Omalla kohdallani populaarimusiikkiin tutustumista rajoitti se, ettei meillä ollut kotona levysoitinta. Olin ehkä 14-15-vuotiaaksi asti pitkälle radion varassa. Niihin aikoihin tarjolla oli vain kaksi Ylen kanavaa, joilta tuli nuorisomusiikkia muistaakseni tunnin verran päivässä. Toki olin tutustunut kavereiden luona päällisin puolin rockabillyyn, heviin, suomirokkiin, discomusaan ja jopa progeen. Taisin kopioida joitakin kavereiden levyjä kasetillekin.
Rokin rytke inspiroi sinänsä, mutta yhteinen piirre lähes kaikelle musiikille oli kaavamaisuus ja sanoitusten sisällöttömyys. Levyn kansissa bändin tai artistin kuului näyttää uhmakkaalta ja loukatulta, sen ajan muotivaatteissa.
Joskus 16-17-vuotiaana ostin kesätyötienesteillä stereot. En muista minkä levyn ostin ensimmäiseksi, mutta aika lailla ensimmäisten joukossa levykaupasta tarttui mukaan Kauko Röyhkän & Nartun kokoelmalevy
Kulta-aika. Röyhkän musiikista en tiennyt silloin vielä juuri mitään, mutta olin kyllä lukenut Röyhkän kirjoja ja pitänyt lukemastani. Kauko Röyhkä & Narttu osui ja upposi - ja jätkät vielä nauraa levyjen kansissa! Mikään muu kotimainen rockmusiikki ei tuntunut sen jälkeen moneen vuoteen yhtään miltään.
En kuitenkaan ole ihan varma siitä oliko Kulta-aika mulle se alkuperäinen avainlevy, koska vaikutuin samoihin aikoihin myös Tom Waitsin
Frank's Wild Years'istä. Mut jos kategorisoidaan levyt suomalaisiin ja ulkolaisiin, niin tuossa ne ovat.
) niin että ne biisit on osattu kyllä ulkoa siitä asti.
