Tällä päivämäärällä formuloissa tapahtui

[CCMK]

Tänä päivänä on kulunut Espanjan Grand Prixistä 1992 25 vuotta. 3.5.1992 ajetussa Espanjan Grand Prixissä ajettiin sadesäässä läpi kilpailun ajoittain olosuhteissa joissa välillä vettä oli vähemmän, mutta enimmäkseen todella märällä ja kilpailun loppua kohti huonoimmillaan jo pelottavan liukkaalla Barcelonan radalla sateen muuttuessa pahimmillaan jo rankkasateeksi. Nigel Mansellille tämä oli jo neljäs voitto kaudella 1992 yhtä monesta osakilpailusta.

Kilpailua ajateltiin viimeisen 10 kierroksen aikana myös lopetettavan punaisella lipulla kokonaan ja hieman tätä aiemmin kilpailussa ajateltiin kilpailu liputettavan poikki ja ajettavan yhteisaikakilpailuna tai käytettävän sääntöjenmukaista ja tuolloin melkoisen uutta Safety Caria vauhtien hillitsemiseksi ja tuomaristoa huolestuttaneiden ulosajojen vähentämiseksi, mutta lopulta Roland Bruynseraede piti päänsä kilpailun ajamisesta loppuun sellaisenaan ilman yhteisaikakilpailua tai muuta lopettamista.

Mies ei myöskään suostunut lähettämään Safety Caria radalle vastoin Charlie Whitingin tai Max Mosleyn neuvoa mikä johti myöhemmin myös puhutteluun Mosleyn osalta missä läsnä olivat niin Bruynseraede, Barcelonan 1992 kilpailun Johtava Tuomari tuosta kyseisestä kilpailusta ja myös tietenkin tuolloinen, vuoden 1992 lajin yleinen Tuomaristojen Puheenjohtajatuomari ja kaikkien tuomaristojen tuomareiden oma pomo joka kilpailussa läsnä olevana henkilönä eli Peter Warr.

Nigel Mansell voitti kilpailun, Michael Schumacher oli toinen ja Jean Alesi oli kolmas vaikka kilpailupäivänä moraalisesti ja ajallisestikin ajateltuna toinen sija olisi kuulunut Alesille ilman muuta ilman neljänneksi ajaneen Gerhard Bergerin järjestämää osumaa mistä Alesi ei aivan toipunut ikinä kilpailussa. Toisaalta taas Alesi kävi myös sadekelin renkaiden vaihdossa varikolla yhtenä 8 kuljettajasta jotka kisassa yleensäkin kävivät varikolla sateen takia.

Michele Alboreto oli viides ja Pierluigi Martini oli kuudes. Aguri Suzuki ajoi myös huippukilpailun jääden kuitenkin pisteittä harmittavasti seiskapaikallaan osin kyllä myös huonon lähtöruudunkin takia ja kehuja keräsi myös tavallaan erittäin paljon kasipaikallaan Karl Wendlinger March-tallin autolla. Espanjan kilpailussa kilpailuviikonlopun osalta debytoi mielenkiintoisesti Williamsin testikuljettajana vuosina 1991-1992 ajanut ja tapahtumahetkellä Ligierin paikkaa vuodeksi 1993 tai viimeistään vuodeksi 1994 halunnut, neuvottelunsa ranskalaistallin kanssa käynnistänyt ja muutoin tietenkin debyyttinsä Brabhamilla tehnyt Damon Hill joka ei kuitenkaan karsiutuneena ajanut itse kilpailussa.

Toki Graham Hill Junior tai Damon tietenkin maailmanmestarin poikana halusi päästä parhaimpaan mahdolliseen talliin eli tapahtuma-aikaan Williams-talliin heti luonnollisen testikuljettaja-aikansa jälkeen, mutta tie sinne luonnollisesti oli tukossa ja alkuperäisen reitin ja suunnitelman mukaan paras paikka hänelle olisi ollut kilpakuljettajana Ligier-talli joka käytti tietenkin tuolloin Renault-moottoreita Williamsin tapaan ja joka tavallaan oli Williams-tallin kanssa tavallaan mutkan kautta yhteistyössä joista vahvimmin moottoripuolella, mutta tavallaan myös sopimuksellisestikin.

Eräässä vaiheessa kautta 1992 varsinkin sen loppupuolella erinäisten seikkojen jälkeen vaikutti siltä, että vuodeksi 1993 Damon Hill ja Mika Häkkinen olisivat hyvinkin voineet olla tallikavereita nimenomaan Ligierillä koska vuodeksi 1993 oli tulossa Alain Prost ja joko Riccardo Patrese tai Thierry Boutsen olisi otettu ensisijaisesti Williamsille kakkoskuljettajaksi ja mahdollisesti Boutsenin kieltäytyessä tai ollessa erittäin vahvasti kiinni muun muassa Sauberille hänen sijaansa olisi otettu Erik Comas koska Boutsen ja Comas olivat varmistaneet muun muassa vuoden 1992 sopimuspykälissään sinetöineet erinäiset mahdollisuudet ja optiot mennä nimenomaan lunastettaessa erikseen kutsusta pääsyn Ligieriltä suoraan Williamsille.

 

[CCMK]

Vuoden 1978 Monacon Grand Prixistä tulee tänä päivänä kuluneeksi 39 vuotta. Alun perin ajattelin laittaa kyseisestä kilpailusta muistelua hieman vasta ensi vuoden puolella, mutta 40-vuotisjuhlapäivä osuu maanantaille ennen pitkää kun taas tämän vuoden juhlapäivä osuukin jo tälle päivälle eli sunnuntaille kuten tuolloinkin 7.5.1978 osui. Viime aikoina olen muistellut tätäkin kisaa mikä tosiaan päättyi Patrick Depaillerin voittoon ja jossa myös John Watsonilla ja Niki Laudalla oli hetkensä. TV2 aikoinaan tuonkin kilpailun näytti telkasta huolimatta siitäkin, että Keke Rosberg ei kilpailuun päässyt.

 

[CCMK]

Tänä päivänä onkin kulunut 20 vuotta Monacon Grand Prixistä 1997. 11.5.1997 Monacon osakilpailussa sattui ja tapahtui paljon kuten Monacossa yleensäkin. Michael Schumacher tosin lopulta kilpailun voitti, Rubens Barrichello oli Stewartilla toinen näyttävästi ja noteeratusti, Eddie Irvine oli kolmas ohitettuaan näyttävästi Olivier Panisin joka muutoin olisi ehkä ollut melko todennäköisesti kilpailussa kolmas ja Irvinen kärsittyä vuoden 1996 eli tuolloin edellisen vuoden Monacon kilpailussa Panisin suorittamasta huippuohituksesta joka sittemmin myös auttoi Panisin voittoon vuotta aiemmin.

Panis tietenkin oli harmistuneena neljäs, Mika Salo oli viides koska lähti uhkapelillä liikkeelle yleensäkin aivan niin täydellä tankilla kuin vain Tyrrellin sen vuoden automalliin pystyi polttoainetta tankkaamaan, suomalainen luotti sadekeliin, kolareihin, niiden tuomiin kilpailun hitauteen ja kulumiseen ja oli viides vaikkakin bensa oli erittäin vähissä eikä Salo todennäköisesti olisi edes muistaakseni noin 160 litran polttoainelastinsa turvin mitenkään voinut selvitä maaliin asti täydellä kisamitalla tankkaamatta huolimatta toki sadekelistä ja Monacon radasta yleensäkin ja lopulta kilpailu tosiaan katkaistiin jo kierroksella 62 ruutulipulla koska 2 tunnin aikaraja tuli täyteen sääntöjenmukaisesti joka sitten riitti Salolle viitospaikkaan ja tärkeisiin pisteisiin myös Tyrrell-tallille.

Giancarlo Fisichella oli jossain määrin kilpailukykyinen, mutta myös pettynyt mies viimeisellä pistesijalla kuudentena oltuaan kilpailussa parhaimmillaan jopa toisena sen aikana.

Salon uhkapeli tankkaamattomuuden ja varikolla käymättömyyden osalta oli myös kesken kisan loppua siihen paikkaan koska Salo sai etusiipeensä vaurion joko osuttuaan joko Mika Häkkisen, Damon Hillin tai molempien autoista heidän keskinäisen kolarinsa takia lentäneisiin autonromuihin ja jossain vaiheessa kisaa Salo saattoi osua myös jonkun edessään olevan auton perään joka onneksi muistaakseni Loewsin mutkan uskomattoman hitauden vuoksi ei tuottanut Salon autoon onneksi mitään vahinkoa vaikka mies ajoi mahdollisesti juuri suoraan päin toista autoa.

Jan Magnussen ja Jos Verstappen näyttivät osaamistaan, mutta harmittavasti myös jäivät ilman pisteitä sijoilla 7 ja 8 ja Gerhard Berger oli 9:s ja toiseksi viimeinen kun taas Ukyo Katayama muutenkin aivan viimeisestä ruudusta lähteneenä oli yhtä viimeinen 10:tenä vaikeassa uransa viimeisessä Monacon osakilpailussaan. Mikäli Salo olisi joutunut tulemaan varikolle niin Magnussen olisi todennäköisesti saanut viimeisen pisteen vaikka ei Verstappen hirvittävän etäällä hänestä enää tainnut olla varsinkaan autojen alkaessa jo hidastaa kun ruutulippu ja tiimiradioliikenne oli kovimmillaan.

Arrowsin ja Williamsin päivät olivat huonoimmat koska Hill ja Pedro Diniz kolaroivat hyvin nopeasti kisan alkuvaiheessa ja Williamsilla taas Jacques Villeneuve ja Heinz-Harald Frentzen keskeyttivät huippusijoiltaan joista varsinkin Frentzenin olisi monien mielestä tapahtuma-aikaan ottaa yliote ja etulyöntiasema suhteessa tallikaveriin koska Frentzen oli juuri saavuttanut ensivoittonsa Imolassa edeltävässä osakilpailussa samana vuonna ja lähtenyt Monacon kisaan paalupaikalta.

 

[spotter90]

Tänä päivänä onkin kulunut 20 vuotta Monacon Grand Prixistä 1997. 11.5.1997 Monacon osakilpailussa sattui ja tapahtui paljon kuten Monacossa yleensäkin. Michael Schumacher tosin lopulta kilpailun voitti, Rubens Barrichello oli Stewartilla toinen näyttävästi ja noteeratusti, Eddie Irvine oli kolmas ohitettuaan näyttävästi Olivier Panisin joka muutoin olisi ehkä ollut melko todennäköisesti kilpailussa kolmas ja Irvinen kärsittyä vuoden 1996 eli tuolloin edellisen vuoden Monacon kilpailussa Panisin suorittamasta huippuohituksesta joka sittemmin myös auttoi Panisin voittoon vuotta aiemmin.

Panis tietenkin oli harmistuneena neljäs, Mika Salo oli viides koska lähti uhkapelillä liikkeelle yleensäkin aivan niin täydellä tankilla kuin vain Tyrrellin sen vuoden automalliin pystyi polttoainetta tankkaamaan, suomalainen luotti sadekeliin, kolareihin, niiden tuomiin kilpailun hitauteen ja kulumiseen ja oli viides vaikkakin bensa oli erittäin vähissä eikä Salo todennäköisesti olisi edes muistaakseni noin 160 litran polttoainelastinsa turvin mitenkään voinut selvitä maaliin asti täydellä kisamitalla tankkaamatta huolimatta toki sadekelistä ja Monacon radasta yleensäkin ja lopulta kilpailu tosiaan katkaistiin jo kierroksella 62 ruutulipulla koska 2 tunnin aikaraja tuli täyteen sääntöjenmukaisesti joka sitten riitti Salolle viitospaikkaan ja tärkeisiin pisteisiin myös Tyrrell-tallille.

Giancarlo Fisichella oli jossain määrin kilpailukykyinen, mutta myös pettynyt mies viimeisellä pistesijalla kuudentena oltuaan kilpailussa parhaimmillaan jopa toisena sen aikana.

Salon uhkapeli tankkaamattomuuden ja varikolla käymättömyyden osalta oli myös kesken kisan loppua siihen paikkaan koska Salo sai etusiipeensä vaurion joko osuttuaan joko Mika Häkkisen, Damon Hillin tai molempien autoista heidän keskinäisen kolarinsa takia lentäneisiin autonromuihin ja jossain vaiheessa kisaa Salo saattoi osua myös jonkun edessään olevan auton perään joka onneksi muistaakseni Loewsin mutkan uskomattoman hitauden vuoksi ei tuottanut Salon autoon onneksi mitään vahinkoa vaikka mies ajoi mahdollisesti juuri suoraan päin toista autoa.

Jan Magnussen ja Jos Verstappen näyttivät osaamistaan, mutta harmittavasti myös jäivät ilman pisteitä sijoilla 7 ja 8 ja Gerhard Berger oli 9:s ja toiseksi viimeinen kun taas Ukyo Katayama muutenkin aivan viimeisestä ruudusta lähteneenä oli yhtä viimeinen 10:tenä vaikeassa uransa viimeisessä Monacon osakilpailussaan. Mikäli Salo olisi joutunut tulemaan varikolle niin Magnussen olisi todennäköisesti saanut viimeisen pisteen vaikka ei Verstappen hirvittävän etäällä hänestä enää tainnut olla varsinkaan autojen alkaessa jo hidastaa kun ruutulippu ja tiimiradioliikenne oli kovimmillaan.

Arrowsin ja Williamsin päivät olivat huonoimmat koska Hill ja Pedro Diniz kolaroivat hyvin nopeasti kisan alkuvaiheessa ja Williamsilla taas Jacques Villeneuve ja Heinz-Harald Frentzen keskeyttivät huippusijoiltaan joista varsinkin Frentzenin olisi monien mielestä tapahtuma-aikaan ottaa yliote ja etulyöntiasema suhteessa tallikaveriin koska Frentzen oli juuri saavuttanut ensivoittonsa Imolassa edeltävässä osakilpailussa samana vuonna ja lähtenyt Monacon kisaan paalupaikalta.

Katsoin aikoinaan tv:stä ja hämmästyin Barrichellon ajosta hitaalla Stewartilla. Myös McLarenien kolarointi sataman shikaanissa ihmetytti.

 

[uuci]

Tänään on 67 vuotta ensimmäisestä Formula 1 -kisasta.

 

[CCMK]

Näin on ollut.

Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 25 vuotta San Marinon Grand Prixistä 1992. Nigel Mansellin kauden viidenteen peräkkäiseen voittoon päättynyt osakilpailu ajettiin 17.5.1992. Toiseksi tuli ajoittain kisassa muutenkin tuttuun kotiradan tyyliinsä nopein sektoriaikojen ja radan yleismies Monzan kisan tapaan eli Riccardo Patrese ja Ayrton Senna oli kolmas joskin häntä jouduttiin kramppien takia kisan jälkeen hoitamaan jonkun aikaa. Sennalla oli ollut vaivoja ja kipuja läpi kilpailun koska ne johtuivat epämukavasta ajoasennosta mitä ei ollut ehditty parantaa Sennan autoon riittävästi ennen kilpailua.

Martin Brundle avasi vuoden 1992 pistetilinsä neljännellä tilallaan vaikka melkein jokaisessa kisassa siihen asti Brundlella oli ollut potentiaalia ottaa pisteitä, Michele Alboreto oli viides ja Pierluigi Martini oli Dallaralla kuudes. Mauricio Gugelmin ja Olivier Grouillard jäivät osoittamastaan pistepotentiaalistaan huolimatta nuolemaan näppejään rannalle seiskapaikoillaan ja kasipaikoillaan.

Kilpailussa oli periaatteessa kaksi lähtöä koska ensimmäinen keskeytettiin Karl Wendlingerin ongelmien vuoksi jolloin hän joutui lähtemään aivan ruudukon perältä ja Stefano Modena lähti vaihdevaurioisella autollaan muiden perään varikolta. Modena myös keskeytti ja Wendlinger ajoi muutenkin maaliin 12:sta mikä oli pieni ihme koska jossakin vaiheessa kilpailua auto seisoi varsin massiivisen korjausremontin alaisena varikolla aika pitkään ja sillä ajanhukalla viimeinen sija ei olisi ollut suurikaan ihme.

Mika Häkkinen oli tästä kilpailusta poissa koska hän karsiutui uransa toisen ja viimeisen kerran Lotuksella ajaessaan lähinnä viimeisestä lähtöruudusta jonka kisaan vei Häkkisen tallikaveri Johnny Herbert joka keskeytti myös 8:n kierroksen jälkeen kilpailussa eikä Häkkisen kilpailusta olisi ollut paljoa ruusuisempaa todennäköisesti ollut odotettavissa vaikka suomalainen kisaan olisi päässytkin.

 

[CCMK]

Tänä päivänä on kulunut 25 vuotta Monacon Grand Prixistä 1992. Tuolloinen 50:s Monacon Grand Prix oli historiallinen kisa monessa mielessä.

Nigel Mansell oli voittaa 31.5.1992 kuudennen kerran kaudella 1992 peräjälkeen, mutta legendaarinen renkaan tyhjeneminen, yhteensä 30 sekuntia kestänyt varikkokäynti josta 25 sekuntia hitaine ajoineen ja renkaanvaihtoineen ja sen jälkeinen lopputaistelu Ayrton Sennan kanssa vei Mansellin Monacon voitonmahdollisuudet koska Monacon rata ei dramaattisen jännittävillä loppuhetkillä antanut Mansellille myöskään tilaisuutta ohittaa Sennaa ja voittaa muuta kuin korkeintaan dramaattisesti kolaroimalla hänet ulos radalta mihin Mansell ei tilanteen houkuttelevuudesta huolimatta ja vaarat tiedostaen suostunut koska riski ja kolaroimalla maaliin tuleminen olisi ollut melkoinen kohu, radan tukkeutuminen ja kaikkein pahimmillaan kumpikaan ei olisi saavuttanut siitä mitään muuta kuin riitelyä ja kohua tuplakeskeytyksen muodossa kuin miten sitten tietenkin saatiin muuten aikaan.

Erikoisen Monacon kisan siinä tapauksessa olisi voittanut Riccardo Patrese, mutta näin ei tietenkään tapahtunut.

Itse viikonloppuna Monacossa sattui ja tapahtui paljon ja pistemiespuolella kisassa olisi voinut olla voittajia tai ainakin äärimmäisiä menestyjiä muutenkin kuin vain Mansell, Senna tai Patrese. Martin Brundle ajoi hyvän kisan, mutta olisi joutunut tulemaan ainakin kerran varikolle muutenkin koska hänellä joka tapauksessa olisi ollut yhdessä rengasrikko. Brundlen ylimääräinen varikkokäynti kuitenkin myös etusiiven hajotessa oli kuitenkin britille kaikesta turhauttavuudestaan huolimatta onni onnettomuudessakin.

Kilpailuviikonloppuna myös yksi kaudella kilpaillut testimies ja lopulta kilpailematon testimies riitelivät tallin kanssa tavallaan. Nicola Larini olisi halunnut ajaa Ferrarilla Monacossa kun Ivan Capellin savustus ulos Ferrarilta mitä ilkeimmin ja surullisin tavoin oli jo aloitettu. Eräässä vaiheessa muun muassa Imolan kisan jälkeisiä testejä Capelli oli kieltäytynyt luovuttamasta muun muassa ilman hänen lupaansa sovittuja testiajoja Larinille kuten myös toiselle Ferrarin aikaisemmalle testikuljettajalle eli Gianni Morbidellille joka oli Minardilla myös ajamassa Imolassa testejä.

Capelli kieltäytyi vihaisesti myös Ferrarin varatallipäällikön savustuspuheista ja ns. Pakkolomatarjouksista joka oli johtaa vakaviin ongelmiin välittömästi. Eräässä vaiheessa Capellin tilasta valehdeltiin härskisti Italian medialle väittäen Capellin olevansa ihan oikeastikin lomalla eikä testeissä vaikka mies oli koko ajan paikan päällä eikä lomalla missään...:yuck:

Claudio Lombardi tulta syöksevänä lohikäärmeenä oli raivoissaan heittämässä Capellia kiukkukohtauksen vallassa pihalle tästä sanailusta ja vain Italian median, kansainvälisen median kohu jo valmiina olleista huhuista Capellin erottamiseksi Ferrarilta ja Luca di Montezemolon järjestämä teatraalinen sovintopuhe kaikkien riitaisten osapuolten kanssa Capelli mukaan luettuna, mutta myös kulissisopimus 'läksytyksen' jälkeen yhdessä Lombardin kanssa Capellin erottamiseksi myöhemmässä vaiheessa kautta huonompien tulosten jatkuessa saivat Capellin jatkamaan pestissään Monacossa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Kilpailematon testimies vuonna 1992 oli Olivier Beretta. Hän olisi halunnut voimakkaasti ajaa omassa kotikilpailussaan joko Johnny Herbertin tai Mika Häkkisen sijaan. Lopulta Peter Collins ei suostunut asiaan. Asiasta kehkeytyi melkoinen episodi kun lopulta Beretta antoi jo hieman yliajalle menneiden testien jälkeen Norfolkin Hethelissä uuden automallin Häkkiselle joka oli vielä Imolassa ajanut vanhalla automallilla ja lähti Lotuksen motorhomen puolelle sanailemaan niin tilanteensa ongelmia kuin myös yrittämään Häkkisen ajopaikan kaappausta Magny-Coursiin managerinsa välityksellä. Lopulta mitään siitäkään ei tullut vaikka Berettan manageri yritti moninkertaistaa maksusumman Häkkisen tai vaikka Herbertin ajamattomuudesta siellä.

Kilpailuviikonloppuna Roberto Moreno oli tuttuun tapaan kerrotusti huikeassa vauhdissa Andrea Modan kaltaisen tallin autolla ja hyvin vähän oli mitään suorituksesta pois edes Ukyo Katayaman viime hetken öljyvuotokaan joka hidasti japanilaista jo ennen Tabac-mutkan kolaria Torstain Esikarsinassa.

Kilpailussa Brundlen ohella myös Jean Alesi, Michael Schumacher ja Capelli olivat hyvässä vauhdissa, mutta Alesi ja Schumacher tuhrivat jonkin verran mahdollisuuksiaan keskinäisiin kolareihin joiden vuoksi Alesin jäähdytin ja sähkölaitteet vaurioituivat ja ennen pitkää aiheuttivat keskeytyksenkin ja Capelli osui muistaakseni kisan aikana 3-5 kertaa kaiteisiin kaikkiaan joista kaksi kertaa erittäin lievästi joskin jo nekin vaurioittivat auton luistonestoa ja ohjauspyörää mikä teki Ferrarista vain entistä huonomman ja levottomamman ohjaukselle ja jonka jälkeen sattui sitten ennen pitkää viitospaikalta keskeytykseen riittävät osumat Kasinon Mutkassa, Uima-altaan alueella ja lopulta Rascassessa.

Eräässä vaiheessa kisaa Senna oli menettää voittonsa tai voittoajonsa teoreettisuudenkin Michele Alboreton ulosajon takia mikä maksoi Sennalle ylimääräistä aikaa Mansellin jo muutenkin valtavan eroksi 10 sekuntia lisää ja Alboretolle turhauttavasti mahdollisuuden viimeiseen pisteeseen jonka Alboreto olisi saattanut saada Bertrand Gachotin nenän edestä. Alboreto oli kisassa siten turhauttavasti seitsemäs vaikka pisteajoon mahdollisuudet olivatkin joskin Alboreto sai hieman kiittää toisaalta onneaan tehokkuudestaan myös juurikin jatkuvien keskeytysten tai muiden kärkikuljettajien ongelmien takia.

Lopulta kuitenkin siis Ayrton Senna voitti, Nigel Mansell oli toinen, Riccardo Patrese oli kolmas, Michael Schumacher oli neljäs, Martin Brundle viides, Bertrand Gachot kuudes ja pisteiden ulkopuolelle seiskapaikalla jäi Michele Alboreto. Christian Fittipaldi oli kahdeksas ja suomalaisittain turhauttavan ja melko kamalan viikonlopun muutenkin ajanut JJ Lehto oli yhdeksäs vailla lähelläkään vuoden 1991 Monacon kisan vastaavia huippuluokan vauhtiyrityksiä joiden ainoa este oli vain lähinnä Monacon radan ohittamisen melkein täydellinen mahdottomuus, Erik Comas oli 10:s, Aguri Suzuki oli 11:sta ja toiseksi viimeinen ja Thierry Boutsen oli 12:sta ja viimeinen maaliin päässyt kuljettaja kamalan kisan jälkeen.

Suomalaisista lopulta kuitenkin kisassa ajanut Mika Häkkinen keskeytti vaihdelaatikon petettyä 30 kierroksen kohdilla. F1-kisaa Monacosta aikanaan selostanut Tapio Suominen kehui erääseen aikaan kilpailua Monacosta 1992 puhuttaessa erääksi parhaimmaksi ellei parhaimmaksi näkemäkseen kilpailuksi sinänsä ja varsinkin tapahtumahetkellä tapahtuma-aikaan.

Tuolloin vielä puhuttiin, että vuonna 1993 Monaco tulee olemaan lopultakin Mansellin vaikka lopulta niin ei käynyt minään vuonna ikinä...

 

[CCMK]

Kanadan Grand Prixistä 1992 on tänä päivänä tullut kuluneeksi 25 vuotta. 14.6.1992 ajettiin Montrealin kilpailu joka tosiaan oli omalta osaltaan poikkeuksellinen. Ensimmäiset 13 kierrosta ajettiin tiukassa kahdeksan kuljettajan nipussa ja lopulta sitten Nigel Mansell keskeytti ensimmäistä kertaa kaudella 1992 ja Ayrton Senna vaikutti ajavan elintärkeään toiseen voittoon kaudella 1992 kunnes hänkin keskeytti.

Samalla myös vielä Riccardo Patrese keskeytti ennen pitkää jolloin ehkä koko radan ylivoimaisesti nopein kaveri vaikutti olevan Benettonin sisuuntunut Martin Brundle, mutta ikävä kyllä päivän voittaja silti oli McLarenin Gerhard Berger. Brundle kun valitettavasti keskeytti. Michael Schumacher ajoi myös loistavan kilpailun, mutta häntä haittasi kilpailussa Gianni Morbidelli Minardilla.

Montrealin kilpailussa ehkä ensi kertaa urallaan todella näyttävästi ajoi myös Japanin Ukyo Katayama joka kuittasi Monacon viikonloppunsa paheet ajamalla huippuhyvän aika-ajon ja lähtemällä Marchin sensaatioaika-ajon ja myöhemmin sensaatiokisan ajaneen Karl Wendlingerin rinnalta kisaan ruudusta 11 edellään Suomen Mika Häkkinen ruudussa 10. Katayama olisi parhaimmillaan ollut viides ja ehkä juuri ja juuri neljäs ennen teknistä vikaansa kisan loppuvaiheissa.

Ivan Capelli ajoi astetta vaikeammin Ferrarilla, mutta vaikutti korjaavan virheensä ennen ulosajoa joka taas aiheutti syytöksiä ja paineita Capellin puolelle. Tilannetta ei helpottanut Jean Alesin ajaminen kolmanneksi Ferrarilla radalla jossa tulisuudestaan tunnettu Claudio Lombardikin sai jännittää sitä, että Alesi ei vain ajaisi Montrealin kohtalokkaisiin seiniin. Onneksi ei kuitenkaan ajanut. Senna ja Mansell tosiaan kolaroivat ja parivaljakolle tuli selvää näkemyseroa asiasta ja tuomaristot ja mediakohut pahensivat asiaa.

Tosin huonomminkin parivaljakko oli toisiaan kohdellut vuosien varrella.

Alkupuolella kilpailua Katayama ja Bertrand Gachot Venturi-Larroussen oletettavana menestysmiehenä kolaroivat keskenään mikä ei sekään herättänyt iloisuutta näiden kaverien kesken ja heitä arveltaessa juurikin mediassa. Gachot liputettiin pois radalta mustalla lipulla kun hänen autoaan työnnettiin käyntiin sääntöjenvastaisesti kun vuonna 1992 ne edelleen olivat melko tiukat joskin umpitiukasta vuoden 1990 ja vuoden 1991 vain hieman vuotta 1990 lievemmästä käyntiin työntämisen säännöstä niitä oli lievennetty.

Kilpailuviikonlopun aikana Mansellinkin keskeytyksen yhteydessä pohdittiin Nissan Silvia S13 Special Drift Safety Caria radalle joka aiemmin viikonloppuna oli nähty Montrealissa radalla poimimassa talteen saman autovalmistajan, väritykseltään melkein yhtä samanlaista Official Caria hiekalta sitä pois hinaten.

Kilpailun voitti siis Gerhard Berger, Michael Schumacher oli toinen, Jean Alesi kolmas, Karl Wendlinger neljäs, Andrea de Cesaris hienosti viides ja olisi Katayaman tapaan voinut myös olla neljäskin ja kuudes oli Erik Comas joka toi lopulta Ligierin ensimmäisen pisteen sitten Olivier Grouillardin ja Ranskan Grand Prixin Paul Ricardissa vuonna 1989. Seiskapaikan sai katkerasti taas kerran Footworkin Michele Alboreto, Pierluigi Martini oli kasipaikalla ja Suomen JJ Lehto ysipaikalla kun Mika Häkkinen keskeytti kilpailussa aiemmin, Thierry Boutsen oli kymmenes, Gianni Morbidelli oli yhdestoista, Olivier Grouillard oli kahdestoista, Christian Fittipaldi kolmastoista ja toiseksi viimeinen ja neljästoista ja viimeinen oli Marchin Paul Belmondo joka ei suorituksellaan antanut järin hyvää kuvaa itsestään vaikkakin vuosi 1992 Marchilla itse asiassa ainakin jälkikäteen tuntui Belmondolla paremmin kuin vuosi 1994 Pacificilla sujuvan Marchilla nimenomaan vuodesta 1992 puhuttaessa.

 

[CCMK]

Tänä päivänä on tullut kuluneeksi 25 vuotta Ranskan Grand Prixistä 1992. Kilpailu ajettiin Magny-Coursin radalla 5.7.1992. Kilpailu totisesti oli melkoisen tapahtumarikas ja myös tärkeä kisa sikäli historiallisesti tai tulevan historian kannalta, että tästä eteenpäin suhtauduttiin todella kriittisesti tuon ajan sääntöjen mukaiseen Yhteisaikakilpailujen sääntöön joka F1:ssä oli käytössä vuosina 1981-1994.

Yhteisaikakilpailu voitiin määrätä sen ajan sääntöjen perusteella milloin tahansa kilpailun ensimmäisen kahden kierroksen jälkeen, mutta takaraja oli suurin piirtein yleensä noin vajaata kymmentä kierrosta ennen maalia jolloin yleensä mahdollisesti punaiseen lippuun päättynyt kilpailu kyettiin myös sääntöjen puitteissa lopettamaan mikäli tuomaristo kilpailun ollessa tauolla niin päätti.

Ehkä selvin esimerkki tästä oli siltikin erikoinen ja paljon väittelyä herättänyt loppuratkaisu lopettaa Portugalin Grand Prix 1990 juurikin kierrosten vähyyden ja yleensäkin punaisen lipun aiheuttamien viivyttelyjen takia. Tämäkin oli myös omiaan luomaan kohutapahtumaan Ayrton Sennan ja Alain Prostin välillä vuoden 1990 Suzukaa ajatellen. Ranskan Grand Prix 1992 Alain Prostin osalta oli yksi harvoja Ranskan Grand Prix-kilpailuja mitä Prost ei urallaan voittanut koska Prost vietti sapattivuottaan lajissa keskittyen koko ajan kuitenkin jo kauteen 1993.

Kuitenkin punaista lippua ja sen päätöstä Magny-Coursin 1992 kilpailussa kritisoitiin ja välillä huolimatta vesisateesta radalla järkevintä olisi ollut käyttää vaikka 5 kierroksen ajan Safety Caria jota pitkin viikonloppua oli otsikoissa ja radallakin pidetty varsin runsaasti viikonlopun harjoituksissa kun vihdoin ja viimein Safety Carin harjoitusajot päätettiin kaudella kunnolla pitää ja vasta sitten liputtaa kilpailu poikki tarpeen mukaan kuin radalla alkoi sataa.

Toisaalta kilpailujohdon päätöksen ymmärtää sikäli, että Barcelonan 1992 tapahtumia ilman punaista lippua pahimmillaan todella liukkaalla radalla ei vain haluttu ottaa kerta kaikkiaan uusintana kun kyseinenkin päätös ajaa kilpailu läpi ilman punaista lippua ja varsinkin ilman Safety Caria oli kritisoitu mistä ei tietenkään Roland Bruynseraede pitänyt yhtään. Eli 'Rolle Belgiasta' ei pitänyt päätöstensä kritisoinnista vaikka esimerkiksi Charlie Whiting olisi itse tehnyt monta kertaa päinvastoin kuin miten Bruynseraede tehtäviään hoiti mikäli olisi jo tuolloin ollut todella kilpailujohdossa.

Itse Ranskan Grand Prix 1992 sujui jälleen Williamsin komennossa ja Nigel Mansell voitti ja Riccardo Patrese oli toinen huolimatta kiistellystä tallimääräyskohusta ja Martin Brundle oli kolmas. Lotuksen Mika Häkkinen oli hienosti neljäs vaikka ennen viikonloppua jälleen kerran Olivier Beretta oli yrittänyt ostaa Häkkisen ajopaikan yhden kisan ajaksi Lotus-tallissa ja Erik Comas oli viides Ligierillä jolle jälleen kerran sadekeli tai vaihteleva sekakeli sopi mainiosti nimenomaan automallien kannalta koska jo useita vuosia ennen vuotta 1992 Ligier-tallin autot olivat olleet huonoja tai korkeintaan yleensä melko keskinkertaisia kuivalla kelillä, mutta yleensä todella näyttäviä sadekelissä tai vaihtelevissa keliolosuhteissa.

Johnny Herbert oli kuudes ajettuaan pisteelle ensi kertaa sitten Kyalamin kilpailun saman kauden alkajaisiksi. Kilpailun aikana Michael Schumacher tuntui käynnistäneen urallaan epätavalliseksi tuolloin ymmärretyn ja lopulta hyvin harvinaiseksi ajajankuvaa käsittäneen riehumisvaihteen joka päättyi kolisteluun niin Ayrton Sennan, melkein Safety Carin kanssa (Schumacher oli ajaa turhautuneena varikolla Safety Carin perään kun Safety Car oli tullut varikolle lopettelemaan aloituskierroksella urakkaansa lähdön jälkeen ja aiemmin viikonloppuna Schumacher oli peippailut Safety Carin aikana vaarallisesti Safety Car-tilanteen harjoittelun aikana harjoituksissa mikä oli päättyä kolariin koska Safety Carin kuljettaja Gilles Martineau pisti jarrut aikaisemmin pohjaan kuin mitä Schumacher itse oli arvioinut hurjan näköisessä tilanteessa.) ja lopulta särki autonsa lopullisesti kolaroidessaan päin Stefano Modenaa mistä sai hyvät tunnelmakuvat niin YLE:n kuin Kolmosen/Maikkarin tuon ajan F1-tunnuksiin.

Senna oli tuohtunut Schumacherin käytöksestä ja itse asiassa myöhemmin vielä erillisissä testeissä Hockenheimissa Senna kävi todistetusti Schumacherin rinnuksiin kiinni koska saksalainen ei nähnyt itsessään Sennan mielestä riittävästi vikaa siinä mitä Ranskassa tapahtui.

Välillä Saksan median, Schumacherin kuin myös Flavio Briatoren äärimmäisen ristiriitaisten todistajalausuntojen mukaan Senna jopa suutuspäissään löi nuorta saksalaista aivan samaan tapaan kuin mitä Suzukan 1993 jälkeen Eddie Irvinea jolloin brasilialaista mediassa yritettiin demonisoida, mutta tilanteen jälkitunnelmista puimista tosiaan riitti ja enemmän vaikuttaisi tilanteen olleen myös Ross Brawnin, Steve Matchettin ja muutaman muun Benetton-tallin työntekijän mukaan vain käsiksi käyminen ilman lyömistä siihen mitä tuli Sennaan ja Schumacheriin.

Tosin tuon kisan ja myös Hockenheimin 1992 testiselkkauksen jälkeen Schumin välit Sennan kanssa eivät koskaan olleet enää aivan entisellään ja tilanne pysyi vain ammatillisen kohtalaisina/tyydyttävinä välillä pienten molemminpuolisten kehujen saattelemana kun tilanteesta oli riittävästi ehtinyt aikaa kulua ja jännittyneinä ja jälleen kerran kiristyvään päin vuonna 1994 ennen brasilialaisen kuolemaa. Ennen tätä kaikkea Schumacher oli kunnioittanut Sennaa suuresti radalla ja sen ulkopuolella ja Ayrton oli vain nähnyt Schumacherin luonnollisesti häntä väistävänä mukavana nuorena miehenä jolla oli paljon vielä edessään lajissa.

Kisan näytössankarit sateessa keskimäärin olivat Jean Alesi ja Andrea de Cesaris jotka tosin molemmat myös keskeyttivät harmittavasti.

Maaliin päässeistä muista kuljettajista puhuttaessa Michele Alboreto oli seitsemäs jälleen kerran katkerasti, mutta ilman esimerkiksi de Cesariksen ja muutaman muun jäännöspistekuljettajan keskeytystä ei Alboreto välttämättä olisi ollut lähelläkään jäännöspistettä ja myös Lotuksen vauhti Ranskassa tuntui yllättäneen niin Alboreton kuin koko Footwork-tallin muutenkin, Gianni Morbidelli oli kahdeksas, JJ Lehto oli yhdeksäs, Pierluigi Martini kymmenes ja Olivier Grouillard yhdestoista ja viimeinen mies maalissa.

Grouillard tuntui kilpailun aikana perseilevän jossain määrin Stefano Modenan kanssa minkä ehti joskin Modenan osalta Jordanin vuoden 1992 automallin järkyttävä hitaus tuntui olevan kyseisen miehen tai hänen tallikaverinsa Mauricio Gugelminin paheita sinä vuonna lieventänyt seikka radalla riippumatta aika usein kisapaikassa vaikka joskus tietenkin sattui ja tapahtui, mutta Grouillardin asenne olikin sitten valitettavasti toista luokkaa vuonna 1992 aika useinkin ja pahemman luokan itsepäisyyttä vailla järkeä eikä oikein edes tuloksiakaan tullut. Modenan osalta ainakin syyttelyä vihamiesten keskuudessa sillä kertaa lievensi se, että Schumacher tosiaan osui häneen radalla Ranskan kisassa.

 

[CCMK]

25 vuotta on kulunut tänään Englannin Grand Prixistä 1992 kun kilpailu ajettiin 12.7.1992.

Silverstonen kilpailu vuosimallia 1992 oli Nigel Mansellin uran todennäköisesti ikimuistettavin kotivoitto. Voittamalla kilpailun Mansell nousi voitoissa ohi Jackie Stewartin ja oli tapahtuma-aikaan ja pitkään sen jälkeenkin menestynein brittikuljettaja lajissaan nimenomaan pelkkien voittojen osalta. Kilpailuviikonloppuna sattui ja tapahtui tuttuun tapaan.

Andrea Modalla sekoiltiin jälleen pitkin viikonloppua ja Minardin molemmat kuljettajat eli Gianni Morbidelli ja Alessandro Alex Zanardi tuuraavana kuljetajana olivat koko ajan vaarassa karsiutua jostakin syystä puhdittoman Lamborghinin sen hetken moottorimallin takia. Lopulta Zanardi karsiutuikin niukasti ja kisaan pääsi ensi kertaa Williamsin testikuljettaja ja Brabhamilla jo jonkun aikaa samalla kaudella ajanut Damon Hill.

Silverstonessa 1992 pidettiin myös toiset Safety Carin harjoitusajot kaudella ja tällä kertaa Ford Escort RS Cosworthin puikoissa oli tuolloin myös Fordilla muutenkin eräänlaisena lajin PR-miehenä ajamassa yhdessä Gilles Martineaun ja Peter Luxin kanssa säännöllisesti testejä käytettäville turva-autoille ja heidän kanssa toki muutoinkin yhteistyössä toiminut Mark Goddard.

Goddard oli itse ajanut tuohon aikaan ainakin parhaimmillaan Englannin F3-sarjan Kansallista Sarjaa eli tavallaan luokkaa alempaa F3-sarjaa kuin mitä esimerkiksi Mikat Häkkinen ja Salo olivat ajaneet eli tavallaan Englannin F3:n B-sarjaa. Toki myöhemmin Goddard ajoi myös muita F3-sarjoja ja ihan myös Brittien F3-sarjan A-sarjaa Häkkisen ja Salon tapaan tai ainakin oli ehdolla ajamaan ja muutoin erilaisia Aasian pikkuformulaluokkia. Mika Häkkinen sai uransa ensimmäiset 'johtokierrokset' ajaessaan eräässä vaiheessa viikonloppua juuri Goddardin ajaman Escort RS Cosworthin takana.

Kyseessä kun oli Safety Carin harjoitteluajatukset tilannetta itseään varten kilpailussa. Tosin välillä kuljettajat tai tallipäälliköt eivät tuntuneet oikein asennoituvan kunnolla Safety Carin harjoituksiin ja Goddard ei aina pitänyt eri kuljettajien suorittamista peippailuista Safety Carin aikana sen ollessa radalla joskin Goddard vuolaasti kehui kuljettajien osalta Mansellin lisäksi ainakin myös Häkkistä, Hilliä ja Johnny Herbertiä nimenomaan reaktioista Safety Car-tilanteisiin ja ennen kaikkea riittävän turvavälin jättämisistä.

Riccardo Patrese johti aivan pienen hetken aikaa ja yhden mutkan ajan, mutta muun kisan johti Mansell ja voitti. Ratatungos oli valtava ja se johti myös seurauksiin josta myöhemmin FIA on rangaissut ajoittain eri ratojen omistajia mahtavilla sakoilla tai niiden uhalla. Patrese oli toinen. Martin Brundle oli kolmas ja Ayrton Senna vaikutti olevan keskimäärin kisassa sijalla 3-5 Williams-ylivoiman takia, mutta polttoaine oli jälleen loppua Sennalta kesken kuten loppui vuonna 1991 ja loppuisi vuonna 1993 samalla radalla kunnes vaihdelaatikko menikin Sennalta hajalle joko täysin tai melkein täysin yllättäen kesken ja tuolloin lopetetun melko kiihkeän tiimiradioviestin jälkeen jossa juuri ennen keskeytystä viitattiin hälyttävään polttoainetilanteeseen ja Sennalta olisi Globo TV:n jälkiarvioiden mukaan loppunut polttoaine joko melkein ruutulipulla tai aikaisintaan 5 kierrosta ennen maalia sillä kulutuksella kuin mitä Hondan janoinen V12-moottori tuolloin kulutti.

Senna ei olisi ennen keskeytystään voinut enää kauan ajaa samalla vauhdilla. Todennäköisimmin bensa olisi loppunut 2-3 kierrosta ennen maalia koska Senna oli jo yrittänyt hieman säästää polttoainetta radan joissakin mutkissa käyttäen kuitenkin silti välillä auton nk. Tappokytkimen vieressä sijainnutta tehonappulaa hieman liian paljon auton terveyteen nähden. Toisaalta ilman käyttöä vauhtikin olisi kai ollut huonompi edelleen.

Globo TV hekumoi myös muun muassa Sennan auton moottorin tietokonekalibrointivirheellä mikä kieltämättä erikoista olisi ollutkin joskin aina vain Silverstonen radalle sattuessa muista radoista poiketen se olisi ollut aikamoinen jatkuva virhe jo insinööriosastolla viritellä sellaisia laskusäätöjä autoon joskin jo tuolloin syyllinen oli alati arvojaan muuttava ajotietokone joka toki voi joskus myös auttaakin.

McLarenilla oli melko kovia polttoaineongelmia Honda-vuosina myös Hockenheimissa ja Spa-Francorchampsin radoilla. Erityisen pahoja ne tietysti olivat V12-moottorin vuosina 1991-1992.

Michael Schumacher oli neljäs ja ehkä olisi ollut kolmas ilman kolarointia jälleen kerran Stefano Modenan kanssa mikä herätti kohua Schumacherin suuntaan ja harvaksi sittemmin jäänyttä muuta paheksuntaa saksalaisen nuorukaisen kyvyistä radalla. Gerhard Berger oli ajaa moottorivaurioisella autolla neljänneksi, mutta oli viides ja Mika Häkkinen oli itsepäisen rengastaktiikkansa avulla kuudes ja viimeinen pistemies vaikkakin oli menettää kaiken olemalla menemättä varikolle.

Michele Alboreto jäi katkerasti taas seiskapaikalle, Erik Comas oli kahdeksas, Ivan Capelli oli yhdeksäs, Thierry Boutsen oli kymmenes, Olivier Grouillard oli yhdestoista, Aguri Suzuki oli kahdestoista, JJ Lehto oli kolmasstoista, Gabriele Tarquini oli neljästoista, Pierluigi Martini oli viidestoista ja toiseksi viimeinen ja Damon Hill oli kuudestoista ja viimeinen.

 

[kouvotsvoni]

Kymmenen vuotta Winkelhockin noususta lähtöruudun periltä ykköseksi uransa avauskisassa. Oli se hurjaa katseltavaa:thumbup:

 

[Mr Hindsight]

Tuossa vielä pieni pätkä aiheesta F1:n Twitter -tililtä:

https://mobile.twitter.com/F1/status/888794526143229952

Sitä tuntee itsensä vanhaksi, kymmenen vuotta jo. :doubtful:

Jossittelu on jossittelua, mutta onneksi ei radalle takaisin autettu Hamilton ehtinyt sentään pisteille, tai olisi kausi päättynyt toisin.

 

[CCMK]

Markus tosiaan toteutti isänsä Manfredin unelman tavallaan tuolla erikoisella ja omalaatuisella ainoalla F1-esiintymisellään totta vie!

Oli vielä vuosiksi 2008-2009 ehdolle ajamaan ihan enemmänkin kisoja, mutta mutkia taisi olla hieman liikaa ja vähän oli muutakin kun ei vain päässyt niin ei päässyt.

 

[CCMK]

Tänä päivänä on kulunut 25 vuotta Saksan Grand Prixistä vuosimallia 1992. Se ajettiin päivälleen 25 vuotta sitten 26.7.1992.

Kilpailuviikonloppuna Ostkurvea ja sen shikaania muunnettiin tilapäisesti tavallista hitaammaksi ja tiukemmaksi ja se muutos taisi tavallaan olla suurin tuohon mutkaan sitten vuosien 1981-1982 aikaisten Ostkurven muokkausten joista varsinkin jälkimmäisenä vuonna tuosta shikaanista tuli pysyvä ja minkä sanottiin aikanaan pilanneen radan.

Syy tuohon muutokseen oli vuoden 1991 Erik Comasin hurja ulosajo sen vuoden Saksan Grand Prixin kisaviikonloppuna.

Andrea Modan Perry McCarthy hylättiin viikonloppuna jo muutenkin hitaalla autolla ajamisestaan koska mies ei saapunut täsmälliseen punnitukseen kun vuoro tuli. Viikonloppuna Brabham-tallin loppu oli erittäin lähellä koska velkavuori alkoi lähestyä liian suurta rajaa vaikka talli toki yritti saada lupaa ajaa aina vuoden 1992 loppuun asti ennen varsinaista oikeaa velkaselvitystä ja selvää konkurssiaan joka oli tullut jo jonkun aikaa aiemmin samana vuonna väistämättömäksi ja selväksi.

Velkojat eivät suostuneet lykkäämään asiaa ja pianhan tämän jälkeen talli joutuisi jo taloussaneeraukseen ja myöhemmin ja selvästi ennakoitua aikaisemminkin konkurssiin.

Itse asiassa Saksan Grand Prixin jälkeen Brabham-talli joutui jo luopumaan kahden auton tallina toimimisesta kun edes pois lähtevän Eric van de Poelen paikalle haviteltu Julian Bailey ei tuonut tarpeeksi rahaa. Välillä Bailey sitten tallin loppumetreilläkin oli tuomassa rahaa edes yhden auton ajattamista varten, mutta sitten olikin jo liian myöhäistä...

Andrea Chiesa vuorostaan joutui myös poistumaan lajista tämän kilpailun jälkeen koska hänen oman rahapulansa lisäksi talli halusi jo muutenkin van de Poelen hänen sijaansa ajamaan tallissa.

Kilpailun jälkitunnelmissa Ayrton Senna ei voinut enää olla edes teoriassakaan vuoden 1992 maailmanmestari mikä mahdollisuus oli mennyt jo varsin ensimetreiltä lähtien vuonna 1992 Nigel Mansellin ylivoimaisen Williamsin takia.

Toki mestaruuteen olisi voinut olla hieman enemmän mahdollisuuksia ilman keskeytyksiä tärkeissä paikoissa väärään aikaan ja ehkä hieman aikaisemmalla aloitusvoitolla tai 1-3 muulla voitolla tai ainakin erittäin säännöllisillä palkintosijoilla vuonna 1992 joko toisen tai kolmannen sijan turvin silloin kun voittamaan ei olisi yksinkertaisesti Williams-ylivoiman takia pystynyt mitenkään.

Ja tietysti vielä olisi pitänyt ottaa tarvittaessa ehkä viime hetken dramaattinen yksittäinen voitto kaudelta 1992 muutoin tarvittaessa mahdollisen tasapelin varalta ennen kauden loppua Mansellin edelle pääsemiseksi ja uran toivottuun ja lopulta saamatta jääneeseen neljänteen maailmanmestaruuteen.

Pääsyyllinen oli Sennan mielestä McLarenin liian myöhään radalle otettu auto joskin McLaren jopa itse asiassa kiirehti vuoden 1992 uuden automallinsa tuomista radoille kun Senna oli alkanut kulisseissa tuohtua liiankin paljon. Toisaalta prototyyppinä vuoden 1992 automalli oli ollut olemassa jo äärimmäisenkin kauan ja jos ei ollut niin ainakin puoliautomaattinen vaihteisto sen sisältämänä oli ollut jo melkein kaksi vuotta testissä ennen sen debytointia jo alkuvuodesta 1992 suurin piirtein Interlagosin aikoihin.

Sennalle tuhoisaa olivat olleet etenkin keskikauden 1992 muutamat keskeytykset. Jotenkin Senna kuitenkin oli poissa olevan oloinen eikä hänen mielestään ennen pitkää asialla olisi ollut väliä koska Mansellia vastaan Senna oli jo pitkän aikaa käynyt vain viivytystaistelua ja uskoi Mansellin olevan maailmanmestari vuonna 1992 kuten ennen pitkää olikin.

Kulisseissa muutoin Williamsilla kuohui Alain Prostin paluuhuhujen takia ja samaten myös McLarenilla kun Honda oli lähdössä lajista pois niin Sennakin oli lähteä jo ensimmäisen kerran pitkään aikaan joskin edellinen uhkauskerta Sennalta lajista poistumisen suhteen oli ollut vuoden 1991 Suzukan ja Adelaiden välisen ajan aikana vuosien 1989-1990 Suzukan kisojen kohujen ja näistä varsinkin vuoden 1990 Suzukan valehteluskandaalin takia mihin Senna syyllistyi vain saadakseen säilyttää koko kilpailulupansa lajissa...

Tässä kilpailussa ajoi myös Safety Car-miehenä sittemmin yleensä paljon DTM-puolella aikanaan töissä ollut Saksan Peter Lux joka tietenkin toimi vuonna 1992 Fordin PR-miehenä lajissa ja Safety Carien eri mallien testaajana yhdessä Ranskan Gilles Martineaun ja Iso-Britannian Mark Goddardin kanssa ja kolmikko teki toki muutenkin yhteistyötä keskenään. Peter Luxista puhun varmasti ennen pitkää paljonkin asiaa lisää Safety Carien toikissa, mutta siitä sitten lisää ennen pitkää joskus kunhan aikaa vain on kyseinen toikki päivittää uusien ja valtavien tietomäärien ja tulevien korjausten johdosta..

Nigel Mansell tosiaan voitti jälleen vuoden 1992 tuttuun tapaan kilpailun, Ayrton Senna oli toinen ja menetti mahdollisuudet mestaruuteen vaikka ehkä jo suurin piirtein Brasilian Interlagosin aikoihin oli melko selvää, että Senna ei voita mestaruutta vuonna 1992 ilman todella mahtavia ja suuria ihmeitä ja mitä eivät tietenkään myöhemmät keskeytykset eikä oikein edes Monacon 1992 niukka ja hieno viime hetken voittokaan auttaneet ja ei edes mahdollinen voitto Saksassakaan paljoa olisi lohduttanut eikä myöskään melkein jälleen kerran loppunut polttoainekaan joka todella loppui käytännössä ruutulipun jälkeen kunniakierroksella, Riccardo Patresen ulosajon jälkeen kolmas oli kotiyleisön riemuksi nuori saksalainen nimeltä Michael Schumacher joka ajoi debyyttikilpailuaan kotiyleisön edessä kun ihan vielä vuonna 1991 juuri Saksan kisan aikaan ei debyytti ollut kulissien takaisen viivytyksen johdosta mahdollista ja millä Schumacher paikkasi Ranskan Magny-Coursin ja Iso-Britannian Silverstonen kisojen aikaiset kolarinsa.

Martin Brundle oli neljäs, Jean Alesi oli viides mikä lisäsi painetta kohti lähtölaskentaa Ivan Capellille joka keskeytti Hockenheimin kilpailussa samalla kierroksella yhdessä Suomen Mika Häkkisen kanssa, Erik Comas oli kuudes ja viimeinen pistemies vain hieman Thierry Boutsenin edellä joka oli seitsemäs ja jäi juuri ja juuri pisteittä ja mistä belgialainen ei tietenkään pitänyt koska mies oli muutenkin hieman ongelmissa niin tallinsa kuin myös Comasin kanssa, Patrese sai ulosajostaan ja keskeytyksestään huolimatta kasipaikan itselleen, Michele Alboreto oli yhdeksäs, JJ Lehto oli kymmenes, Pierluigi Martini oli yhdestoista, Gianni Morbidelli oli kahdestoista, Paul Belmondo oli kolmastoista, Bertrand Gachot oli neljästoista, Mauricio Gugelmin oli viidestoista ja toiseksi viimeinen ja Karl Wendlinger oli kuudestoista ja viimeinen mies ilmeisesti osin jälleen pitkän varikolla olleen korjauskäynnin ja umpihitauden takia vaikkakin sektoriajoillaan Wendlingerillä olisi ehkä ilman ongelmiaan ollut mahdollisuuksia vähän parempaan sijaan maalissa.

 

[spotter90]

Tänä päivänä on kulunut 25 vuotta Saksan Grand Prixistä vuosimallia 1992. Se ajettiin päivälleen 25 vuotta sitten 26.7.1992.

Kilpailuviikonloppuna Ostkurvea ja sen shikaania muunnettiin tilapäisesti tavallista hitaammaksi ja tiukemmaksi ja se muutos taisi tavallaan olla suurin tuohon mutkaan sitten vuosien 1981-1982 aikaisten Ostkurven muokkausten joista varsinkin jälkimmäisenä vuonna tuosta shikaanista tuli pysyvä ja minkä sanottiin aikanaan pilanneen radan.

Syy tuohon muutokseen oli vuoden 1991 Erik Comasin hurja ulosajo sen vuoden Saksan Grand Prixin kisaviikonloppuna.

Andrea Modan Perry McCarthy hylättiin viikonloppuna jo muutenkin hitaalla autolla ajamisestaan koska mies ei saapunut täsmälliseen punnitukseen kun vuoro tuli. Viikonloppuna Brabham-tallin loppu oli erittäin lähellä koska velkavuori alkoi lähestyä liian suurta rajaa vaikka talli toki yritti saada lupaa ajaa aina vuoden 1992 loppuun asti ennen varsinaista oikeaa velkaselvitystä ja selvää konkurssiaan joka oli tullut jo jonkun aikaa aiemmin samana vuonna väistämättömäksi ja selväksi.

Velkojat eivät suostuneet lykkäämään asiaa ja pianhan tämän jälkeen talli joutuisi jo taloussaneeraukseen ja myöhemmin ja selvästi ennakoitua aikaisemminkin konkurssiin.

Itse asiassa Saksan Grand Prixin jälkeen Brabham-talli joutui jo luopumaan kahden auton tallina toimimisesta kun edes pois lähtevän Eric van de Poelen paikalle haviteltu Julian Bailey ei tuonut tarpeeksi rahaa. Välillä Bailey sitten tallin loppumetreilläkin oli tuomassa rahaa edes yhden auton ajattamista varten, mutta sitten olikin jo liian myöhäistä...

Andrea Chiesa vuorostaan joutui myös poistumaan lajista tämän kilpailun jälkeen koska hänen oman rahapulansa lisäksi talli halusi jo muutenkin van de Poelen hänen sijaansa ajamaan tallissa.

Kilpailun jälkitunnelmissa Ayrton Senna ei voinut enää olla edes teoriassakaan vuoden 1992 maailmanmestari mikä mahdollisuus oli mennyt jo varsin ensimetreiltä lähtien vuonna 1992 Nigel Mansellin ylivoimaisen Williamsin takia.

Toki mestaruuteen olisi voinut olla hieman enemmän mahdollisuuksia ilman keskeytyksiä tärkeissä paikoissa väärään aikaan ja ehkä hieman aikaisemmalla aloitusvoitolla tai 1-3 muulla voitolla tai ainakin erittäin säännöllisillä palkintosijoilla vuonna 1992 joko toisen tai kolmannen sijan turvin silloin kun voittamaan ei olisi yksinkertaisesti Williams-ylivoiman takia pystynyt mitenkään.

Ja tietysti vielä olisi pitänyt ottaa tarvittaessa ehkä viime hetken dramaattinen yksittäinen voitto kaudelta 1992 muutoin tarvittaessa mahdollisen tasapelin varalta ennen kauden loppua Mansellin edelle pääsemiseksi ja uran toivottuun ja lopulta saamatta jääneeseen neljänteen maailmanmestaruuteen.

Pääsyyllinen oli Sennan mielestä McLarenin liian myöhään radalle otettu auto joskin McLaren jopa itse asiassa kiirehti vuoden 1992 uuden automallinsa tuomista radoille kun Senna oli alkanut kulisseissa tuohtua liiankin paljon. Toisaalta prototyyppinä vuoden 1992 automalli oli ollut olemassa jo äärimmäisenkin kauan ja jos ei ollut niin ainakin puoliautomaattinen vaihteisto sen sisältämänä oli ollut jo melkein kaksi vuotta testissä ennen sen debytointia jo alkuvuodesta 1992 suurin piirtein Interlagosin aikoihin.

Sennalle tuhoisaa olivat olleet etenkin keskikauden 1992 muutamat keskeytykset. Jotenkin Senna kuitenkin oli poissa olevan oloinen eikä hänen mielestään ennen pitkää asialla olisi ollut väliä koska Mansellia vastaan Senna oli jo pitkän aikaa käynyt vain viivytystaistelua ja uskoi Mansellin olevan maailmanmestari vuonna 1992 kuten ennen pitkää olikin.

Kulisseissa muutoin Williamsilla kuohui Alain Prostin paluuhuhujen takia ja samaten myös McLarenilla kun Honda oli lähdössä lajista pois niin Sennakin oli lähteä jo ensimmäisen kerran pitkään aikaan joskin edellinen uhkauskerta Sennalta lajista poistumisen suhteen oli ollut vuoden 1991 Suzukan ja Adelaiden välisen ajan aikana vuosien 1989-1990 Suzukan kisojen kohujen ja näistä varsinkin vuoden 1990 Suzukan valehteluskandaalin takia mihin Senna syyllistyi vain saadakseen säilyttää koko kilpailulupansa lajissa...

Tässä kilpailussa ajoi myös Safety Car-miehenä sittemmin yleensä paljon DTM-puolella aikanaan töissä ollut Saksan Peter Lux joka tietenkin toimi vuonna 1992 Fordin PR-miehenä lajissa ja Safety Carien eri mallien testaajana yhdessä Ranskan Gilles Martineaun ja Iso-Britannian Mark Goddardin kanssa ja kolmikko teki toki muutenkin yhteistyötä keskenään. Peter Luxista puhun varmasti ennen pitkää paljonkin asiaa lisää Safety Carien toikissa, mutta siitä sitten lisää ennen pitkää joskus kunhan aikaa vain on kyseinen toikki päivittää uusien ja valtavien tietomäärien ja tulevien korjausten johdosta..

Nigel Mansell tosiaan voitti jälleen vuoden 1992 tuttuun tapaan kilpailun, Ayrton Senna oli toinen ja menetti mahdollisuudet mestaruuteen vaikka ehkä jo suurin piirtein Brasilian Interlagosin aikoihin oli melko selvää, että Senna ei voita mestaruutta vuonna 1992 ilman todella mahtavia ja suuria ihmeitä ja mitä eivät tietenkään myöhemmät keskeytykset eikä oikein edes Monacon 1992 niukka ja hieno viime hetken voittokaan auttaneet ja ei edes mahdollinen voitto Saksassakaan paljoa olisi lohduttanut eikä myöskään melkein jälleen kerran loppunut polttoainekaan joka todella loppui käytännössä ruutulipun jälkeen kunniakierroksella, Riccardo Patresen ulosajon jälkeen kolmas oli kotiyleisön riemuksi nuori saksalainen nimeltä Michael Schumacher joka ajoi debyyttikilpailuaan kotiyleisön edessä kun ihan vielä vuonna 1991 juuri Saksan kisan aikaan ei debyytti ollut kulissien takaisen viivytyksen johdosta mahdollista ja millä Schumacher paikkasi Ranskan Magny-Coursin ja Iso-Britannian Silverstonen kisojen aikaiset kolarinsa.

Martin Brundle oli neljäs, Jean Alesi oli viides mikä lisäsi painetta kohti lähtölaskentaa Ivan Capellille joka keskeytti Hockenheimin kilpailussa samalla kierroksella yhdessä Suomen Mika Häkkisen kanssa, Erik Comas oli kuudes ja viimeinen pistemies vain hieman Thierry Boutsenin edellä joka oli seitsemäs ja jäi juuri ja juuri pisteittä ja mistä belgialainen ei tietenkään pitänyt koska mies oli muutenkin hieman ongelmissa niin tallinsa kuin myös Comasin kanssa, Patrese sai ulosajostaan ja keskeytyksestään huolimatta kasipaikan itselleen, Michele Alboreto oli yhdeksäs, JJ Lehto oli kymmenes, Pierluigi Martini oli yhdestoista, Gianni Morbidelli oli kahdestoista, Paul Belmondo oli kolmastoista, Bertrand Gachot oli neljästoista, Mauricio Gugelmin oli viidestoista ja toiseksi viimeinen ja Karl Wendlinger oli kuudestoista ja viimeinen mies ilmeisesti osin jälleen pitkän varikolla olleen korjauskäynnin ja umpihitauden takia vaikkakin sektoriajoillaan Wendlingerillä olisi ehkä ilman ongelmiaan ollut mahdollisuuksia vähän parempaan sijaan maalissa.

Ko. kilpailussa RTL käytti ensimmäistä kertaa F1-lähetyksissä super slowmotion-uusintaa, mtä selostajat hämmästeli.

 

[Sörsselsön]

Ko. kilpailussa RTL käytti ensimmäistä kertaa F1-lähetyksissä super slowmotion-uusintaa, mtä selostajat hämmästeli.

Eikös tästäkin eräs suomalaisselostajakin möläyttänyt aikoinaan "ja kuski x kulkee hitaasti eikun tämä onkin hidastettu kuva..."

 

[spotter90]

Eikös tästäkin eräs suomalaisselostajakin möläyttänyt aikoinaan "ja kuski x kulkee hitaasti eikun tämä onkin hidastettu kuva..."

Tiedämme ko. selostajan :thumbup:

 

[CCMK]

Tiedämme hyvinkin.

Tänä päivänä onkin kulunut 25 vuotta Nigel Mansellin maailmanmestaruuden varmistumisesta puhuttaessa. 16.8.1992 päivälleen 25 vuotta sitten vuonna 1992 Mansell otti kuin ottikin mestaruuden joka häntä oli pitkään kartellut ja ollut kolme kertaa lähellä tullakin.

Välillä jopa liiankin lähellä ja kerran Mansell ei ollut edes vielä lähelläkään varsinaista lopullista kaksintaistelua mestaruudesta puhuttaessa kun se piti loukkaantumisen takia luovuttaa pois ja sama katkera asia olisi voinut tapahtua myös Adelaidessa 1991 mikäli Mansell olisi Japanin Suzukasta 1991 jotenkin saanut riittävät pisteet Adelaideen ja siellä olisi silti sattunut loukkaantuminen kuten tapahtui toteutuneessa historiassa keskellä karmeaa kaatosadetta ja joka olisi pitänyt Mansellin poissa oletetusta Australian Adelaiden maanantaikilpailustakin mistä puhuttiin ja jota ei sitten kuitenkaan koskaan ajettu.

Adelaiden kisa vuonna 1991 toki ajettiin, mutta F1-historian lyhimpänä kilpailuna kautta aikain.

Kuitenkin 16.8.1992 ajettiin Unkarin Grand Prix vuosimallia 1992 Hungaroringin radalla. Mansellin mestaruuden lisäksi oli myös paljon muitakin historiallisia asioita viikonloppuna. Viimeistä kertaa esimerkiksi molemmat Minardin autot karsiutuivat kilpailusta kun yksinkertaisesti Lamborghinin moottori oli hyvin puhditon eikä automallikaan kunnolla toiminut.

Toki karsiutujat olisivat voineet olla muitakin sillä suurin piirtein aina Lotuksen autoihin asti vaaravyöhyke karsiutumiseen oli tavallaan hyvin korkea ruuduista 12-26 puhuttaessa koska jokaisella näihin ruutuihin sijoittuneista kuljettajista oli autossaan jotakin joka olisi voinut kohtaloksi käydä. Suomalaisittain JJ Lehto karsiutui kilpailusta joka merkitsi tasapeliä karsiutumisesta kaudella 1992 Häkkisen Mikan kanssa kun Häkkinen oli karsiutunut Imolassa.

Häkkisen osalta Unkarin Grand Prix 1992 oli myös yksi ensimmäisistä todella näyttävistä kisoista Häkkisen uralla ja joka noteerattiin korkeammalle kuin periaatteessa mikään suoritus sitä ennen jo muutenkin, mutta tietenkin nelospaikalle ajaminen Ranskan Magny-Coursin kilpailun tyyliin vain paransi asiaa.

Etenkin kun ajettiin vielä myös ilman sadetta jolloin sitä ei voinut käytännössä melkein mitenkään kutsua tuuriajoksi. Vaikka joitakin potentiaalisia piste-ehdokkaita Häkkisen edestä keskeyttikin pois tieltä kisan aikana milloin minkäkin syyn johdosta kuten esimerkiksi Michael Schumacher siivekkeen irrottua niin silti Häkkinen sektoriaikojensa pohjalta tuntui ajavan selvää jäännöspistevauhtia läpi kilpailun ja se ei ollut huono asia lähtöruutu huomioiden.

Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1986 mestaruutta ei myöskään ratkaistu Japanin Suzukassa joskin vuosien 1989 ja 1990 tunnetuista syistään johtuen olisivat voineet olla myös vain ehdollisia mestaruuden ratkaisuja koska Ayrton Sennaa uhkasivat niin lajista sulkeminen kuin pahimmillaan myös koko tulosten hylkäys noiden vuosien kisojen yhtä tunnetuista tempuistaan, mutta rangaistustahan niistä ei tietenkään lopulta tullut ja myös vuoden 1991 Suzukan kohupaljastukset Sennalta olisivat voineet aiheuttaa Sennan sulkemisen lajista jo lopullisesti ikiajoiksi ja hylkäyksen myös pistetaulukosta törkeän valehtelun takia. Etenkin mikäli muuan Balestre olisi saanut asiasta päättää tai mikäli Max Mosley ei olisi ollut liian armollinen Sennan aiemmille teoille.

Viimeisen kerran F1:n historian osalta toistaiseksi Esikarsintaa käytettiin koska Belgian Grand Prixistä 1992 eteenpäin loppukauden 1992 ajan Esikarsintaa ei pidetty ja itse asiassa Belgiassa sessio vain peruttiin ja muihin ei enää edes merkitty ja vuoden 1993 jälkeen Esikarsinta on ollut vain äärimmäisen nimellinen jäänne vanhempaa formulahistoriaa vaikka varmaan vielä nykypäivänäkin automäärän edes noustessa ikinä takaisiin 30 autoon tai yli voitaisiin taas Esikarsinta palauttaa.

Damon Hill ajoi vuoden 1992 viimeisen kisaviikonloppunsa ja ainoana konkurssiin lopulta ajautuneen Brabhamin kuljettajana kun tallikaveriksi Eric van de Poelen paikalle tullut Julian Bailey ei tuonut tarpeeksi rahaa toisen auton ajattamiseen järkevästi ja muutenkin Baileyta olisi radalla nähty aikaisintaan Spa-Francorchampsissa tai vasta Italian Monzassa koska Baileylla oli myös hieman lisenssin kanssa ongelmia maksusummaongelman lisäksi.

Kilpailussa Williamsin Riccardo Patrese ja McLarenin Ayrton Senna olivat päätähdet ja näistä tietenkin lopulta Senna voitti kilpailun ja voittaen muutenkin kaudella ensi kertaa sitten Monacon äärimmäisen tiukan ja niukan voiton jälkeen huomattavasti selvemmin. Tässä kilpailussa Safety Carin piti myös ensi kertaa tulla radalle, mutta lopulta ainakin ilmeisesti teknisen vian takia ei näillä näkymin pitkään etsimieni ja tutkimieni unkarilaisten taustatietojen mukaan koskaan Safety Caria radalla nähty käskystä ja SC-kyltistä huolimattakaan.

Osa kuljettajista hidasti selvästi kesken kisan radalla ja hommasta tuli vähäksi aikaa todella sekavaa seurata kun osa ajoi täysillä ja osa hidasteli selvästi toisia kuljettajia ja muutamat kuljettajat myös protestoivat epäselvää tilannetta kisan jälkeen ja etenkin sen aikana tehtyjä ohituksia joilla ohitetuksi tulleet kärsivät ymmärrettävästi.

Erikoista toisaalta oli myös se, että jo alkukierrosten kolarien takia Safety Car ei yhdessä Medical Carin kanssa esimerkiksi jäänyt selvästi radalle ajamaan vaikka harjoituksia oli jo kauden aikana Safety Car-tilanteille selvästi tehty. Tosin Roland Bruynseraede ei ollut tunnettu myöhemminkään kovinkaan paljoa Safety Caria suosivana henkilönä. Tosin punainen lippukin olisi voinut olla järkevä ratkaisu etenkin kun puhuttiin ensimmäisen kierroksen kolarista. Sen sijaan kierroksen 13 joukkokolari olisi aiheuttanut punaisella lipulla keskeytettynä Unkarin Grand Prixin 1992 kilpailun ajamisen yhteisaikakilpailuna ja sekään ei olisi ollut mikään unelmaratkaisu ellei peräti jo Ranskan Magny-Coursin 1992 oppien mukaisesti jopa todella huono ratkaisu ajaa kilpailu sellaisenaan.

Patreselle tämä kilpailu oli hänen uransa viimeinen paalupaikka ja Ivan Capellille hänen viimeiset pisteensä jo kovaa vauhtia päätöspistettään kohti olleelle matkalle Ferrarin kuljettajana. Kaikkiaan siis kilpailussa voitti Ayrton Senna, Nigel Mansell oli toinen ja maailmanmestari, Gerhard Berger oli kolmas, Mika Häkkinen oli neljäs, Martin Brundle oli viides, Capelli tietenkin oli kuudes, Michele Alboreto oli jälleen katkerasti seiskapaikan mies, Andrea de Cesaris oli kahdeksas, Paul Belmondo etenkin myöhempien aikojen puutteitansa vasten ajoi tämän kisan oikeastaan niin hyvin kuin vain ikinä pystyi Marchin erittäin hitaalla autolla ysipaikalla ja paljoa ei olisi ehkä vähän paremmalla onnella puuttunut pisteestäkään kun lähtöruutu olisi ollut parempi ja lisäksi olisi ehkä vielä vähän enemmän tullut keskeytyksiä, Mauricio Gugelmin oli 10:s ja toiseksi viimeinen ajettuaan umpihitaan, kamalan, estelyjä, osumia ja kolariuhkia täynnä olleen, melkein romuralliksi päättyneen päivän jolloin hän oli Stefano Modenan, Olivier Grouillardin ja Pierluigi Martinin jälkeen radan kritisoiduin mies ja kisapäivän syntipukki ja Damon Hill oli 11:sta ja viimeinen täysin toivottomassa tilanteessa Brabhamilla.

Kun JJ Lehdon karsiutumista miettii niin Martininkin surullista kisaa katsomalla oli melko hyvä merkki siitä, että JJ:n mahdollisesti selvitessäkin kilpailuun vauhti olisi ollut todella huonoa tai sitten JJ:täkin olisi syytelty kisaa seuranneena maanantaina todennäköisesti jostakin estelystä radalla tai muuten vain hitaudesta kun Dallaran auto ei vain toiminut vuonna 1992 joillakin radoilla käytännöllisesti katsoen mitenkään jolloin joskus karsiutumisia olisi voinut tulla sitäkin taustaa vasten vielä enemmän ja vähemmän auttoi tietenkin myös Ferrarin Claudio Lombardin tai vaihtoehtoisesti Lombardin moottoriväen Dallaran henkilöstöä kohtaan suorittamat pelottelut ja rähjäilyt pitkin kautta 1992.

 

[CCMK]

Tänä päivänä on kulunut tasan 25 vuotta Belgian Grand Prixistä 1992 joka ajettiin 30.8.1992. Belgian Grand Prix 1992 Spa-Francorchampsin radalla oli ensimmäinen Michael Schumacherin saamista voitoista hänen mahtavaksi osoittautuneella urallaan. Tosin keliolosuhteet ja myös Nigel Mansellin Williams-auton tekninen vaurio edesauttoivat Schumacherin voittoon eikä ylivoimaisesta sadekelin voitosta ollut mitään todellista näyttöä. Ei edes vaikka muuan nuori formuloiden nykyselostaja nimeltä Niki muuta väittää.:frank:

Schumacherin voitossa oli monta historiallista seikkaa ja Kyllösen Mattikin taisi väärin muistaa sen, että kyllä Jochen Mass Schumacheria ennen kyllä formuloissa voitti vaikka joka tapauksessa voitto kyllä oli ensimmäinen Saksalle joka tapauksessa pitkään aikaan ja yhteisenä valtiona kun Mass edusti aikanaan Länsi-Saksaa. Se kuitenkin sanaleikeistä.

Hieman toisenlaisella tuurilla ensivoittaja tässä hienossa kilpailussa olisi voinut olla myös Martin Brundle, mutta taktinen virhe maksoi kaiken ja antoi Schumacherille edun kuitata tallikaverin haluamalla ja yritykseksi jääneellä taktiikalla ajaa myös voittoon asti.

Thierry Boutsen vuorostaan maksoi kotiyleisönsä edessä ajaessaan viimeisen kerran edes jotenkin näyttävästi Ligier-autollaan hintaa siitä, että hän vaihtoi kuivan kelin renkaisiin kerta kaikkiaan liian aikaisessa vaiheessa. Oikealla vaihdolla Boutsen olisi ollut todella korkealla vaikkakaan ehkä ei aivan voittoon asti sentään ylletty olisi. Kuitenkin palkinnoille tai selkeille pisteille siinä vaiheessa kisaa.

Sitten oli tietenkin niitä itsepäisiä, näyttäviä sankareita radalla kisassa jotka vaihtoivat vuorostaan kuivan kelin renkaat sadekelin renkaisiin liian myöhään. Näistä vähemmälle huomiolle ansaitsemattomasti jäi Andrea de Cesaris ja suuremman huomion sai ilman muuta Ayrton Senna jolle myös voitto olisi voinut maistua ilman liiallista itsepäisyyttä todella pitkästä aikaa mietittynä. Ruutulipussakin spekuloitiin Sennan käymisestä ja käymättömyydestä varikolla ja siitä, että oliko kyse vedonlyönnistä...

Sennan haluamattomuus vaihtaa renkaita ja haastaa muutenkin tuohon aikaan tallinsa taktisten henkilöiden päätöksiä puhututti ympäri formulamaailmaa tuolloin. Toisaalta Senna kävi kovilla kierroksilla osin myös sen takia, että Erik Comas oli loukkaantunut ja monien mielestä Senna oli pelastanut hänen henkensä muun muassa sammuttamalla loukkaantuneen ranskalaisen Ligier-auton vaurioituneen ja tulipaloherkän moottorin kolarin jälkeen kun kuljettaja ei itse siihen varsinaisesti pystynyt tai niin sitä ainakin hehkutettiin äärimmäisen paljon aikanaan.

Schumacherin voiton osalta yksi seikka oli myös se, että hänen ajamansa voitto oli viimeinen manuaalisen vaihteiston omaavalla autolla F1:ssä.

Andrea de Cesariksen kisa oli myös hienoa näytöstä aina siihen asti kunnes tekniset vauriot iskivät muutaman tutun takarivin vuoden 1992 häirikön kuten Stefano Modenan kanssa ja aina osuessa koko ajan tielle estelemään häntä.:thumbdown

Ilman teknisiä vaurioita de Cesaris olisi toistanut todennäköisesti Span 1991 temppunsa ja ajanut elämänsä kisaa.

Span 1992 sadesää sopi myös suomalaisille joista Mika Häkkinen myös ajoi viimeiselle pisteelle.

JJ Lehtokin ajoi tavallisesta 1992 tason kilpailustaan poiketen melko hyvin joskin auton ongelmat olivat ikäviä myös sateellakin eikä Dallaran automalli epävakaisen alustansa takia ollut edes vaikkapa Ligierin 1992 automallin kaltainen, edes sateelle sopiva auto mikäli ei sitten kuivalla olisi kulkenut millään.

JJ jäi harmittavasti seiskapaikalle, mutta esimerkiksi ilman de Cesariksen ongelmia ei välttämättä Häkkinen tai JJ olisi ikinä olleet edes lähelläkään pistettä koska heidän autojensa sektorivauhdit eivät olleet kovinkaan hyviä ja enemminkin tärkeää osuutta sijoituksissa selittivät myös onnistuneet varikkokäynnit niin märälle kuin kuivallekin kelille.

Vuoden 1992 kisoista puhuttaessa tässä kilpailussa selvisi eniten autoja maaliin tai pikemminkin voitiin sanoa, että autoja laskettiin 18 kappaletta lopputuloksiin vaikka muutama keskeytti juuri ennen ruutulippua tai ruutulipun jo heiluessa. Johnny Herbert esimerkiksi oli menossa kasipaikalle kun auto hajosi ja hänet laskettiin silti 13:sta ja Bertrand Gachot viimeisenä sijoituksen saaneena miehenä oli keskeyttänyt jo aiemmin.

Lisäksi Mansellin auton sytytysvaurio alkoi pahentua voimakkaasti mikä varmaankin olisi tarkoittanut pian keskeytystä ilman hyvää onnea. Joka tapauksessa Michael Schumacher oli varmasti tuon päivän onnellisin mies ja Saksassakin asia noteerattiin näyttävästi vaikka tietenkin kului vielä pitkä aika ennen kuin Saksassa todella alettiin jännittää Schumacherin puolesta radalla. Ja F1:n maailmassa Schumacher sai silti odottaa vielä jonkin aikaa todellista tilaisuuttaan maailmanmestaruuteen kun Williams-ylivoima oli mitä oli.

Historiallisesta kilpailusta voisi puhua enemmänkin, mutta Michael Schumacher siis voitti, Nigel Mansell oli toinen häviten lopulta hyvin mielin jo mestaruuden varmistaneena, Riccardo Patrese oli kolmas ja Martin Brundle oli katkerasti neljäs kun palkintokorokesija jäi 2,2 sekunnista kiinni maalissa ja tunnetun taktiikkavirheen seurauksena jäi saamatta varma voitto tai kakkostila.

Ayrton Senna oli suivaantuneena koko ärsyttävästä kilpailusta lopulta viides ohitettuaan näyttävästi Mika Häkkisen taistelussa viitospaikasta ollen tietenkin viides, Mika Häkkinen oli kuudes ja onnellinen huolimatta viitospaikan menemisestäkin ja JJ Lehto oli seitsemäs tyytyväisenä, mutta silti erittäin kuohuvana kulisseissa taas turhauttavan kisan jälkeen.

Andrea de Cesaris oli mitään oikeutta miehen ajotaidoille tekemättömällä kasipaikalla päivänä jolloin menestyskisaan ainekset olivat olemassa, Aguri Suzuki oli yhdeksäs, Eric van de Poele oli kymmenes, Karl Wendlinger oli yhdestoista ja March-tallin autolla debytoinut Emanuele Naspetti oli kahdestoista verraten hyvin ajaneena huolimatta maksukuljettajastatuksestaan.

Johnny Herbert oli moottoririkon myötä kasipaikan sijaan lopulta kolmastoista, Mauricio Gugelmin oli neljästoista umpihitaan päivän jälkeen, Stefano Modena oli viidestoista täynnä toisille kuljettajille jatkuvaa perseilyä kilpailupäivänä osoittaneena kaverina ja vihaisuus oli käsin kosketeltava niin miehellä itsellään kuin myös ehkä vähän kaikilla muillakin vaikka asenneongelma tavallaan tiedossa olikin, Gianni Morbidelli oli kuudestoista, Ukyo Katayama oli seitsemästoista, toiseksi viimeinen sijoituksen saaneista kuljettajista ja viimeinen maaliin ajanut kuljettaja teknisiä vaurioita täynnä loppuvaiheessa kisaa olleella autollaan ja kahdeksastoista ja viimeinen sija meni Bertrand Gachotille joka sai lähinnä sijoituksen vaikka olikin jo keskeyttänyt.

Tämä kisa oli lopullinen lähtölaskenta käytännössä Ivan Capellin osalta Ferrarilta ja viimeinen kilpailu Andrea Modan tallille lajissa koska Italian Monzan kisaan mennessä talli yksinkertaisesti ja ainutkertaisesti tähän mennessä vuoden 1991 alun Life-tallin paluuyrityksen kohua ja sen varoitusta huomioimatta suljettiin sarjasta ulos lajin maineen vahingoittamisen takia. Brabham-tallin taival päättyi myös kun Damon Hill ei enää saanut ajaa tallin mentyä vararikkoon eikä Julian Baileyn rahatkaan tietenkään riittäneet mihinkään. Hyvä kun edes miehen ajopaikkaan ja ei takuuvarmasti ainakaan tallin pelastamiseen...:tongue:

Mansellinkin osalta mestaruus oli varmistettu, mutta Williamsilta lähtö oli kaiken ikävän kulissien takaisen väännön vuoksi edessä.

 

[Antsa Rieppo]