Niinpä, yritän jutella ja kuunnella asiasta hänen ehdoillaan. Vaan olen paljon parempi kuuntelija, kun juttelija.
Se kuuntelu riittääkin. Siinä tilanteessa neuvojen tuputtaminen tai masentava voivottelu eivät liene hänenkään kohdalla mielialaa kohottavia asioita. Realistisin odotuksin etiäpäin, toivon ylläpito jne. on ne missä voi kamua jeesata, jos siltä tuntuu.
Tuossa tilanteessa pitää vetää aikataulut aivan "päivä kerrallaan" tasolle, eikä miettiä asioita liian pitkälle. Kokeet, diagnoosi, eka hoitokerta, koetulos, toka hoitokerta jne. kerrallaan. Se on vaativa homma, mutta askel kerrallaan siinä on edettävä, muuta ei voi.
Joku on joskus sanonut, ettei se mikään "taistelu" ole, lääkkeethän sen hoitaa, mutta sen oman nupin kasassa pitäminen onkin sitä todellista taistelua. Etenkin jos on kivulias/huono olo siihen päälle. Joka aamu kun heräät painajaiseen ja se onkin totta eikä unta.
Tsemiä ITG:llekin, kaikkiahan tuo koskettaa siinä ympärillä. Ja hyvä uutinenhan on se, että täällä maassa saa liki poikkeuksetta parasta mahdollista hoitoa.