Aristoteleen etiikan perusajatus oli se, että yksilön tulee käyttäytyä jatkuvasti hyveellisesti ja kehittää hyveitä, sen sijaan että hän tekisi vain yksittäisiä hyviä tekoja. Hän totesi, että kaiken inhimillisen pyrkimyksen lopullisena päämääränä on eudaimonia, onnellisuus, kukoistus tai ehkä tarkemmin hyvä elämä. Tässä yhteydessä ei siis ole kyse pelkästä onnellisuuden kokemuksesta. Aristoteleen etiikan erityismerkitys on onnellisuuden määritelmässä. Hänen lähtökohtanaan oli periaate, jonka mukaan jokaisen toimivan olennon korkein hyvä on hänen mahdollisuuksiensa täysi kehittyminen, teleologinen päämäärähakuisuus. Ihmiseen sovellettuna onnellisuus syntyy mielen korkeimmanasteisesta toiminnasta, kyvystä ajatella, sillä ihmisen erottaa eläimestä nimenomaan järki.
--
Aristoteleen mukaan täydelliseen onnellisuuteen vaadittiin kuitenkin myös muita asioita. Hän opetti inhimillisen onnellisuuden koostuvan kolmenlaisesta hyvästä, jotka kaikki edesauttavat täydellistä elämää. Näitä olivat:
* Sielua koskevat hyvät asiat: Älylliset ja moraaliset hyveet
* Ruumista koskevat hyvät asiat: Terveys, kauneus, voima
* Ulkoiset hyvät asiat: Rikkaus, hyvä maine, hyvä syntyperä