Team Lotus vuonna 2011

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Mike Gascoyne kertoo Team Lotuksen ennakkokommenteissa Singaporen osakilpailuun, että Lotus tuo Singaporeen päivityspaketin, johon sisältyy uusittu auton pohja ja diffuusori sekä parannettu jarrujen jäähdytys.

Toivottavasti tuulitunnelissa mitattu vauhdinparannus näkyy tällä kertaa myös radalla. Myös Barcelonan päivityksen kohdalla Team Lotus oli toiveikas isosta vauhdinlisäyksestä, jota ei sitten tullutkaan. Eipä silti, useimmat tallit Ferraria myöten ovat tällä kaudella joutuneet ajoittain pettymään päivitystensä toimivuuteen. Yksi päivitys ei vielä riitä nostamaan Lotusta keskikastin vauhtiin, mutta tuulitunnelimittausten toteutuminen radalla vahvistaisi uskoa siihen, että tiimissä osataan suunnitella ensi kaudeksi nykyistä nopeampi auto. :)
Jos kaikki Lotuksen puolen sekunnin parannukset ynnäisi yhteen, niiden pitäis olla mesen tasolla jo? Kyllähän muillakin talleilla on näitä päivityspaketteja kauden etenemisen ja ratojen luonteiden mukaan, mutta niitä ei paljon hehkuteta.
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
No ihan yhtä paljon niitä hehkutetaan kuin Lotuksellakin, ts. ne mainitaan tiimin tiedotteissa. Lotuksen kohdalla ero on siinä, että hippi poimii nuo maininnat uskollisesti tähän ketjuun.
 

Ghost_Glove

Jääkausi
Liittynyt
19.1.2005
Viestit
4457
Sijainti
Ylöjärvi
Eipä silti, useimmat tallit Ferraria myöten ovat tällä kaudella joutuneet ajoittain pettymään päivitystensä toimivuuteen.
Eiköhän näin käy kokolailla kaikille ainakin kerran kaks kaudessa. Varsinkin nyt, kun päivityksiä ei päästä testaan kuin vasta kisaviikonloppuisin.

RB:n pieni notkahdus ennen kesätaukoa saattoi esim. hyvinkin johtua siitä, että tallin päivitykset eivät toimineetkaan ja Ferrarin sekä Mäkin päivitykset taas toimi. Sit kesätauon jälkeen RB sai uutta pala Spahan ja ne tuntu toimivan taas tuoden uutta vauhtia...

Mutta oli miten oli. Toivon Lotukselle menestystä. :thumbup:
 

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
Jos kaikki Lotuksen puolen sekunnin parannukset ynnäisi yhteen, niiden pitäis olla mesen tasolla jo? Kyllähän muillakin talleilla on näitä päivityspaketteja kauden etenemisen ja ratojen luonteiden mukaan, mutta niitä ei paljon hehkuteta.
No minua kai siitä pitää tosiaan syyttää, jos tuollainen käsitys on syntynyt. Lotuksen Singaporeen tulevasta päivityspaketista taidettiin kertoa joskus kesäkuun jälkipuoliskolla ja silloin Gascoyne mainitsi myös tuulitunnelimittausten ennakoivan siitä koituvan puolen sekunnin vauhdinparannuksen kierrosta kohti. Singaporeen Lotus siis suunnittelee kauden toista merkittävämpää kaikille radoille sopivaa aerodynamiikkapäivitystä.

Lisäksi on tullut tavallisuudesta poikkeaville radoille omat päivityspaketit (kuten kaikille muillekin talleille) sekä jotain pieniä parannuksia diffuusoriin, joka ei Barcelonassa tuoreeltaan toiminut odotetusti. Lotuksella on ollut tällä kaudella paljon keskeytyksiä vesivuotojen takia, joten näitä ongelmia on korjattu pitkin kautta ja ohjaustehostin uusittiin kokonaan, kun Jarno Trulli valitti siitä.

Kun Lotus on kauden edistyessä valunut vääjäämättä kauemmaksi keskikastin vauhdista, niin minä olen tälläkin foorumilla muistutellut aika ajoin, että Singaporeen pitäisi olla tulossa puolen sekunnin arvoinen päivitys. Team Lotuksen tiedotuksissa ei ole aerodynamiikkapäivityksiä isommin hehkutettu.
 

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
Aika-ajojen perusteella Team Lotuksen päivitykset eivät ole parantaneet tallin kilpailukykyä. Päinvastoin, ero edellä oleviin keskikastin talleihin näyttäisi kasvaneen.

Trulli ei ollut tyytyväinen autonsa säätöihin ja Kovalainenkin olisi ehkä saattanut nipistää ajastaan jonkun kymmenyksen, mikäli toisella yrityksellä ei olisi ollut ruuhkaa edessä. Toisaalta Heikki vaikutti tyytyväiseltä ensimmäiseen vetoonsa, joten ei siitä ajasta olisi parhaimmillaankaan kovin isoa siivua lohjennut.

Lotuksen lisäksi päivityksiä ovat tuoneet Singaporeen myös niin edessä kuin takanakin olevat kilpailijat, mutta kun tämän piti olla Lotukselle tavallista isompi päivitys, niin kyllähän kilpailukyvyn tosiasiallisen huonontumisen täytyy olla pettymys. No, katsotaan nyt vielä saako Lotus kirittyä kilpailussa eron eteenpäin pienemmäksi kuin taaksepäin, kun Monzassa ero oli niin eteen kuin taaksekin samaa suuruusluokkaa.

Jos laitetaan nopeamman Lotus-kuskin kierrosaika aika-ajojen ensimmäisessä osiossa edustamaan sataa prosenttia ja verrataan sitä muutaman muun tallin nopeamman kuskin aikaan, niin Williams oli Italiassa 2,081% Lotusta nopeampi ja Singaporessa 2,560%. Toro Rosso oli Italiassa 1,658% Lotusta nopeampi ja Singaporessa 1,936%. Virgin puolestaan oli Italiassa 1,144% Lotusta hitaampi ja Singaporessa 1,131%, kun taas HRT:n vastaavat prosenttiluvut olivat Italiassa 1,679% ja Singaporessa 1,356%.
 

Timmyh

Formuloita vuodesta -98..
Liittynyt
23.2.2009
Viestit
2933
Sijainti
Tampere
Heikki tarvitsisi pari hyvää sijaa jos aikoo viedä tiimin sisäisen kisan. Trulli ollu kahdesti 13. sekä 14. Heikillä vain yksi 13. ja 14. sija. 15. Heikki on ollut kahdesti ja Trulli ei kertaakaan. Kerran kun olisi 12. niin se olisi selvää kauraa.
 

Ghost_Glove

Jääkausi
Liittynyt
19.1.2005
Viestit
4457
Sijainti
Ylöjärvi
Aika-ajojen perusteella Team Lotuksen päivitykset eivät ole parantaneet tallin kilpailukykyä. Päinvastoin, ero edellä oleviin keskikastin talleihin näyttäisi kasvaneen.

Jos laitetaan nopeamman Lotus-kuskin kierrosaika aika-ajojen ensimmäisessä osiossa edustamaan sataa prosenttia ja verrataan sitä muutaman muun tallin nopeamman kuskin aikaan, niin Williams oli Italiassa 2,081% Lotusta nopeampi ja Singaporessa 2,560%. Toro Rosso oli Italiassa 1,658% Lotusta nopeampi ja Singaporessa 1,936%. Virgin puolestaan oli Italiassa 1,144% Lotusta hitaampi ja Singaporessa 1,131%, kun taas HRT:n vastaavat prosenttiluvut olivat Italiassa 1,679% ja Singaporessa 1,356%.
Koviksen kommenttien mukaan pitoa on kuitenkin tullut lisää. Katsotaan ens kisa ja vedetään sitten johtopäätökset. Singaporen rata on kuitenkin hyvin omanlaisensa kapeana ränninä ja stop-n-go ratana. Lotuksella on varmasti kirittävää myös ihan mekaanisessa pidossa eli esim. kiihdytyksissä hitaista mutkista ulos. Ja KERSsin puute on varmaan näillä radoilla myös isompi haitta, kuin nopeamilla ja jouheemmilla radoilla.

Otas tohon vertailuun huvikses mukaan vaikka Renu, niin saat varmaan toisenlaisia tuloksia. Esim. vertaa Kovista ja Petrovia... :p
Ihan sillä vaan, että ei ne kaikki radat osu aina edes "isommille".

Nopeimmat kisakierrokset on myös hankalasti vertailtavissa, mutta eni-vei Kovis oli sijalla 13 sillä saralla. Jos nyt nopeasti ottaa summalla joitakin kisoja, niin sijotukset oli Australiassa 20., Turkissa 19., Espanjassa 19., Monacossa 18. ja Spassa 15. Tuossa näkisin jonkinlaista positiivistä trendiä kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Eiköhän se ole useamman tallin toimesta todettu viime kausien aikana että päivityksistä ei saada kaikkea irti ensimmäisessä kisassa. Se on kumminkin ensimmäinen kerta kun osia testataan radalla.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Aika-ajojen perusteella Team Lotuksen päivitykset eivät ole parantaneet tallin kilpailukykyä. Päinvastoin, ero edellä oleviin keskikastin talleihin näyttäisi kasvaneen.
Niin erityyppiset radat, ettei vertailussa ole järkeä. Spa:ta edeltäviin normaalimpiin ratoihin olisi järkevämpää verratan. Kisassa kuitenkin Heikki pitkästä aikaa pärjäsi edes jollain tapaa muita vastaan.
 

VilleH

Banned
Liittynyt
24.6.2010
Viestit
2087
Sijainti
Kuopio
Niin erityyppiset radat, ettei vertailussa ole järkeä. Spa:ta edeltäviin normaalimpiin ratoihin olisi järkevämpää verratan. Kisassa kuitenkin Heikki pitkästä aikaa pärjäsi edes jollain tapaa muita vastaan.
joo kisassa auto tuntui kulkevan kohtalaisesti ! siitä todisteena ympärillä olevat Ladat. Heikki ihan aiheesta sanoi et kyllä sellaisella autolla pitäisi kovempaa mennä mitä Renaultin pojilla on tarjolla ! Uskomatonta miten kaverit voivat olla noin hitaita ! Pitäisikö kummallekkii tarjota monoa pyllyyn ? ;)
 

J0ne

Well-known member
Liittynyt
9.8.2007
Viestit
215
Hyvin Heikki oli 13. nopeimmissa kierroksissa, takana Nico ja molemmat Force indiat, kärkeen eroa on kyllä paljon :thumbup:

1. Jenson Button McLaren-Mercedes 54 1.48,454
2. Sebastian Vettel RBR-Renault 51 1.48,688
3. Mark Webber RBR-Renault 54 1.50,088
4. Lewis Hamilton McLaren-Mercedes 54 1.50,832
5. Fernando Alonso Ferrari 58 1.50,891
6. Kamui Kobayashi Sauber-Ferrari 56 1.51,329
7. Sebastien Buemi STR-Ferrari 51 1.52,197
8. Felipe Massa Ferrari 26 1.52,550
9. Michael Schumacher Mercedes 26 1.53,096
10. Pastor Maldonado Williams-Cosworth 50 1.53,198
11. Jaime Alguersuari STR-Ferrari 37 1.53,676
12. Bruno Senna Renault 55 1.53,774
13. Heikki Kovalainen Lotus-Renault 56 1.54,063
14. Vitali Petrov Renault 56 1.54,204
15. Paul di Resta Force India-Mercedes 41 1.54,239
16. Nico Rosberg Mercedes 42 1.54,383
17. Adrian Sutil Force India-Mercedes 45 1.54,564
18. Sergio Perez Sauber-Ferrari 42 1.54,615
19. Rubens Barrichello Williams-Cosworth 40 1.55,235
20. Jarno Trulli Lotus-Renault 25 1.57,126
21. Vitantonio Liuzzi HRT-Cosworth 41 1.58,283
22. Jerome d'Ambrosio Virgin-Cosworth 22 1.58,730
23. Daniel Ricciardo HRT-Cosworth 40 1.59,064
24. Timo Glock Virgin-Cosworth 6 2.00,412


http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/tulokset.shtml
 

uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
Kun ajetaan aika-ajoja, niin Lotus on melko paska.
Mutta kun ajetaan kisabensat tankissa, niin on yllättävän hyvä yhdellä kierroksella. :thumbup:
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8745
Sijainti
Vantaa
nääh heikki ajoi tuon jo kisan alussa ;) Jarno on vaan hidas
Häh. Kierroksella 56 tuon ylläolevan taulukon mukaan. Mutta Trulli oli kyllä alussa tulppana Kovalaisellekin, koska Trulli muodosti letkaa sen taakse ja Koviskin pysyi sekunnin päässä Trullista. Ei ainakaan hitaampi ollut kuin Jarno.
 

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
Niin erityyppiset radat, ettei vertailussa ole järkeä. Spa:ta edeltäviin normaalimpiin ratoihin olisi järkevämpää verratan. Kisassa kuitenkin Heikki pitkästä aikaa pärjäsi edes jollain tapaa muita vastaan.
Niinhän tuo Kovalainenkin näyttää väittävän, että Singaporen perusteella on vielä vaikea sanoa toimivatko päivitykset vaiko eivät. Autoon odotetaan tulleen päivityksen myötä vähän lisää aerodynaamista pitoa, joten Suzukan loivissa kaarteissa lisäpito voisi jo näkyä parempana vauhtinakin, toisin kuin Singaporen hitaissa mutkissa.

Eli pitänee arvioida Singaporen päivityksen vaikutusta Lotuksen kilpailukykyyn vielä uudestaan Japanin aika-ajojen jälkeen. :)

On tietysti mukavaa, että Rellulla päätettiin pitää Singaporessa Lotukselle seuraa häntäpäässä ja tarjota Heikillekin vähän kilvanajoa, samaan aikaan kun Williams ja Toro Rosso karkaavat horisonttiin. Ilmeisesti Renault-tallin malesialaiset sponsorit Proton ja Group Lotus olivat lähettäneet Singaporeen johtajiaan seuraamaan kilpailua, joten Renault on varmaankin reilussa malesialaisessa toverihengessä halunnut tarjota viihdettä myös malesialais-englantilaisen Team Lotuksen kannattajille. Tony Fernandes ainakin tuntui nauttivan kovasti Heikin päihittäessä Petrovin Protonin pomojen silmien edessä. :D
 

hippi

Well-known member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
2682
BBC:n Ted Kravitz kertoo Singaporen "from the pit lane"-videoraportissaan (Available to UK users only), että Team Lotuksella toivotaan ensi vuodeksi Red Bullilta hankittavan KERS-laitteen tuottavan 60:n kilowatin tehot kierrosta kohti. Tällä kaudella Red Bullin väitetään saavan KERS-laitteestaan irti vain 40 kilowattia kierroksella, kun Mercedesin KERS tuottaa 60 kW.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös