Formula 1 - 2010 - Turkki: Kilpailu ja jälkipuinti

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Nii'i, käänsikö Vettel sitten Markin eteen? Tuskin ainakaan tiimikaverin eteen olisi kääntänyt tarkoituksella missään tapauksessa. Ei toki enää varmaankaan nähnyt Webberiä. Eli arviointivirhekin saattoi olla, jos käänsi autoaan tarkoituksella.
Katsoin Vettelin incarin vielä uudelleen, ja hän kääntää hyvin lievästi oikealle (olettaen, että suoraan ajaessa ratti on suorassa). Ei äkillisesti, vaan nimenomaan valuttaen autoa keskemmälle rataa. Joko se oli tiedostamatonta tai Vettel yritti painostaa Markia oikealle.
Itse lähtisin kuitenkin miettimään radan pomppuja ja kallistuksia. Olisi kiva tietää missä kohtaa jarrutus mutkaan alkoi. Eli olivatko vielä kolarikohdassa kaasulla vai jarrulla.
Incarin perusteella Markin kierrokset olivat jo törmäyshetkellä laskeneet. Joko hän oli luovuttamassa tai jarruttamassa mutkaan. Vettelin kierrokset laskevat ensin hieman, mutta nousevat taas. Vettel on siis kaasulla autojen osuessa.
 

Pecca

Well-known member
Liittynyt
9.6.2009
Viestit
2004
Sijainti
Suomi
Tästä asiasta on revitty jo enemmän juttua irti kuin Räikkösenkään yhdestäkään tilanteesta.:D
 

Pobeda

Well-known member
Liittynyt
18.4.2008
Viestit
936
http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2010/06/1137000

Turkin GP:tä johtanut Webber oli ennen kolaria kysynyt radiossa tallilta, voisiko takana ajanut Vettel hidastaa vauhtiaan. Red Bull -talli ei kuitenkaan voinut suostua pyyntöön, koska suorilla nopeat McLaren-autot olisivat tällöin voineet uhata tallin kaksoisjohtoa.

- Mark oli pyytänyt edellisellä kierroksella Sebastiania hidastamaan hieman.
:D

Tämmöstäkös se reilu kilpailu ja verinen taistelu pahinta vastustajaa vastaan onkin? Tuliko yllätyksenä?
 

KL-petteri

Old Fart
Liittynyt
26.5.2008
Viestit
1393
Sijainti
On the Road
Kunnioituksestahan tässä on kyse, jos Webber on jyrkkä kuin jyrinkyr.ä niin minkäs sille mahtaa:yuck:
 

klonkku

Banned
Liittynyt
18.11.2008
Viestit
418
Haha webber on taas astetta pellempi jätkä. :D "vittu kun oon hidas, voisitteko sanoo sebastianille että hidastaa vauhtia" myöhemmin webber ajattelee: mitäs vittua, nyt se on jo rinnalla, noh en anna yhtää periks ja toivottavasti kolisee.
 

Paperino

Well-known member
Liittynyt
26.11.2009
Viestit
199
Sijainti
Tampere
Haha webber on taas astetta pellempi jätkä. :D "vittu kun oon hidas, voisitteko sanoo sebastianille että hidastaa vauhtia" myöhemmin webber ajattelee: mitäs vittua, nyt se on jo rinnalla, noh en anna yhtää periks ja toivottavasti kolisee.
Nooh nooh, Markhan vaan kävi kovaa henkistä sodankäyntiä märkäkorva-Vetteliä vastaan pyytämällä tallia hidastamaan sitä. Voidaan selkeästi aistia, että Webberillä on yliote ja kolarin myötä aussi näytti kuka määrää Red Bullilla.
…NOT.
 

paska jätkä

ja muutenkin hieno mies
Liittynyt
17.9.2009
Viestit
597
Vettel on nopeampi silloin kun auto toimii, kuten Turkin kisassa.
Webber tiesi sen ja ajoi ennen kolaria paskat housussa.
 

Haikki

KKWCS Team Maximum Attack
Liittynyt
5.10.2009
Viestit
1127
:D Luuliko webber tosissaan että hidastaisivat Vetteliä kun hän niin kauniisti pyytää. Käy vaan kokoajan mielenkiintoisemmaksi näiden kahden välinen kilpailu!
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
:D Luuliko webber tosissaan että hidastaisivat Vetteliä kun hän niin kauniisti pyytää. Käy vaan kokoajan mielenkiintoisemmaksi näiden kahden välinen kilpailu!
Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että tallikaverusten tilanne jäädytetään kaksoisjohdossa kisan loppupuolella. Harvinaistahan tämä on ollut, että sekä Red Bullin että McLarenin kuskien sallittiin kisailla keskenään.
 

|EdU|

Scuderia Ferrari
Liittynyt
23.12.2008
Viestit
1927
Sijainti
Järvenpää
Mielestäni juuri Webberin kaltaisista kuljettajista huomaa, että kaikki " ajan vain tiimille " -kommentit ovat täyttä kuraa. Tuskin kukaan haluaa, että tallitoveri on nopeampi ja antaa tietä jos on nopeampi ja pääsee yrittämään ohitusta. :rolleyes: Omia pisteitähän siinä koko ajan mietitään vaikka ohitse haluaisi 7 Barack Obamaa. :eek:

Tosin Ferrarilta näitä kommentteja ollaan varmaankin eniten kuultu.
 

sc

Well-known member
Liittynyt
16.3.2008
Viestit
419
Jos tuo hidastaminen ja se, että Webberin takarenkaat oli loppu pitää paikkansa, niin sittenhän tuo ohitustilanne muuttuu ihan täysin. Webberin vika ilman muuta, täysin idioottimaista alkaa peittämään silloin noin paljon tallikaveria.
 

JRantajoki

Well-known member
Liittynyt
30.1.2008
Viestit
640
Onhan se aika mammanpoikamaista tuollaista pyytää, mutta silti olen edelleenkin itse samaa mieltä tuosta kolarista että molempien vika oli kyllä. Vaikka olisikin puolimamis niin kyllä sitä tapella sijoituksista silti pitää eikä luovuttaa liian helpolla. Olis se tylsää katsojillekkin!
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Vaikka renkaat olisivat suhteellisen loppu, niin ohittamisen voi tehdä hyvinkin vaikeaksi. Järjetöntähän se olisi päästää kilpakumppani helpolla ohi. Ajolinjavalinnoilla voi onnistua pitämään takanaan useitakin sekunteja nopeampia autoja.
 

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
ok, eihän sitä takaa tulevaa ohitse tarvitse päästää. Ei siitä liene kysymys ( tai ei ainakaan pitäisi olla ). Laitatte nyt itse itsellenne haluamanne kysymyksen, mihin on helppo noin vastata. Mielestäni puhe on siitä, että kun kaveri on jo rinnalla, olisiko kiilaaminen pitänyt lopettaa. Ja kiilaaminen taas perustuu siihen, että Webberin ajolinja jatkoi suoraan ( ja jopa kiristi sisäreunaa kohden kts incar ) kun radan kurviin valmistuva puhdas ajolinja alkoi kääntyä oikealle.

Konteksiin sitten kuuluvat löyhemmin Webberin hiipuva vauhti, kuluneet takarenkaat, Vettelin parempi vauhti ja takana saavuttavat McLarenit sekä tallikaveri & tallin ohjeet.
 
Viimeksi muokattu:

formulastara

Well-known member
Liittynyt
30.3.1999
Viestit
5691
Sijainti
hki finland
Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että tallikaverusten tilanne jäädytetään kaksoisjohdossa kisan loppupuolella. Harvinaistahan tämä on ollut, että sekä Red Bullin että McLarenin kuskien sallittiin kisailla keskenään.
Heh, ai että tilanne jäädytettäisiin, kun toinen talli painaa takaa päälle kahden kuljettajan voimin. Ei sellaista ole tapahtunut koskaan. Nyt on Webslave aika antaa periksi.
 

Jeeves

Well-known member
Liittynyt
19.2.2004
Viestit
2520
ok, eihän sitä takatulevaa ohitse tarvitse päästää. Ei siitä liene kysymys ( tai ei ainakaan pitäisi olla ). Laitatte nyt itse itsellenne haluamanne kysymyksen, mihin on helppo noin vastata. Mielestäni puhe on siitä, että kun kaveri on jo rinnalla, olisiko kiilaaminen pitänyt lopettaa. Ja kiilaaminen taas perustuu siihen, että Webberin ajolinja jatkoi suoraan ( ja jopa kiristi sisäreunaa kohden kts incar ) kun radan kurviin valmistuva puhdas ajolinja alkoi kääntyä oikealle.

Konteksiin sitten kuuluvat löyhemmin Webberin hiipuva vauhti, kuluneet takarenkaat, Vettelin parempi vauhti ja takana saavuttavat McLarenit sekä tallikaveri & tallin ohjeet.
Katsopa vielä se onboard-kameran kuva uudestaan. Webber ajoi suoraan, rata ei leventynyt (kuten joku jossain yritti uskotella) ja Vettel käänsi päin. Ei herranen aika sentään - ammattilainen ajaa nykyaikaista F1-autoa ja mukamas auto seilaa metrin sinne, toisen tänne?! SV:llä oli kyllä auto kaiken aikaa 100% hanskassa, aina siihen pisteeseen saakka kunnes törmäsi Webberiin.
 

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Katsopa vielä se onboard-kameran kuva uudestaan. Webber ajoi suoraan.
Mutta kun olisi pitänyt loitota oikealle seuraavaa kurvia sisäänajamaan. Ei tuolla suoraan ajamisella mistään vastuusta pääse vaikka toki Vettelkin olisi voinut fiksummin menetellä. Vettel kuitenkin oli ohi, Webberiin näköyhteys poikki ja Webber jatkoi suoraan - linjalla josta olisi tullut törmäys joka tapauksessa tai sitten molemmat olisi painanut mutkan suoraksi. Saati, että aiemmin Vettelin ollessa jo takapyörien kohdalla, Webber edelleen kaventaa vasemmalle.
 

Jeeves

Well-known member
Liittynyt
19.2.2004
Viestit
2520
Mutta kun olisi pitänyt loitota oikealle seuraavaa kurvia sisäänajamaan. Ei tuolla suoraan ajamisella mistään vastuusta pääse vaikka toki Vettelkin olisi voinut fiksummin menetellä. Vettel kuitenkin oli ohi, Webberiin näköyhteys poikki ja Webber jatkoi suoraan - linjalla josta olisi tullut törmäys joka tapauksessa tai sitten molemmat olisi painanut mutkan suoraksi. Saati, että aiemmin Vettelin ollessa jo takapyörien kohdalla, Webber edelleen kaventaa vasemmalle.
Jos ei ole näköyhteyttä siihen suuntaan, missä toinen on / saattaa edelleen olla --> ei kyseiseen suuntaan voi myöskään kääntää, valua tai ajautua - oli sitten miten huono linja tahansa. Ethän sinäkään moottoritiellä vaihda kaistaa katsomatta, onko sivulla tai kuolleessa kulmassa joku? Vettelin liikkeestä tulee mieleen lähinnä Alguersuarin törmäilyt Barcelonassa.

Jos molemmat olisivat jatkaneet suoraan jarrutukseen asti, mutkasta olisi kyllä selvitty läpi - osaavathan nuo kaverit nyt sentään jollain tavalla arvioida jarrupaikat, vaikka ei ole miljoonaa kertaa samaa paikkaa hinkattukaan. Kenties Hamilton olisi iskupaikkaan päässyt, mutta onhan tässä jo monta kertaa mainittu, että tilanteessa taisteltiin kilpailun voitosta ja MM-johtopaikasta.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös