AnttiL
Reittinörtti
Minä taas laskin että Jyskälän ja kauden viimeisen rallin väliin pitää mahduttaa yksi kilpailu enemmän, joten eihän Jyskälä mitenkään voi siirtyä myöhemmäksi. Jyskälän pitäisi vaihtaa paikkaa Turkin kanssa jotta se onnistuisi.
Näin totesi ja viime vuonna oli tuosta jo keskustelua:Ainakin Tarkiainen sanoi ralliradiossa että ensi vuoden Suomen ralli on plus miinus viikko nykyisestä.
Toisaalta Hyundai kouluttaa Huttusta joten mikseivät käyttäisi omaa kuskia?Pieni oljenkorsi voisi olla Sordon säilyminen Hyundailla tämän vuoden kaltaisella ohjelmalla ja Tidemand nousisi uudeksi Paddoniksi jakamaan kolmatta autoa.
Oliko Huttunen Hyundaille ykkösvaihtoehto vai paras saatavilla ollut? Voi olla että olen väärässä, mutta muistelisin Tiedemandilla olleen hyvissä ajoin sopimus Skodan kanssa tästä vuodesta, joten onko Pontus tavoitellut tuota paikkaa tosissaan tai oliko häntä mahdollista irrottaa Skodalta? Rovanperän ajokortin suhteen oli myös epäselvyyksiä, että missä hän sai ajaa joten olisi ollut riski pestata Kalle ohjelmaan, kun ajo-oikeusasiat eivät olleet täysin selviä. Vaikka Huttusesta pidänkin niin kyllä tuo Hyundai-pesti tuli suhteellisen ohuilla nelivetonäytöillä. Toivon toki jatkoa Huttuselle, mutta Hyundain venkoilu kokoonpanon suhteen ei herätä hirveästi luottamusta.Toisaalta Hyundai kouluttaa Huttusta joten mikseivät käyttäisi omaa kuskia?
Yksi kysymys on myös Elfyn Evans, millä rahoituksella ajaa Fiestaa ja onko näillä näytöillä jatkoa ensi kaudeksi?
Lappi on minusta hyvin ansainnut kannuksensa, on ollut voittovauhdissa monessa rallissa ja voittanut power stagen kaikilla alustoilla. Tarvitaan vaan lisää kokemusta jotta pikkuvirheet hioutuu pois. Voisiko olla myös Citroenin kiikarissa? Toisaalta tuskin Tommikaan luopuu hevillä.
Jep. Kokemuksen merkitystä nykyisessä mm-sarjassa ei voi liikaa korostaa.Lapilla on vyöllään vasta noin 15 kilpailua kuitenkin ja muistetaan nyt että ei Tänak ja Neuvillekaan olleet tuossa vaiheessa sen parempia. Melkein jopa päinvastoin.
Tojotan kannattaisi poimia pois ja suomalaiset veks. :thumbup:Tiedottomuus Neuvillen ja Ogierin tulevaisuudesta hidastanevat huhumyllyä. Nuo kaksi sattuvat olemaan ainoat tavoittelemisen arvoiset vapaat kuljettajat tällä hetkellä.
Muistaakseni Tidemand ei ollut mukana ehdokkaissa, mutta Veiby oli, ja vetäytyi tuleviin sopimuksiin vedoten.Oliko Huttunen Hyundaille ykkösvaihtoehto vai paras saatavilla ollut? Voi olla että olen väärässä, mutta muistelisin Tiedemandilla olleen hyvissä ajoin sopimus Skodan kanssa tästä vuodesta, joten onko Pontus tavoitellut tuota paikkaa tosissaan tai oliko häntä mahdollista irrottaa Skodalta? Rovanperän ajokortin suhteen oli myös epäselvyyksiä, että missä hän sai ajaa joten olisi ollut riski pestata Kalle ohjelmaan, kun ajo-oikeusasiat eivät olleet täysin selviä. Vaikka Huttusesta pidänkin niin kyllä tuo Hyundai-pesti tuli suhteellisen ohuilla nelivetonäytöillä. Toivon toki jatkoa Huttuselle, mutta Hyundain venkoilu kokoonpanon suhteen ei herätä hirveästi luottamusta.
Sen verran kättä pystyyn virheen merkiksi, että tämän perusteella Tiedemand teki Skoda-sopimuksen vasta joulukuussa.
https://nwt.se/sport/motorsport/2017/12/12/tidemand-fortsatter-i-skoda
Citroen kyttää Ogierin ratkaisua. Gasoo Reising tekee päätöksiä vasta Saksan rallin jälkeen. Hyundailla mennään lähes varmasti näillä miehityksillä. M-Sportilla pakka on totaalisesti levällään kun Fordin tuen laajuudesta tai ylipäätään jatkumisesta ei ole mitään sitovaa tietoa.Tallipaikoista ei vieläkään mitään huhuja.
Puuppolassahan se tallin päämaja vielä on ja sitä kautta myös Jyväskylän testitiet. Autot vaan huolletaan ja kalustoa säilytetään Tallinnassa päivämatkan lähempänä Keski-Eurooppaa.Puuppolaan (vai Tallinnaanko se pitää viedä...)
Verot maksetaan siihen maahan (ja kuntaan), jossa virallisesti asuu.Puuppolassahan se tallin päämaja vielä on ja sitä kautta myös Jyväskylän testitiet. Autot vaan huolletaan ja kalustoa säilytetään Tallinnassa päivämatkan lähempänä Keski-Eurooppaa.
Ja Verokortti viedään työnantajalleVerot maksetaan siihen maahan (ja kuntaan), jossa virallisesti asuu.
Wilsonin ja sitä kautta myös Ogierin jatkokuviot ratkaistaan Detroitissa. Jos M-Sport ei saa riittävää tukea tehtaalta - mielellään jopa täysiverisen tehdastallin statusta - niin Wilson voi joutua katselemaan niitä kuljettajia sieltä ale-laarista. Evans jatkaa, Suninenkin ehkä yhden kauden ja kolmas kuski nostetaan sitten WRC2 luokasta.Vaikka paljon puhutaan siitä, miten Ogier tykkää olla M-Sportilla (eikä tätä ole toki mitään syytä epäilläkään), niin sitä on kuitenkaan turha kuvitella, että viisinkertainen mestari jää talliin, mikäli Fiesta osoittautuisi loppukauden kisojen perusteella huonoksi hevoseksi mestaruustaistelun kannalta. Ja yhtä vähän jaksan uskoa siihen, että viisinkertaisen mestarin luonteenlaadulla varustettu urheilija malttaisi jäädä koti-isäksi heti menetettyään mestaruusvyönsä.
M-Sportin tilanne voi mennä sangen mielenkiintoiseksi, mikäli Ogier lähtee. Kuka tilalle? Ja epäilen, että on olemassa myös suuri riski siihen, että Suninen vie verokorttinsa kuluvan kauden päätteeksi Puuppolaan (vai Tallinnaanko se pitää viedä...). Sitten on Malcolmilla oikeasti tilanne päällä.
Jos jotain saa toivoa, niin pääluokkaan voisi vähän tiheämmällä frekvenssillä tuoda uusia (lue: WRC2:ssa menestyneitä) kuljettajia mukaan. On toki useastakin syystä vaikea toteuttaa, mutta silti.
Veikkaukseni perustuu oikeastaan kolmeen seikkaan:En pidä kauhean todennäköisenä että Suninen päätyisi Puuppolaan.
https://www.aamulehti.fi/urheilu/rallimanageri-paljasti-kovia-sopimusuutisia-latvalalle-solmittu-uusi-sopimus-suninen-ajaa-ensi-vuonna-tayden-kauden-mm-sarjassa-201136756Rallimanageri paljasti kovia sopimusuutisia – Latvalalle solmittu uusi sopimus, Suninen ajaa ensi vuonna täyden kauden MM-sarjassa
Rallimanageri Timo Jouhki vahvisti Aamulehdelle Jari-Matti Latvalan ajavan MM-sarjassa myös ensi kaudella.
MM-rallin sopimusneuvottelut käyvät perinteisesti kuumana elokuussa ennen Saksan rallia. Erityisesti Jari-Matti Latvalan, 33, kohtalosta MM-sarjassa on liikkunut monenlaista huhua, mutta miehen pitkäaikainen rallimanageri Timo Jouhki paljastaa Aamulehdelle iloisia sopimusuutisia.
–Kaikilla minun kuskeilla on sovittuna tallipaikka ensi kaudella, Jouhki kertoo sopimustilanteesta.
Jouhki toimii Latvalan lisäksi Teemu Sunisen ja Kalle Rovanperän managerina. Yksittäisiä WRC-kisoja aiemmin ajanut Suninen saa ensi kaudeksi koko MM-sarjan kattavan ohjelman.
–Teemu on sen verran jo harjoitellut, että piti saada täysimittainen sopimus. Sellainen Teemulle on sovittu.
Tallien nimistä Jouhki ei voi puhua nimillä.
–Kaikkien tallien kanssa on sovittu, että tallit tiedottavat sitten sopimuksista.
Kaikki merkit viittaavat siihen, että Suninen jatkaa M-Sportin Fordilla ja Latvala Toyotalla, jonka tallipäällikkö Tommi Mäkinen oli omalla ajourallaan myös Jouhkin suojatti.
–Tommin kanssa pystyy aina juttelemaan asioista, Jouhki kuittaa.
Vasta 17-vuotiaalla Rovanperällä on voimassa oleva kolmevuotinen sopimus Skodan kanssa.
–Sopimus on tosin sellainen, että me pääsemme siitä kyllä kahden vuoden jälkeen irti, jos on WRC-tiimipaikka olemassa ja Kalle on pärjännyt Skodalla tietyntasoisesti, niin hän voi lähteä.
Kaudelle 2020 Rovanperä on kuuma nimi WRC-talleihin.
–Positiivista pöhinää on ja useampikin talli on hänestä hyvin kiinnostunut.