F1-kuljettajien palkkakehitys

[CCMK]

Jack Brabhamin tulot kaudella 1960 olisivat voineet olla suuremmat sillä Esso maksoi 60 000 markkaa sponsorirahaa. Tällä rahalla katettiin muun muassa lentoliput Australian ja Euroopan välillä kauden aikana.

Yleensäkin Brabham ja McLaren saivat noihin aikoihin formuloissa paljon sponsorietuja ulkomaan vieraina. Brabhamin palkkavaatimus sai usein John Cooperin kiristämään budjettia koska Cooperin budjetti oli suuri aikaansa nähden, mutta sponsorierien määrärahoilla tuli pärjätä eikä enempää tullut.

Stirling Moss joutui usein tyytymään BP:n öljyrahoihin ja niiden lisäetuisuuksiin joita ei kovin usein tullut. BP toki maksoi kaukokisojen lentolippuja ja muita välttämättömiä maksuja, mutta ei usein antanut suuria ylimääräisiä sponsorirahoja.

Kaukomaiden kisoissa Moss sai usein vähintään 6000 markkaa starttirahaa ja isoimmillaan f1-uran viimeisenä vuonna ulkomaan kisojen starttiraha oli jopa 18 000 markkaa kisalta.

 

[CCMK]

Stirling Mossin etuudet yhteensä kaudella 1961 olisivat ilman veroja ja muita kuluja olleet yhteensä saman verran kuin kauden 1961 Iso-Britannian jalkapallomaajoukkueen ja krikettijoukkueen ykkösketjujen palkat. Etuuksien yhteissummat olisivat olleet 193 500 markkaa kaudella.

Ne muodostuivat 7:n f1-kisan, Tourist Trophyn ja tusinan muiden tärkeiden kilpailujen voittamisesta kauden aikana. Iso-Britannian yleisurheilijoilla oli vertailun vuoksi 90 markan kisavoittobonus ja samanhintainen maajoukkueen viikkopalkka. Kuukausiraha oli 360 markkaa eli vuodessa tuli 4320 markkaa.

Niiden päälle tuli kollektiivisen yleissopimuksen mukainen 90 markkaa ja sitten tuli vielä erittäin rajoitetut bonusrahat kilpailuista ja erikoinen maailmanmestaruusraha ja Britannian ennätysraha ja maailmanennätyksen raha päälle mikäli sellaisen onnistui saamaan.

Bonusrahojen alaraja oli 270 markkaa mikä tuli urheilijalle ja loppu meni liitolle. Maailmanmestaruudesta maksettiin 600 markkaa ja loppu meni liitolle. Britannian ennätysraha oli 900 markkaa ja maailmanennätyksestä liitto maksoi yleisurheilupiireissä huikeat 3600 markkaa.

 

[CCMK]

Cooperin 60-luvun alun vuosibudjetilla olisi voinut ostaa autotallillisen sen ajan ralliautoja sillä hinnat olivat varsin halpoja.

 

[CCMK]

Cooperin budjetti f1:ssä sen viimeisenä vuonna 1968 oli 600 000 markkaa.

 

[CCMK]

Bruce McLaren sai 60 000 markkaa kauden 1962 Uuden-Seelannin ja Australian kisoista yhteensä starttirahaa.

 

[CCMK]

Kauden 1975 Tasman-sarjassa jaettiin todella huikeita määriä palkintorahoja. Sääli vain, että seuraavaksi kaudeksi sarjasta tuli kaksi erillistä sarjaa.

Samoihin aikoin F1:ssä rahat olivat nousseet jo varsin suuriksi etenkin huippukuskien osalta joten ulkomaisia supertähtiä ei nähty. Tässä kuitenkin rahoja mitä kuskit ansaitsivat kaudelta:

Warwick Brown: Sai kaudelta yhteensä 84 00 markkaa ja mestaruusraha joka oli 84 000 markkaa nosti potin yhteensä 168 000 markkaan.

Graeme Lawrence: Sai kaudelta yhteensä 82 500 markkaa ja toiseksi sijoittumisraha joka oli 42 000 markkaa jaettiin kahtia hänen ja Johnnie Walkerin kesken. Se nosti potin yhteensä 103 500 markkaan.

Johnnie Walker: Sai kaudelta yhteensä 80 400 markkaa ja jaetulta toiselta sijalta 21 000 markkaa. Se nosti potin yhteensä 101 400 markkaan.

John McCormack: Sai kaudelta yhteensä 73 200 markkaa kaudelta. Lisäksi hänelle maksettiin 21 000 markkaa käyttämättä jääneestä kolmannen sijoituksen rahasta jolloin kaudelta tuli yhteensä 94 200 markkaa.

Chris Amon: Sai kaudelta 51 000 markkaa.

John Goss: Sai kaudelta 31 800 markkaa.

Graham McRae: Sai kaudelta 33 600 markkaa.

Kevin Bartlett: Sai kaudelta 39 000 markkaa.

Ken Smith: Sai kaudelta 48 300 markkaa.

Max Stewart: Sai kaudelta 42 900 markkaa.

Jim Murdoch: Sai kaudelta yhteensä 31 200 markkaa.

Garrie Cooper: Sai kaudelta 14 100 markkaa.

Baron Robertson: Sai kaudelta 9000 markkaa.

David Oxton: Sai kaudelta 6000 markkaa.

 

[CCMK]

Colin McRae sai aikoinaan 3 miljoonaa dollaria rallista kaudella 1999. Se oli oman aikansa ennätyssumma.

 

[ToXiCiTy]

Colin McRae sai aikoinaan 3 miljoonaa dollaria rallista kaudella 1999. Se oli oman aikansa ennätyssumma.

Per ralli? Nyt vaadin kyllä linkkiä, koska kuulostaa paskapuheelta.

 

[CCMK]

Ei tietenkään per ralli. Tarkoitin rallista kokonaisuutena kaudelta 1999 en yksittäiseltä rallilta. Olisi pitänyt ilmaista asia paremmin.

 

[CCMK]

Kauden 1965 Watkins Glenin palkintorahat olisivat alunperin olleet vain 66 000 markkaa yhteensä. Summa olisi ollut silti erittäin hyvä sen ajan f1:siin nähden.

Lopulta järjestäjät kykenivät tuomaan paikalle sovitut palkintorahat tai sijoitusrahat ja seuraavana vuonna maksettiinkin jo oikeaa palkintorahaa.

 

[CCMK]

Kaudeksi 1966 f1:ssä tuli suuria muutoksia. Palkintorahajärjestelmä syrjäytti starttirahan. Tosin CSI:llä oli olemassa vielä omat järjestönrahat joita myönnettiin talleille ja kuljettajille.

Euroopan kisoissa palkintorahat olivat erittäin vaihtelevia ja vain Yhdysvaltain kisassa jaettiin eniten rahaa. CSI jakoi silti tallit kahteen koriin. Ensimmäiseen koriin menisi kaksi parasta tiimiä ja Toiseen koriin kolme seuraavaa tiimiä.

Vain viidelle parhaalle maksettaisiin bonusrahaa eli entistä starttirahaa. Lisäksi ennaltamäärätyille kuljettajille määrättiin minimipalkka joka olisi 150 markkaa toisen korin ajajille ja 450 markkaa ensimmäisen korin ajajille.

Lisäksi jokainen pisteille ajanut saisi 20 markkaa pisteiltä. Hallitseva mestari sai 100 markkaa ja loput mestarit sarjassa saivat 50 markkaa. Kauden päätyttyä kuusi parasta kuljettajaa saisivat bonuksen ja paras paalumies ja nopein kierroksia ajanut kuljettaja kaudella saisivat myös osansa.

Lotus ja BRM saivat eniten bonusrahaa eli 9600 markkaa. Ferrari, Cooper ja Brabham saivat 7200 markkaa bonusrahaa. Seuraavaksi laitetaan tallien ja kuljettajien tienestit kaudella 1966:

Jack Brabham: Sai kaudella yhteensä 85 379 markkaa. Siitä 6000 markkaa oli mestaruusraha ja 600 markkaa tuli paalukuninkuudesta ja saman verran yleistä bonusrahaa ja 150 markkaa minimipalkkaa ja 50 markkaa entisenä mestarina bonusta. Loppu tuli kaudelta. Pisterahaa tuli yhteensä 840 markkaa.

John Surtees: Sai kaudella yhteensä 497 815 markkaa. Suurin osa tuli Can-Amin puolelta. Loppuosa tuli 3000 markan kakkossijasta ja 600 markkaa tuli nopeimman miehen tittelistä ja saman verran bonuksia ja 150 markkaa minimipalkkaa ja 50 markkaa entisen mestarin bonuksia. 560 markkaa oli pisteraha.

Jochen Rindt: Sai kaudelta yhteensä 77 561 markkaa. Kolmannesta sijasta tuli kaudelta 1800 markkaa ja 600 markkaa oli bonuksia ja 150 markkaa minimipalkkaa. 440 markkaa oli pisteraha.

Denny Hulme: Sai kaudelta yhteensä 28 881 markkaa. Neljännestä sijasta tuli kaudelta 1200 markkaa ja 600 markkaa oli bonuksia ja 150 markkaa oli minimipalkkaa. 360 markkaa oli pisteraha.

Graham Hill: Sai kaudelta yhteensä 473 111 markkaa. Viidennestä sijasta tuli kaudelta 900 markkaa ja 800 markkaa oli bonuksia ja 450 markkaa oli minimipalkka. Loppu tuli Indyn puolelta. Entisenä mestarina sai bonuksia 50 markkaa. 340 markkaa oli pisteraha.

Jim Clark: Sai kaudelta yhteensä 478 270 markkaa. Kuudennesta sijasta tuli 600 markkaa ja 800 markkaa oli bonuksia ja 450 markkaa oli minimipalkka. Hallitsevan mestarin bonus oli 100 markkaa. 320 markkaa oli pisteraha. 350 000 markkaa tuli Indyn kakkossijasta.

Jackie Stewart: Sai kaudelta yhteensä 18 672 markkaa. Loppuosa oli bonusrahat kaudelta. 280 markkaa oli pisteraha.

Mike Parkes: Sai 17 882 markkaa kaudelta. Siitä osa oli hieman Stewartia heikompaa bonusrahaa. 240 markkaa oli pisteraha.

Lorenzo Bandini: Sai kaudelta 15 561 markkaa kaudelta. Loppuosa oli bonuksia. Pisteraha oli sama kuin Parkesilla.

Ludofico Scarfiotti: Sai saman verran kuin Parkes. Pisteraha oli 60 markkaa vähemmän eli lopputulot olivat 17 822 markkaa kaudelta.

Richie Ginther: Sai kaudelta yhteensä 750 markkaa. 100 markkaa tuli vielä pisterahaa eli loppurahat olivat 850 markkaa.

Dan Gurney: Sai kaudelta saman verran kuin Ginther. Loppusumma oli 830 markkaa kun pisteitä oli yksi vähemmän.

Mike Spence: Sai pisterahan joka oli 80 markkaa.

Bob Bondurant ja Jo Siffert saivat 60 markkaa pisteistä kaudella.

Bruce McLaren: Sai kaudelta yhteensä 47 321 markkaa. Suurin osa tuli Can-Amin kolmossijasta ja loppuosa tuli f1:stä. Pisterahaa tuli päälle 60 markkaa joten loppusumma oli 47 381 markkaa.

Peter Arundell: Sai kaudelta yhteensä 1270 markkaa kaudelta. Suurin osa oli bonuksia ja 20 markkaa pisterahaa.

Trevor Taylor, Bob Andersson ja Jo Bonnier saivat 20 markkaa pisterahaa kaudelta.

Phil Hill: Sai vain mestarina oman 50 markan osuuden.

Tiimien puolella tilanne oli seuraava:

Brabham: Jakoi bonuksia yhteensä 1950 markkaa kuljettajille ja sai tallimestaruudesta 9600 markkaa. Chris Irvin sai 750 markkaa yhdestä kisasta.

Ferrari: Sai toisesta sijastaan 9600 markkaa ja jakoi bonuksia kuljettajille yhteensä 3050 markkaa.

Cooper-Maserati: Sai kolmannesta sijastaan 7200 markkaa ja jakoi bonuksia kuljettajille yhteensä 3800 markkaa. Richie Ginther, Chris Amon, Moises Solana, Jochen Rindt ja John Surtees saivat kukin 600 markkaa bonuksia kaudelta ja 150 markkaa minimipalkkana. 50 markkaa tuli lisäksi Surteesille bonusrahaa.

BRM: Sai neljännestä sijastaan 7200 markkaa ja jakoi bonuksia kuljettajille yhteensä 2550 markkaa. Siitä Graham Hillin entisen mestarin bonus oli 50 markkaa.

Lotus-BRM: Sai viidennestä sijastaan 7200 markkaa ja jakoi bonuksia kuljettajilleen yhteensä 5100 markkaa. Jim Clark, Peter Arundell, Pedro Rodriguez ja Geki saivat 800 markkaa bonuksia ja 450 markkaa minimipalkkaa. Lisäksi Clark sai hallitsevan mestarin 100 markan bonuksen. F2-kisaan Lotus maksoi lisäksi 3750 markkaa bonuksia kuljettajilleen Pedro Rodriguezille, Piers Couragelle ja Gerhard Mitterille. Lotuksen bonukset olivat yhteensä 8850 markkaa kaudelta.

 

[CCMK]

Kaudella 1967 sama bonus-systeemi jatkui tosin tallit olivat muuttuneet. Brabham ja Ferrari saivat 9600 markkaa bonuksia ja Cooper, BRM ja Lotus saivat 7200 markkaa. Seuraavaksi laitetaan kauden 1967 tallien ja kuljettajien tienestit:

Denny Hulme: Sai kaudelta yhteensä 110 270 markkaa. Siitä 6000 markkaa oli mestaruusvoiton summa ja 800 markkaa oli bonusrahaa ja 450 markkaa oli minimipalkkio kaudelta. Pisteraha oli 1020 markkaa kaudelta.

Jack Brabham: Sai kaudelta yhteensä 74 338 markkaa. Siitä 3000 markkaa tuli toisesta sijasta ja 800 markkaa oli bonusrahaa ja 450 markkaa oli minimipalkkio kaudelta. 100 markkaa tuli hallitsevana mestarina bonusta kaudelta. Pisteraha oli 920 markkaa.

Jim Clark: Sai kaudelta yhteensä 182 046 markkaa. Siitä 1800 markkaa tuli kolmannesta sijasta ja 600 markkaa oli bonusrahaa ja 150 markkaa oli minimipalkkio kaudelta. 50 markkaa tuli entisenä mestarina bonusta. Lisäksi tuli vielä 1200 markkaa paalu ja nopeimman kierrosten kuninkaana. Pisteraha oli 820 markkaa.

John Surtees: Sai kaudelta yhteensä 25 592 markkaa. Siitä 1200 markkaa oli neljänneksi sijoittumisesta. 50 markkaa tuli entisenä mestarina bonusta. Pisteraha oli 400 markkaa. Honda maksoi 750 markkaa kauden päätteeksi lisää Surteesille.

Chris Amon: Sai kaudelta yhteensä 26 550 markkaa. Siitä 900 markkaa oli viidenneksi sijoittumisesta ja 800 markkaa oli bonuksia ja 450 markkaa oli minimipalkkio kaudelta. Pisteraha oli 400 markkaa kaudelta.

Pedro Rodriguez: Sai kaudelta yhteensä 21 650 markkaa. Siitä 600 markkaa oli kuudennen sijan saamisesta ja 600 markkaa oli bonuksia ja 150 markkaa oli minimipalkkio kaudelta. 300 markkaa oli pisteraha kaudelta.

Graham Hill: Sai yhteensä kaudelta 69 668 markkaa kaudelta. Siitä 600 markkaa oli bonuksia ja loppu oli minimipalkkiota. 300 markkaa oli myös pisterahaa.

Dan Gurney: Sai 24 260 markkaa kaudelta. Pisterahaa oli 260 markkaa.

Jackie Stewart: Sai kaudelta 24 950 markkaa. Sai 600 markkaa bonuksia ja minimipalkkiona 150 markkaa. Pisterahaa oli 200 markkaa.

Mike Spence: Sai kaudelta 930 markkaa eli bonukset ja minimipalkkion. Pisterahaa oli 180 markkaa.

John Love: Sai 10 120 markkaa kaudelta. Pisterahaa oli 120 markkaa.

Jochen Rindt: Sai kaudelta 870 markkaa eli bonukset ja minimipalkkion. Pisterahaa oli 120 markkaa.

Jo Siffert: Sai 120 markkaa pisterahaa.

Bruce McLaren: Sai 60 markkaa pisterahaa

Jo Bonnier: Sai saman verran kuin McLaren pisterahaa.

Chris Irwin: Sai 40 markkaa pisterahaa.

Bob Andersson: Sai 40 markkaa pisterahaa.

Mike Parkes: Sai kaudelta 1290 markkaa eli bonukset ja minimipalkkion. 40 markkaa oli pisteraha.

Ludofico Scarfiotti: Sai 1270 markkaa. 20 markkaa oli pisteraha.

Guy Ligier: Sai 20 markkaa pisterahaa.

Jacky Ickx: Sai 770 markkaa kaudelta. 20 markkaa oli pisteraha ja loput bonuksen ja minimipalkkion yhdistelmä.

Alan Rees: Sai 750 markkaa kaudelta. Palkka oli minimipalkkion ja bonuksen yhdistelmä.

Richard Attwood: Sama summa kuin Reesillä.

Jonathan Williams: Sai kaudelta 1250 markkaa. Se koostui bonuksista ja minimipalkkiosta.

Lorenzo Bandini: Sai saman verran kuin Williams vaikka kauden aikana menehtyikin.

Eppie Wietzes: Sai 750 markkaa kaudelta. Se koostui bonuksista ja minimipalkasta.

Giancarlo Baghetti: Sai 750 markkaa kaudelta. Se koostui bonuksista ja minimpalkasta.

Moises Solana: Sai 750 markkaa kaudelta. Se koostui bonuksista ja minimipalkasta.

Tallien puolella tilanne meni seuraavasti:

Brabham: Jakoi bonuksia yhteensä 2600 markkaa ja sai tallimestaruudesta 9600 markkaa.

Lotus: Jakoi bonuksia yhteensä 4600 markkaa ja sai toisesta sijasta 9600 markkaa. 750 markkaa meni Jackie Oliverille F2-sarjaan.

Cooper-Maserati: Jakoi bonuksia yhteensä 3750 markkaa ja sai kolmannesta sijasta 7200 markkaa. Alan Rees, Richard Attwood ja Jacky Ickx saivat loput osuudet.

Honda: Sai 7200 markkaa neljännestä sijasta ja jakoi ainoalle ajajalle John Surteesille 750 markkaa kaudelta.

Ferrari: Sai 7200 markkaa viidennestä sijasta ja jakoi bonuksia yhteensä 6250 markkaa kaudelta. Lorenzo Bandini, Chris Amon, Mike Parkes, Ludofico Scarfiotti ja Jonathan Williams saivat kukin 800 markkaa bonuksia ja 450 markkaa minimipalkkiota.

 

[CCMK]

Vuonna 1994 häntäpään tiimien testikuskit olivat maksavia asiakkaita ja tässä tulee summat mitä Larroussen, Simtekin ja Pacificin maksutestimiehet maksoivat kaudelta:

Hideki Noda: Maksoi 2,4 miljoonaa markkaa testeistään ja pääsi ajamaan kolmeen viimeiseen kilpailuun 4,3875 miljoonan markan hintaan.

Andrea Montermini: Maksoi testeistään saman verran ja hänen piti ajaa mutta loukkaantui Barcelonassa ja Simtekiltä jäi saamatta iso osa rahaa. Vain 1,4625 miljoonaa markkaa meni Simtekille Monterminilta ja totta kai testirahat.

Giovanni Lavaggi: Maksoi saman verran ja ei onneksi päässyt ajelemaan kauden kisoihin.

 

[CCMK]

Kaudella 1994 pyöri ajajahuhuissa pitkin kautta monenlaisia nimiä. Osa näistä olisi ollut potentiaalisesti lahjakkaita ja osa vain ison rahan auttamia. Tässä seuraavaksi lista ehdokkaista halukkaista ajamaan kaudella 1994:

Jan Magnussen: Nuori tanskalainen oli kyseltyä tavaraa ja Pacific olisi iloisesti hyödyntänyt tanskalaista 3,4 miljoonan dollarin hintaan. Korvaukseksi Magnussen olisi saanut mahtavat 4000 dollaria voitolta ja 40 000 dollaria mestaruudesta.

Aguri Suzuki: Lotukselle oli menossa maksavaksi testimieheksi ja yritti tavoitella myöhemmin loppukaudesta Lotuksen paikkaa 3,4 miljoonan dollarin kisahintaan. Maksavana testaajana olisi joutunut pulittamaan 567 000 dollaria. Lopulta Mika Salo toi loppukauden Lotus-kamppailussa enemmän rahaa ja Aidan radan kisan menetys oli kostettu.

Domenico (Mimmo) Schiattarella: Olisi mennyt Simtekille 3 miljoonan dollarin kisahintaan Monterminin loukkaannuttua, mutta rahaa toi enemmän Jean-Marc Gounon. Lopulta pääsi ajamaan kahteen kisaan ja maksoi 2,925 miljoonaa markkaa ajoista.

Taki Inoue: Pyöri vahvasti Larroussen ja Simtekin ajajahuhuissa. Olisi halunnut ajaa 2,7 miljoonan dollarin hintaan mikä oli kuitenkin liian vähän. Pääsi ajamaan Suzukassa 1,4625 miljoonan markan kisahintaan.

Jean-Christophe Boullion: Sauberin tuleva testimies ja kakkostestaaja ehdokas joka kieltäytyi Sauberin 320 000 markan testisopimuksesta olisi päässyt ajamaan loppukaudesta Larroukselle 3,2 miljoonan dollarin kisahintaan Olivier Berettan lähdettyä. Boullion kieltäytyi rahantuonnista ja paikka jäi siihen.

Pedro Diniz: Parmalatin rahoilla olisi avannut tien melkein mihin tahansa heikkoon tiimiin kaudella 1994. Kaikki oli kuitenkin keskitetty kauden 1995 Fortin tuloon.

Heikkojen tiimien lisäksi Minardi olisi ottanut mielellään Alboreton tai Martinin tilalle 7,7 miljoonaa dollaria ja Pedron ajamaan. Diniz kieltäytyi kunniasta. Tämä kunnia olisi tullut halvemmaksi kuin Fortin 15 miljoonan dollarin pesti seuraavana vuonna.

Jacques Villeneuve: Ei maksukuski, mutta kauden 1994 suurin paukku olisi ollut Paul Tracyn ohella tämän Gillesin pojan loikka F1:siin etuajassa. 5,7 miljoonaa dollaria olisi ollut tarjolla kisoista ensin Sennan kuoltua Williamsilla ja sitten Benettonilla minne Paul Tracya haluttiin. Aivan loppukaiden kolmeen viimeiseen kisaan ei ollut asiaa kun Mansell ajoi Williamsia.

Giancarlo Fisichella: Olisi päässyt kakkostestaajan paikalta Minardia ajamaan mutta 3,4 miljoonan dollarin hintaan. Fisichella kieltäytyi koska halusi kehittyä ajajana ja testaajana.

 

[CCMK]

Pacificin miehet kaudella 1994 eli Bertrand Gachot ja Paul Belmondo maksoivat 27,4 miljoonaa markkaa kumpikin kauden kisoista eli yhteensä 54,8 miljoonaa markkaa. Tällä liikkeellä he varmistivat, että muut maksuasiakkaat pysyisivät loitolla.

 

[CCMK]

Jörg Müllerillä olisi ollut oikotie F1:siin Sauberin testikuljettajaksi ja myöhemmin kisakuskiksi kaudella. Wendlingerin loukkaannuttua Peter Sauber halusi ennen kaikkea nuoria kuljettajia.

Müller ja Boullion tuntuivat luonnolliselta sillä nuori Alex Wurz ei ollut vielä riittävän kypsä tuolloin kisaamaan ja konkari Andrea de Cesaris ei lähtisi mihinkään.

Müller olisi saanut testeistä 280 000 markkaa kaudelta ja lisäksi kisapestiin päästessään 8000 markkaa voitosta ja 80 000 markkaa mestaruudesta. Müller kuitenkin kieltäytyi mikä jälkikäteen oli varsin huono veto. Myöhemmin Jörg oli testimiehenä, mutta ei päässyt ajamaan kisakuskina.

 

[CCMK]

Massilimiano Max Papis oli Lotuksen ja Footworkin testimies kaudella 1994. Hän oli ehdolla talliin 1994 ennen kauden alkua, mutta ei tuonut 18-24 miljoonan markan erää talliin ja Christian Fittipaldi toi 16 miljoonaa markkaa ja pääsi kisaamaan.

Testaajaksi Papis olisi pääsääntöisesti päässyt. Vastahakoisuus muuhun kuin satunnaiseen testaamiseen vei halut. Testauksesta rahaa olisi tullut 224 000 markkaa kaudelta ja bonukset olisivat olleet peräti 8000 markkaa pisteeltä kisapestissä ja 800 000 markkaa mestaruudesta.

Papis kieltäytyi tarjouksesta ja pääsi kaudella 1995 ajamaan vain isoa rahasäkkiä vastaan kilpaa muita vastaan.

 

[CCMK]

Mika Salo olisi voinut päästä Tyrelille jo kaudella 1994. Tuolloin ei ollut varmaa että kykenisikö Katayama tuomaan talliin 60 miljoonaa markkaa ja Salon päästessä talliin pienemmällä osuudella tulisi arvokasta kokemusta. Salon summa olisi ollut 18 miljoonaa markkaa. Lopulta Katayama toi tiimiin sovitun rahan ja Tyrellin budjetti pelastui.

Ken Tyrell tarjosi Salolle paikkaa tallissa testaajana. Alunperin maksavana testaajana, mutta Katayaman sponsorirahat toivat liikkumavaraa ja Salo olisi saanut 320 000 markkaa kaudelta. Lisäksi mahdollisen kisapestin tullessa 24 000 markkaa olisi tullut voitosta ja 240 000 markkaa mestaruudesta.

Salo kieltäytyi tarjouksesta. Se olisi voinut olla virhe ja Japanin F3000-sarjan kisakalenteri olisi mennyt uusiksi. Lisäksi palkkapuoli oli todella alhainen ja enemmän sellaisen olisi voinut maksaa vaikka pisteistä. Toki Salo myöhemmin yritti kauden aikana muutaman kerran eri tiimeihin ja lopulta sai ajon Lotukselta vaikka oli ehdolla Irvinen tilalle Aidaan.

Tyrellin suhteen kausi 1994 oli viimeinen kausi jolloin Tyrell oli edes jotenkin kilpailukykyinen ja kausi oli Katayaman paras ja Blundellin hyvät otteet jatkuivat myös.

 

[CCMK]

Luca Badoer maksoi aikoinaan kaudella 1994 2,4 miljoonaa markkaa testeistään ja sai 100 000 markkaa kaudelta. Ennen kautta oli ehdolla Benettonille ja Minardilla olisi päässyt ajamaan, mutta hänen olisi pitänyt toimittaa 14,4 miljoonaa markkaa käteistä. Badoer jäi mieluummin testaamaan.

 

[CCMK]

70-luvulla RR-ajoista kausirahat ja kisavoittorahat olivat erittäin pieniä. Euroopan kisoista voittaja sai vain 1000-2000 dollaria ja muutenkin rahasummat pysyivät pieninä. Ranskassa Miljoonan Frangin kisassa rahaa toki tuli jos sen onnistui voittamaan, mutta varsin vähän silti. Noin 3000 dollaria oli yleensä summa. Amerikan puolella olivat rikkaimmat kuljettajat ja Daytonan 200:n voittaja saivat usein eniten rahaa.

Amerikan tähdistä Barry Sheene ja Kenny Roberts vanhempi olivat usein rikkaimmat kuljettajat. Kauden aikana kaikki palkinnot ja sponsorit laskien herrat saattoivat tienata 40-50 000 dollaria kauteen. 20 000 dollaria oli jo erittäin suuri summa kauteen.

Australian ja Uuden-Seelannin sarjoista isoimmista kisoista kuten Bathurstin kisasta sai 12 000 dollaria voittaja. Uuden-Seelannin kisoista saattoi myös saada erittäin paljon kilpailun voittaja käteen. Jopa 15 000 dollaria suurimmasta kisasta.