jjv
Arschloch
- Liittynyt
- 4.5.2005
- Viestit
- 26892
Olin sunnuntaina Unkarissa katsomassa DTM-kisaa. Ensimmäistä kertaa kävin sen sarjan kisassa, toista kertaa Hungaroringillä. Oheisluokkina oli GT4, Audi TT cup ja joku paikallinen Porsche-luokka. Aikataulutus oli mielestäni aika erikoinen. Ensin ajettiin aamuvarhaisella oheisluokkia, välissä pääluokka ajoi harjoituksia. Sitten pääluokka ajoi aika-ajot jonka jälkeen parin tunnin tauko niin, että radalla ajettiin vaan taksikyydityksiä. Lopuksi tunnin DTM-lähtö ja varttia yli neljä homma olikin jo ohi. Yleensä aika-ajot ja harjoitukset ajetaan päivän alkajaisiksi. Kuten mun mielestä pitääkin (koska sillä aikaa mä voin vielä rauhassa nukkua).
Porschelähdöstä näin vain viisi minuuttia lopusta. Kuten arvelinkin, siellä oli vain 12 autoa. GT4:n 25 auton lähtö oli selvästi päivän viihdyttävin. Ohituksia tuli reilusti ainakin pääsuoran päässä ja ohjelmaa oli muuallakin. Melko iso screeni oli katsomoa vastapäätä, pysyi perillä tapahtumista. Silmää miellytti erityisesti Sin R1, joka lähti pääsuoran jarrutuksessa huolella lapasesta, muttei 720 asteen pyörähdyksen jälkeenkään mihinkään osunut. Audeja oli viivalla 18 ja Joonas Lappalainen ajoi toiseksi. Hiukan hengetön lähtö GT4:n jälkeen, mut kyllä loppukierroksilla alkoi taisteluakin tulemaan.
Halvimmillaan tuonne pääsi 13 eurolla viimeiseen mutkaan. Mä ostin 17 eurolla lipun ensimmäiseen mutkaan, varikolle sillä ei päässyt, mutta halvemmille paikoille pääsi. Katsoinkin pääluokan aika-ajot viimeisessä mutkassa ja korvatulppia kaipasin. Ekassa mutkassa ei ääni niin kova ollut, mutta rätinä suoran päässä tuntui mahanpohjassa. Kyllä voima nätisti laulaa. Kisassa ei kuitenkaan paljoa tapahtumia ollut missään päin rataa. Sellaisia ne on tuntuneet suurin osa muistakin lähdöistä tällä kaudella olevan mitä olen Portugalin tv:n striimistä tihrustanut. Ilmeisesti noilla on vaikea ohittaa. Lopussa oli keskikastissa hyvää kaksintaistelua. Huimin tilannehan oli lähtökiihdytyksessä kun kärkiukot meinasi oikein ison kasan järjestää jo ennen ekaa mutkaa.
Ainoastaan pääsuoran varren katsomot oli auki, mutta ne olikin sitten lähes täynnä. Etenkin Mersulla tuntui olevan paljon vihreäpaitaisia kutsuvieraita ja kaikilla kolmella merkillä oli fanialueensa. Ruokaakin oli paljon saatavilla, mut systeemi äityi meikäläiselle kovin haastavaksi, kun toisesta paikkaa piti unkariksi joku annos ostaa ja sitten mennä toiseen paikkaan sama ateria pyytämään. Unkarissa yleensä lukee englantia joka puolella, mut tuolla kielipolitiikka oli unkari ja saksa. Selostuskin oli saksaksi. Ilmainen bussikuljetus Budapestistä radan portille lämmitti sydäntäni suuresti.
Tuolla kuvia.

Viimeksi muokattu: