Tuomarointi

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Joo paitsi, että Alonso sai siitä jostain syystä rangaistuksen.Eli meni sit kuitenki ohi.
No niinhän minä kirjoitin. Erona kuitenkin oli se, että Perez Alonson ohittaessaan ajoi sen shikaanin kautta Alonson oikaistessa. Mutta kuten toisaalla olen todennut, mielestäni Alonsoa ei olisi pitänyt tiputtaa Perezin taakse.
Maradona väitti sitä (Räikköskolaria) kilpailutilanteeksi. Itsekin juuri mainitsit (boldasin varmuuden vuoksi), että läpi ois menny että pölähtäny, nii ei se mikää kilpailutilanne ole. Se on päätön typeryys, josta pitäis rangaista. Kilpailutilanne-kolari on mun käsityksen mukaan jotain ihan muuta. Ennenkuin kerkeät nussiin sitä pilkkua taas, niin kyllä, tiedän, että jokainen kolari on teoriassa kilpailutilanne-kolari. Kaiken saa tulkittua sellaisiksi, jos on vahva tahto.
En minä maradonan kanssa samaa mieltä siitä "kilpailutilanteesta" olekaan. Sanktioita olisi voinut tulla jo siitä edellisestä tilanteesta, jossa Perez pakotti Kimin ajamaan mutkan suoraksi, kun ei itsekään pystynyt ajamaan shikaanin kautta. Toinen samanlainen olisi ollut tulossa, ellei olisi tullut törmäystä.
 
tieri

Banned
Liittynyt
12.3.2009
Viestit
571
Voisiko joku ystavällinen selittää tuon Grosjeanin eilisen rangaistuksen? Kun tälläinen tyhmä maalliikko ei ymmärrä. Grosjean siis väisti Massaa radan ulkopuolelle ja sai rangaistuksen. Webber teki samat kymmenisen kierrosta myöhemmin ja ei tullut rangaistusta. Eikö noista tilanteista olisi sääntöjen mukaan kuulunut rangaistukset Massalle ja Hamiltonille? Onko säännöt jossain vaiheessa muuttuneet, niin että radalta saa työntää ulos ja ulos työnnetty saa rangaistuksen?:thumbfh:
 
FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345

Grosjean ohitti (=hyötyi) menemällä radalta kokonaan ulos, eli kaikki 4 rengasta oli radan määrittävien valkoisten viivojen ulkopuolella.
(huom! kanttarit eivät ole radalla vaan sen ulkopuolella)
Esim. Vettel sai samanlaisesta ohituksesta (J. Button viime vuonna Saksassa, hairpinnin ulostulossa) rangaistuksen myös.

Ulos saa toki ajautua, mutta kysehän on näissä tapauksissa siitä että hyötyykö kuski radan ulkopuolella käymisestä vai ei.
Massaa ei voida rankaista (kuten ei Kimiäkään) koska jätti mutkaan mennessä tilaa Grosjeanille riittävästi.
 
FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
No jaa. Kolarihan siitä olisi tullut jos Romain olisi kääntänyt enemmän vasemmalle.
Sanoin että mutkaan mennessä. Tuossa kohtaahan Vettel veti jarrut kiinni ja kaarsi sisäpuolelle Kimin perään.
Romain taas pysytteli ulkopuolella ja ulostulossa tila loppui tosiaan kesken kyllä.
Kuten Massakin totesi niin ei siitä rankkua olisi pitänyt tulla, toisaalta Vettel sai ihan samanlaisesta tilanteesta rankun Hockenheimilla
(Button ei jättänyt tilaa myöskään tuolloin)

edit. Vettel vs. Button @ German GP 2012
 
Viimeksi muokattu:

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13802
No jaa. Kolarihan siitä olisi tullut jos Romain olisi kääntänyt enemmän vasemmalle.
Jep, silloin Massa olisi varmaan saanu penaltin, kuten muistaakseni Pastor vuosi sitten 3. vikassa mutkassa oltuaan vähän jonkun takana (Perez?), sisäpuolella. Tosin ei ois auttanu Romainia eilen, vaihtoehdot väistää kontakti ja ottaa penaltti tai pysyä radalla ja ottaa osuma.
 
Viimeksi muokattu:

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Grosjeanin Massa penalti tuntui rankalta, mutta kyllä se ilmeisesti niin kovaa meni mutkaan ettei tiukemmin olisi pystynyt kääntämään. Jos olisi jarruttanut riittävän ajoissa, Massalla ei olisi ollut mitään ongelmaa pitää takanaan, olettaein ettei Grosjean kuitenkaan voinut kovin tiukasti kääntää kun Massa oli sisällä. Komea ohitus silti ja tuntui hölmöltä penaltilta, mutta kyllä kai sille perusteet on sääntöjen mukaan tulkitsemalla oli olemassa.

Buttonin tilanteesta penalti olikin sitten täysin oikeutettu. Aivan typerää 'silmät kiinni' ajelua ranskikselta taas kerran ja sen olisi voinut tuomita saman tien.
 
Kaimann

Well-known member
Liittynyt
31.7.2012
Viestit
594
Sijainti
Karigasniemi
Grosjeanin Massa penalti tuntui rankalta, mutta kyllä se ilmeisesti niin kovaa meni mutkaan ettei tiukemmin olisi pystynyt kääntämään. Jos olisi jarruttanut riittävän ajoissa, Massalla ei olisi ollut mitään ongelmaa pitää takanaan. Komea ohitus ja tuntui hölmöltä penaltilta, mutta kyllä kai sille perusteet on sääntöjen mukaan tulkitsemalla oli olemassa.

Buttonin tilanteesta penalti olikin sitten täysin oikeutettu. Aivan typerää 'silmät kiinni' ajelua ranskikselta taas kerran ja sen olisi voinut tuomita saman tien.
Miksi Grossu sai rankun kun väisti Massaa radan ulkopuolelle ja taas rankun kun Button ei väistänyt ulos:confused: Ei noissa rankuissa ole mitään johdonmukaisuutta.
 
IceManFani

Tunari
Liittynyt
10.9.2006
Viestit
1547
Sijainti
Lohja, valitettavasti...
Miksi Grossu sai rankun kun väisti Massaa radan ulkopuolelle ja taas rankun kun Button ei väistänyt ulos:confused: Ei noissa rankuissa ole mitään johdonmukaisuutta.
No eikös tuon pitäisi olla varsin itsestäänselvää, että minkä takia Grossu tuon rankun sai. Koska Grosjean. :doubtful:
Kuitenkin ollu sen viimekauden Span lähtökolarin jälkeen kokoajan tarkkailun alla.
 
Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Miksi Grossu sai rankun kun väisti Massaa radan ulkopuolelle ja taas rankun kun Button ei väistänyt ulos:confused: Ei noissa rankuissa ole mitään johdonmukaisuutta.
Button ja Grossu tilanne oli suoran päässä jarrutuksessa. Ei jarrutuksessa voi kääntää hiekalle, muuten auto lähtee lapasesta. Massa ja Grosjean tilanne näyttää TV:stä sille, että Massa pakotti Grosjeanin ajamaan radan ulkopuolelta. Tuomaristolla kuitenkin on data olemassa mitä Grosjean silloin teki, joka saattaa antaa toisenlaisen kuvan, mitä me nähtiin TV:stä.
 
tieri

Banned
Liittynyt
12.3.2009
Viestit
571
Grosjean ohitti (=hyötyi) menemällä radalta kokonaan ulos, eli kaikki 4 rengasta oli radan määrittävien valkoisten viivojen ulkopuolella.
(huom! kanttarit eivät ole radalla vaan sen ulkopuolella)
Esim. Vettel sai samanlaisesta ohituksesta (J. Button viime vuonna Saksassa, hairpinnin ulostulossa) rangaistuksen myös.

Ulos saa toki ajautua, mutta kysehän on näissä tapauksissa siitä että hyötyykö kuski radan ulkopuolella käymisestä vai ei.
Massaa ei voida rankaista (kuten ei Kimiäkään) koska jätti mutkaan mennessä tilaa Grosjeanille riittävästi.
Eli Grosjean teki väärin kun yritti ohitusta ja hänen ei olisi pitänyt jättää tilaa Massalla, vaan antaa Massan ajaa päälle? Ja ketähän siitä kolarista taas olisi syytetty? Voisitko vielä ystävällisesti lainata sen sääntökohdan jossa sanotaan, että tilaa pitää jättää vain mutkaan sisään mentäessä, mutta ei enää ulos tultaessa.

Sääntöjen tulkinta ja logiikka on taas sillä tasolla, että oikein päähän sattuu...:wall:
 
IsoAhven

Well-known member
Liittynyt
16.3.2012
Viestit
2700

Edelläoleva saa ajaa valitsemaansa ajolinjaa. Ei tarvi alkaa päästämään ketään ohi. Haulla löytää nämä samat jankkaukset. Se on joko ohittaja tai ohitettava, joka ottaa mutkaan sisälinjan ja edelle päästessään / edellä ollessaan sit luonnollisesti blokkaa toisen. Jos ei sais "kiilata", nii edelläoleva vois aina ottaa nopeimman linjan, ku ohittajalla ei olis mahdollisuutta ohittaa, ku ei saa "kiilata". Pitäis vain nätisti ja tarpeeksi hiljaa ajaa, jotta ei varmasti mene toisen tielle. Ihan ennenkuulumatontahan se ois.. hyi, estelyä.

Uusi sääntöehdotus: lippu, joka käskee päästämään toisen ohi (ei kierroksella ohittava). Halukkuus ohitukseen pitäisi ilmaista radioon ja tiimi välittäis viestin tuomaristolle, joka päättäis, onko ohitukseen hyvät perusteet. Kisassa mitattais ajotaitojen lisäksi kuskien tarinankerrontataitoja. Paras paskanjauhaja ohittais eniten.
 
Viimeksi muokattu:

markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4393
Allan McNish istui tuomaristossa kuljettajien edustajana, ihmettelen ettei puolustanut Grosjeania...
 
Oberfeldwebel

Ylivääpeli
Liittynyt
6.9.2003
Viestit
4275
Eli Grosjean teki väärin kun yritti ohitusta ja hänen ei olisi pitänyt jättää tilaa Massalla, vaan antaa Massan ajaa päälle? Ja ketähän siitä kolarista taas olisi syytetty? Voisitko vielä ystävällisesti lainata sen sääntökohdan jossa sanotaan, että tilaa pitää jättää vain mutkaan sisään mentäessä, mutta ei enää ulos tultaessa.

Sääntöjen tulkinta ja logiikka on taas sillä tasolla, että oikein päähän sattuu...:wall:
Hei, nyt pitää saada tolkku tähän hommaan. Ei nuo sinunkaan oletukset oikeudenmukaisia ole.

Grosjean ei väistänyt ketään, piste. Grosjean ohitti Massan olkukautta, ja tottakai Massa käyttää kaiken sen tilan minkä Grosjean jätti, eli liikaa.

Ei me pystytä väittämään, että jos Grosjean olisi ajanut hieman hiljempaa pysyäkseen radalla (kuten olisi kuulunut), etteikö Massa olisi kyennyt jättämään tilaa. Nyt kun ei tarvinut jättää, niin tottakai Massa maksimoi oman nopeutensa käyttämällä kaiken käytettävissä olevan tilan.
Grosjean siis ajoi ulos radalta, ja hyötyi siitä koska pystyi säilyttämään korkeamman nopeuden kaarteessa tehden samalla ohituksen.

Jos siis Romain olisi pysynyt radalla, hänen olisi pitänyt ajaa hieman hiljempaa. Ja kun Massa olisi kyennyt jättämään riittävän tilan Romainille (jota ei tietenkään nyt TV kuvista näe kun ei tarvinut jättää tilaa) olisivat he todennäköisesti tulleet rinnakkain ulos mutkasta. Tällöin ohitustilanne olisi jatkunut seuraavaan mutkaan. Tätä oikeudenmukaista mahdollisuutta Romain ei Massalle antanut oikomisen takia, joten rangaistus oli oikeutettu.

Muissa tilanteissa, joissa kuski kävi radan ulkopuolella kuten Webber EI ollut kyse ohittamisesta vaan joko sijoituksen säilyttämisestä tai menettämisestä.

Vielä kerran: Massa ei pakottanut Romainia ulos radalta kuten tuntuu moni väittävän.
 
tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus

Kuten videosta näkyyy, väistää Grosjean Massan etusiipeä, joka olisi jäänyt Grosjeanin takapyörän alle hänen ajaessaan haluamaansa linjaa.

http://www.youtube.com/watch?v=A6GLT5VdWH8
 
FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Eli Grosjean teki väärin kun yritti ohitusta ja hänen ei olisi pitänyt jättää tilaa Massalla, vaan antaa Massan ajaa päälle? Ja ketähän siitä kolarista taas olisi syytetty? Voisitko vielä ystävällisesti lainata sen sääntökohdan jossa sanotaan, että tilaa pitää jättää vain mutkaan sisään mentäessä, mutta ei enää ulos tultaessa.

Sääntöjen tulkinta ja logiikka on taas sillä tasolla, että oikein päähän sattuu...:wall:
Massa oli edellä mutkaan mennessä (näin ollen sai päättää ajolinjansa) ja jätti Grosjeanille tilaa.
Minä kommentoin mutkaan menemistä, en sitä ulostuloa, en mielestäni väittänyt säännöissä olevan kohtaa vai väitinkö?

Perustin oman näkemykseni siihen että Button toimi Vettelin kanssa aivan samanlailla Saksassa 2012 (jätti tilaa mutkaan mennessä mutta ei ulostullessa)
ja sen suhteen rangaistuksilla on selvä logiikka olemassa.
Se että olisiko Massaa rankaistu mahdollisesta kontaktista niin en tiedä, tosin jossitteluksi se menisi kuitenkin....
 
Ylös