Runar ja Kyllikki
Next door to Alice
Suhteellisen paska ketju. Vain mun kamut on kirjottaneet järkeviä juttuja tänne.
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta eikös nimenomaan Italiassa ja muissa tällaisissa maissa ole enemmänkin ongelmia siitä että asutaan vanhempien nurkissa pitkään?Ottamatta Jonin caseen kantaa, en malta olla kommentoimatta ja tuomatta hieman toistakin näkökulmaa:
Italiassa jengi muuttaa keskimäärin pois ekan kerran omaan kämppään 28-vuotiaana. Itseasiassa Suomi taitaa olla maailmassa se maa, jossa lapset muuttavat nuorimpina "omilleen". Mua on aina ihmetyttänyt se, mitä ihannoimisen arvoista tässä on? Miksi siihen ajetaan vasta lapsuuden lopettaneta nuoria?
:eek!: Onko sulla sellasiakin täälä?Suhteellisen paska ketju. Vain mun kamut on kirjottaneet järkeviä juttuja tänne.
Osa asuu kotona vasten tahtoaan työttömyyden takia, osa taas on mammanpoikia, jotka nauttii siitä että äiti pesee pyykit ja kokkaa.Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta eikös nimenomaan Italiassa ja muissa tällaisissa maissa ole enemmänkin ongelmia siitä että asutaan vanhempien nurkissa pitkään?
Toisaalta niissä kulttuureissa se taitaa muutenkin olla vähän eri systeemi. Jos aikuinen asuu vanhempien kanssa samassa taloudessa, niin ei välttämättä kuitenkaan asu vanhempiensa kustannuksella, vaan huolehtii itsestään, käy töissä ja osallistuu siten perheen elannon turvaamiseen. Voin toki olla tässäkin väärässä, koska kyseessä on lähinnä mutu -juttuja.
Vähän paha kuitenkin mennä vertaamaan näin erilaisia kulttuureja keskenään.
On. Esim. kaikki kakkosnikit ja yks Korhone.:eek!: Onko sulla sellasiakin täälä?
Tai ainakin kuluttavat päivänsä jotenkin muuten kuin kotona siideriä juoden.Toisaalta niissä kulttuureissa se taitaa muutenkin olla vähän eri systeemi. Jos aikuinen asuu vanhempien kanssa samassa taloudessa, niin ei välttämättä kuitenkaan asu vanhempiensa kustannuksella, vaan huolehtii itsestään, käy töissä ja osallistuu siten perheen elannon turvaamiseen. Voin toki olla tässäkin väärässä, koska kyseessä on lähinnä mutu -juttuja..
Lukaisin koko ketjun läpi ja Jonin viesteistä sain kyllä hyviä vinkkejä omaan elämiseen! Tajusin että Viikki on liian vaarallinen paikka asua, joten puran heti lähipäivinä vuokrasopimuksen ja muutan takaisin porukoille, kun he asuvat rauhallisella alueella missä ei tarvitse aina pelätä puukotuksia. Varastomiehen duuni opiskelujen ohessa on ihan turhaa, ja mun asenteella pääsee vähintään keskijohdon hommiin. Eli työsopimuksen purkukin häämöttää edessä, saatan tosin kysäistä toimitusjohtajan paikkaa samasta firmasta. Tradenomiopinnotkin on ihan turhia, joten lopetan opiskelun myös. Onneksi pääsee pian asumaan porukoille, en jaksa enää esimerkiksi tiskata tai pestä pyykkejä...
En tiedä miten on asianlaita useimmissa tapauksissa mutta tuntemani italiaano, kertoi taannoin illanvietossa että on hienoa kun saa tulla rauhassa kotiin ja kuunnella musiikkia just niin kovalla kuin haluaa. Ei ole äiti enää valittamassa. Ikää hepulla 32-vee ja oli vuosi sitten muuttanut omilleen.Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta eikös nimenomaan Italiassa ja muissa tällaisissa maissa ole enemmänkin ongelmia siitä että asutaan vanhempien nurkissa pitkään?
Jep toki se puoli-ilmaiseksi duunaaminen ei juuri auta, jos motivaatio on nolla eikä tee hommiaan hyvin. Eli pitää olla myös aitoa tahtoa, eli asennetta se vaatii. Oma-aloitteisuutta arvostetaan monessa työssä, tai oikeastaan melkeinpä joka duunissa. Jos on duunissa vain seisoskelemassa ja odottamassa käskyjä kuin robotti niin eihän siitä mitään tule.Ikävä tosiasia on että pitkän lusmuilun jälkeen on vaan laskettava rimaa reilusti, kuten Jacques tuossa totesi on yksi hyvä tapa mennä puoli-ilmaiseksi jonnekin josta voisi sitten aueta paikka tai edes kontakteja...
(jos ei koulutus kiinnosta siis)
Jep ihan hyvä täsmennys tuohon, näinhän se onkin. :ahem:Jep toki se puoli-ilmaiseksi duunaaminen ei juuri auta, jos motivaatio on nolla eikä tee hommiaan hyvin. Eli pitää olla myös aitoa tahtoa, eli asennetta se vaatii. Oma-aloitteisuutta arvostetaan monessa työssä, tai oikeastaan melkeinpä joka duunissa. Jos on duunissa vain seisoskelemassa ja odottamassa käskyjä kuin robotti niin eihän siitä mitään tule.
Joo tän foorumin takia pistinkin tuohon "ei kovin usein ole haitaksi"Minä joskus eksyin Varikolle ja katsokaa! Liuta ennestään tuntemattomia ornareita nykyään tuttavapiirissä. Ei olisi kannattanut ei..
Jos näin on käynyt, ei oman elämän aloittaminen täysin yksin ponnistaen ole mitenkään helppo juttu. Ei välttämättä ole pelkästään asenteesta kiinni. Ja ymmärrän myös vanhempinen asenteen.Se Se kyllä kiinnostaa, että muuttuiko Joni mitenkään oman päänsä kolautettuaan. Aivovamma ei mukava diagnoosi, mutta selittäisi osaltaan.
Saattaahan se henkisesti vähän auttaa, että saattaa prosessin konkreettisesti ja virallisesti alulle.Heh, joku oikeesti ehdotti että työkkäri vois auttaa.
Työkkärissä(+ Rekrytointi tapahtumissa) olen olut jo reilu 3v valmistumisen jälkeen useita kertoja.. Ellei tulis melkee sata käyntiä täyteen siellä jo käydessä. Viime viikolla kävin neurologilla(Ylilääkäri oikeen ja senmielestä kaikki fyysiset toimintoni silmät mukaan lukien näytti erittäin hyvältä) ja ylihuomenna käyn neuropsykologilla ja sitten ne miettii pidetäänkö vielä senjälkeen palaveri jonkun työkkärin henkilön kanssa vai tarvitaanko jopa vanhempi mukaan.. Minä sanoin ainakin etten tarvitsis vanhempia nyt tähän vaan hoidan tämän itse ja työkkärin kanssa tämän asian. Jos ei palaveria niin sitten vaan enää lausunnot kouraan ja vien ne työkkärin omalle lääkärille ja voin todistaa että olen oikeasti 100% kunnossa ja täysin työkykyinen henkilö. Vihdoin saadaan tämäkin neurologinen asia päätökseen. Viimeksi olin neurologissa tutkimuksissa 2009 muistaakseni.Todennäköisesti kannattaisi ottaa yhteyttä paikalliseen työvoimatoimistoon. Sieltä kautta avustettuna voisi löytyä sopiva koulutuspaikka tai työn ja koulutuspaikan yhdistelmä. Ammatin löytyminen ja tukitoimia asumiseen jne., lopputulemana itsenäinen elämä töineen ja asumisineen.
Tässä viestissä alkaa nyt olemaan sitä toivottua otetta.Työkkärissä olen olut jo reilu 3v valmistumisen jälkeen usein kertoja.. Ellei tulis melkee sata käyntiä täyteen siellä jo käydessä. Viime viikolla kävin neurologilla(Ylilääkäri oikeen ja senmielestä kaikki fyyset toimintoni silmät mukaan lukien näytti erittäin hyvältä) ja ylihuomenna käyn neuropsykologilla ja sitten ne miettii pidetäänkö vielä senjälkeen palaveri jonkun työkkärin henkilön kanssa vai tarvitaanko jopa vanhempi mukaan.. Minä sanoin ainakin etten tarvitsis vanhempia nyt tähän vaan hoidan tämän itse ja työkkärin kanssa tämän asian. Jos ei palaveria niin sitten vaan enää lausunnot kouraan ja vien ne työkkärin omalle lääkärille ja voin todistaa että olen oikeasti 100% kunnossa ja täysin työkykyinen henkilö.