Suunnittele oma ralli

cesar

Well-known member
Liittynyt
21.10.2009
Viestit
998
Tässä vielä toinen versio Neste Rallyn 70v-juhlakisasta, mallia epärealistinen.

To-iltana lähdetään Harjulta liikkelle ja ajetaan perinteinen länsilenkki Humalamäki ja Urria. Urrian hyppyä on korotettu 5 metriä ja hypyn nokkaa terävöitetty, että saadaan autot lentämään. Tähän perään ajetaan vielä Ehikki ja tullaan illan hämärtyessä yötauolle Paviljonkiin. Ennen nukkumaanmenoa Paviljongilla järjestetään vielä kuljettajille pakollinen "kottikärrykisa", jossa kartturi pitää kuskia jaloista kiinni, kun kuljettaja käsiensä varassa suorittaa haastavan radan mahdollisimman nopeaan aikaan. Tällä kisalla ratkaistaan myös seuraavan päivän ajojärjestys. Voittaja saa valita lähtöpaikkansa ensimmäisenä, kakkonen seuraavana jne..
Tämän jälkeen vielä ajetaan kartingautoilla "Drivers meet grandparents"-tapahtuma, jossa kuljettajat kyyditsevät eläkeläisiä kartingradalla.

Yötauon jälkeen lähdetään pe-aamuna kohti Jämsää. Ensiksi Vaheri, josta siirrytään Aution, Juupajoen ja Siitaman kautta Tampereen huoltotauolle. Tauon jälkeen Ratinan yleisö-ek, joka noudattelee pääosin vanhaa Ratinan erikoiskoetta, mutta loppuosalla syöksytään kauppakeskuksen parkkihalliin, jossa viimeiset mutkittelut ja toisesta ovesta ulos stadionin taakse.
Seuraavaksi Sahalahden ek, joka ajetaan vuoden 98/99 muodossa. Juhlavuoden kunniaksi Destia on kantanut kortensa kekoon asukkaiden vastustuksesta huolimatta ja on rouhinut Pohjalahdentien asvaltin pois, jotta pätkä saadaan mahdollisimman alkuperäiseen kuosiin. Tielle on levitetty myös massiiviset määrät soraa ja vanhat tiepohjat raivattu uudelleen käyttöön.
Sahalahdelta Västilään, jonka jälkeen on luvassa kilpailun pisin "Megahelvetti"-niminen uusi erikoiskoe. Lähtö on Päijäläntieltä, josta jatketaan Petsamontietä Ouninpohjantielle. Tätä jatketaan tuttuakin tutumpaa Ouninpohjan pätkää Kakaristoon, Pitkäjärventielle, Hassintielle ja lopuksi kurvataan vielä Arvajanreitintielle. Pituutta hurjat 65km ja lähes kaikilla kilpailijoilla renkaat loppu ja autot paskana. Tästä syystä Jämsässä pieni etähuolto, josta jatketaan Saalahden kautta Paviljongille. Päivä pulkassa ja kuljettajille pakollisen karaoke-esityksen jälkeen yötauolle.

Lauantaina tahkotaan sitten Myhinpäätä ja Ruuhimäkeä oikein urakalla, molemmat kolmeen kertaan. Lisäksi käydään näiden pätkien välissä ajamassa ihan huvin vuoksi hirveän pitkä siirtymä Pieksämäelle ja takaisin. Päivän päätteeksi vielä Harju-Laajavuori- yhdistelmäpätkä, jossa näiden välinen osuus on täysin uutta osuutta.
Ennen yötaukoa kuljettajat osallistuvat vielä Paviljongilla tuhansien silmäparien edessä silmät sidottuna kuivan maan hiihtokisaan.

Sunnuntaina ajetaan vielä perinteinen Päijänteen itälenkki, johon kuuluu Vartiamäki, Hauhanpohja, Lempää ja Hara.
Powerstage kaasutellaan klo 13.18 Harjulla.
On kova, on kova...Mahonen, kun kuulee tästä visiosta, niin enää tarvitsee keskustella mitkä olivat kaikkien aikojen toiseksi parhaat Suurajot.
 

delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3179
Sijainti
JKL
Tuohon kun vaihtaa Poweriksi Sauna-Timon järjestämät löylykisat Lutakon satamassa niin tuo on täydellinen paketti...
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5222
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Ihan ensimmäisenä vastuunvapautuslauseke: yksikään tarinassa esiintyvä henkilö ei ole oikea henkilö, eikä heillä niin main ole reaalimaailmassa esikuvaa. Mikäli lukija on yhdistävinään tarinan fiktiivisen henkilön tosielämään, on ajatuksenkulku virheellinen, eikä tarinan kirjoittaja ota sellaisesta minkäänlaista vastuuta.

Kuten tavallista, koko autourheileva Suomi valmistautuu elokuun alussa kotoiseen MM-ralliin. Aiemmasta traditiosta poiketen katseet eivät kuitenkaan ole Keski-Suomessa, vaan Etelä-Suomen ralliteillä. Miten ihmeessä tällaiseen tilanteeseen on päädytty, saattaisi joku ihan perustellusti kysyä. Noh, tarina juontaa juurensa tilanteeseen, jossa suomalaisen ralliautoilun taustapiru, laajalla rintamalla vaikuttava Jarmo Mähönen, on vihdoin saanut visionsa ns. päättävissä elimissä läpi sen suhteen, että 2020-luvulla rallia tulee päästä katsomaan kaikilla muilla kulkuneuvoilla paitsi autolla. Juna, ratikka, resiina… kaikki kelpaavat, paitsi auto. Se ei ole 2020-lukua se. Niinpä Jarmo on kehittänyt mielessään katalan juonen, jolla rallikaupunki Jyväskylä saadaan ralliviikonlopun aikana jollain toisella tavalla täyteen buukatuksi ja rallin on yksinkertaisesti pakko etsiä itselleen hätäaikataululla uusi koti. Ensitöikseen Mähönen palkkaa pari Soldiers of Odin-ressukkaa räjäyttämään Kärkistensalmen sillan kertomalla sillan alla majailevan muukalaisia. Mähösen tarkoista, tavuviivoin varustetuista ohjeista huolimatta sankarit onnistuvat sillan sijasta räjäyttämään itsensä. Harmin paikka. Näin ollen Mähönen joutuu turvautumaan varasuunnitelmaan ja soittamaan vanhalle tutulleen, kaupunginjohtaja Pekka K. Ettuselle. Vaikka suuri yleisö ei sitä tiedä, perinteikkään Helsingin UA:n puheenjohtaja Saari Jormakivi ehti juuri ennen konkurssihakemusta kähveltää seuran kassasta 200 000 markkaa riihikuivaa ja on nyt avokätisesti antanut pääoman Mähösen käytettäväksi. Niinpä kaupunginjohtaja Ettunen saa Mähöseltä houkuttelevan tarjouksen: buukkaa Paviljonkiin ralliviikonlopulle jotain muuta ohjelmaa, niin rahat ovat sinun. Ensin Ettunen hieman hämmästelee setelinippujen ympärille olevia STS-pankin paperiniteitä, mutta vanhana kunta-alan ammattilaisena ei anna moisen pikkuseikan häiritä kokonaisuutta. Tarina saa tosin vielä hämmästyttävän käänteen, kun Mähönen päättää varmuuden vuoksi mennä kotitietokoneellaan internettiin ja syöttää Altavista-hakupalveluun Pekka K. Ettusen nimen; käykin ilmi, ettei tämä ole ollut Jyväskylän kaupunginjohtajana 16 vuoteen! Pelimiehenä Mähönen ei kuitenkaan panikoi, vaan soittaa kylmänviileästi tuntemalleen pohatta Sari O. Kohlbergille, joka lupaa avokätisesti rahoittaa uuden lahjontayrityksen. Hämmästys onkin suuri, kun Keskisuomalainen kertoo etusivullaan, että kaupungin ylpeys Paviljonki tulee isännöimään Tenavatähti-kilpailun väkinäistä uudelleenlämmittelyä samana viikonloppuna, kun rallisirkuksen oli määrä vyöryä alueelle. Paikallislehtien yleisönosastot täyttyvät vihaisista kirjoituksista, eikä syyttä; modernien WRC-autojen jylhän mörinän sijaan kaupunkilaiset joutuisivat kesken kauneimman kesän sietämään kolme päivää todellista melusaastetta Seppo Hovin ja laulavien lasten muodossa. Niinpä ralli viedään Mähösen ja kumppaneiden ”pyynnöstä” Etelä-Suomen surullisen vähäisellä käytöllä oleville sorabaanoille. Neste haistattaa pitkät rallin pääkallopaikan siirtämiselle ja järjestäjillä on suuri haaste löytää kisalle uusi pääsponsori. Hätiin rientää Keski-Uusimaa-lehti, joka aloittaa vuoden kahdeksannet yt-neuvottelunsa saadakseen pääsponsoristatuksen vaatiman rahasumman kasaan. Kukaan ei tiedä, mikä yt-neuvottelujen todellinen lopputulema oli, mutta joka tapauksessa WRC-promoottorin sulkutilille ilmestyy eräpäivänä vaadittu rahasumma ja näin Suomen MM-ralli 2020 onkin vastoin kaikkia ennakko-odotuksia Keski-Uusimaa ralli!

Reitti on luonnollisestikin täyttä timanttia, joskaan tienhoitokunnilta ei ole tässä turhia lupia kyselty. Se on varmaa, että ralliyleisö tulee saamaan todellisen aikamatkan 80- ja 90-lukujen Helsinki-, Keski-Uusimaa-, Nurmijärvi- ja Hankirallien maisemiin – pienellä sivumausteella vahvistettuna toki.

Kisan keskuspaikkana toimii tietysti Hyrylän urheilukeskus, jonne huoltoparkit saa kätevästi kasattua ja hotellikuluissa säästöä hakevat kilpailijat saavat majoittua ilmaiseksi Hyrylän käytöstä poistetun varuskunnan tyhjillään oleviin kasarmirakennuksiin. Matkaan lähdetään torstaina kellon näyttäessä klassista rallien alkamisaikaa 18.01. Kilpailijat ajatetaan aina Tampereen moottoritielle asti ja sieltä edelleen kisan avauspätkälle, joka kantaa nimeä Patoja. Koska kyseessä on MM-ralli, niin kantatie 1361 voidaan sulkea erikoiskokeen suorittamisen ajaksi, jotta sen yli voidaan laskea miljoonaa, eikä pätkää tarvitse jakaa kahtia, kuten muinaisissa Helsinki-ralleissa oli tapana. Sieltä karavaani suuntaa etelään Nurmijärven suuntaan, jossa ajetaan kaksi seuraavaa pikistä Kylänpää ja Haapakorpi. Jälkimmäinen tekee paluun rallitieksi 30 vuoden tauon jälkeen. Kun nämä kaksi on saatu pakettiin, ajetaan takaisin kisakeskuksen läheisyyteen Keravan Myllynummelle ja asfaltille, jossa illan hämärässä liukastellaan kuluneilla renkailla lisävalot keulalla yleisön mieliksi. Pätkä yhdistää elementtejä niin Miljoona-Cupista, 90-luvun assusprinteistä kuin viime vuosiltakin. Tämän kimaran jälkeen on sitten hyvä vetäytyä yöpuulle ja valmistautua seuraavaan, pitkään päivään.

Aamu aloitetaan Paippinen-Pornainen-Monninkylä akselilta, jossa ajetaan yhteensä neljä pätkää. Päivän avaavan Tillinmäen jälkeen suunnataan hieman modifioituun ja Tikkurilan 1989 Miljoona-Cup-osakilpailusta vaikutteita saaneelle Mäkelän nimeä kantavalle erikoiskokeelle. Laukkoski sen sijaan ajetaan samassa muodossa kuin viime vuosina on monesti ollut tapana. Ihan vaan siksi, että alun pikkutiellä saa mennä WRC-autolla todella kieli keskellä suuta. Ja luontopolun alueen tiukat mutkat tarjoavat takuulla hyvää youtube-matskua. Näiden ikään kuin jälkihöyrynä rykäistään vielä Luhti Monninkylän kupeessa, ennen kuin siirrytään reippaasti lännen suuntaan. Ennen taukoa kilpailijat huimistelevat vielä Nybro-nimisen pätkän, joka ei myöskään ole viime aikoina ollut turhan useasti rallikäytössä. Sitten onkin vuorossa hyvin ansaittu tauko ja etähuolto Malmgårdin Panimolla. Tasting-sessiot jäävät kuitenkin tällä kertaa ainakin kuljettajilta väliin, sillä matkaa on jatkettava vieläkin lännemmäksi. Lapinjärven ek aloittaa Hankiralli-pätkien sarjan, joka jatkuu Myrskylän ympäristössä ajettavilla Jaakkolan (joka tällä kertaa ajetaan tosin ns. vastaseen) ja Paavolan erikoiskokeilla. Näistä jälkimmäisen VIP-alueella Lasse Viren kertaa vielä Münchenin kympin ratkaisut kaikkien rallivirvokkeista juopuneiden mieliksi. Päivän päätteeksi vedetään vielä Patojan tavoin toinen yhdistelmäpätkä, kun vuorossa on Moksi-Leustun hengessä sen etelä-suomalainen vastine Metsäkylä-Huhti.

Puolentoista päivän jälkeen ralli siirtyykin sitten moderninpaan formaattiin ja kuvaan tulevat kahteen kertaan ajettavat pätkät. Tämä selittyy pitkälti sillä, että reitti siirtyy Keski-Uusimaalle, jossa väenpaljous on aiheuttanut ralliteiden suorastaan katastrofaalisen hävityksen. Lauantai aloitetaan Onkimaalta ja tässä ajosuunnassa siksi, että mukaan saadaan edes yksi yllättävä ja katsomisen arvoinen paikka. Tämän jälkeen on vuorossa kisan kolmas yhdistelmämonsteri, kun Torpin ympäristössä sahataan lähes 30 km hienoja ralliteitä. Lukonkulma ja Soukkio kuuluvat ansaitusti mukaan ennen päivähuoltoa. Sitten vuorossa ovat Onkimaa ja Torppi uudemman kerran, mutta lenkin kakkososuus kattaakin toisella ajokerralla moneen kertaan männävuosikymmeninä ajetut Kalkinkosken ja Peuranpään erikoiskokeet.

Ralli huipentuu luonnollisesti sunnuntaina, kisan päätöspäivänä. Ratamestari on saanut haalittua mukaan suhteellisen harvoin ajettuja tieosuuksia, joten haastetta riittää, vaikka nuotista ajetaankin. Nordbo avaa päivän ja pätkän loppupuolella yllättäen taittuvassa vasurissa jännätään, jättävätkö WRC-autot ulkomutkassa vaanivat puut rauhaan vai yrittääkö joku tehdä ns. kinaset. Kivistönkulmassa onkin sitten tarjolla kaikenlaista; alunssa mennään tarkasti pikkutiellä, sitten avataan pellit suorastaan suurajomaisella isolla baanalla, jossa haetaan ajolinjaa ihan tosissaan ja pätkän loppuun on vuosikymmenien tauon jälkeen saatu mukaan myös Kivistö-Kaukastien kokoajan johonkin suuntaan kääntyvä tieosuus. Näiden jälkeen kaahataan vielä läpi harvoin rallikäytössä nähty Ojankulman ek, ennen kuin kuskit ja autot ajetaan kuuluisan Pullokiskan pihaan parkkiin odottamaan rallin finaalia, Nordbon toista ajokertaa sekä Power Stagena toimivaa Kivistönkulman uusintaa.

Reitin voi sikäli sanoa pohjautuvan tositapahtumiin, että käsittääkseni melkein kaikki tieosuudet ovat olleet rallikäytössä, osa useammin, osa harvemmin. Torpissa on naurettavan lyhyt välitien assuosuus, joka tuskin on ollut erikoiskokeena. Tillinmäen lopustakaan en ole ihan varma, että onko sillä ralliautoja aiemmin nähty. Samoin Nordbon Anttilantien osuuden rallikäytöstä ei ole minkäänlaista havaintoa.

WRC Keski-Uusimaa ralli 2020

Näytä liitetiedosto 26690

https://www.mapfab.com/map/AQ-_/WRC-Keski-Uusimaa-ralli-2020
 
Viimeksi muokattu:

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
4961
Sijainti
Parc Fermé
Ihan ensimmäisenä vastuunvapautuslauseke: yksikään tarinassa esiintyvä henkilö ei ole oikea henkilö, eikä heillä niin main ole reaalimaailmassa esikuvaa. Mikäli lukija on yhdistävinään tarinan fiktiivisen henkilön tosielämään, on ajatuksenkulku virheellinen, eikä tarinan kirjoittaja ota sellaisesta minkäänlaista vastuuta.

Kuten tavallista, koko autourheileva Suomi valmistautuu elokuun alussa kotoiseen MM-ralliin. Aiemmasta traditiosta poiketen katseet eivät kuitenkaan ole Keski-Suomessa, vaan Etelä-Suomen ralliteillä. Miten ihmeessä tällaiseen tilanteeseen on päädytty, saattaisi joku ihan perustellusti kysyä. Noh, tarina juontaa juurensa tilanteeseen, jossa suomalaisen ralliautoilun taustapiru, laajalla rintamalla vaikuttava Jarmo Mähönen, on vihdoin saanut visionsa ns. päättävissä elimissä läpi sen suhteen, että 2020-luvulla rallia tulee päästä katsomaan kaikilla muilla kulkuneuvoilla paitsi autolla. Juna, ratikka, resiina… kaikki kelpaavat, paitsi auto. Se ei ole 2020-lukua se. Niinpä Jarmo on kehittänyt mielessään katalan juonen, jolla rallikaupunki Jyväskylä saadaan ralliviikonlopun aikana jollain toisella tavalla täyteen buukatuksi ja rallin on yksinkertaisesti pakko etsiä itselleen hätäaikataululla uusi koti. Ensitöikseen Mähönen palkkaa pari Soldiers of Odin-ressukkaa räjäyttämään Kärkistensalmen sillan kertomalla sillan alla majailevan muukalaisia. Mähösen tarkoista, tavuviivoin varustetuista ohjeista huolimatta sankarit onnistuvat sillan sijasta räjäyttämään itsensä. Harmin paikka. Näin ollen Mähönen joutuu turvautumaan varasuunnitelmaan ja soittamaan vanhalle tutulleen, kaupunginjohtaja Pekka K. Ettuselle. Vaikka suuri yleisö ei sitä tiedä, perinteikkään Helsingin UA:n puheenjohtaja Saari Jormakivi ehti juuri ennen konkurssihakemusta kähveltää seuran kassasta 200 000 markkaa riihikuivaa ja on nyt avokätisesti antanut pääoman Mähösen käytettäväksi. Niinpä kaupunginjohtaja Ettunen saa Mähöseltä houkuttelevan tarjouksen: buukkaa Paviljonkiin ralliviikonlopulle jotain muuta ohjelmaa, niin rahat ovat sinun. Ensin Ettunen hieman hämmästelee setelinippujen ympärille olevia STS-pankin paperiniteitä, mutta vanhana kunta-alan ammattilaisena ei anna moisen pikkuseikan häiritä kokonaisuutta. Tarina saa tosin vielä hämmästyttävän käänteen, kun Mähönen päättää varmuuden vuoksi mennä kotitietokoneellaan internettiin ja syöttää Altavista-hakupalveluun Pekka K. Ettusen nimen; käykin ilmi, ettei tämä ole ollut Jyväskylän kaupunginjohtajana 16 vuoteen! Pelimiehenä Mähönen ei kuitenkaan panikoi, vaan soittaa kylmänviileästi tuntemalleen pohatta Sari O. Kohlbergille, joka lupaa avokätisesti rahoittaa uuden lahjontayrityksen. Hämmästys onkin suuri, kun Keskisuomalainen kertoo etusivullaan, että kaupungin ylpeys Paviljonki tulee isännöimään Tenavatähti-kilpailun väkinäistä uudelleenlämmittelyä samana viikonloppuna, kun rallisirkuksen oli määrä vyöryä alueelle. Paikallislehtien yleisönosastot täyttyvät vihaisista kirjoituksista, eikä syyttä; modernien WRC-autojen jylhän mörinän sijaan kaupunkilaiset joutuisivat kesken kauneimman kesän sietämään kolme päivää todellista melusaastetta Seppo Hovin ja laulavien lasten muodossa. Niinpä ralli viedään Mähösen ja kumppaneiden ”pyynnöstä” Etelä-Suomen surullisen vähäisellä käytöllä oleville sorabaanoille. Neste haistattaa pitkät rallin pääkallopaikan siirtämiselle ja järjestäjillä on suuri haaste löytää kisalle uusi pääsponsori. Hätiin rientää Keski-Uusimaa-lehti, joka aloittaa vuoden kahdeksannet yt-neuvottelunsa saadakseen pääsponsoristatuksen vaatiman rahasumman kasaan. Kukaan ei tiedä, mikä yt-neuvottelujen todellinen lopputulema oli, mutta joka tapauksessa WRC-promoottorin sulkutilille ilmestyy eräpäivänä vaadittu rahasumma ja näin Suomen MM-ralli 2020 onkin vastoin kaikkia ennakko-odotuksia Keski-Uusimaa ralli!
Jo tämä viestin alkuosa olisi ainesta "vuoden postaukseksi" :D

Räkäinen nauru "sillan alla majaileville muukalaisille"
 

maksimaalinen atakki

Tulos tai ulos
Liittynyt
30.3.2012
Viestit
935
Tässä ketjussa saa antaa mielikuvitukselle hieman tilaa. Tässä oli yksi pointti ettei tarvitse ajattaa ralliautoja niin paljon Lahdentiellä tai Kakariston risteyksessä E63:lla ruuhkissa.Ne voidaan kiertää näin lähestulkoon kokonaan... NS. Muorinmäen alku on ajattu Vaherina joskus 90-luvun lopulla. Hieman epäilen Himoksen halua sulkea huipun mökkiteitä... Nuottajärventie ei muistaakseni ole sen huonommassa kunnossa, kuin nyt Päijälän Aulusniementie, Sikoniemen ja kuoksenlenkin jne. kierto. Ei Suomessa tarvitse ajaa samoja teitä vuodesta toiseen jos järjestejät vain viitsii reittiä muuttaa. :D

Muorinmäen yksi vaihtoehto. https://www.google.com/maps/dir/61.8772013,25.3589693/61.8238825,25.3861797/61.8112495,25.3586548/@61.8486055,25.3014037,7100m/data=!3m1!1e3!4m10!4m9!1m5!3m4!1m2!1d25.3751736!2d61.8509991!3s0x468f8463fcbd6945:0x86f4bde194f2d2ae!1m0!1m0!3e0

joku muutellu linkit aiva mitä sattuu. :F
 

Onzah

Suurmestari
Liittynyt
12.11.2018
Viestit
832
Sijainti
Jossakin Itärallin pätkällä
WRC Ouneva Group Rally Finland 2021 V2.0

WRC Ouneva Group Rally Finland 2021 V2.0

Vajaa vuosi takaperin suunnittelin MM-rallin ajettavaksi Joensuun alueelle, ja sainkin siitä reitistä ihan aiheesta kritiikkiä, reitissä oli jonkin verran korjattavaa väliteiden yms. suhteen. Noh, 10 kuukautta myöhemmin irlantilainen Craig Breen kehui hyvin paljon Joensuun seudun teitä ajettuaan Itärallissa kolmanneksi, ja päähäni pälkähti jälleen kerran tämä ajatus Joensuun MM-rallista, koska rehellisyyden nimissä se olisi varmaan vuosisadan kovin juttu. Reitti mukailee monilta osin ensimmäistä versiota, mutta muutoksia on myöskin tehty, ihan siitä syystä, että kilpailun seuraaminen olisi järkevämpää. Kilpailun huoltoparkki toimii edellisen version tapaan Joensuun lentoasemalla, jonka kiitoradalle mahtuu hyvin kaikki autot. Joensuun keskustasta järjestetään myöskin nonstop-bussikuljetus huoltoparkkiin.

Torstai
Testierikoiskokeena toimii sama Puntarikosken erikoiskoe, joskin sitä on lyhennetty alkupäästä ja pidennetty loppupäästä. Edelliseen versioon muutoksena on se, ettei torstaina ajeta yhtäkään erikoiskoetta, sillä Ylämyllyn RC-rata ei mahtunut reittiin mukaan.

Perjantai
Perjantaina reitille startataan aikaisin, sillä aamulla on luvassa rapia 60 kilometrin siirtymätaival ensimmäiselle erikoiskokeelle Kolin tuntumaan. Ensimmäisenä erikoiskokeena toimii tietääkseni aiemmin ajamaton Pankavaaran erikoiskoe, jolla on pituutta reilut 12 kilometriä. Kilpailu ei siis ala mitenkään helpolla erikoiskokeella. Seuraavaksi on vuorossa omista ralleistani jo entuudestaan tuttu Riutan erikoiskoe, tällä kertaa hieman lyhyemmässä ja erilaisemmassa muodossa kuin mitä aiemmin on totuttu näkemään. Pituutta tällä erikoiskokeella on kuitenkin vajaat 25 kilometriä, joten mistään lyhyestä pyrähdyksestä ei ole kyse. Neljäntenä erikoiskokeena toimii täysin uusi Mönnin erikoiskoe, pituutta 14,7 kilometriä. Alkuosalta löytyy pientä kylätietä, ja mahtuupa mukaan myöskin asteen leveämpää ja nopeata tietä. Mönnin erikoiskokeen jälkeen on lyhyt siirtymä ensimmäisen lenkin viimeiselle erikoiskokeelle, kun vuorossa on Röksän erikoiskoe. Isoa Keskijärventietä käytetään tässä versiossa vain muutaman kilometrin verran, ja näin keskinopeuksia saadaan alas. Tämän jälkeen suunnataan päivän pidemmälle huoltotauolle. Iltapäivän lenkillä ei ajeta aamun ensimmäistä erikoiskoetta Pankavaaraa, ihan vain säästääkseen kuljettajien hermoja. Näinollen iltapäivällä ajetaan aamun muut kolme erikoiskoetta toiseen kertaan, ja illan kruunaa, mikäs muukaan kuin yleisöpyöritys Raatekankaan teollisuusalueella. Erikoiskokeeseen mahtuu kaikki mahdollinen ja vähän mahdotonkin: lähtö Tokmannin pihalta, kiertelyä eri yritysten piha-alueilla, hiekka-alueella sladittelua aivan Hippoksen yleisöerikoiskokeen tyyliin, ja maaliin tullaan paikallisen katsastuskonttorin edustalle. Mikä täydellisyys. Raatekankaan erikoiskokeen jälkeen suunnataan yötauolle, ja perjantai on suoritettu kunniakkaasti!

Lauantai
Lauantai on pääpäivä, näin myös Pohjois-Karjalassa. Aamu startataan legendaarisella Palon erikoiskokeella, jota ei kuitenkaan ajeta aivan tavanomaisemmassa muodossa. Erikoiskoe starttaa ikään kuin Mäkrän EK:n puolelta, ja jo ensimmäinen mutka on tuttu runkipaikka toiseen suuntaan vuodelta 1999. Lyhyen ison tien osuuden jälkeen sukelletaan metsän siimekseen pienille teille. Pienen tien osuuden jälkeen tullaan tutulle Palon tielle, ja pian saavutaan maaliin. Lauantain toisena erikoiskokeena onkin sitten vuorossa se erikoiskoe, mikä on kaikkein tunnetuin Joensuun alueella: Oskola. Pituutta huikeat 37 kilometriä. On nopeaa tietä, korkeuseroja, pienempää tietä, kauniita maisemia. Ei voisi lauantaipäivää paremmin viettää. Legendaarisen Oskolan jälkeen suunnataan Tervavaaran erikoiskokeelle, jolla on pituutta rapiat 15 kilometriä. Erikoiskoe on ajettu Itärallissa viimeksi kultaisella 90-luvulla, joten tiestö on suurimmalle osalle kuljettajista uutta. Lenkin viimeisenä erikoiskokeena toimii Murtoin erikoiskoe, joka on suhteellisen kovavauhtista tietä. Erikoiskokeen loppuun on saatu kuitenkin pienempi pikkutienpätkä luvitettua. Murtoin jälkeen suunnataan huoltoon lentoasemalle, ja huollon jälkeen ajellaan samat erikoiskokeet uudestaan. Ei paljon parempaa rallipäivää voisi olla.

Sunnuntai
Sunnuntaina on vielä paljon ajettavaa, sillä reitillä on yli 65 EK-kilometriä. Sunnuntai-aamuna aloitellaankin siis aikaisin, kun aamun aloittaa Hammaslahden lähistöllä Satulavaaran tuttu erikoiskoe. Satulavaara ajetaan totutusta poiketen eri suuntaan, joten vanhoja nuotteja ei pääse hyödyntämään. Sunnuntain toisena erikoiskokeena toimii Kostamon miltei 22 kilometriä pitkä EK, jolle mahtuu monenlaista tietä. Alkuun ajellaan korkeuseroja sisältävää tieosuutta, sen jälkeen käännytään pienelle tielle, josta tullaan taas vauhdikkaammalle tieosuudelle. Erikoiskokeet ajetaan kummatkin kahteen kertaan, Kostamon jälkimmäisen vedon toimiessa PowerStage-erikoiskokeena. Maaliin tullaan Joensuun torille, mihinkäs muuallekaan. Kilpailun jatkot ovat legendaarisessa Kimmelissä, josta viimeiset juhlijat poistuvat vasta yömyöhällä.


Reittikartta: https://www.mapfab.com/map/ARk1/Ouneva-Group-Rally-Finland-v2.0


TORSTAI 5.8.2021

Shakedown Puntarikoski 3,83 KM

PERJANTAI 6.8.2021

Service A 20 min Lentoasema

EK1 Pankavaara 12,15 KM

EK2 Riutta 1 24,53 KM

EK3 Mönni 1 14,73 KM

EK4 Röksä 1 14,29 KM

Service B 60 min Lentoasema

EK5 Riutta 2 24,53 KM

EK6 Mönni 2 14,73 KM

EK7 Röksä 2 14,29 KM

EK8 Raatekangas 3,36 KM

Service C 40 min Lentoasema

Day Total: 122,61 KM

LAUANTAI 7.8.2021

Service D 20 min Lentoasema

EK9 Palo 1 15,41 KM

EK10 Oskola 1 37,28 KM

EK11 Tervavaara 1 15,29 KM

EK12 Murtoi 1 10,90 KM

Service E 60 min Lentoasema

EK13 Palo 2 15,41 KM

EK14 Oskola 1 37,28 KM

EK15 Tervavaara 2 15,29 KM

EK16 Murtoi 2 10,90 KM

Service F 40 min Lentoasema

Day Total: 157,76 KM

SUNNUNTAI 8.8.2021

Service G 20 min Lentoasema

EK17 Satulavaara 1 11,05 KM

EK18 Kostamo 1 21,91 KM

EK19 Satulavaara 2 11,05 KM

Regroup/Kokoomatauko Hammaslahden Urheilukenttä

EK20 Kostamo 2 21,91 KM

MAALI Joensuun Tori

Day Total: 65,92 KM

Route Total: 346,29 KM
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14534
Sijainti
Tampereen lenkki
# RAC Rally Finlandia #

RAC-rallien vanhoja koosteita “uudelleen eläessä” tuli hämmästeltyä niiden reittien omaperäistä rakennetta. Sunnuntaina ajettiin Englannissa puisto- ja moottoriratapätkiä, kun taas maanantaista torstaihin ajettiin metsäpätkiä Walesissa, Yorkshiressa, järvialueella, Kielderin metsissä ja Skotlannissa, alueelta toiselle vaeltaen.

Tästä tulikin ajatus laatia Suomeen vastaavanlainen ralli, joka tavallaan yhdistäisi monta legendaarista paikalliskilpailua sekä MM-rallista tutut erikoiskokeet. Pyysin alueratamestareiksi Itä-Suomen rallien reiteistä tohtoriksi väitelleen Onzahin sekä Etelä-Suomen rallien erikoisasiantuntijadosentti DC:n.

Pyörittelimme paria eri vaihtoehtoa kisan rungoksi, mutta päädyimme pitämään järkevimpänä vaihtoehtona järjestää kisan lähtö ja yleisöpätkät Etelä-Suomessa, ja kiertää siitä Mikkelin, Joensuun, Jyväskylän ja Tampereen kautta takaisin Helsinkiin maaliin. Onzahin suunnittelema osuus on siis Mikkelistä Leppävirralle ja DC:n käytännössä kaikki Uudenmaan muurien sisällä ajettava, joskin yleisöpätkiä on brainstormattu yhdessä.

Kilpailun nimeksi laitettiin RAC Rally Finlandia, viitaten erääseen Peter Geitelin visioon VM:n pääkirjoituksessa.

Tekeminen on kestänyt jo useamman illan. Google spreadsheetin chatissa todettiin, että eihän tässä mitään järkeä ole, mutta kivaa tämä on!

Reitistä tuli sen verran massiivinen pläjäys, että julkaistaan se "relive"-hengessä päivä kerrallaan, ja tänään aloitetaan sunnnuntain puistopätkillä.

Sunnuntai

Alueratamestari DC:n sanoin:

“Sunnuntaina kilpailu starttaa itseoikeutetusti Suomen moottoriurheilun alkuperäisestä kehdosta, Helsingistä. Koska kilpailu on ainutlaatuinen, pitää puitteidenkin olla samaa tasoa. Siispä kilpailijat liputetaan matkaan Kalastajatorpalta.

Ensimmäiselle erikoiskokeelle ei ole pitkä siirtymä, sillä Curt Lincolnin hengessä kisa polkaistaan käyntiin Eläintarhassa. Koska mitään ei voi sellaisenaan siirtää aikakaudesta toiseen, on Eltsuunkin juonittu alkuun kimurantit kuviot Alppipuiston kapeilla kävelyteillä. “



“Kun Eltsu on taputeltu, rallikaravaani siirtyy pääradan myötäisesti Keravalle. Vuorossa onkin melkoinen kameleontti; pääratamestari ei suinkaan ole tyytynyt tavanomaiseen, vaan ohjelmaan on merkitty Myllynummen sekä ralli- että sprintkäytöstä tuttu pyöritys yhdistettynä vähintäänkin kulttimaineen omaavaan Miljoona-Cupista tuttuun kaupunkierikoiskokeeseen.”


“Kun Keravan kestopäällysteestä on selvitty kunnialla, on aika ottaa kompassista suunta luoteeseen. Ralli jatkuu Hyvinkään - kehtaako jopa sanoa - legendaarisella rallicross-radalla, mutta pelkkä radan kiertäminen ei riitä täyttämään kilpailun otsikon vaatiman arvon (tai pääratamestarin, toim. huom) vaatimuksia. Niinpä tälläkin pätkällä kierretään ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa myös muuta tiestöä. Hyvinkään radan pääkatsomoon saapuneelle yleisölle on tarjolla nähtävää koko rahan edestä; kisan pisin näkymä on takuulla täällä.”


“Hyvinkäältä on tunnetusti lyhyt matka Riihimäelle, joten kilpailijatkin suuntaavat seuraavaksi sinne. Vain sotilassoittokunta puuttuu, kun ralli jatkuu Riihimäen varuskunnan ympäristössä, SM-rallista tutussa miljöössä. SM-tason erikoiskoe ei toki sellaisenaan sovi näin arvokkaan kilpailun reitille, joten tässäkin rykäisyssä on laitettu kilpailijoille hieman extra-kilometrejä pähkäiltäväksi. “


Iltapäivällä vietetään tunnin mittainen tauko Lahden satamassa, jonka jälkeen käydään ajamassa parilähtöinä Neste-rallista tuttu Jokimaan raviratapyöritys. Tästä jatketaan Heinolaan, johon on toteutettu uusi kaupunkierikoiskoe kaduilla ja puistoteillä.


Illan kohokohta on ehdottomasti Marjoniemen erikoiskoe, josta ajetaan nyt mutkainen ja nyppyläinen asvalttiosuus kahdella soratieketunlenkillä varustettuna. Tämä erikoiskoe kattaa noin neljänneksen koko päivän pätkäkilometreistä, ja tullee tuottamaan suurimman mahdollisuuden repiä eroja ajamalla.



Ennen yötaukoa Visulahdessa, käydään ajamassa vielä yleisöerikoiskoe Mikkelin Raviradalla ja sen ympärillä kulkevilla teillä. Tässä vaiheessa iltaa se on jo business as usual, mutta yhtäkään kymmenystä ei voi antaa periksi.



11:01StartKalastajatorppa
11:30SS1Eläintarha 12.30 km
12:30SS2Kerava7.60 km
14:00SS3Hyvinkää3.77 km
14:45SS4Riihimäki5.44 km
15:45Service 60 minLahden satama
17:05SS5Jokimaa2.00 km
18:00SS6Heinola3.83 km
19:00SS7Marjoniemi9.59 km
20:30SS8Mikkeli4.07 km
21:00Service 30 minVisulahti
21:35Rest HaltVisulahtiTOTAL:38.60 km

Huomenna jatketaan metsäerikoiskokeille, mutta se on jo ihan eri tarina.
 

henkka_ok

penkkapelle
Liittynyt
24.9.2008
Viestit
1347
Sijainti
Etelä-Pirkanmaa
“Ralli jatkuu Hyvinkään - kehtaako jopa sanoa - legendaarisella rallicross-radalla, mutta pelkkä radan kiertäminen ei riitä täyttämään kilpailun otsikon vaatiman arvon (tai pääratamestarin, toim. huom) vaatimuksia. Niinpä tälläkin pätkällä kierretään ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa myös muuta tiestöä. Hyvinkään radan pääkatsomoon saapuneelle yleisölle on tarjolla nähtävää koko rahan edestä; kisan pisin näkymä on takuulla täällä.”
Tähän on heitettävä sellainen välikommentti, että aina kun minä oon ollu Hyvinkään RC-radalla autokilpailemassa niin se on näyttäny likimain tuolta, muutamalla toistolla. Joskus on taidettu ajaa myös MX-rataa...
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14534
Sijainti
Tampereen lenkki
RAC Rally Finlandia Maanantai
Maanantaina päästään tositoimiin ja metsäerikoiskokeille. Alueratamestari Onzahin sanoin:

“Aikainen aamu käynnistetään monsterimaisella miltei 40 kilometrin pituisella Kokkosenlahdella, jossa on tuttuja osuuksia esimerkiksi Mikkelin Vaakuna-Rallista (sekä lyhyt asvalttiosuus, toim. huom). Tämän jälkeen on vuorossa Kiiskilän ja Naistenlahden erikoiskokeet ennen saapumista Savonlinnan huoltotauolle. Savonlinnassa autot huolletaan Seurahuone Rallista tuttuun tyyliin paikallisen Prisman parkkipaikalla. “



“Savonlinnasta lähdetään suuntaamaan kohti Pohjois-Karjalaa. Makkolan ja Vuorikosken erikoiskokeet ovat osittain tuttuja Jyväskylän Suurajoista 70-luvulta, ja Raikuun erikoiskoe muistetaan Jussi Kynsilehdon huikeasta hypystä 70-luvun puolivälissä. Erikoiskokeen lopussa on hieman pienempää tietä keskinopeuksien tasoittamiseksi. Pohjois-Karjalaan siirryttäessä ensimmäisenä ajetaan Papinniemen erikoiskoe, joka on Kiteen seudun klassikkoerikoiskoe. Erikoiskoe on tuttu myöskin Jyväskylän Suurajoista, vuosilta 1975 ja 1976. “



“Papinniemen jälkeen ajetaan vielä Kiteen Tolosenmäen rallisprint-radalla lyhyt rykäisy ennen päivän toista ja pidempää huoltotaukoa. “


“Tauon jälkeen aloitetaan Riikolan vauhdikkaalla erikoiskokeella, joka on tuttu Kiteen alueen ralleista. Riikolan jälkeen ajetaan Kostamo, jolla on pituutta vajaa 15 kilometriä, ja vauhtia tälläkin erikoiskokeella riittää.

Ilta huipentuu Vaara-Karjalassa ajettaviin klassikkoerikoiskokeisiin. Oskolan erikoiskoe ei kaipaa esittelyjä, 25 kilometriä pelkkää nautintoa. Palojärven erikoiskoe on sekoitus Paloa sekä Mäkrää, tuttuja Itäralleista monelta vuosikymmeneltä. Satulavaaran erikoiskoe on myöskin tuttu monelle Itä-Suomen ralleja ajaneelle kuljettajalle. “


Ilta päätetään Ylämyllyn rallicrossradalla ajettavaan yleisöerikoiskokeeseen, jonka jälkeen kuljettajat pääsevät yötauolle. Yötauko vietetään Sokos Hotel Kimmelissä, ja huoltoparkki on Valion tehtaan pihalla.



MondayMikkeli - Joensuu
6:30Service 15 minVisulahti
7:05SS9Kokkosenlahti39.99 km
8:10SS10Kiiskilä14.69 km
9:00SS11Naistenlahti10.61 km
9:30Service 30 minSavonlinna
10:25SS12Makkola11.24 km
10:55SS13Vuorikoski23.23 km
11:50SS14Raikuu11.68 km
12:40SS15Papinniemi12.89 km
13:25SS16Tolosenmäki4.15 km
13:30Service 60 minKitee
15:00SS17Riikola12.53 km
15:50SS18Kostamo14.62 km
16:30SS19Oskola 125.38 km
17:10SS20Palojärvi16.37 km
17:40SS21Satulavaara13.70 km
19:00SS22Ylämylly2.47 km
19:30Service 30 minJoensuu
20:05Rest HaltJoensuuTOTAL:213.55 km
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14534
Sijainti
Tampereen lenkki
RAC Rally Finlandia Tiistai
Alueratamestari Onzah jatkaa:

“Tiistaina herätyskello on asetettu soimaan muita kilpailupäiviä aikaisemmin, kun huolto käynnistyy kuudelta aamulla Valion pihalla. Kuljettajilla on edessään pitkähkö siirtymä samoille seuduille, jossa ajeltiin maanantai-iltana.

Aamu käynnistyy Oskolan erikoiskokeella, joka on pidennetty huikeaan 36 kilometrin mittaansa. Erikoiskoe karistaa varmasti unihiekat kuljettajien silmistä, ja tämä on yksi kilpailun ratkaisun paikoista. Oskolan jälkeen ajetaan toinen pitkähkö siirtymä Joensuun pohjoispuolelle, missä ajetaan Pyytivaaran erikoiskoe kahdeksan aikaan aamulla. Tämän jälkeen käydään puolen tunnin pituisella huoltotauolla Joensuussa, jonka jälkeen lähdetään suuntaamaan kohti keskistä Suomea. “



“Leppilammen erikoiskoe on vuorossa ensimmäisenä tauon jälkeen, ja kyseessä on reittitiimin saamien tietojen mukaan täysin uusi erikoiskoe rallikilpailuissa. Petruman erikoiskokeen läheisyydessä on ajettu rallia vuonna 1978, kun Sarvikummun erikoiskoe kulki aivan Petruman erikoiskokeen läheisyydestä. Petruman erikoiskoe on leveää ja hyväpintaista tietä, jossa vauhtia riittää. Haapamäen erikoiskoe on myöskin uusi erikoiskoe, ja se sisältää pari pikkutienlenkkiä.

Seuraavana ajettavana Kurjala on tuttu 70-lukujen Suurajoista, mutta se ajetaan huomattavasti lyhyemmässä (ja nopeammassa toim. huom.) muodossa. Aamun lenkin viimeisenä erikoiskokeena ajetaan Mustinmäki, jota käytetään nykyisinkin Leppävirran rallisprint-ratana. Kyseessä on lyhyt rykäisy, mutta se on silti vaativa, etenkin pitkän aamun jälkeen. Tauolle suunnataan Leppävirralle, hotelli Vesileppiksen maisemiin. “


Leppävirran tunnin tauon jälkeen ajetaan Jäppilän erikoiskoe jälleen samaan suuntaan kuin 1970-luvulla, joskin alussa ja lopussa on uutta pientä tietä. Seuraavaksi listalla on Mäkrän erikoiskoe, mutta Joensuuhun ei ole palattu, vaan samanniminen lyhyt erikoiskoe löytyy myös Suonenjoen kupeesta. Legendaarinen Myhinpää on korotettu toiseen potenssiin alun ja lopun pikkutieosuuksilla. Välissä on myös aiemmilta vuosilta tuttu hurjan nopea Saksan MM-rallia muistuttava pikkutielenkki, joten pituus kasvaa jopa 33 kilometriin. Ennen paviljongin huoltoa ajetaan vielä Ruuhimäki nykymuodossaan – asvaltilla käväisten ja megahyppyriin päättyen.



Klo 20 startataan vielä iltalenkille Harjun kautta. Lankamaan reitti on tuttua Latomutkineen, mutta Laukaan erikoiskoetta ei ole ajettu ennen tässä muodossa MM-rallissa – tiestö on tosin takuuvarmasti tuttua Peurunka-rallia ikinä ajaneille.



Illan päättävä Seppälänkankaan erikoiskoe sisältää lyhyen osuuden vanhaa tuttua pätkää, vaikka alueella onkin maisema muuttunut melkoisesti 80-luvun vuosista. Alun mutkikas asvalttitie onkin aivan vasta rakennettua. Seppälänkankaan jälkeen saadaan lopulta kömpiä yöpuulle, onhan päivä kestänyt jo 17 tuntia aamuhuollosta.



TuesdayJoensuu - Jyväskylä
6:00Service 15 minJoensuu
7:00SS23Oskola 236.54 km
8:10SS24Pyytivaara14.75 km
9:10Service 30 minJoensuu
10:30SS25Leppilampi15.63 km
11:15SS26Petruma10.34 km
12:04SS27Haapamäki12.12 km
13:15SS28Kurjala10.29 km
14:00SS29Mustinmäki3.36 km
14:30Service 60 minVesileppis
16:00SS30Jäppilä12.77 km
16:50SS31Mäkrä6.70 km
17:35SS32Myhinpää33.08 km
18:45SS33Ruuhimäki11.12 km
19:30Service 30 minPaviljonki
20:15SS34Harju2.31 km
21:15SS35Lankamaa23.44 km
22:05SS36Laukaa11.32 km
22:35SS37Seppälänkangas4.78 km
22:55Service 30 minPaviljonki
23:30Rest HaltPaviljonkiTOTAL:208.55 km
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14534
Sijainti
Tampereen lenkki
RAC Rally Finlandia Keskiviikko
Keskiviikko on rallin pisin päivä, 230 kilometriä ja 14 haastavaa erikoiskoetta. Suurin osa reitistä on tuttua Suomen MM-rallista.

Aamun usvassa ajetaan lyhyehköt suurajoklassikot Laajavuori, Humalamäki ja Urria ennen massiivista 45-kilometristä Moksi-Leustua, jonka uusi osuus tuli tutuksi Korpilahden Talvirallissa. Himoksen huoltotauolle saavutaan vielä mäkikokeen kautta, joka noudattelee vuoden 2015 reittiä.



Lounastauon jälkeen ajetaan lyhyt erikoiskoe Kakaristossa, mutta päivän tärkein koitos on 57-kilometrinen Hassi-Ouninpohja, jossa on lukuisia nopeita ja hitaita osuuksia – kaikki yhtä vaativia. Lenkin täydentävät 5-kilometriset rykäisyt Kaipolanvuori ja Himoksen toinen ajokerta.



Toisen Himoksella vietetyn tauon ja Kakariston kertauksen jälkeen jatketaan kohti Teiskoa. Juupajoen erikoiskoe on tuttu, mutta Lauttakulmaa on laajennettu osittain testeissä käytetyillä yksityisteillä, ja pätkä päätyy lopulta Kaanaan lentokentälle ja moottoriradalle.



Illan hämyssä ajetaan vielä 18-kilometrinen Pengonpohja sekä yleisöpyöritys Teivon raviradan ympäristössä. Iltahuolto ja tauko sijaitsevat Nokian Panimon ja Edenin alueilla.





WednesdayJyväskylä - Nokia
7:45Service 15 minPaviljonki
8:20SS38Laajavuori4.19 km
8:50SS39Humalamäki5.85 km
9:20SS40Urria10.00 km
10:00SS41Moksi – Leustu44.01 km
10:50SS42Himos 15.15 km
11:00Service 30 minHimos
12:00SS43Kakaristo 111.07 km
12:30SS44Hassi – Ouninpohja57.22 km
14:00SS45Kaipolanvuori5.60 km
14:50SS46Himos 25.15 km
15:00Service 60 minHimos
17:00SS47Kakaristo 211.07 km
18:00SS48Juupajoki22.06 km
19:00SS49Lauttakulma – Kaanaa28.07 km
20:30SS50Pengonpohja18.10 km
21:45SS51Teivo2.91 km
22:15Service 30 minNokian panimo
22:50Rest HaltNokia EdenTOTAL:230.45 km
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14534
Sijainti
Tampereen lenkki
RAC Rally Finlandia Torstai
Ralli ei ole vielä todellakaan ohi, sillä matkan varrelle mahtuu vielä monta mutkaa ja nyppyä ennen maalia Helsingissä.

Aamu aloitetaan pätkillä, joita ajetaan suurilta osin eri suuntaan kuin Suurajoissa on totuttu näkemään. Maso on lyhennetty viisikilometriseksi ja tekniseksi, mutta Ekojärvi on aamun pisin 26 kilometrin mitassaan. Sekä Ekojärveen että Krääkkiöön on lisätty lyhyt pienen tien “ketunlenkki”.

Hieman pidemmän siirtymän jälkeen ajetaan 80-luvulta tuttu Ohtisten tekninen erikoiskoe. Sen loppuun on lisätty ensin lyhyt lenkki pienempää tietä ja sitten pidempi pätkä vauhdikasta osuutta.


Aulangon huoltotauon jälkeen käydään kurvailemassa kiharainen ratapyöritys Ahvenistolla ennen moottoritiesiirtymää kohti etelää.


Alueratamestari DC jatkaa:

“Koska kilpailu on näin poikkeuksellinen, on erikoiskokeista vastuussa olevien tahojenkin syytä pistää parastaan. Ja kun kilpailun järjestelykomitea teki linjauksen tuoda ralli myös Etelä-Suomen teille, on lähdetty ajatuksesta, että vain paras kelpaa. Suomessa ei kovin monta rallia ole, jotka voisivat väittää olevansa perinteisempiä kuin Riihimäki-ralli. Siksi tässä on tehty kunniaa esikuvalle ja yhdistetty kaksi hienon hienoa erikoiskoetta, Hirvijärvi ja Kytäjä. Jos Ahveniston pyöritysten jälkeen lupsakkaasti hymyilytti, niin ei hymyilytä enää.”

“Seuraavaksi kilpailu suuntautuu Mäntsälän ympäristöön, jossa aikataulupaineet ovat tuoneet reitille neljä sangen kompaktisti sijoitettua erikoiskoetta. Ensin on vuorossa klassinen Kivistönkulma, 70- ja 80-luvuilta tutulla alkuosuudella höystettynä. Tämän jälkeen syödään ylihintaiset rallimakkarat ja huolletaan kalusto Ohkolan koululla, josta matka jatkuu kohti Nordbon erikoiskoetta. Se on tosin vain alkulämmittelyä, sillä seuraavaksi kilpailijoita odottaa jonkinmoinen Grande Finale, toinen yhdistelmä-ek Homma-Metsola. Amatöörikuvaajat VHS-tallentimineen parkkeeraavat pätkän loppupuolelle. Kun tästä on selvitty, on hyvä kaahata läpi tuttuakin tutun Onkimaan (näin nopealla erikoiskokeella kyllä useampi autokunta tullee saavuttamaan kattokeskinopeuden, ellei Mouton hyllytä pätkää, toim. huom.).”


“Tässä vaiheessa, usean päivän rallattelun jälkeen, kilpailjoiden kuvainnollinen bensa alkaa olla vähissä, mutta ihan vielä ei ole varaa hengähtää. Ohjelman mukaisesti pitää suunnata Sipoon kunnan alueelle ja mm. Tikkurilan vuoden 1989 Miljoona-Cup osakilpailusta tutulle erikoiskokeelle - nimeltään Hommanäs. Jos jollain on ns. Hyvänolontunne tullut jo puseroon, niin pätkän puolivälin silta saattaa näyttää yllättävänkin kapealta.”


Ja jotta kilpailu sekä tekee kunniaa aiempien sukupolvien työlle, että myöskin huomio nykyajan laatuvaatimukset, ajetaan kisan viimeisenä koitoksena Eltsu uudelleen. Mutta mutta… ei suinkaan missä tahansa formaatissa, vaan niin, että rallin maalilinja leikataan Stadikan portilla. Promoottori päättäköön, täytyykö siihen rakentaa vielä keinotekoinen hyppyri vai ei, mutta varmaa on, että yleisö tykkää ja iltapäivälehdet saavat nähdyistä suorituksista revittyä juuri kaipaamansa otsikot.



ThursdayNokia - Helsinki
7:50Service 15 minNokian panimo
8:30SS52Maso5.31 km
8:50SS53Ekojärvi26.13 km
9:30SS54Krääkkiö10.74 km
10:45SS55Ohtinen16.20 km
11:30Service 30 minAulanko
12:15SS56Ahvenisto3.99 km
13:15SS57Hirvijärvi – Kytäjä45.18 km
14:45SS58Kivistönkulma11.20 km
15:00Service 60minOhkola
15:10SS59Nordbo5.34 km
15:35SS60Homma – Metsola30.83 km
16:15SS61Onkimaa8.50 km
16:45SS62Hommanäs3.70 km
18:00SS63Eläintarha 22.30 km
18:05FinishOlympiastadionTOTAL:169.42 km
RALLY TOTAL860.57 km

No niin, kilpailu on maalissa ja niin kuljettajat kuin ratamestaritkin saavat hengähtää. Olipa järjetön projekti pelkästään suunnitella, puhumattakaan, että joku tämän olisi toteuttanut.

Vuoden 1985 RAC:ssa oli 65 erikoiskoetta ja 896 pätkäkilometriä (tosin kolme pätkää peruttiin). Ihan samoihin lukemiin ei ylletty, mutta toisaalta tässä kisassa kuskien annettiin kyllä nukkua kunnon yöunet.

Tässä vielä koko kartta, jos joku haluaa tutkia yksityiskohtia (joita muuten riittää) https://www.mapfab.com/map/ASAu/RAC-Rally-Finlandia

Suurkiitos alueratamestareille Onzah ja DC mukaan lähtemisestä!
 
Viimeksi muokattu:

Ojarumpu

Synkkä EI rallille
Liittynyt
23.4.2019
Viestit
637
Ei jumankauta mikä proggis, jätkät (oletettavasti jätkät, eihän tälläiseen ketään naista voisi saada suostuteltua)! Hattua päästä! (y) Pienenä huomiona lämmittää varsinkin tuo Ekojärven lopun pienen tien tekninen osuus, jossa meinasin joskus kipata pätkää läpiajaessani oman autoni, kun piti päästä tuulettumaan eukon luota kotoa pois. Kiva tienpätkä, mutta en tiedä onko sen kummempaa kilpailuhistoriaa?
 
  • Like
Reaktiot: DC

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14534
Sijainti
Tampereen lenkki
Ei jumankauta mikä proggis, jätkät (oletettavasti jätkät, eihän tälläiseen ketään naista voisi saada suostuteltua)! Hattua päästä! (y) Pienenä huomiona lämmittää varsinkin tuo Ekojärven lopun pienen tien tekninen osuus, jossa meinasin joskus kipata pätkää läpiajaessani oman autoni, kun piti päästä tuulettumaan eukon luota kotoa pois. Kiva tienpätkä, mutta en tiedä onko sen kummempaa kilpailuhistoriaa?
Tänks, hauskaa oil tehdä! Jos viittaat siis tuohon Ekojärven "ketunlenkkiin" joka on ainoa poikkeus vuoden 1986 reitiltä suunnankäännön lisäksi, niin ei ole kyllä tietoa kilpailuhistoriasta, vähän pitää aina säveltää omaa sekaan.
 

Ojarumpu

Synkkä EI rallille
Liittynyt
23.4.2019
Viestit
637
Tänks, hauskaa oil tehdä! Jos viittaat siis tuohon Ekojärven "ketunlenkkiin" joka on ainoa poikkeus vuoden 1986 reitiltä suunnankäännön lisäksi, niin ei ole kyllä tietoa kilpailuhistoriasta, vähän pitää aina säveltää omaa sekaan.
For real viittasin siis tuohon loppukarvaan, kun en ollut tietonen että sitä on ajettu tuolloin -86. Varmasti on ajettu muulloinkin, mutta muistelen että aina kun itse olen ollut katselemassa, niin tuosta Rautaniementieltä ei ole sinne pikkukarvalle poikettu.
 

Iso Masa

Anonyymit Kyynikot
Liittynyt
14.11.2005
Viestit
1876
Aivan alkuun on sanottava, että en pysty rallisuunnittelussa missään tapauksessa samaan tasoon, mitä yllä olevat professorit ovat tehneet; yksityiskohdissa ja kirjallisessa ilottelussa, mutta tylsänä perjantaina päätin yrittää minäkin:

2021 Rallye Maenttae Toilet Paper
https://www.mapfab.com/map/ASJe/2021-Rallye-Maenttae

Koko perheelle sopiva rallipäivä startataan Mäntän Nesteeltä, josta suunnataan Suluslahden kyläteille vajaan yhdeksän kilometrin herättelyyn. Tuttua tietä seudun ralleista, josta ei todennäköisesti rypöpaikkoja löydy. Toisena erikoiskokeena olisi vuorossa Kavala, alkuun toki tarjolla Kolonkulman teitä. Parhaat katselupaikat löytyvät pitkän näkymän omaavasta Kavalan risteyksestä, reiät mahdollisesti Syväjärventieltä, Mutta tämä reilu 19 kilometriä on vain lämmittelyä siihen, mitä vielä on varattuna ennen huoltoa: yli 40-kilometrinen Ukkosenvuori. Pätkälle mahtuu niin tiukkoja metsäteitä, isoa Ristijärven valtiontietä, vasta tehtyjen hakkuiden ansiosta kunnostettua Särkijärventietä ja erään kivan ylityksen omaava Myllytaipaleen kylätie. Ja sitten on aika huoltaa kotterot Hallin lentokentällä.

Huollon jälkeen ei tuhlata aikaa, vaan suunnataan Veljekset Karhumäki- pyörittelyyn lentokentän ja Hallin hiljaisen taajaman alueella. Pätkä tarjoaa viihdettä niin huoltomiehille kuin samettihousuille, jotka eivät vaivaidu metsään. VIP-katsomo järjetetty Karhumäen ex-Teboilin, nykyään kylmä SEO, katolle. Tynnyrinkiertojen jälkeen suunnatyaan jälleen oikeille erikoiskokeille, kun vuorossa on reilu kuusi kilometriä Heräjärveä, joka käytännössä on lyhennetty Kaipolanvuori., Mutta seuraava pätkä tarjoaa jälleen vähemmän nähtyjä maisemia kun tarjolla on karvan vajaa 20-kilometrinen Hopsu. Kiertäen pari ketunlenkkiä ja päättyen päättyen Paloharjulle Jämsä-Mänttä-tien läheisyyteen. Lapsille sopivia katselupaikkoja risteyksissä. Mutta sitten tarjolla onkin lyhyen siirtymän jälkeen aikuisille sopiva päivän päätös; 16 kilometriä Aution pätkää. Toki pätkällä ei ole montaa kilometriä "aitoa" Aution tietä, vaan pätkä startataan jälleen vessapaperin raaka-aineen kasvaneen kysynnän vuoksi kunnostetulla Matokulman metsätiellä, Palsinantien kautta päästään Aution talolle, viimeiset mutkat tarjollaan tämän jälkeen Niinimäen korpitiellä.

Ja voittaja selviää Mäntän Klubilla, palkinnoksi kuorma varmasti tuoretta vessapaperia.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14534
Sijainti
Tampereen lenkki
Aivan alkuun on sanottava, että en pysty rallisuunnittelussa missään tapauksessa samaan tasoon, mitä yllä olevat professorit ovat tehneet; yksityiskohdissa ja kirjallisessa ilottelussa, mutta tylsänä perjantaina päätin yrittää minäkin:

2021 Rallye Maenttae Toilet Paper
https://www.mapfab.com/map/ASJe/2021-Rallye-Maenttae

Koko perheelle sopiva rallipäivä startataan Mäntän Nesteeltä, josta suunnataan Suluslahden kyläteille vajaan yhdeksän kilometrin herättelyyn. Tuttua tietä seudun ralleista, josta ei todennäköisesti rypöpaikkoja löydy. Toisena erikoiskokeena olisi vuorossa Kavala, alkuun toki tarjolla Kolonkulman teitä. Parhaat katselupaikat löytyvät pitkän näkymän omaavasta Kavalan risteyksestä, reiät mahdollisesti Syväjärventieltä, Mutta tämä reilu 19 kilometriä on vain lämmittelyä siihen, mitä vielä on varattuna ennen huoltoa: yli 40-kilometrinen Ukkosenvuori. Pätkälle mahtuu niin tiukkoja metsäteitä, isoa Ristijärven valtiontietä, vasta tehtyjen hakkuiden ansiosta kunnostettua Särkijärventietä ja erään kivan ylityksen omaava Myllytaipaleen kylätie. Ja sitten on aika huoltaa kotterot Hallin lentokentällä.

Huollon jälkeen ei tuhlata aikaa, vaan suunnataan Veljekset Karhumäki- pyörittelyyn lentokentän ja Hallin hiljaisen taajaman alueella. Pätkä tarjoaa viihdettä niin huoltomiehille kuin samettihousuille, jotka eivät vaivaidu metsään. VIP-katsomo järjetetty Karhumäen ex-Teboilin, nykyään kylmä SEO, katolle. Tynnyrinkiertojen jälkeen suunnatyaan jälleen oikeille erikoiskokeille, kun vuorossa on reilu kuusi kilometriä Heräjärveä, joka käytännössä on lyhennetty Kaipolanvuori., Mutta seuraava pätkä tarjoaa jälleen vähemmän nähtyjä maisemia kun tarjolla on karvan vajaa 20-kilometrinen Hopsu. Kiertäen pari ketunlenkkiä ja päättyen päättyen Paloharjulle Jämsä-Mänttä-tien läheisyyteen. Lapsille sopivia katselupaikkoja risteyksissä. Mutta sitten tarjolla onkin lyhyen siirtymän jälkeen aikuisille sopiva päivän päätös; 16 kilometriä Aution pätkää. Toki pätkällä ei ole montaa kilometriä "aitoa" Aution tietä, vaan pätkä startataan jälleen vessapaperin raaka-aineen kasvaneen kysynnän vuoksi kunnostetulla Matokulman metsätiellä, Palsinantien kautta päästään Aution talolle, viimeiset mutkat tarjollaan tämän jälkeen Niinimäen korpitiellä.

Ja voittaja selviää Mäntän Klubilla, palkinnoksi kuorma varmasti tuoretta vessapaperia.
Tässä oli hyvää tekemistä. Etenkin toi Ukkosenvuori oli sellaisia teitä, joita olen itse suunnitellut kartalle. Olisihan tuossa voinut kääntyä vielä eri suuntaan Riukusalmentielle ja ajaa Juupajoelle asti. Ja toisessa päässä voisi liittää koko Kavalan yhteen. Ristijärventien varrellakin voisi olla pari pikkutielenkkiä tarjolla.
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4722
Sijainti
Event horizon
Stadin kaupunki-/yleisö-EK:lla pitää ehdottomasti hyädyntää legendaarisen Eltsun radan puistopätkiä. Samoin Keimolan liepeille voisi järkätä kans jonkun lyhyehtkön city-rykäisyn. Ja kun lähdetään tulemaan ylöspäin, niin unohdetaan tuo Lahden suunta. Hämeenlinnaan Ahveniston tai Aulangon maisemiin yleisö EK, siitä sitten Valkeakoskelle. Sen jälkeen Savo, Siitama, Päijälä, Hassi, Ouninpohja (etelästä pohjoiseen).
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14534
Sijainti
Tampereen lenkki
Ahvenisto ja Eltsuhan meidän suunnitelmassa oli...Aulangon näkötornille kävelin viime kesänä ja mietin, että olisi nätin assupätkän paikka, mutta tuskinpa luonnonsuojelualueella saisi sellaista ajaa?

Ounia ja Hassia on muuten hankala ajaa peräkkäin. Suurajoissa ajettiin yleensä ne vastakkaisiin suuntiin samalla lenkillä.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös