WRC Rallye Monte Carlo

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8229
Irtonaiset pyörät, tyyppivika Fordeissa vuodesta toiseen.

 

Eemeli82

Well-known member
Liittynyt
13.6.2011
Viestit
720
Olosuhteet oli mitä oli ja mielestäni ei millään voi laittaa Juhon piikkiin, ajoi 3. paikasta ja tällä kertaa kävi valitettavasti näin! Harmi ettei muita splittejä Juhon osalta nähdä...
Olosuhteet on kaikille samat ja ulosajosta tuskin voidaan syyttää ketään muuta kuin Hännistä itseään.
Lisäksi Hänninen oli keskeyttäessään 7. kaksi minuuttia kolmannesta sijasta, edellään ihan nimimiehiä, joten melkoista optimismia julistaan Hännisen ajaneen kolmannesta sijasta.

Itse ainakin ole ihan aavistuksen pettynyt Hännisen suorituksiin. Vaikka en nyt odottanut mitään palkintopalli suoritusta, niin salaa odotin vähän kovempaa tulosta, kuin mitä tuli. Okei, välillä tuli ihan OK pätkä aikoja ja joitain splittejä, yhdet pohjat oli kova suoritus. Mutta sitten toisaalta välillä tuli turpaan ihan huolella ja sellainen tasainen suoritus puuttui. Ja loppujen lopuksi käteen jäi keskeytys 7. sijalta ja siinä vaiheessa takana ei ollut oikeastaan kun yksi varteenotettava WRC kuski eli Östberg.
Meikäläinenkin tykkää katsella näitä asioita sinivalkoisin lasein, mutta välillä ne on heitettävä pois, ja ilman niitä ihan järjettömän vahvoja näyttöjä en kyllä noista mitenkään saa, mutta toivottavasti tämä ja Ruotsista saatava tulos riittää jatkon saamiseen WRC kalustolla.
Mutta Ruotsissa on ajettava maaliin, ja olisi hyvä olla sijoilla 4-5. Varmasti olisi ollut paljon helpompi lähteä Ruotsiin jos Montessa olisi päässyt maaliin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

junnu146

Well-known member
Liittynyt
23.9.2009
Viestit
203
Missäs Mikko?
onkohan taas ajanotossa häikkää kun mikko jäi välistä..? vai tekikö latvalat :D

edit. on ainakin pätkän maalissa ollut..

Turini was the most difficult stage I have ever done in my career. This stage was good, but nothing is over yet. We are now going back to Turini
 

IWE

Well-known member
Liittynyt
22.6.2004
Viestit
2963
Tuli mieleen, että Maikkarin uutisotsikot Latvalasta kuvastavat kyseisen kuskin menoa hyvin:

Latvala sai Volkswagenin palaset loksahtamaan kohdalleen -> Draamaa Montessa – Latvala ajoi ulos!
Eikä eka kerta kun sama on havaittavissa. Heti kun luottamus ja säädöt on kohdallaan on herra myöskin pellolla. Sama ollut havaittavissa jo vuosia.
 

peksu

Well-known member
Liittynyt
23.9.2003
Viestit
350
Sijainti
muailmalla
Tuli mieleen, että Maikkarin uutisotsikot Latvalasta kuvastavat kyseisen kuskin menoa hyvin:

Eikä eka kerta kun sama on havaittavissa. Heti kun luottamus ja säädöt on kohdallaan on herra myöskin pellolla. Sama ollut havaittavissa jo vuosia.

Näinpä, nyt on varmaan taas itsetunto niin maissa että sitä etsitään kisasta kisaan loppukausi, ja kovaa tulee olemaan koska Ogier on erittäin nopea, välillä Loebiakin nopeampi.

Ajais vaikka varman päälle ilman riskejä jos ei pysty rajojaan asettamaan ettei tulis tilanteita jossa on taas lapaset kadoksissa.
 

spessu

Well-known member
Liittynyt
15.2.2009
Viestit
379
INFORMATION ABOUT SS 16
Start of stage is delayed for 25 minutes.
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8229
.
- Auto lähti sohjolla luistamaan neulansilmämutkan jälkeen. Se osui kallionseinämään, Latvalan kartanlukija Miikka Anttila kertoi STT:lle.
 

larzzon

Well-known member
Liittynyt
29.3.2000
Viestit
356
Itse ainakin ole ihan aavistuksen pettynyt Hännisen suorituksiin. Vaikka en nyt odottanut mitään palkintopalli suoritusta, niin salaa odotin vähän kovempaa tulosta, kuin mitä tuli. Okei, välillä tuli ihan OK pätkä aikoja ja joitain splittejä, yhdet pohjat oli kova suoritus. Mutta sitten toisaalta välillä tuli turpaan ihan huolella ja sellainen tasainen suoritus puuttui. Ja loppujen lopuksi käteen jäi keskeytys 7. sijalta ja siinä vaiheessa takana ei ollut oikeastaan kun yksi varteenotettava WRC kuski eli Östberg.
Ensimmäinen kisa WRC:llä todella pitkään aikaan ja renkaiden säästelyn myötä haarukassa oli kumpikin suomalainen tehdaskuljettaja, rallin viides sija ilman kenenkään keskeytystä. Lisäksi näyttäisi siltä, ettei Fordin suorituskyky riitä edes Volkkaria vastaan tällä kaudella - joskin Monten perusteella on toki vaikea sanoa autojen suorituskyvystä mitään.

Yhtä kaikki, Hänninen pelasi tämän rallin näin. Paras vauhti jäi todennäkölsesti näkemättä, kun se katkesi ratkaisupäivän ensimmäisellä pätkällä, eikä käteen jäänyt mitään. Ruotsissa uutta matoa koukkuun. Monten lumisuus varmasti auttaa kuljettajia, joilla ei ole ollut mahdollisuutta testata siinä määrin kuin tehdaskuljettajien.
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8229
"Se vähän lipsahti."





Välillä (=aina) ärsyttää tämä splittien perusteella ajelu. Eilen Latvala loihi lausumaan, ettei voi oikein ajaa kun splitit/radio oli pois pelistä. Ja nyt viimeisellä Sordo sanoi hidastaneensa heti kun kuuli, kuinka hidas Hirvonen oli.
 
Viimeksi muokattu:

PeePee

Team 107
Liittynyt
2.6.2001
Viestit
4237
Sijainti
Kiertoradalla
Östbergilläkin ollu ohjelmaa taas. Hattua täytyy taas nostaa Loebille, vauhtia ja varmuutta olisi vaikka muillekin jakaa.
 
Ylös