Eiks se aja Risillä? Toi oli Scuderia Corsa.Toninko Fefe siellä paloi? Uskomatonta tuuria kyllä Tontsalla koko ajan jos näin on.
Moottoriurheilu.tvJoonas Lappalainen on voittanut Audi Sport TT Cupin mestaruuden. Arvostetun ratasarjan titteli varmistui myöhään sunnuntai-iltana Hockenheimin radalla Saksassa.
Lappalainen pääsi finaaliviikonloppuun sarjan kärkimiehenä. Lauantain osakilpailun hän voitti, ja se tarkoitti, että 13. sija olisi sunnuntain startissa riittänyt mestaruuteen. Finaalikilpailu siirtyi sankan sumun vuoksi varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan.
18-vuotias vantaalainen ei kuitenkaan jättänyt mitään sattuman varaan. Hän oli finaalikisan kolmas ja vei tittelin 13 pisteen erolla Dennis Marschalliin. Nicklas Nielsen oli kolmas 238 pisteellä. Sarjan toinen suomalainen Emil Lindholm summasi 177 pistettä ollen yhteispisteissä viides.
– Mahtava fiilis totta kai. Kyllä tämä on urani paras saavutus. Voisi sanoa, että lähes virheetön kausi. Tämä oli tavoitteemme, kun kauteen lähdettiin. Kun tavoite saavutetaan, niin silloin on tehty asiat oikein, Lappalainen iloitsi.
Lappalainen saavutti kauden aikana 14 osakilpailusta neljä voittoa ja nousi yhteensä 11 kertaa palkintokorokkeelle. Huonoin sijoitus oli viides.
– Hyvä ja ehjä kausi. Kun ei tee virheitä, niin pitkässä juoksussa pärjää, Lappalainen muistutti.
Audi Sport TT Cup on Audin tukema sarja, ja autonvalmistaja antaa sarjan voittajalle 150 000 euroa. Potti tulee käyttää Audin tukemiin rata-autoilusarjoihin.
– Aika hyvältä tuntuu. Tämä on iso asia minun urallani. Ensi vuodesta on jo pikkuisen tietoa, mutta ei mitään varmaa. Vaihtoehtoja on muutamia. Seuraava askel TT Cupin jälkeen olisi varmaankin GT3 tai Touring Car -luokka, Lappalainen sanoo.
– Joonaksessa sarja sai ansaitsemansa mestarin. Hän osoitti kauden aikana johdonmukaisesti vahvoja esityksiä eikä tehnyt lainkaan virheitä, Audi Sportin projektijohtaja Philipp Mondelaers sanoi.
Lappalaisen mestaruusjuhlat alkoivat saman tien sunnuntai-iltana. Shampanjantuoksuinen ajohaalari vaihtui nopeasti valkoiseen kauluspaitaan.
– Aika kiirettä on pitänyt. Ensin oli oman porukan pienemmät juhlat ja myöhemmin illalla vielä Audin oikein isot juhlat, Lappalainen kertoi.
Mitäs noita Audin tukemia rata-autoilusarjoja on?Audi Sport TT Cup on Audin tukema sarja, ja autonvalmistaja antaa sarjan voittajalle 150 000 euroa. Potti tulee käyttää Audin tukemiin rata-autoilusarjoihin.
Audin tukemia Gt-sarjoja ovat Blancpain Sprint ja Endurance, Adac Gt Masters ja Australian Gt-sarja. Lisää asiasta: http://www.audi-motorsport.com/de/en/gt-sport.htmlMitäs noita Audin tukemia rata-autoilusarjoja on?
150.000€ ei ole pieni summa, mutta pieni summa isoissa karkeloissa...
Anyway, hyvin Lappalainen veti, isot peukut siitä!
Tuo ADAC GT Masters voisi olla hyvinkin seuraava looginen askel jos kerran on puoli pakko pysyä Audin reviirillä. WTCC esim on siten poissuljettu.Audin tukemia Gt-sarjoja ovat Blancpain Sprint ja Endurance, Adac Gt Masters ja Australian Gt-sarja. Lisää asiasta: http://www.audi-motorsport.com/de/en/gt-sport.html
Toisaalta TCR ei ole, joten seuraava askel ei välttämättä ole GT.WTCC esim on siten poissuljettu.
Tuosta ei käynyt oikein ilmi mitä tämä TCR oikein pitää sisällään? Onko vehkeet lähempänä jotain DTC/Sport2000 konstruktiota vai oikeata kilpa-autoa a la DTM?Toisaalta TCR ei ole, joten seuraava askel ei välttämättä ole GT.
http://tcr-series.com/index.php/news/item/audi-launches-rs-3-lms-tcr-car-in-paris
Lähempänä WTCC-autoja, sillä sarjan on tarkoitus kilpailla sen kanssa. Sarjan pomo on Marcello Lotti, joka aikaisemmin vastasi WTCC:stä.Tuosta ei käynyt oikein ilmi mitä tämä TCR oikein pitää sisällään? Onko vehkeet lähempänä jotain DTC/Sport2000 konstruktiota vai oikeata kilpa-autoa a la DTM?
Autot ovat hyvin lähellä Seat Leon Cup -autoa. Merkistä riippumatta autot pakotetaan mahdollisimman pitkälti samaan muottiin ja BoP-kikkailuilla sitten yritetään tasapäistää loputkin erot pois.Tuosta ei käynyt oikein ilmi mitä tämä TCR oikein pitää sisällään? Onko vehkeet lähempänä jotain DTC/Sport2000 konstruktiota vai oikeata kilpa-autoa a la DTM?
Joo, suunnilleen näin itsekin asian tuosta linkistä ymmärsin. Ei hyvä, ei ollenkaan hyvä. Tasapäistäminen on syvältä /C:stä.Autot ovat hyvin lähellä Seat Leon Cup -autoa. Merkistä riippumatta autot pakotetaan mahdollisimman pitkälti samaan muottiin ja BoP-kikkailuilla sitten yritetään tasapäistää loputkin erot pois.