WRC-kausi 2019

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Tommi antaa aika vahvasti ymmärtää Ilta-Pulun haastattelussa että hänellä olisi haluja vaihtaa sekä Latvala että Lappi joihinkin muihin kuskeihin. Mutta etenkin Latvalan kohdalla Japanin pää haluaa pitää hänestä kiinni. Lapin tiimalasissa alkaa hiekka valumaan vähiin. Tommilla tuskin riittää kovin pitkään kärsivällisyyttä odottaa että hänestä tulisi oikeasti nopea ja säännöllisesti podiumille ajava kuljettaja. Ja asiaa tuskin auttaa se, että Lapilla on norjalainen manageri joka ei ole "aivan" Jouhkin tasolla ja Jouhki puolestaan manageroi mm. Sunista.

Veikkaan että 2020 Toyotalla ajavat Tänak, Suninen ja Rovanperä.
Tuosta Tommin haastattelusta voisi päätellä, että Latvalalla on sopimus jo Toyotan kanssa. Rivien välistä Tommi tilittää katkerana, että ei olisi halunnut Latvalalle jatkosopimusta mutta japanin päälliköt vaativat. Samaan aikaan J-M ja Jouhki ovat kertoneet medialle helpottuneena, että sopimus johonkin talliin on nimmareita vaille valmis. Jos Latvalalla olisi sopimus esim.Citroenille, eihän Tommi silloin harmittelisi mitään "mutta kun japanilaiset haluavat Latvalan Toyotalle"-juttuja.

Sitä en oikein ymmärrä, miksi Tommi käänsi kelkkansa Lapin suhteen jo keväällä. Moneen kertaan vihjasi,että molempien suomalaisten pitäisi löytää lisää vauhtia. Mielestäni Lappi on ajanut hyvin ja ihan odotusten mukaan. MM-sarjassa nelosena, vaikka ajaa vasta ensimmäistä täyttä kautta. Turhaa muutenkin vertailla suomalaisten vauhtia Tänakiin. Vaikka samanlaisella autolla ajavatkin, Tänak on joka tapauksessa nykyään aivan eri planeetalta. Ei pärjää enää Ogierkaan hänelle.

Tuo veikkaus 2020 Toyota-kuskeista kuulostaa kyllä erittäin todennäköiseltä. Jos Toyota säilyttää kilpailukykynsä yhtä hyvänä, ei Tänakilla ole varmaan mitään halua vaihtaa tallia. Kalle&Jouhki pitää varmasti myös Toyotaa ykkösvaihtoehtona, kun Skoda-sopimus päättyy. Onhan se jo hienoa, kun työnantaja olisi melkein naapurissa:D. Sunisesta Tommi on puhunut jo pitkään, mutta se on tietysti kysymysmerkki ehtiikö Teemu tehdä sopimuksen jo johonkin muuhun talliin.
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5652
Sijainti
Suonionkatu 1 C
https://www.mtv.fi/sport/ralli/uutinen/artikkeli/makinen-kiisti-jyrkasti-antaneensa-latvala-lausuntoa-ei-ole-mitaan-peraa/7048526#gs.NTUvRbU

Yritä nyt hyvä mies päättää...

Veikkaan, että koko sekoilu johtuu siitä, ettei lausunnon antaja välttämättä hallitse kaikkia englannin kielen nyansseja (ts. varmasti englanniksi lipsahtaa helpommin jotain "sinne päin" sanottua - ja siihenhän media tarttuu). Kun se ensin kirjoitetaan paperille yhdellä kielellä, käännetään siitä suomeksi, ja molemmissa käännöksissä on vähän tulkinnan varaa, niin soppa on valmis.

Btw, Tommista tulisi erinomainen poliitikko. Hänellä on nimittäin selvästi taito puhua sanomatta oikeastaan yhtään mitään. Esim. Mäkisen mukaan hän ei enää tähyile aktiivisesti kuljettajamarkkinoille, mutta "tilannetta katsellaan".
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16136
Sijainti
Tampereen lenkki
Btw, Tommista tulisi erinomainen poliitikko. Hänellä on nimittäin selvästi taito puhua sanomatta oikeastaan yhtään mitään. Esim. Mäkisen mukaan hän ei enää tähyile aktiivisesti kuljettajamarkkinoille, mutta "tilannetta katsellaan".
Kyllä, samoin "meillä on suunnitelmia mennä eteenpäin suunnitelmallisesti" :D
 

Audi_sport_UK

Well-known member
Liittynyt
28.2.2010
Viestit
1754
Mäkiselläkin aika vähän vaihtoehtoja. Neuville ja Ogier on ainoat sellaiset kuljettajat tällä hetkellä joilla esim. Lappi kannattaa korvata.
Suninenkin aika riski veto.
 

Ambomaan Mambo

Well-known member
Liittynyt
11.12.2001
Viestit
2540
Aika vähässä ovat tosiaan ne kaverit jotka ovat paremmin ajaneet samalla WRC-kokemuksella kuin Lappi. Muuan Ogier näyttäisi olleen myös toisella WRC-kaudellaan sarjan nelonen. Sitten löytynee vielä muuan Loeb joka on ajanut suhteessa paremmin. Neuvillekin näytti ajavan toisella täydellä kaudellaan sarjakakkoseksi. Siinä ne nimet sitten alkaa olemaankin. Vielä kun nykypäivänä kokemus korostuu entisestään kun joka rallissa kierretään samoja teitä vuodesta toiseen, niin vähän kyllä hämmästelen Tommin kommentteja Lapin suhteen.
 

Vämpylä

Well-known member
Liittynyt
2.10.2005
Viestit
1031
Sijainti
South Park
Aika vähässä ovat tosiaan ne kaverit jotka ovat paremmin ajaneet samalla WRC-kokemuksella kuin Lappi. Muuan Ogier näyttäisi olleen myös toisella WRC-kaudellaan sarjan nelonen. Sitten löytynee vielä muuan Loeb joka on ajanut suhteessa paremmin. Neuvillekin näytti ajavan toisella täydellä kaudellaan sarjakakkoseksi. Siinä ne nimet sitten alkaa olemaankin. Vielä kun nykypäivänä kokemus korostuu entisestään kun joka rallissa kierretään samoja teitä vuodesta toiseen, niin vähän kyllä hämmästelen Tommin kommentteja Lapin suhteen.
Tämä!

Ihmetetyttää että miten helvetissä nämä ei ole Lapilta sellaiset näytöt ettei kädessä OLE JO vähintää kahden vuoden jatkopahvia. Oppimistahan tämäkin kausi vielä on ja sarjan tasokin nyt vielä todella korkealla.

Tosiaan kun verrataan MM starttimääriä isossa luokassa niin vastaaviin Lapin kokemuksella on pystyneet vain juurikin nuo mainitsemasi herrat. Lapin kyyti esim. Montessa ja Korsikalla oli varsin hyvää ottaen huomioon että ensi kertaa isossa luokassa niissä. Sunnuntaina vaan tuli molemmissa ikävät pikku virheet jotka söi pisteitä.
 

Yön polkija

Well-known member
Liittynyt
16.12.2012
Viestit
767
Huippuvauhdin osoittamisen lisäksi Lappi on pääsääntöisesti parantanut niissä ralleissa, jotka hän on ajanut nyt toiseen kertaan. Portugali 10 -> 5 Sardinia 4-> 3 Saksa 21 -> 3. Isompia ajovirheitäkään näissä kisoissa ei myöskään tullut. Jyväskylä toki meni miten meni. Jos 17 WRC-startin jälkeen pitäisi olla jotenkin valmis paketti kuljettajana niin nykyisen pääluokan tulisi näyttää varsin erilaiselta :alppu:
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
Tässäkin tilanteessa antaisin lähtöpassit ennemmin Latvalalle.
Mutta Japanin pää ei. Ja se on kuitenkin se taho, joka sanoo viimeisen sanan. Aivan varmasti Lappi on kolmikosta ensimmäisenä liipasimella jos vaihdoksiin katsotaan olevan aihetta. Tiedä sitten pitäisikö Gazoo Raasingin palkata vaikka Kovalainen tai Mika Salo keikkahommiin Japanin ralliin. Ko. ralliin II teami jossa ajaisi Katsutaja ja vaikka Mika Salo.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16136
Sijainti
Tampereen lenkki
planetemarcus-sivuston ylläpitäjä sanoo että ranskalaisessa lehdessä on huhuja Sunisen ja Latvalan paikkojen vaihdosta, mutta itse en usko tähän...
 

Tsiiem

Well-known member
Liittynyt
24.11.2017
Viestit
960
Mutta Japanin pää ei. Ja se on kuitenkin se taho, joka sanoo viimeisen sanan. Aivan varmasti Lappi on kolmikosta ensimmäisenä liipasimella jos vaihdoksiin katsotaan olevan aihetta.
Tämä kertookin sitten kaiken oleellisen japanilaisten ralliasiantuntemuksesta. :wall:
 

Jjusban

Newbie
Liittynyt
2.11.2000
Viestit
13447
Sijainti
(
En usko että Lappi lähtee tallista ellei tilalle tule Ogier tai Neuville. Tai Katsuta.
Mutta siirto Citikalle saattaisi olla Lapille hyvä, jos uskoo onnistuvansa siellä. Luultavasti ykköskuskin rooli. Nyt on kolmos-, tai tasapäisenä kakkoskuskina.
Kyllähän Toyota on kuskejaan tasapäisesti kohdellut, kaikilla oikeus voittaa, mutta jos Tänak ajaa mestaruudesta, niin silloin muut pelaa Tänakin pussiin.
En tiedä oliko jo Saksan power stagella määräyksiä, kun Tänak luultavasti kertoi tallille yrittävänsä täysiä pisteitä, niin Esapekka ei voinut ajaa täysillä, ettei vie yhtä pistettä Tänakilta. Voi olla toki, että Esapekalla ei vaan vauhti riittänyt, tai oli virhettä.
 

Yön polkija

Well-known member
Liittynyt
16.12.2012
Viestit
767
Tallimääräykset nykyisellä pistetilanteella ovat itsestäänselvä asia, mihin myös Lappi on jo suostumuksensa antanut. Mikäli ennen kauden alkua tehdään selväksi, että toinen testaa vähemmän, saa osat myöhemmin ja joutuu antamaan pisteet pois alusta alkaen kannattaa tallinvaihtoa puntaroida vakavasti. M-Sport taitaa olla ainoa tiimi, jossa näin on toimittu enemmän tai vähemmän kauden alusta alkaen ja tuo oli myös yksi iso syy (ensimmäisen kunnollisen tilin lisäksi), miksi Tänak päätti jättää hallitsevan mestarin.

Mitä tulee Saksan Poweriin niin jotenkin luulisi kuljettajan ottavan hieman enemmän varman päälle, jos käsky on todella käynyt. Nyt Lappi oli kolmas 0.28 s/km hitaampi kuin voittaja Ogier, mikä oli aika lähellä Lapin normaalia tasoa koko viikonlopun aikana.

Nimimerkki tr4m:n englanninkielinen käännös Lapin Postimeesille annetusta haastattelusta.
https://www.motorsportforums.com/showthread.php?37343-TOYOTA-GAZOO-Racing-WRT/page46
 

Fenomenal

Well-known member
Liittynyt
21.11.2016
Viestit
79
http://mmuk.realviewdigital.com/?iid=161021#folio=52

1. Ogier jää M-Sportille

Kenenkään ei tarvitse tässä skenaariossa vaihtaa paikkaa, mutta Citroen jäisi ilman ykköskuskia. Abu Dhabi jo uhkasi vetää rahoituksen pois jos näin käy, joten talli tulee varmasti sitten tarjoamaan Ogierille varattua rahakassia Neuvillelle, ellei ole jo nimeä paperiin laittanut, tai sitten huhujen mukaisesti Lapille tai Sordolle. Jos taas Toyotalla tai Hyundailla olisi yhtäkkiä vapaa penkki, eri asia kuka sen täyttäisi. Suninen pysynee M-Sportilla, mutta miten vaikka Kris Meeke tai Pontus Tidemand?

2. Ogier menee Citroenille

Tässä tapauksessa M-Sport jäisi ilman ykköskuskia. En tiedä soittaisivatko Kris Meekelle vai viettäisivätkö rahankeruuvuoden Evans-Suninen-Tidemand-miehistöllä? Toisaalta Tidemandin manageri ei tykkää siitä että ajamista pitää rahoittaa itse.
Näihin spekulaatiohin vaikuttaa merkittävästi myös monelta unohtuva Ogierin ja Red Bullin tiivis avioliitto. Ogierin siirrossa RB:n tarrat siirtyisivät Citroenin kylkiin. Ja arabien suhtautuminen energiajuomiin on sen verran penseää, että kumpikaan ei samaan autoon mahdu.

Jälkiseurauksena voi Kassi-Alma siirtyä miljoonineen Malcolmin autovuokraamon puoleen...
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5652
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Ogierin siirrossa RB:n tarrat siirtyisivät Citroenin kylkiin.
Ehkä vain yhden Citroenin? Riippuu toki siitä, ketkä ne muut Citroen-kuskit olisivat. Itse olen siinä käsityksessä, että tällä kaudella kaikki Fordit ovat RB-väreissä siksi, että koko kolmikko sattuu olemaan Red Bull-urheilijoita.
 

nese

Well-known member
Liittynyt
3.9.2011
Viestit
1039
Ehkä vain yhden Citroenin? Riippuu toki siitä, ketkä ne muut Citroen-kuskit olisivat. Itse olen siinä käsityksessä, että tällä kaudella kaikki Fordit ovat RB-väreissä siksi, että koko kolmikko sattuu olemaan Red Bull-urheilijoita.
Sunisen omilla sivuilla ei ainakaan mainita Red Bullia yhteistyökumppaniksi. Red Bullin omilla sivuilla hänet toki mainitaan Red Bull -urheilijaksi, mutta mutulla heitän, että Hirvonen oli myös Citroen aikanaan, vaikka ei ollut henkilökohtaisesti Red Bullin sponsoroima.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16136
Sijainti
Tampereen lenkki
Edelleen uskon että Citroen pelaa Lapin suhteen varman päälle siltä varalta etteivät saa Ogieria. Viime vuonna päästivät Mikkelsenin menemään vastaavassa tilanteessa.
 
Ylös