Yli 20 kuoli Konginkankaalla

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Todella surullinen onnettomuus. Suomessa on kyllä ollut hyvää tuuria, kun vastaavan kokoluokan onnettomuuksia ei juuri ole sattunut. Tässä mukana oli sitten äärimmäisen huonoa onnea. Nelostiellä liikenne oli varmasti tuohon aikaan melko vähäistä.

Silti en ollut yllättynyt, että onnettomuus sattui tuossa Jyväskylän pohjoispuolella. Mielestäni nelostie on vaarallinen ja vaikea tie viitasaarelta J-Kylään asti. Tuossa oli ilmeisesti käynyt niin, että puolen yön aikaan tielle oli satanut räntää, joka oli ensin sulanut, mutta sitten jäätynyt joissain kohtiin. Ilmeisesti kohdassa oli vielä pieni notkelma, missä tien pinta oli kitkaltaan selkeästi heikompi kuin aikaisemmin. Tuollaisella retelillä ei ole mitään mahdollisuutta oikaisuun, kun vaunu lähtee luistelemaan. Raskas liikenne joutuu luottamaan liukkauden torjuntaan. Muuten siitä hommasta ei yksinkertaisesti tule mitään. Toisaalta kyllä tieosuus voisi olla reilusti turvallisempi linjauksiltaan ja rakenteeltaan. Silloin a)tällaista ei tapahtuisi niin herkästi ja b)jos tapahtuisi, niin vastaantulijat olisivat kauempana.
 

Nopeahuoli

Pomo Hetteri
Liittynyt
5.4.2001
Viestit
27734
Sijainti
PDX, OR
Surullinen juttu.

Näissä kohdin vaan kun suru on suuri ja tehtävää on vaikka kuinka paljon, kaikenlainen syyttely on turhaa. Joskin inhimillistä.
 

Charlie

Elämän jakojäännös
Liittynyt
13.12.1999
Viestit
6454
Sijainti
Pahassa paikassa
Pirita T. Maunula sanoi:
Ylilääkäri Tapio Tammelan mukaan raskaat paperirullat vyöryivät linja-autoon matkustajien pään tasalla. Useimmat uhreista saivat matkustajista sai surmansa välittömästi.

Rekka otti paperikuorman Kemistä. Sen kuljettajaa vaihdettiin Viitasaarella. Kuljettaja ehti ajaa vain noin 40 kilometriä, kun onnettomuus sattui. Tie oli yön aikana jäätynyt hyvin liukkaaksi.
Rekan kuljettaja ei saanut törmäyksessä vammoja, mutta hän on onnettomuudesta syvästi järkyttynyt.
Se nyt on selvää, että suurin osa pääsi kivuistaan samantien. Mutta tätä nyt on aivan tarpeetonta spekuloida enempää. Yritin vain sanoa, että onnettomuuspaikka on aika "korvessa", ja paikan päälle pääseminen kesti suhteellisen kauan. Odottavan aika on pitkä...
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Todella surullista ja ikävää.

Liukkaus lienee se suurin syy onnettomuuteen, mutta on siinä äärimmäisen huonoa onneakin mukana, kun perävaunu lähtee poikittain juuri ennen bussin kohtaamista.
 

Sam.S.Walken

alias SSW
Liittynyt
8.12.2000
Viestit
2414
Sijainti
Espoo, Suomi
Hieman insinöörin näkökulmaa asiaan.

Tässä tekstissä saattaa olla asia/ajatusvirheitä. Enkä pyri syyllistämään tällä ketään.

Joku puhui rullien kiinnityksestä ja ajattelin sitten hieman valaista siitä puolesta omalta osaltani. Itse olen työssäni joutunut jonkin verran olemaan tekemisissä myös maantiekuljetusten kanssa. Eli suunnittelemiemme raskaiden tuotteiden sitomisesta ja nostamisesta kuljetuksien aikana on hieman kokemusta. Arat esineet yleensä varmistetaan 1,5xmassa aiheuttamille voimille kuljetuksissa. Vähemmän arat eivät ole välttämättä edes niin hyvin tuettuja. Nostettaessa kaikkien apuvälineiden varmuuskertoimet ovat vähintään 4 ja osassa jopa 8. Jos apuvälinettä ei koetestata varmuus on apuvälineen myödön suhteen (eli kun materiaali alkaa antaa periksi niin että se ei palaudu alkuperäiseen muotoon) ja jos testataan niin varmuus on murtolujuuteen suhteutettu (eli kun materiaali murtuu/rikkoutuu)

Tämä suuri ero nostoissa ja kuljetuksessa johtuu siitä että kuljetuksessa esine on melko staattisessa tilassa ja nostossa on aina työntekijöitä ympärillä.

Sanomalehtipaperirulla painaa n.5t (halkaisija 2,3m leveys 2m). Puolitoistakertainen varmuus on 7,5t. Koska ketjut ovat vinossa tarvittava kesto kasvaa huomattavasti. 45 asteen kulmassa tarvittava kesto on jo kaksinkertainen eli 15t. Rullaa voidaan pitää kiinni kummastakin päästä joten ketjun tai vyön täytyy kestää 7,5t. Nämä ovat ihan kohtuullisen kokoisia (eivät siis mitään erityisen paksuja). Eli kuulostaa siltä että nämä voitaisiin sitoa lujemminkin.

No selvitin hieman asiaa ja ainakin jossakin kuljetusalan ammattioppilaitoksessa sanotaan, että rullia ei tarvitse sitoa, jos laidat ovat tarpeeksi tukevia, ensimmäinen rulla nojaa etulaitaan, ja viimeinen takalaitaan (ja rullat ovat vierivieressä). Normaalissa tapauksessa tämä onkin ihan riittävä. Rullat eivät lähde kuljetettaessa liikkumaan eivätkä näin aiheuta onnettomuutta. Mutta jos kärry pysäytetäänkin nopeasti etulaidan tulee periaatteessa kestää hidastuvuus G-voimina X kaikkien rullien yhteinen paino. Eli esim 5 rullaa on jo 25t ja jos kärry pysähtyy 1G voimalla niin tämä on myös etulaitaan kohdistuva voima. Kun kärry törmääkin suurinpiirtein samanpainoiseen kohteeseen, lisääntyykin hidastuvuus huomattavasti ja etulaitaankin kohdistuva voima samassa suhteessa. En osaa sanoa mikä tuohidastuvuus on tämänpäivän onnettomuuden tapauksessa, sillä sekä kärry että bussi antavat kuitenkin jonkin verran periksi. Uskoisin kuitenkin että kyseessä oli useampi G.

Takaisin yksittäiskiinnittämiseen. Jos hidastuvuus olisi ollut vaikka 4G rullan kettinkeihin olisi tällöin kohdistunut 4x5t=20t vaakasuorassa ja yhdelle ketjulle sama määrä 45 asteen kulmassa. Ketjun nimelliskestoksi oli määritelty 7,5t, mutta varmuuskerroin (riippuen oliko sidontaketju vai nostoketju) olisi 1,5 - 4 eli todellinen kesto 11,25-30t. Sidontaketjuilla ei kuorma siis kestäisi edes vaikka jokainen rulla olisi sidottu erikseen, mutta nostoketjut olisivat kestäneet.

Mutta edelleen hidastuvuudesta en todellisuudessa osaa sanoa mitään, en edes veikkausta. Tiedän vain mitä laki määrää sidonnasta (tai siis vain osan siitä). Kuorma oli varmastikin lainmukainen (paitsi jos rullat pääsivät liikkumaan kärryllä). Enkä usko, että onnettomuuden seurauksia olisi voinut välttää. Ei varmastikaan edes bussin turvavöillä.

Ja joka tapauksessa onnettomuustutkijat kertovat sitten aikanaan mitä he uskovat tapahtuneen ja miksi. Ja olisiko jotain voinut tehdä toisin. Uskoisin ja toivoisin, että jos jotain parannettavaa keksitään, millä vastaavat voidaan tulevaisuudessa välttää, niin ne muutokset myös tehdään.
 

McMike

Guest
Järkyttävä onnettomuus.
Osanottoni omaisille.

Aikaisemmin oli mainittu jotain paperirullan painosta. Olen joskus nuoruudessani lastannut paperirullia rekkaan ja sellainen ns. normaalirulla painaa noin 2.000 kg, korkeampi rulla noin 2.500 kg.
Massa tullaisessa törmäyksessä, jossa molempien ajoneuvojen ajonopeus on noin 80 -90 km/h, on valtava.
Paperirullia ei kiinnitetä muuten kuin kuin kiilaamalla silloin kun rullat asetetaan lappeelleen.
Lastattaessa rullat pystyasentoon niitä ei kiinnitetä erityisesti millään tavalla.
Rullia autoon ja perävaunuun lastattiin ainakin silloin niin paljon kuin niitä sinne saatiin mahtumaan joten ajoneuvon suurin sallittu kokonaispaino silloisten lakien mukaan ylitettiin.

Saattaa olla, että nytkin rekassa kokonaispaino on ollut yli sallitun ja se osaltaan aiheuttanut onnettomuuden liukkaalla tiellä.
 

Nopeahuoli

Pomo Hetteri
Liittynyt
5.4.2001
Viestit
27734
Sijainti
PDX, OR
Vois myös ajatella, vaikka mitään en asiasta oikeesti tiedäkään, että nopeusrajoitukset eivät olleet kohillaan, jos ajatellaan itse tilannetta: pimeellä, keskellä yötä ja helvetin liukasta.

Suurin syy tietysti on todella huono tsägä. Todella huono :nope: :nope:
 

72

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
16061
Charlie sanoi:
Se nyt on selvää, että suurin osa pääsi kivuistaan samantien. Mutta tätä nyt on aivan tarpeetonta spekuloida enempää. Yritin vain sanoa, että onnettomuuspaikka on aika "korvessa", ja paikan päälle pääseminen kesti suhteellisen kauan. Odottavan aika on pitkä...
12 minuuttia hälytyksestä oli apujoukkoja paikalla, ja ne on varmaan tosiaan olleet erittäin pitkät 12 minuuttia.
 

Sammypiru

Isä
Liittynyt
29.1.2002
Viestit
4765
Sijainti
f1racing.net
Viisas ei ole se, joka löytää syyn tai syyllisen, vaan viisas on se, joka löytää ratkaisun, että virhettä ei enää tapahtuisi.


Tällä tarkoitan sitä, että vyyhtiä puretaan aivan väärästä päästä etsimällä syyllisiä. Keksikäämme mieluummin parannuksia liikenneturvallisuuteen.


-Sammypiru
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Sammypiru sanoi:
Tällä tarkoitan sitä, että vyyhtiä puretaan aivan väärästä päästä etsimällä syyllisiä. Keksikäämme mieluummin parannuksia liikenneturvallisuuteen.


-Sammypiru [/B]
Keskikaiteet?
Ett silleen!!!!!!!!
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
VOI PASKA. Itseäni koskettaa nää turmat missä rekka on osallisena aina vähän enempi.
 

Observer

Well-known member
Liittynyt
23.10.2000
Viestit
14546
BBC:n sivuilta ei löytynyt mitään mainintaa tapahtuneesta. Sen sijaan etusivulla oli juttu Jäätteenmäen vapauttavasta tuomiosta. :mad:
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Olga sanoi:
Tuli mieleen tyhmä kysymys, että eikö ne paperirullat ole millään kiinni siellä rekassa vai eikö tuollaisessa rysäyksessä pidättele mikään. Nythän ne rullat syöksyivät bussiin sisälle. :frown:
Lain mukaan niiden pitää olla sidottu että pysyvät paikallaan. Mutta jos bussi on repinyt kylkeä on todennäköistä että samalla on repeytynyt sidontaliinoja, nehän on jonkinsortin kangaspudontaa. Tämän jälkeen kun yks liina menee poikki niin sen jälkeenhän kun se yks liikkuu niin ei ne muut liinat enää pidä niitä muita. Ja sen jälkeen lähdetään...
Rullat muuten painaa helposti sen 1000kg, suurimmat taitaa olla 1500kg. Muutaman kerran kuljettanut itsekkin.
 
Ylös