Jeff Gordon teki historiaa sunnuntaina Indianapolisissa!
JG otti uransa viidennen voiton vakuuttavan esityksen jälkeen Brickyard 400:ssa ja ohitti NASCARissa Jimmie Johnsonin kanssa jaetun kärkitilan voitoissa Indianapolisissa; ja tuolla voitolla hän jakaa kaikkien aikojen tilastojen kärkitilan Indianapolisissa Michael Schumacherin kanssa joka on kummallakin tosiaan se viisi voittoa maailman moottoriurheilun keskipisteessä. Auto oli JG:llä hyvä jo päivän alettua ja nousi heti alussa jo kärkeen ja jatkoi läpi kisan tasaista suorittamista autolla joka Jeff Gordonille oli voittaja-auto ja jännitys ennen kisaa sen mukainen, että pysyykö auto säädöissä mukana ja pelaako taktiikka. Kisassa tuli myös strategia hyvin äkkiä päänvaivaksi kaikille tiimeille lukuisten vihreiden lippujen alla ajettujen kierrosten pakkauksissa, mutta JG:n tiimi pitäytyi omassaan ja lopussa kun kaikki ajatuivat strategisesti saman varikkokäynnin varaan keltaisten tultua, niin viimeinen uusintastartti sai lopullisesti JG:n ottamaan niskalenkin Kasey Kahnesta (johti eniten kierroksia kisassa, 70 kierrosta) jonka kanssa hän taisteli raivoisasti kärkisijasta ennen keltaisen tultua. Hän ohitti hänet nopeasti ja ajoi matkoihin siitä eteenpäin kohti Brickyardin ruutulippua.
Kevin Harvick lähti paalulta ja vaikka auto ei ollut niin huonosti ajettava kuin muutamalla muulla (mm. Jimmie Johnson joka ei saanut autoa edistymään päivän aikana lähemmäs kärkeä juuri lainkaan kuin muutamia sijoja - lähdettyään sijalta 11:sta ja tuli maaliin sijalla 14:sta) niin KH:n autolla ei yllättäen pystynyt ajamaan kärjessä kovia kierroksia muuhun kärkeen verrattuna ja nopeasti vauhti tyyntyi tasaiseksi, juuri top-10 auton vauhtiin ja muutamilla vedoilla sellaiseen top-5 vauhtiin, ja toisinaan kun välimatkoista ja taktiikoista oli hyötyä, niin pystyi pitämään paikan ihan top-3:ssa paljon päivän aikana. Harmittavasti ei nyt ihan rahkeet voittoon riittäneet (auto oli liian puskeva ja aliohjaava), mutta kuitenkin ihan ok kisa loppuviimein ja kuitenkin kahdeksantena maalissa, joten ei huonosti 12:sta johdetulla kierroksella 160:stä.
Tulokset:
http://www.nascar.com/en_us/sprint-cup-series/standings/results/2014/crown-royal-presents-the-john-wayne-walding-400-at-the-brickyard.raceResults.results.html
Joe Gibbsin autoilta mainio kisa ja alkavat pikkuhiljaa olemaan lähellä jo kärkeä ja tästä on jonkin aikaa ollutkin puhetta viime viikkoina. Nyt nousua kauden sopivimpaan aikaan ennen jahtia tekevä tiimi sai pidettyä autot koko päivän top-10 vauhdeissa ja lopulta sijoitukset olivat perättäiset top-5:ssa: Kyle Busch toinen, Denny Hamlin kolmas ja Matt Kenseth neljäs. Denny Hamlinin auto vain käy vielä läpi tarkemmat tarkastukset NASCARin tarkastamiskeskuksessa, kun autossa käytettävien ilmasuojaimien epäillään päästäneen ilmaa auto sisälle vaikka sääntökirjassa niiden asentaminen on auton alustalle tehtävä niin, että se suojaa täysin virtaukset. Jos ilmaa on päässyt auton sisälle, niin se tuo aerodynaamisen edun ja auto pitäytyy radassa paremmin, mutta katsotaan mitä tapahtuu ja löytyykö selvää sääntöjen rikettä.
Rauhallinen kisa oli muuten ja lopulta aika vähän keltaisia. Keliolosuhteet muuttuivat alun pilvisyydestä loppukisan aurinkoiseen keliin joka taas muutti autojen balanssia odotetun paljon ja vaati tiimejä olemaan säädöissä koko kisan aikana aika tarkkana ja pysymään ennen kaikken mukana radan muutoksissa.
Seuraavaksi tehdään paluu verrannollisesti lähimmäksi Indianapolisia ratarakenteeltaan olevaan Poconoon, Pennsylvaaniaan. Kauden toinen ja viimeinen kisa tältä kaudelta kyseisellä radalla starttaa kisalähetyksen merkeissä kello 19:00 sunnuntaina. Ei ole kuin noin puolitoista kuukautta kun tällä venuella viimeksi ajettiin ja saa nähdä ketä nyt tulee vauhdikkaalla ja konstikkaalla kolmiolla voittoon ja ovatko mittasuhteet samat kuin viime kerralla vai alkaako näin lyhyessä ajassa näkymään jo selviä edistysaskelia tai vielä parempia vauhteja isojen tiimien kesken. Toivottavasti Kevin Harvick ottaa voiton #4 autolla Mobil 1:n toimien ainutlaatuisesti tässä kisassa pääsponsorina KH:lle!
Carl Edwards tosiaan ilmoitti Brickyard 400:n kisapäivän aamuna medialle, että tämä kausi tulee olemaan hänelle viimeinen Roush Fenway Racingissä ja ensi vuoden kokoonpano sisältää jatkossa menestyspaineet tiimin menestyksestä ottavan veteraanikuljettaja Greg Bifflen, joka mentoroi Ricky Stenhouse Jr:n lisäksi ensi kaudesta eteenpäin mukaan tiimiin tulevaa Trevor Bayneä. Kaksi nuorta lupausta, joilta ei vielä voi liikoja odottaa (RS:ltä tietysti voi jo piakkoin odotella kuitenkin hyviä suorituksia säännöllisemmin, etenkin kun ensi kausi on hänen kolmas kuninkuusluokassa Cupissa) ja Trevor Bayne ajaa vasta ensimmäisen kokonaisen kauden täysiaikaisena kuljettaja, eli tulee aika muutos legendaarisen Wood Brothersin #21 tiimin osa-aikaisprojektista. Tuosta syystä Greg Bifflen harteille nuo menestyspaineet jäävät - mutta tätä vähän ajattelinkin, että vaikka ikää ei niin paljoa lopettamiseen vielä GB:llä ole (pystyy edelleen menestymään ja haluaa voittaa mestaruuden) niin mitä luultavammin juuri lopettaa uransa Roush Fenway Racingillä - paikassa jossa hän on uransa alusta ajanut kuninkuusluokassa.
Mutta mitä Carl Edwardsiin tulee, niin aika hyvä veto lähteä nyt hakeutumaan toiseen isoon organisaatioon, jossa ei tule läheskään näin pitkiä kuivia kausia mitä toisinaan RFR:llä voi tulla ja organisaatioon, jonka kilpailukyky on aina ainakin kauden aikana parantuva ellei ole jo alkukaudesta tiimi joka pitää päihittää. Aina hyvän kauden jälkeen on ollut vaatimatonta CE:llä, että kun hän sijoittui toiseksi vuonna 2011 jahdissa (tasapisteet Tony Stewartin kanssa, mutta TS otti enemmän voittoja) niin sen jälkeen kaksi alakanttiin menevää kautta; vähän samoin kuin 2008, jolloin hän sijoittui Jimmie Johnsonin jälkeen toiseksi pisteissä, mutta sen jälkeen taas kaksi alakanttiin menevää kautta. Kyllä, onhan tänä vuonna tullut kaksi voittoa kuten viime kaudellakin (ja tämä kausi ei ole vielä lähellä edes finaalin, eli Chasen alkamista) mutta CE on kuten kaikki menestyvät huippukuljettajat NASCARissa, että pitää pystyä voittamaan paljon (tai ajamaan voitoista paljon) ja voittamaan se mestaruus - saavuttamaan se mahdollisesti moneen kertaan ja joka vuosi pitää lähteä sillä asenteella kauteen että pystyy sen voittamaan sekä tiimi pystyy sihen. Ongelma on, että vaikka monelle pienissä tiimeissä ajaville tavoite on tehdä se suuri paukku ja tehdä mahdottomasta totta ja päästä voittajan ympyrään jolloin kausi on enemmän kuin onnistunut, niin tähtikuljettajille ja -tiimeille - vaikka se voittaminen totta kai on aina suurempi voitto kohti suurta tavoitetta ja mikä kruunaa kisaviikonlopun täydellisesti - niin ei vain yksinkertaisesti riitä olla kilpailukykyinen vain muutamissa kisoissa ja vaikka voittamaankin ne, koska mestaruuskamppailuun vaadittavaa tasaisuutta pitää olla joka rataprofiililla jossa ajetaan ja jahdin alkaessa pitää aivan top of the own game. Uskon kyllä itse siihen, että RFR:llä on tänä vuonna vielä muutama mahdollisuus ajaa täysin kilpailullisesti voitosta, mutta ensi kausi näyttää mihin suuntaan tiimi on menossa.
Carl Ewards on tehnyt jo sopimuksen uuden tiimin kanssa, mutta se julkistetaan myöhemmin tällä kaudella jolloin keskittyminen pysyy tulevassa jahdissa ja miten viritellä positiivinen play-off syksy.
Marcos Ambrosen tilanne on ollut paljon esillä ja hyvinkin näyttää, että mies lähtee tämän kauden jälkeen V8:iin Team Penskelle (jos tiimi sinne laajentaa) jollei menestystä ala tulemaan ja nyt RPM hoitaakin testaamista ahkerasti juuri Watkins Glenillä, että MA pääsisi voittajan ympyrään ja jahtiin; hänen tallikaverinsa Aric Almirola on tosiaan jo jahdissa Daytonan kesäkisan voitolla.
Aika-ajotulokset Indystä: 
