BudLightJaguar
Well-known member
Simon Pagenaud lähtee paalulta huomiseen kilpailuun.
Indianapolisissa Kanaanilla on vielä kulkenut, joten voisi olla ratkaisu jättää aktiivinen sarjan kiertäminen ja hypätä ensi vuodeksi jonkun tallin ylimääräiseksi kuskiksi sitä kisaa ajatellen. Vaikka yksikin tuollainen osallistuminen olisi hyvä tapa lopettaa ura.Muistan jo lapsuudestani Tony Kanaanin nimen (ja ison nenän ), kun silloisessa F1-maailma lehdessä sivuttiin CART:ia. Ihan hyvin hän ilmeisesti ajoi 2000-luvulla, mutta jotenkin surullista katsottavaa että mies on nykyään kisasta toiseen aika-ajojen viimeinen tai ainakin häntäpäässä :nope: Joskaan ei aja enää missään huipputiimissä, mutta silti. Vähän vastaavanlainen tapaus kuin Alonso ja McLaren, tosin sillä erotuksella että tiimin suuntaan kohdistuvan julkisen kritiikin määrä on ilmeisesti huomattavasti vähäisempää Ja ei, en ole Alonso-hater, ennemminkin fani, kunhan vain pohdin eroa miten kaksi entistä huippukuskia suhtautuu heikompaan suoritustasoon. :ahem:
Silti, kohta 45-vuotiaan perheenisän kannattaisi tarkkaan miettiä onko hänellä enää mitään todistettavaa kenellekään noissa betoniränneissä :dunno:
Hyvä raportti :thumbup:Iowan iltakisa saatiin käyntiin reilu neljä tuntia alkuperäisen lähtöajan jälkeen. Olosuhteet olivat muuttuneet varsin merkittävästi. Auringonlaskua edeltävän hetken sijaan kisa alkoi täydessä pimeydessä.
Myös lämpötila oli laskenut ennusteen mukaisesta 31 asteesta 22 asteen tienoille. Yön pimeyden ja sateen suorittaman huuhtelun ansiosta radan pintalämpötila oli myös viileämpi, joten rengastaktiikat menivät järjestään uusiksi hitaamman kulumisen vuoksi.
Paalulta lähtenyt Simon Pagenaud joutui heti alkumetreillä taipumaan Will Powerin ja Takuma Saton mennessä ohi. Puhtaan alun jälkeen ensimmäisille keltaisille mentiin kierroksella 16 Sage Karamin pyöriessä nurmikolla, joskin ilman isompia vairioita. Uusintastartti osui kierroksella 25 ja pian sen jälkeen Josef Newgarden nousi kakkospaikalle.
Kierrokselle 55 siirryttäessä jälleen sade alkoi ja kisa punaliputettiin katkolle. Pienen tauon jälkeen kisa pääsi taas alkamaan uudestaan.
Newgarden ajoi kisa voittoon, Scott Dixon toinen ja James Hinchcliffe kolmas
Mukava kuulla, että vaivannäköäni arvostetaan! Sentään valvoin aamukahdesta aamukasiin ja ehdin nukahtaa kertaalleen kierrosten 60-200 välissä..Hyvä rapotti :thumbup:
Ensi viikolla ajetaan Mid-Ohiossa.
Kiitoksia raportoinnista minunkin puolestani, ei noita yökisoja oikein viitsi suorana herätä katsomaan. Indycarhan myös laittaa YouTubeen joka kisasta sekä lyhyemmän että pidemmän (n. 30 min.) koosteen päivän tai kaksi kisan jälkeen.Mukava kuulla, että vaivannäköäni arvostetaan! Sentään valvoin aamukahdesta aamukasiin ja ehdin nukahtaa kertaalleen kierrosten 60-200 välissä..
Kisasta sen verran vielä, että Iowa ja yökisa kuuluvat kyllä yhteen. Noin sisämaassa kun ei ole viilentävää merituulta kuten Long Beachissa tai Portlandista ja toisaalta ympärillä on noin 400 km säteellä pelkkää maissipeltoa.
Töihin paluun vuoksi jäi suora lähetys katsomatta Joutunee uusinnan perusteella tekemään analyysin loppukaudesta.IntriguingManin kisaraporttia odotellaan.
https://www.indycar.com/News/2019/08/08-01-INDYCAR-HybridINDYCAR, in partnership with Chevrolet and Honda, will implement a single-source hybrid system in its race cars for the 2022 NTT IndyCar Series season that will provide key enhancements ranging from competition to safety.
In keeping with INDYCAR’s history of integrating innovation into the sport, the hybrid powertrain will mark the first time that the vehicles will depart from the traditional, manual hand-held electric starters to a hybrid component that can be activated by the driver from the cockpit.
The hybrid system will work in parallel with the internal combustion engines from Honda and Chevrolet, combining growing hybrid technology with the traditional power plants to produce in excess of 900 horsepower for the most competitive racing series in the world.
The hybrid technology will consist of a multi-phase motor, inverter and electric storage device that will create energy recovery from the car’s braking system.
Ehkä Indyssä. Ei sitä koko sarjan ajaminen kiinnosta.Oiskohan siinä Alonson ens kauden työpaikka?