helvetin helvetti.