2019 IndyCar Series

Antti--91

Forza Schumi
Liittynyt
6.11.2009
Viestit
668
Sijainti
Turku
Muistan jo lapsuudestani Tony Kanaanin nimen (ja ison nenän :D), kun silloisessa F1-maailma lehdessä sivuttiin CART:ia. Ihan hyvin hän ilmeisesti ajoi 2000-luvulla, mutta jotenkin surullista katsottavaa että mies on nykyään kisasta toiseen aika-ajojen viimeinen tai ainakin häntäpäässä :nope: Joskaan ei aja enää missään huipputiimissä, mutta silti. Vähän vastaavanlainen tapaus kuin Alonso ja McLaren, tosin sillä erotuksella että tiimin suuntaan kohdistuvan julkisen kritiikin määrä on ilmeisesti huomattavasti vähäisempää 😄 Ja ei, en ole Alonso-hater, ennemminkin fani, kunhan vain pohdin eroa miten kaksi entistä huippukuskia suhtautuu heikompaan suoritustasoon. :ahem:

Silti, kohta 45-vuotiaan perheenisän kannattaisi tarkkaan miettiä onko hänellä enää mitään todistettavaa kenellekään noissa betoniränneissä :dunno:
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8363
Sijainti
Helsinki
Pagenaud paalulta voittoon Torontossa.

1. Pagenaud
2. Dixon
3. Rossi
4. Newgarden
5. Rosenqvist

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9171
Muistan jo lapsuudestani Tony Kanaanin nimen (ja ison nenän :D), kun silloisessa F1-maailma lehdessä sivuttiin CART:ia. Ihan hyvin hän ilmeisesti ajoi 2000-luvulla, mutta jotenkin surullista katsottavaa että mies on nykyään kisasta toiseen aika-ajojen viimeinen tai ainakin häntäpäässä :nope: Joskaan ei aja enää missään huipputiimissä, mutta silti. Vähän vastaavanlainen tapaus kuin Alonso ja McLaren, tosin sillä erotuksella että tiimin suuntaan kohdistuvan julkisen kritiikin määrä on ilmeisesti huomattavasti vähäisempää 😄 Ja ei, en ole Alonso-hater, ennemminkin fani, kunhan vain pohdin eroa miten kaksi entistä huippukuskia suhtautuu heikompaan suoritustasoon. :ahem:

Silti, kohta 45-vuotiaan perheenisän kannattaisi tarkkaan miettiä onko hänellä enää mitään todistettavaa kenellekään noissa betoniränneissä :dunno:
Indianapolisissa Kanaanilla on vielä kulkenut, joten voisi olla ratkaisu jättää aktiivinen sarjan kiertäminen ja hypätä ensi vuodeksi jonkun tallin ylimääräiseksi kuskiksi sitä kisaa ajatellen. Vaikka yksikin tuollainen osallistuminen olisi hyvä tapa lopettaa ura.
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4385
Sijainti
Salo
Nyt tulee Iowassa vettä ja siihen malliin, että kisa hyvin todennäköisesti jää ajamatta ja siirtyy sunnuntaille.

E:Yritys on ainakin kova, tällä hetkellä siellä on turbiinikuivatus käynnissä
 
Viimeksi muokattu:

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4385
Sijainti
Salo
Iowan iltakisa saatiin käyntiin reilu neljä tuntia alkuperäisen lähtöajan jälkeen. Olosuhteet olivat muuttuneet varsin merkittävästi. Auringonlaskua edeltävän hetken sijaan kisa alkoi täydessä pimeydessä.

Myös lämpötila oli laskenut ennusteen mukaisesta 31 asteesta 22 asteen tienoille. Yön pimeyden ja sateen suorittaman huuhtelun ansiosta radan pintalämpötila oli myös viileämpi, joten rengastaktiikat menivät järjestään uusiksi hitaamman kulumisen vuoksi.

Paalulta lähtenyt Simon Pagenaud joutui heti alkumetreillä taipumaan Will Powerin ja Takuma Saton mennessä ohi. Puhtaan alun jälkeen ensimmäisille keltaisille mentiin kierroksella 16 Sage Karamin pyöriessä nurmikolla, joskin ilman isompia vairioita. Uusintastartti osui kierroksella 25 ja pian sen jälkeen Josef Newgarden nousi kakkospaikalle.

Kierrokselle 55 siirryttäessä jälleen sade alkoi ja kisa punaliputettiin katkolle. Pienen tauon jälkeen kisa pääsi taas alkamaan uudestaan.

Newgarden ajoi kisa voittoon, Scott Dixon toinen ja James Hinchcliffe kolmas
 
Hyvä raportti :thumbup:

Ensi viikolla ajetaan Mid-Ohiossa.
 
Viimeksi muokattu:

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4385
Sijainti
Salo
Hyvä rapotti :thumbup:

Ensi viikolla ajetaan Mid-Ohiossa.
Mukava kuulla, että vaivannäköäni arvostetaan! Sentään valvoin aamukahdesta aamukasiin ja ehdin nukahtaa kertaalleen kierrosten 60-200 välissä..

Kisasta sen verran vielä, että Iowa ja yökisa kuuluvat kyllä yhteen. Noin sisämaassa kun ei ole viilentävää merituulta kuten Long Beachissa tai Portlandista ja toisaalta ympärillä on noin 400 km säteellä pelkkää maissipeltoa.
 
Viimeksi muokattu:

lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Mukava kuulla, että vaivannäköäni arvostetaan! Sentään valvoin aamukahdesta aamukasiin ja ehdin nukahtaa kertaalleen kierrosten 60-200 välissä..

Kisasta sen verran vielä, että Iowa ja yökisa kuuluvat kyllä yhteen. Noin sisämaassa kun ei ole viilentävää merituulta kuten Long Beachissa tai Portlandista ja toisaalta ympärillä on noin 400 km säteellä pelkkää maissipeltoa.
Kiitoksia raportoinnista minunkin puolestani, ei noita yökisoja oikein viitsi suorana herätä katsomaan. Indycarhan myös laittaa YouTubeen joka kisasta sekä lyhyemmän että pidemmän (n. 30 min.) koosteen päivän tai kaksi kisan jälkeen.

Ja tosiaan, ei Iowassa tähän vuodenaikaan oikein voisi päiväsaikaan ajaa. Lämpötilat ovat usein sen verran korkealla, että ei tuonne keskelle ei mitään löytyisi tämänkään vertaa katsojia päivänpaahteeseen.
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8363
Sijainti
Helsinki
Ganassi-talli otti kaksoisvoiton Mid-Ohion radalla, kun Scott Dixon ajoi voittoon ja tulokas Felix Rosenqvist oli toinen. Ryan Hunter-Reay ajoi kolmanneksi.

Tulokset: http://www.imscdn.com/INDYCAR/Documents/5466/2019-07-28/indycar-boxscore.pdf

Pisteet: https://www.indycar.com/Drivers

1. Newgarden 504
2. Rossi 488
3. Pagenaud 457

Newgardenilla on pieni etu mestaruuteen, kun neljä kilpailua on ajamatta. Niistä kaksi ovaalia. Kolmen viikon päästä ajetaan Poconossa. IntriguingManin kisaraporttia odotellaan.
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8363
Sijainti
Helsinki
Huomioita Ohion kisasta 30 min koosteen perusteella.

- Suurin osa kuljettajista ajoi 3 stopin taktiikalla

- Power ja Dixon taistelivat upeasti ensimmäisellä kolmanneksella.

- Newgardenin kisa meni pieleen varikolla polttoaineletkun jumiuduttua.

- Hänen kisansa päättyi viimeisellä kierroksella Hunter-Reayn ohitusyrityksen epäonnistumiseen Keyhole-mutkassa

- Dixon piti koluneilla renkailla kierroksella ohitettavia takanaan loppukierroksilla.

- Rosenqvistilla oli muutama paikka viimeisen kierroksen ohitukseen, mutta Felix ei siinä onnistunut. Ruotsalainen hävisi Dixonille 0,093 sekuntia.

- Ganassi antoi Dixonin ja Rosenqvistin kisata voitosta.
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8363
Sijainti
Helsinki
Indycar hybridikoneisiin kaudella 2022.

INDYCAR, in partnership with Chevrolet and Honda, will implement a single-source hybrid system in its race cars for the 2022 NTT IndyCar Series season that will provide key enhancements ranging from competition to safety.

In keeping with INDYCAR’s history of integrating innovation into the sport, the hybrid powertrain will mark the first time that the vehicles will depart from the traditional, manual hand-held electric starters to a hybrid component that can be activated by the driver from the cockpit.

The hybrid system will work in parallel with the internal combustion engines from Honda and Chevrolet, combining growing hybrid technology with the traditional power plants to produce in excess of 900 horsepower for the most competitive racing series in the world.

The hybrid technology will consist of a multi-phase motor, inverter and electric storage device that will create energy recovery from the car’s braking system.
https://www.indycar.com/News/2019/08/08-01-INDYCAR-Hybrid
 
kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18363
McLaren palaa ensi vuodeksi IndyCar-sarjaan täyspäiväisesti – kumppanina Arrow Schmidt Peterson Motorsports.
 
henrizio

väärinkäyttäjä
Liittynyt
21.4.2007
Viestit
2208
Oiskohan siinä Alonson ens kauden työpaikka?
Ehkä Indyssä. Ei sitä koko sarjan ajaminen kiinnosta.

Yrittävät saada Hinchcliffen jatkamaan uudessa tallissa. Toiselle paikalle on vahvimmin ehdolla Ericsson, Nasr tai Latifi. On siis mahdollista, että tallissa vaihtuu vain nimi.
 
Ylös