Lyhyt raportti
Hain porukat kyytiin ja matkan aikana tuli sadekuuroja ja sää vaikutti muutenkin huonolta. Olin jo aika varma, ettei tänään ajeta kuivalla.
Harjoituksissa koitin totutella rataan ja olosuhteisiin ilman typerää riskinottoa ja sain ajon kulkemaan ihan sujuvasti, vaikka kärkiajalle jäinkin nelisen sekuntia. Viimeisellä kierroksella tosin jouduin väistämään Folloa nurmikolle tämän spinnatessa ja päästiin molemmat työntöhommiin.
Märällä radalla ajaminen on Hyvinkäällä paljon hauskempaa kuin Forssassa, kun autot kääntyvät paremmin mutkiin, mutta ovat kuitenkin haasteellisia ajaa tehon ansiosta.
Aika-ajossa rata oli jo kuivumassa, mutta rata oli edelleen lähes kokonaan kostea. Koitin ajaa mahdollisimman kuivista paikoista, mutta tietyissä mutkissa oli mahdollista ajaa myös märistä kohdista sujuvasti. Kaasua annoin mutkissa ja niiden ulostuloissa sen verran, että usein mentiin aivan pidon rajoilla ja perä oli usein irti. Aika-ajon aikana oli jo sellainen fiilis, että hyvää aikaa voi olla luvassa. Aika siis riitti paalulle, jonka olin ajatellutkin olevan saavutettavissa parantuneiden olosuhteiden ansiosta. Tuli se kuitenkin pienenä yllätyksenä, kun harjoituksissa muutamat samassa ryhmässä olivat ajaneet mua selvästi kovempaa.
Kisassa rata oli jo kuiva lukuunottamatta paria lätäkköä, jotka joutui kiertämään. Lämmittelykierrokset ajoin suureksi osaksi mahdollisimman lujaa, että saisin edes jotain tuntumaa olosuhteisiin. Viimeksi olin ajanut Hyvinkäällä kuivassa kelissä vuosi sitten, joka olikin mun ainoa kerta Hyvinkäällä ennen tätä kisaa.
Odotin olevani ainakin vähän aikaa turvassa, kun ennakkoon kovimmat kuskit lähtivät a-finaalin huonommasta päästä. Yllätyin kovasti, kun heti kolmannessa mutkassa Haikki tuli heittämällä ohi ja tämän jälkeen Wope liimautui perään. Wope tuli helposti ohi s-mutkien jälkeisessä jarrutuksessa. Parin kierroksen jälkeen Nasty tuli kantaan kiinni ja alkoi puolustustaistelu. Pari-kolme kierrosta onnistuin pitämään Nastya takana, mutta sitten tämä tuli heittämällä ohi kolmannessa mutkassa.
Pian tämän jälkeen ajan lujaa ja näyttävästi nurmikolle vikassa mutkassa, mutta jotenkin ihmeellisesti selvisin takaisin radalle ajamalla. Luulin jo, että joudun työntöhommiin. Vikan mutkan nurmikkoalue on vielä alamäkeen, joten se vaikeutti myös. Ero taaksepäin oli ehtinyt venähtää sen verran, että onnistuin säilyttämään nelostilan, mutta Peepee ja Follo olivat enää ehkä noin 3 sekunnin päässä. Tämä ero pysyi maaliin asti suunnilleen samana ja tuloksena oli neljäs sija, joka sivusi mun parasta sijoitusta. (Turun 4. sija)
Oma ajo oli aika epävarmaa kuivalla kelillä, kun autoissa on niin paljon tehoa verrattuna muihin paikkoihin eikä mulla ole Hyvinkäältä kokemusta viime vuoden kisaa lukuunottamatta. Loppua kohden omasta ajosta tuli tasaisempaa ja kierrosaikakin oli ihan ok, vaikka kolmen kärjelle ei ollutkaan kisassa ja kierrosajoissa mitään jakoa. Autot oli hauskoja ajaa tehon ansiosta ja monissa mutkissa perä heitteli kuivallakin kelillä. Hyvät fiilikset jäi taas kisasta ja koko tapahtumasta!