No tuota. Ymmärrän hyvin Rosbergin tarkoituksen tuossa kolarissa - "making point". Hamilton on uransa alusta saakka niittänyt kyseenalaista kunniaa kohtuullisen härskinä kuljettajana, jonka melkeinpä tavaramerkkinä voi pitää sitä, että muut väistäkööt, ja hän ajelee ja kiilailee niin röyhkeästi kuin haluaa. Hamiltonhan tavallaan ajotavallaan loi itselleen etua sillä, että jossain vaiheessa muut alkoivat väistämään häntä huomattaavsti enemmän kuin muita, johtuen juuri hänen röyhkeydestään. Siitä voi tietysti olla montaa mieltä, haittaako se mitään vai onko tuon tyyppinen röyhkeys jopa suotavaa, siihen en ota kantaa.
Eikös Nico ollut sanonut ettei ole yksin hänen tehtävänsä väistää osumia ja yhteenottoja, ja minusta Nico on kyllä siinä oikeassa, koska niinhän se on aina mennyt Hamiltonin kanssa ajotilanteissa. Siis kaikkien muidenkin kuskien kanssa. Muut väistäkööt, Hamilton tulee joka tapauksessa mistä haluaa.
Se, että Nicolla kävi moukan tuuri tässä pointin osoittamisessa, vahvistaa hänen asemiaan. Hamitonin kisa oli pilalla, Nico nilkutti hyville pisteille, ja taatusti, aivan taatusti Hamilton miettii seuraavalla kerralla kaksi kertaa miten tiukasti haluaa kisata Nicon kanssa tulevissa kilpailuissa.
Kolaria en pidä suinkaan tahallisena, Nico vain oli ilmeisestikin päättänyt että Hamiltonkin saa ottaa vastuuta siitä, ettei osumia tule. Koska sitä minusta Hamilton ei ole tehnyt, vaan se on tosiaan on jäänyt Nicon tehtäväksi - periksiantaminen ja väistäminen. Nico otti kuitenkin hirveän riskin, välikohtaushan olisi voinut päättyä miten vain - hänen omaan keskeytykseensä (ja Hamiltonin voittoon) tai molempien keskeytykseen tai aivan mihin tahansa. Ilmeisesti Nico katsoi kuitenkin mielipiteensä osoittamisen riskin arvoiseksi. Ajankohta oli toki myös aika sopiva, jos sen niin haluaa nähdä.
Kaiken kaikkiaan Span kolari on myrskyä vesilasissa, aivan turhaa draamaa, vastaavia töpeksintöjä tapahtuu koko ajan.