Ensinnäkin mahtava juttu tämä! Hyvä, että teillä on valoakin välillä!Tulipas erikoinen puhelu hetki sitten. Eräs "headhunter" löysi meikäläisen LinkedIn-profiilin ja kertoi, että hällä ois mulle tarjota töitä uudesta firmasta. Tuntee myös meikäläisen nykyisen työnantajan aika hyvin.
Pitkä tovi puhuttiin osaamisalueista ja kaikenlaisia juttuja ja sanoi, että pystyy jo nyt lähes varmaksi sanomaan että kyseinen lafka todellakin haluaa mut palkata.
Palkka nousis 20% ja tehtävät painottuisivat enemmän tiiminvetoon, joskin osittain myös kehitystä ohella.
Kerroin myös tästä elämäntilanteesta ja arvosti sitä, että myös he tietävät nyt tilanteen eikä tule myöhemmin yllätyksenä. Vaimolle soittelin asiasta ja osittain meinaa iskeä paniikki, mutta osittain myös uuden alku kiinnostaa.
Oma jaksaminen mietityttää, mutta ehkä tämä olisi juuri se uusi tuulahdus, jota mä nyt kaipaan.... oi että.
*soikeana*
PS. Niin ja poika voi oikein hyvin. Lontoon reissua vaan odotellaan.
..
Ja sitten takaisin masennuskeskusteluun, ettei mene liian positiiviseksi.
Rainierilta hyvää tekstiä, juuri näinhän se on. Masennus on kuitenkin sairaus, joten silloin ei toimi sama kuin terveen ihmisen piristämiseen (vaan vain pahentaa, kuten jo todettua). Tuo kuuntelu ja läsnäolo on tärkeää. Usein masentunut ei avaudu ongelmistaan kovinkaan herkästi vaan kätkee kaiken sisälleen. Eli jos siihen tilanteeseen pääsee, että hän puhuu niin sitten kannattaa itse vaan vastaanottaa se kaikki, ymmärtää, välittää ja tukea.Lyhyt asia tuosta masentuneen tsemppaamisesta. Luin taannoin artikkelin asiasta, valitettavasti en muista missä se oli ja siksi en pysty laittamaan linkkiä.
Mutta artikkelin pääasia oli, että kun ihminen on pahasti masentunut (kyse ei ole siis hetkellisestä vittuuntumisesta) ja aivokemia on pois tasapainosta, "elämän valoisten puolien" korostaminen ym. voi vaan pahentaa tilannetta.
Kun masentuneen mielestä nämä asiat eivät ole yhtään valoisia - tai ylipäänsä mikään ei ole elämässä valoisaa - niin tällöin "järkipuheella" vakuuttaminen ei vaan toimi.
Vähän sama mekanismi kun koittaisi alkoholiongelmaiselle vakuuttaa faktoin, lyömällä vaikka A4 arkin eteen, jossa on listattu alkoholin liikakäytön haitat. Sellainen A4 -tekniikka ei toimi ja sellaista A4 paperia ei ole olemassa.
Artikkelin mukaan tärkeintä on kuunteleminen, läheisyys ja ehkä selkeissä käytännön asioissa auttaminen, mutta enemmän jo abstraktien asioiden korostaminen tyyliin "elämä on ihanaa", "ajattele läheisiäsi", "Albert ei ole oikeasti ornari", eivät auta artikkelin mukaan mitään. Kaverin/ystävän/läheisen tuki ja välittäminen kuulemma auttaa. Ajattelin asiaa ja totesin että asiassa saattaa olla vinha perä eli fat butt.
En tosiaankaan siis tiedä miten Follo on asiaa kaverinsa kanssa lähestynyt, mutta varmuuden vuoksi kirjoitin tästä, kun nyt sattui asiayhteyteen sopivasti.
Tuo mitä Fagerholm sanoi "Masentuneelle ihmiselle järjen puhuminen on kyllä yksi haastavimmista asioista" voi olla myös merkki siitä ettei "järjen" puhuja ehkä ymmärrä mistä on kyse. Masentunut ei ole (välttämättä) tyhmä. Masentunut voi hyvin ymmärtää kaiken mitä hänelle sanotaan, mutta jos puhuja ei itse ymmärrä masentunutta niin mikään puhe ei välttämättä juurikaan auta. Ratkaisukeskeisyys ei tämän sairauden hoidossa taida toimia. Ensin pitää hakea syitä mistä masennus johtuu, mikä on yleensä sitten ammattilaisten osaamisalueita. Ystävänä kannattaa vain kuunnella, tukea ja ymmärtää. Ystävänä on todella vaikea katsella vierestä kun toinen kärsii, mutta pikaisen helpotuksen toivo järkevillä sanoilla voi auttaa korkeintaan vain ystävää itseään.
Niitäkin tapauksia on, että "ystävä" ottaa etäisyyttä masentuneeseen, kun tällä on vaikeaa, mutta sehän ei ole ystävyyttä laisinkaan ja ehkä pahin vaihtoehto kaikista. Mieluummin siis kuitenkin puhua "huonosti" ja "väärin" kuin jättää yksin.
Itselleni vähän tällaista aikoinaan kävi, että kun rohkenin jollekin avautumaan niin kyseisellä hetkellä saattoi olla hyviäkin kuuntelijoita, mutta sitten sen hetken jälkeen jäikin yllättäen oman onnensa nojaan. Tätä piristämisyritystä ja "hei sä oot ironman, kyllä sä tästä pääset yli" -tsemppaamista toki tuli ja vaikkei ihan parasta tukemista ollutkaan niin parempi sekin kuin ei mitään. Kun sitten tämän tsemppaamisen jälkeen ei tällaisesta tyypistä kuulunutkaan mitään niin se kertoi lähinnä siitä ettei ollut hänelle kovinkaan tärkeä. Se yksi avautuminen voi olla jo kova ja vaativa ele, eikä masentunut jaksa olla se aktiivinen osapuoli. Eli jos hänestä ei tämän jälkeen kuulu mitään, ei se välttämättä ole hyvä asia, eikä todennäköisesti tarkoita sitä, että tsemppaamissanasi olisivat juuri auttaneet häntä paranemaan. Masentunut voi tällöin tulkita sen juuri niin, että olet ottanut etäisyyttä / jättänyt yksin / sinua ei kiinnosta, vaikka et itse olisikaan niin tarkoittanut / ajatellut.
Itselläni on onneksi ainakin yksi hyvä ystävä, kaikilla ei ole edes sitä. Lisäksi masennukseni taso oli vain lievä eikä päässyt koskaan vakavaksi, kiitos pitkälti liikuntaharrastusteni ja erityisesti niihin liittyvien sosiaalisten kanssakäymisten. En kokenut missään vaiheessa kovin suurta tai pitkäaikaista yksinäisyyttä. Enkä ollut missään vaiheessa niin alhaalla ettenkö olisi jaksanut liikkua ja harrastaa. Lähellä toki oli, mutta sekin johtui lääkityksestä (mitä omien kokemusteni pohjalta en kyllä voi suositella ainakaan lievän masennuksen hoitoon). Sen tarkemmin en nyt omista kokemuksistani ala nyt kuitenkaan avautumaan. Ehkä joskus.
Tsempit Follolle kun autatte masentunutta ystäväänne, helppoa se ei varmasti ole!