Varoitukset nollattiin Silverstonessa. Ei mitään hajua monta varoitusta tullut Hamiltonille sen jälkeen.Mua vaan ihmtetyttää se että eikös kolmesta varotuksesta pitänyt seurata jonkun sortin rangaistus... Eikös Hamiltonilla pitäisi olla jo aika monta varoitusta tilillä.
Ei ole täydellinen, puuttuu se aika-ajokolari Maldonadon kanssa. Täysin poliittinen päätös että vain toista osapuolta rangaistiin.Jos tämä lista on täydellinen, niin Hamiltonille on tällä kaudella tullut vain kaksi "reprimandia". Espanjassa parhaan sektoriajan teosta keltaisten aikana ja Belgiassa Maldonadon kanssa törmäilystä (jossa Lewisin syyllisyys on vähintään kyseenalainen).
Lisäksi Australiassa tuli "warning" Petrovin haittaamisesta Q2:ssa. Tiedä sitten onko tuo "warning" jotenkin eri asia kuin "reprimand", mutta tuon enempää varoituksia Lewis ei ole (ainakaan tuon sivun mukaan) saanut.
Eihän puutu, siis jos sitä Belgian tapausta tarkoitat. Minähän nimenomaan mainitsen sen olevan siellä. Siinä rangaistiin molempia osapuolia, Pastoria vain vähän kovemmin (aiheestakin).Ei ole täydellinen, puuttuu se aika-ajokolari Maldonadon kanssa. Täysin poliittinen päätös että vain toista osapuolta rangaistiin.
Reprimand on nuhteet... Warning varoitus.Jos tämä lista on täydellinen, niin Hamiltonille on tällä kaudella tullut vain kaksi "reprimandia". Espanjassa parhaan sektoriajan teosta keltaisten aikana ja Belgiassa Maldonadon kanssa törmäilystä (jossa Lewisin syyllisyys on vähintään kyseenalainen).
Lisäksi Australiassa tuli "warning" Petrovin haittaamisesta Q2:ssa. Tiedä sitten onko tuo "warning" jotenkin eri asia kuin "reprimand", mutta tuon enempää varoituksia Lewis ei ole (ainakaan tuon sivun mukaan) saanut.
Ei käännös ole tässä se olennainen asia. "Reprimand" on FIA:n sanastossa jotain, mikä jää muistiin ja riittävän moni johtaa rangaistukseen samaan tapaan kuin keltaiset kortit futiksessa. Oleellista olisi tietää, miten "warning" vertautuu "reprimandiin" ja tämä lienee myös syy siihen, ettei WebSlave ole termejä kääntänyt.Reprimand on nuhteet... Warning varoitus.
Näin juuri. Kun Oldez tuolla ylempänä kirjoittaa "eikös kolmesta varotuksesta pitänyt seurata jonkun sortin rangaistus...", niin hän puhuu nimenomaan "reprimandeista".Ei käännös ole tässä se olennainen asia. "Reprimand" on FIA:n sanastossa jotain, mikä jää muistiin ja riittävän moni johtaa rangaistukseen samaan tapaan kuin keltaiset kortit futiksessa. Oleellista olisi tietää, miten "warning" vertautuu "reprimandiin" ja tämä lienee myös syy siihen, ettei WebSlave ole termejä kääntänyt.
Totta, Maldonadon kolari on tosiaankin listalla, mutta Kobayashin kiilaustapaus kisasta puuttuu.Eihän puutu, siis jos sitä Belgian tapausta tarkoitat. Minähän nimenomaan mainitsen sen olevan siellä. Siinä rangaistiin molempia osapuolia, Pastoria vain vähän kovemmin (aiheestakin).
Tuomariston toiminta on peseestä. Mitään rangaistuksia ei tule kun pitäsi mutta joku estämis rankku kimille viimeksi kun muka blokkas Rosbergiä...Kimi ajaa ihan normaalia ajolinjaa ja ovi sulkeutuvasta Perzin osumasta. Perezillä on tässä tilaa vasemmalle väistää juuri ennen osumaa.
http://www.katsomo.fi/?progId=203069
Edit: Perezillä on muuten jo tossa vaiheessa rengas lukossa.
Tuomarit on esitelty FIA:n sivuilla kisainfossa. Monacon tuomaristo julkaistiin 21.5.Ennen kisaa tuomarien nimet ja kansalaisuus framille ja FIA kokoukseen mukaan. Seuraavassa kisassa saavat sitten julkisuudessa puolustella tekemisiään.
Miten WebSlave liittyy tähän mitenkään?Tähän ketjuun liitymätön alku poistettu. -Webs-
Mitä itse kilpailuun tulee, oli taas aika järkyttävää tuomarointia. Etenkin alonson rangaistus ja Perezin törttöilyt. Mielestäni olisi ihan hyvä ajatus jos tuomarit joutuisivat joskus mediassa vastaamaan kysymyksiin tekimistään päätöksista. Saattaisi joku jossain ehkä herätä ja asiaan saattaisi tulla muutos. Webslaven kantahan näihin jo tiedetään, jos tuomarit jotain päättää, oli se kuinka vastoin sääntoja ja/tai moraalia, on se silti oikea ja asiasta ei saa valittaa tai edes keskustella. Kaveri varmaan katsoisi hiljaa vierestä jos eduskunta säätäisi lain joka salliisi pedofilian ja naapuri setä puikottaisi hänen omaa tytärtään. (Lukutaidottomille moderaattoreille tiedoksi: EN TOIVO TÄLLÄISEN KOSKAAN TAPAHTUVAN KENELLEKKÄÄN! En edes Webslavelle tai alonsolle. On vain esimerkkinä kaverin asenteesta, mitä en todellakaan pysty käsittämään.)
Miten WebSlave liittyy tähän mitenkään?
Viimeinen kappale oli jo eri asiaa ja Webslave osio liittyi tähän ja keverin aikaisempiin kommentteihin tuomariston toiminnasta ja sen arvostelusta.Mielestäni tuomareita ei tarvitse tuoda vääristelevän lööppimedian riepoteltavaksi, riittää, että päätösten yhteydessä tapaus ja perusteet on selitetty riittävän tyhjentävästi.
Antamasi esimerkki oli kylläkin pelkkää hevonvitun paskaa, eikä millään muotoa kuvaava. Mutta luotetaan tulevaan.Viimeinen kappale oli jo eri asiaa ja Webslave osio liittyi tähän ja keverin aikaisempiin kommentteihin tuomariston toiminnasta ja sen arvostelusta.
Antamani esimerkki ei ehkä ollut kaikkein asiallisin ja kypsin, mutta kuitenkin hyvin kuvaava. Lupaan jatkossa keksiä parempia/asiallisempia esimerkkejä.
Pahoittelen mahdollisesti aiheuttamaani häiriötä.
Ei pidä paikkaansa, olen toisinaan tuomariston kanssa eri mieltä. Olin myös Monacossa. Mutta minusta kunnon perustelut pitäisi antaa heti tuomioiden yhteydessä. Median kuulustelu ja hiillostus kun ei ole millään muotoa järkevä tapa toteuttaa se perusteluiden anto.Webslaven kantahan näihin jo tiedetään, jos tuomarit jotain päättää, oli se kuinka vastoin sääntoja ja/tai moraalia, on se silti oikea ja asiasta ei saa valittaa tai edes keskustella.
Ei pidä paikkaansa, olen toisinaan tuomariston kanssa eri mieltä. Olin myös Monacossa. Mutta minusta kunnon perustelut pitäisi antaa heti tuomioiden yhteydessä. Median kuulustelu ja hiillostus kun ei ole millään muotoa järkevä tapa toteuttaa se perusteluiden anto.
Pahoittelen vielä mahdollisesti aiheuttamaani mielipahaa.Koittaisit keksiä vähän vähemmän mauttomia esimerkkejä.
Voi kyynel. Mailman pienin viulu etc. Kun lähes jokainen kommenttisi täällä on jokin sortin henkilökohtainen hyökkäys jotain toista kirjoittajaa kohtaan, niin mitä luulet, että millaista painoarvoa kirjoituksillesi annetaan? Voimia sinulle jaksamiseen ja herran siunausta. Minun käy sinua ihan rehellisesti sääliksi.Antamasi esimerkki oli kylläkin pelkkää hevonvitun paskaa, eikä millään muotoa kuvaava. Mutta luotetaan tulevaan.
Olit siis sunnuntaina F1-kisassa paikan päällä?Olin myös Monacossa.
HehVoi kyynel. Mailman pienin viulu etc. Kun lähes jokainen kommenttisi täällä on jokin sortin henkilökohtainen hyökkäys jotain toista kirjoittajaa kohtaan, niin mitä luulet, että millaista painoarvoa kirjoituksillesi annetaan? Voimia sinulle jaksamiseen ja herran siunausta. Minun käy sinua ihan rehellisesti sääliksi.