Mielialat ja muut tuntemukset 2

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Kartingissa kaikki maksavat oman autonsa vahingot, vaikka välillä se kohtuuttomalta tuntuisikin. Varmaan vähintään kymppitonnilla pojan kartingajelujen aikana tuli maksettua noita muiden aiheuttamia vaurioita. Se kuuluu lajiin.

Mikäli ei toimittaisi jokainen maksaa oman autonsa vahingot perusteella, ei sitä ajamaan ehtisi vaan aika kuluisi kiistellessä kuka maksaa mitäkin.
Niinhän se varmaan on, mutta ainahan sitä voi yrittää neuvotella siltä varalta, että toisella osapuolella vaikka olisikin selkärankaa.

Mä en kertakaikkiaan ymmärrä Jacquesin näkökohtia tuollaisessa suhteellisen tyypillisessä lähtökolarissa. Niissä sattuu ja tapahtuu, oliskonhan kerran nähnyt lähtöhässäkän aiheuttajan nähnyt mustalla liputettavan pois, ko. tapaus oli kyllä aika posketon, jossa tämä hässäkän aiheuttaja sai melkein puolet kisaan lähteneistä keskeyttämään, tosin siihen mustaan lippuun vaikutti myös erikoinen lähtötapa- ko kuski jättäytyi lähtöryhmityksestä selkeästi jälkeen ja toisten kiihdyttäessä sillä oli jo täysi vauhti.
Et ymmärrä mun näkökohtia? No sulla ei taida olla sellaista kipua, joka vaikeuttaa nukkumista ja estää harrastuksiesi harrastamisen vähään aikaan. Kai se sitten on luonnollista ettet ymmärrä..

Kyse on siis ihan vaan normaalista hyvistä tavoista. Jos olet aiheuttanut kolarin, jossa toinen osapuoli on jouduttu viemään ambulanssilla sairaalaan niin luulisi, että sitä edes kilpailun jälkeen olisi jonkinverran häpyä ottaa yhteyttä selvittääkseen tilanne myös toisen osapuolen kanssa.
Sekin vielä, että jatkoi kisaa, voisi jotenkin olla ymmärrettävissä, mutta että sen jälkeenkään ei yhteydenottoa kun sai tiedon mitä kävi.. Omituista se minusta on..
 

Timo Toikki

Hepittäjä
Liittynyt
25.3.2010
Viestit
587
Taalla puhutaan sekudaarisista asioista.

Minua ottaa vietavasti pattiin kun naita sivuja ei ole optmoitu hakukoineille ja hamahakeille. Oikein vituttaa. Siksipa en taalla enaa kirjoittele.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Niinhän se varmaan on, mutta ainahan sitä voi yrittää neuvotella siltä varalta, että toisella osapuolella vaikka olisikin selkärankaa.



Et ymmärrä mun näkökohtia? No sulla ei taida olla sellaista kipua, joka vaikeuttaa nukkumista ja estää harrastuksiesi harrastamisen vähään aikaan. Kai se sitten on luonnollista ettet ymmärrä..

Kyse on siis ihan vaan normaalista hyvistä tavoista. Jos olet aiheuttanut kolarin, jossa toinen osapuoli on jouduttu viemään ambulanssilla sairaalaan niin luulisi, että sitä edes kilpailun jälkeen olisi jonkinverran häpyä ottaa yhteyttä selvittääkseen tilanne myös toisen osapuolen kanssa.
Sekin vielä, että jatkoi kisaa, voisi jotenkin olla ymmärrettävissä, mutta että sen jälkeenkään ei yhteydenottoa kun sai tiedon mitä kävi.. Omituista se minusta on..
Kyllähän mä sen ymmärrän, että sua vituttaa tuo tapaus, ketäpä ei vituttaisi.

Yleensä kisan jälkeen, jos joku kuski on ambulanssiin joutunut, niin lähes kaikki kyselevät kuskin vointia ja varsin usein kuuluttaja kertoo tilanteen, että on viety ambulanssilla, mutta ensi tietojen mukaan vammat eivät ole pahoja.

Toiseksi, etenkin lähdöissä sattuu ja tapahtuu useitakin kosketuksia autojen kesken eikä välttämättä sen törmänneen auton kuski ole aina tietoinen törmäyksensä seurauksista.

Olisihan se tietysti hyvä tapa ottaa jälkeenpäin yhteyttä, mutta todellisuudessa se on hyvin harvinaista.

Sitten ihan vinkiksi, vaikka karting autoon ei edellytetä liikennevakuutusta, niin sellainen kuitenkin kannattaa ottaa, koska mikäli pahasti sattuu, niin lisenssivakuutuksen rajat tulevat aika nopeasti vastaan.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Eikö tuo nyt kuitenkin ollut leikkikisa ilman mitään mm-pisteitä ja rahapalkintoja?

Silloin voi vähän rauhoittua varsinkin starteissa ja ajaa vähän kovempaa kisassa. Ekassa kurvissa ei kisaa missään höntsäkarteissa voiteta.

Vesipääkuski oli.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Kyllähän mä sen ymmärrän, että sua vituttaa tuo tapaus, ketäpä ei vituttaisi.

Yleensä kisan jälkeen, jos joku kuski on ambulanssiin joutunut, niin lähes kaikki kyselevät kuskin vointia ja varsin usein kuuluttaja kertoo tilanteen, että on viety ambulanssilla, mutta ensi tietojen mukaan vammat eivät ole pahoja.

Toiseksi, etenkin lähdöissä sattuu ja tapahtuu useitakin kosketuksia autojen kesken eikä välttämättä sen törmänneen auton kuski ole aina tietoinen törmäyksensä seurauksista.
Tuonkin vielä ymmärtää jotenkuten. Nää on tilanteita, jotka menevät nopeasti eikä sen sattuessa aina tajuakaan mitä on tapahtunut.

Olisihan se tietysti hyvä tapa ottaa jälkeenpäin yhteyttä, mutta todellisuudessa se on hyvin harvinaista.
Jos se on todella niin harvinaista niin se on aikamoinen miinus tässä lajissa, jossa tähän astisen kokemukseni mukaan ihmiset ovat olleet hyvinkin yhteisöllisiä, mukavia, sosiaalisia ja toisia kunnioittavia. Vai olenko vaan ollut liian sinisilmäinen tai ymmärtänyt jotain väärin?

Sitten ihan vinkiksi, vaikka karting autoon ei edellytetä liikennevakuutusta, niin sellainen kuitenkin kannattaa ottaa, koska mikäli pahasti sattuu, niin lisenssivakuutuksen rajat tulevat aika nopeasti vastaan.
Kiitos vinkistä. Tuota meidän pitää kyllä varmaan harkita.
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Jos se on todella niin harvinaista niin se on aikamoinen miinus tässä lajissa, jossa tähän astisen kokemukseni mukaan ihmiset ovat olleet hyvinkin yhteisöllisiä, mukavia, sosiaalisia ja toisia kunnioittavia. Vai olenko vaan ollut liian sinisilmäinen tai ymmärtänyt jotain väärin?
Enempiä tietämättä teidän sarjasta niin sen mitä on kuullut muista harrastesarjoista itse niin KKWCS:n toiminta on aika poikkeuksellista, herrasmiessarjaksi voisi jopa kutsua.
Ollaanko siis totuttu siellä vain liian hyvään? Itse vähän veikkailen näin....
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Jos se on todella niin harvinaista niin se on aikamoinen miinus tässä lajissa, jossa tähän astisen kokemukseni mukaan ihmiset ovat olleet hyvinkin yhteisöllisiä, mukavia, sosiaalisia ja toisia kunnioittavia. Vai olenko vaan ollut liian sinisilmäinen tai ymmärtänyt jotain väärin?
Lajiin tavallaan kuuluu mällit ja pikku loukkaantumiset, eikä niistä suurta numeroa tehdä. Seuraavassa kisassa sitten usein ohimennen kysäistään mites sun kävi.

Edes silloin kun jollekin on tullut paha mälli kisassa, ei kisaviikonlopun aikana kuskit sen vatvomiseen paljon aikaa käytä, se kun vois vaikuttaa omaan ajamiseen.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Enempiä tietämättä teidän sarjasta niin sen mitä on kuullut muista harrastesarjoista itse niin KKWCS:n toiminta on aika poikkeuksellista, herrasmiessarjaksi voisi jopa kutsua.
Ollaanko siis totuttu siellä vain liian hyvään? Itse vähän veikkailen näin....
En mä nyt niin tyhmä ole että kkwcs:ään vertaisin. Esim. tässä Pirkanmaan fossiilisarjassa on ollut pääsääntöisesti erittäin hyvää porukkaa. Samoin tossa Lavinnon tunnin kisa -sarjassa ja näissä erikoistapahtumissa, joissa ollaan oltu mukana.

Sanoisin, että KKWCS-porukalla olisi siitä meiningistä paljon opittavaa. KKWCS:ssä kuitenkin vaan käydään ajamassa ja mennään pois. Tuolla voidaan viettää jopa kokonainen viikonloppu samassa ympäristössä saman jengin keskellä.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Lajiin tavallaan kuuluu mällit ja pikku loukkaantumiset, eikä niistä suurta numeroa tehdä. Seuraavassa kisassa sitten usein ohimennen kysäistään mites sun kävi.

Edes silloin kun jollekin on tullut paha mälli kisassa, ei kisaviikonlopun aikana kuskit sen vatvomiseen paljon aikaa käytä, se kun vois vaikuttaa omaan ajamiseen.
Ok. Ehkä tämä sitten menee mun noviisiuteni piikkiin.. Tai olin noviisi tai en, niin jos sama tulee omalle kohdalleni, niin en kyllä jättäisi tapausta käsittelemättä toisen osapuolen (/toisten osapuolten) kanssa. Se sitten missä vaiheessa sen käsittelee, on asia erikseen.
Kuten jo sanoin niin tässäkin tilanteessa olisi ollut ihan ok, jos olisi pirauttanut vaikka kotimatkallaan tai laittanut tekstiviestin/emailin. Kuitenkin ne yhteystiedot oli varmasti pyydettävissä järjestäjältä.
 

Örfil

Guest
Kiteytän omat ajatukseni tähän:

0) Tapahtuman olisi voinut pitää kartosiossa eli "harrastajien" parissa.

1) Tällin aiheuttanut munasi a) heti kisatilanteessa b) erityisesti kisan jälkeen "jälkihoidon"

2) Korvauksia lienee turha kysellä ja ei taida kuulua edes pelin henkeen. Joku tuolla mainitsi aiemmin että muuten menee tolkuttomuuksin selvittely joka ainoan kisan jälkeen että kuka maksaa ja mitä. Ja ajaako kukaan enää yhtään mitään kisaa sen jälkeen. No way...

3) Jakkuesille paranemisia :)

Ajatukset perustuvat vain siihen mitä olen täällä lukenut. Kuvamateriaalia tai suullista, laajempaa kertomusta tapahtumaan osallistuneilta en ole kuullut.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
0) Totta. Ylläpito voisi siirtää karttihöpinät karttipuolelle, jos näkee tarpeelliseksi.
1) Totta
2) Totta
3) Kiitos!

Jos minä nyt sitten palaan alkuperäiseen ilmoitukseeni tähän liittyen eli: vituttaa! :)
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Lisäksi myös panettaa ihan saatanasti.
Nyt on myös ensimmäinen hetki 10 kuukauteen, kun tekis mieli riipaista kunnon kännit.
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
En mä nyt niin tyhmä ole että kkwcs:ään vertaisin. Esim. tässä Pirkanmaan fossiilisarjassa on ollut pääsääntöisesti erittäin hyvää porukkaa. Samoin tossa Lavinnon tunnin kisa -sarjassa ja näissä erikoistapahtumissa, joissa ollaan oltu mukana.

Sanoisin, että KKWCS-porukalla olisi siitä meiningistä paljon opittavaa. KKWCS:ssä kuitenkin vaan käydään ajamassa ja mennään pois. Tuolla voidaan viettää jopa kokonainen viikonloppu samassa ympäristössä saman jengin keskellä.
Enmä tarkottanut tyhmyyttäsi tai vertailua sarjojen välillä vaan vertasin näihin Hyvinkään akselikorvauksiin ym joihin aika mukisematta tuli porukkaa mukaan = totuttu vaan toisessa porukassa että korvauksistakin voidaan neuvotella jne.
Toki sarjojen henki on erilainen, ja KKWCS:ssä ei ole mitään järkeä edes viettää viikonloppua kun kisatapahtuma on niin lyhyt....
Toki kauden päättäjäisiinhän mietittiin kyllä yhdessä välissä Jyskälää + jatkot Himoksella jne :D
 
Ylös