Suunnittele oma ralli

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Hieno idea! Pätkät on kyllä lopulta aika kovavauhtisia. Viitapohjan olen itse ajanut ja se on kyllä sellainen jossa ei hirveästi pääse kiihdyttelemään.
Joo, kyllä ne keskinopeudet taitaa väkisinkin nousta aika suuriksi. Tosin pidemmille suorille voi laittaa heinäpaalishikaaneja vähän hillitsemään vauhtia, mutta eipä siitä suurta apua ole. Olen joitakin vuosia sitten ajanut nuo kaikki metsä-asvalttipätkät läpi ja varsinkin tuo Parkkuu ja Kapee on kyllä tosi mutkaisia teitä, selkeästi hitaampia kuin esim. Tampereen SM-Rallissa-98 ajettu Kekkoskylän asvaltti-ek. Googlen street view aina vääristää kaikki tiet paljon suoremmiksi, kuin ne todellisuudessa ovat.
Joskus 90-luvullahan oli kovasti puhetta, että Suomeen pitäisi järjestää asvalttiralli, mutta nykyään se ajatus on jo tainnut unohtua. Ei taida kuskeilla olla suurta hinkua alkaa muuttamaan autoihin asvalttialustaa yhtä kisaa varten.
Itse olen aina tykännyt paikan päällä katsella assuosuuksia esim. yleisö-ek:illa. Ainakaan ei tiet pölyä, eikä lennä kiviä päälle.
 

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1394
Sijainti
Porvoo
Eihän tästä ole kuin pari vuotta kun oli jo luvat Vakka-Suomen assuralliin, mut ei sitä ikinä järjestetty. En muista mistä johtui peruuntuminen. Olisko ollut vain 15 osallistujaa.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14527
Sijainti
Tampereen lenkki
Itse olen aina tykännyt paikan päällä katsella assuosuuksia esim. yleisö-ek:illa. Ainakaan ei tiet pölyä, eikä lennä kiviä päälle.
Toki on eri juttu kun ajetaan sorapyörillä ja -alustalla assulla, verrattuna siihen että on pelit ja vehkeet assua varten kunnossa. Esim silloin 1998 Kekkosen pätkää varten taisi ainakin kärkikuskeilla olla slicksit alla ja vauhti sen mukaista.
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5221
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Eihän tästä ole kuin pari vuotta kun oli jo luvat Vakka-Suomen assuralliin, mut ei sitä ikinä järjestetty. En muista mistä johtui peruuntuminen. Olisko ollut vain 15 osallistujaa.
Riihimäellä kahdesti (?) 90-luvun lopulla järjestetyssä assurallissa oli kanssa ihan naurettavan vähän osallistujia, joku 30-40 jos en ihan väärin muista.
 

rölligölli

Well-known member
Liittynyt
18.1.2019
Viestit
255
edit3 onnistukin, silti vielä tässä vielä pätkät
harju 6,6km ss1 ss7 ss13
kattilanaho 19,4km ss2 ss8 ss15 power
vanhatie 10km ss3 ss9 ss14
utrasniemi 13km shake ss4 ss10
oronmylly 9,1km ss5 ss11
muikkulahti 18km ss6 ss12


https://www.mapfab.com/map/AVqT/Harju-ralli

Yritin väsätä jotain. ei oo yhtään muisti kuvaa että onko kinttupolkuja eksyny reiteille ja enkä tarkemmin miettiny huollon yms paikka. harju on kokonaan asfalttia ja vanhatie noin puoliksi kilsoja joku 190km
 
Viimeksi muokattu:

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Tässä Neste Rallin, (tai nykyään kai pelkkä Rally Finland) reittiin vaihtelua kaipaaville "Rally Finland East edition". Eli pelkästään Päijänteen itäpuolelle keskittyvä reitti:

Ensiksi torstain shakedown Humalamäessä ja illalla yleisö-ek Harjulla. Tällä kertaa Harju ajetaan vastakkaiseen suuntaan ja lisäksi lähtö-ja maalipaikkaan pieni muutos.
Perjantaina suunnataan aamulla Hauhanpohjaan, jonka jälkeen Mynnilään. Seuraavana Vartiamäki, jonka lähtömutkat kurvaillaan Josemoran radalla. Aamun lenkin päättää Pitkäjärvi, josta Paviljonkiin päivähuoltoon. Huollon jälkeen sama lenkki toistamiseen ja illalla vielä Harju 2.
Lauantaina suunnataan jälleen Päijänteen itäpuolelle, mutta kierretään toisesta suunnasta. Avauspätkänä Halttula, jonka jälkeen Soimaharju. Sitten 28-kilometrinen Lempää ja Oittilan kautta päivähuoltoon. Iltapäivällä sama lenkki uudestaan.
Sunnuntaina klassikkotavaraa; Myhinpää ja Ruuhimäki kahdesti ja ralli päättyy siis Ruuhimäen power stageen.

Kartta: https://www.mapfab.com/map/AVqR/Rally-Finland-East

Reitti:

Torstai

Testierikoiskoe Humalamäki (3,70 km)
EK 1 Harju 1 (2,50 km)

Torstain EK-kilometrit: 2,50 km

Perjantai

Huolto Paviljonki, 15 min
EK 2 Hauhanpohja (11,3 km)
EK 3 Mynnilä (23,5 km)
EK 4 Vartiamäki(19,8 km)
EK 5 Pitkäjärvi (10,4 km)

Huolto Paviljonki, 40 min

EK 6 Hauhanpohja 2 (11,3 km)
EK 7 Mynnilä 2 (23,5 km)
EK 8 Vartiamäki 2 (19,8 km)
EK 9 Pitkäjärvi 2 (10,4 km)
EK 10 Harju 2 (2,50 km)

Huolto Paviljonki, 45 min

Perjantain EK-kilometrit: 132,5 km

Lauantai

Huolto Paviljonki, 15 min
EK 11 Halttula (16,5 km)
EK 12 Soimaharju (12,2 km)
EK 13 Lempää (28,1 km)
EK 14 Oittila (19,2 km)

Huolto Paviljonki, 40 min

EK 15 Halttula 2 (16,5 km)
EK 16 Soimaharju 2 (12,2 km)
EK 17 Lempää 2 (28,1 km)
EK 18 Oittila 2 (19,2 km)

Huolto Paviljonki, 45 min

Lauantain EK-kilometrit: 152 km

Sunnuntai

Huolto Paviljonki, 15 min
EK 19 Myhinpää (15,5 km)
EK 20 Ruuhimäki (11,2 km)

Huolto Paviljonki, 45 min

EK 21 Myhinpää 2 (15,5 km)
EK 22 Ruuhimäki 2 (11,2 km) - POWER STAGE

Huolto Paviljonki, 10 min
Maali Paviljonki

Sunnuntain EK-kilometrit: 53,4 km
EK-kilometrit yhteensä: 340,4 km
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14527
Sijainti
Tampereen lenkki
Hauska ideahan se tämäkin. Lienee turha edes ääneen sanoa että kovavauhtisia pätkiä, mutta tuo Halttulan Hoho-osuus tai Soimaharjun alku on jo suorastaan tylsää pitkine suorineen. Vähän ehkä epärealistinen ajatus että paikalliset järkkärit tekisivät rallin samalle alueelle kahtena päivänä. Voisihan tuossa vielä hyödyntää Laukaan ja Äänekosken suuntaakin, sekin on vielä itäpuolta :)
 

Vepe

Well-known member
Liittynyt
17.6.2011
Viestit
358
Sijainti
Vantaa
Seuraavaksi seuraa erittäin fiktiivinen totaalisen mahdollinen skenaario.

Lentokenttä jakaa Vantaan itä- ja länsipuoleen. Tämä jako on myös urheilussa, joka suurimmilta osin keskittyy itä-Vantaalle, joka ei tietenkään länsivantaalaisia miellytä. Siis jopa hiihdon, tuon urheilulajeista maalaisimman (poislukien pesäpallo), Suomen Cup järjestettiin itä-Vantaalla, vaikka kolmostietä Helsinkiin päin ajaessa ensimmäinen asia, mikä Vantaan puolella tulee vastaan on peltoja ja lato. Mikä nyt olisi sen maalaisempaa? No, kaupunginvaltuusto päätti sitten houreissaan (tarina ei kerro, johtuiko tämä koronavirustartunnasta aiheutuneesta kuumeesta vaiko liiallisesta Corona-oluen juonnista), että länsi-Vantaalla tulee järjestää jonkin urheilulajin kovatasoiset kisat. Aluksi etsittiin lista urheilulajeista aakkojärjestyksessä, joka teipattiin sitten kokoushuoneen seinään ja sitten sitä listaa heitettiin tikalla. Virallisen tarinan mukaan tikka osui ralli-autoilun kohdalle, mutta kaikki eivät sitä usko, vaan yhtenä vaihtoehtona on pidetty sitä, että tikka osui oikeasti squashin tapaisen mailapelin nimeltään rackets kohdalle ja pikaisen googlauksen (koska kukaan ei ollut koskaan tuollaisesta lajista kuullutkaan) perusteella laji todettiin liian brittiläiseksi, ja sen myötä päätettiin, että kyllä se tikka nyt ihan oikeasti oli tuossa ralli-autoilun kohdalla.

Eli nyt oli päätetty järjestää ralli, mutta mikä tahansa kyläkisa ei kelpaa, vaan mukana pitää olla isoja nimiä, kansainvälisiä tähtiä yms. Joku sitten sai idean soittaa FIAn pomolle ja kysyä, josko yhden MM-rallin voisi järjestää Vantaalla. Legendan mukaan Jean Todt nauraa vieläkin, mutta hän onnistui jotenkuten ilmoittamaan, että Suomessa ajetaan jo kaksi MM-rallia. Kaikki tietysti muistavat, että Jyväskylässä ajetaan ralli elokuussa, mutta googlaamalla selvisi, että Lapissa ajetaan helmikuun lopussa myös. Samalla päätettiin, että yritetään saada nuo MM-tallit ajamaan tänne Vantaalle. Toyota ja Hyundai ei suostunut, vaikka kaupunginisät kuinka yrittivät maanitella heitä mukaan järjestämällä baarikierroksen, johon sisältyivät niinkin legendaariset paikat kuin hotelli Vantaa ja dondo. M-Sport sentään saatiin mukaan lupaamalla näille Konalan Laakkoselta varastetut lahjoituksena saadut Ford Fiestat, joista rakentaa lisää ralliautoja.

Joku oli sillä välin koittanut etsiä tietoa, kuinka ralli järjestetään ja onnistui jostain kirjaston hyllystä löytämään vanhan Vauhdin Maailma -lehden, jossa oli raportti Vantaan Miljoonarallista. Ja kun kerta MM-rallia ei saatu, niin järjestetään sitten tuollainen "miljoonaralli". Mutta kuka sen järjestää? Vantaan Urheiluautoilijoiden puhelinnumerosta ei vastattu, mutta sitten joku muisti, että se olikohan se AKK:n toimisto täällä Vantaalla. AKK saatiin mukaan tarjoutumalla maksamaan AKK:n johtajille buffetlounaat Koivuhaan Teboililla loppuvuodeksi. Tämän lisäkustannuksen takia Vantaa nosti kunnallisveroprosenttinsa 25 %:iin. Palkinnoksi oltiin ajateltu miljoonaa euroa, mutta tähän ei ollut enää rahaa, sillä ne meni AKK:n lounaisiin. Tämän vuoksi kaikkia terveyskeskusmaksuja nostettiin 100€ ja niillä rahoilla palkattiin markkinointifirma miettimään pääpalkintoa.

Kilpailu ajetaan MM-tunturin jälkeisenä lauantain 6.3., ja koska koronatilanne on huono, ei yleisöä päästetä reitin varrelle. Mutta ei hätää, joka erikoiskokeelta lähetetään maailmanluokan live-kuvaa vieläpä ilmaiseksi. Tämä kaikki rahoitetaan tuplaamalla kaikki päivähoitomaksut.

Kilpailun lähtö on Myyrmäen torilla, josta suunnataan Pähkinärinteeseen, jonka länsipuolella ajetaan Ek1 Lammaslampi. Tämän jälkeen suunnataan itään päin, kun vuorossa on tekojärven rannalla kulkeva Ek2 Silvola, jonka jälkeen on lyhyt huolto Voutilan ST1:llä. Huollon jälkeen suunnataan pohjoiseen, jossa ajetaan Ek3 Peräjänkulma ja Ek4 Nahkela. Tämän jälkeen suunnataan kohti viimeistä erikoiskoetta, Ek5 Petikko, joka ajetaan Petikon ulkoilualueella. Koska on talvi, on noilla reiteillä tietysti ladut, ja tämähän ei tietenkään sopinut länsivantaalaisille hiihtäjille, jotka uhkasivat hakata jokaikisen kilpailijan kuoliaaksi sauvoillaan. Hiihtäjät saatiin rauhoittumaan lupaamalla, että 50% länsi-Vantaan kevyen liikenteen kulkureiteistä tehdään talvisin laduiksi seuraavaksi 10 vuodeksi, vaikka sitten tykkilumella. Petikon jälkeen suunnataan takaisin Myyrmäen torille, jossa on kilpailun maali. Palkinnot tosin toimitetaan vasta kesällä, kunhan kaupungin kesätyöntekijät ovat saaneet ongittua miljoona lohta.

https://www.mapfab.com/map/AVw1/Länsi-Vantaa-ralli
 

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Seuraavaksi fiktioon perustuva "turhautuneiden Jyskälä-järjestäjien" suunnittelema reitti.
FIA on taas kerran muuttanut sääntöjään MM-rallien reittivaatimusten suhteen ja ilmoittaa uusien keskinopeussuositusten tulevan voimaan vain kuukausi ennen Jyväskylän MM-rallia. Näin ollen Rally Finlandin järjestäjien kova työ valuu hukkaan, kun hyvä reitti on koitettava muuttaa vain kuukautta ennen kisan alkua. Aikaa on aivan liian vähän ja turhautuminen ja vitutus iskee. FIAn uusia suosituksia on lähes mahdoton noudattaa ja niinpä Rally Finlandin reittitiimi kyhää kiireessä seuraavanlaisen reittiehdotuksen FIAlle tarkastettavaksi. Samalla kisan viralliseksi nimeksi tulee IS Rally Finland. Nimi ei suinkaan viittaa tunnettuun iltapäivälehteen, vaan kirjainlyhenne tulee sanoista Ihan sama. Virallisen kisaoppaan tekee tällä kertaa 7 päivää-lehti.
Monte Carlon hengessä on päätetty, että myös Suomen MM-rallin yhteyteen pitää saada kokoontumisajo. Niinpä kilpailijat lähetetään jo 3 päivää ennen kisan alkua matkaan Posiolta, josta ajetaan pitkä ja uuvuttava siirtymä Jyväskylään. Eikä toki suorinta reittiä, vaan ylimääräisiä kiertoreittejä pitkin.
Kilpailukeskus ja Service park on päätetty siirtää Jyväskylän jäteasemalle. Torstai-iltana ajetaan sitten perinteinen Harjun erikoiskoe. Tällä kertaa pätkästä on haluttu tehdä tylsempi ja niinpä ajetaan vain Yliopistonkatua alaspäin, käännös ympäri ja maali samantien Yliopistonkadun toisessa päässä.
Perjantaina startataan sitten Jämsää kohti. EK2 on erittäin vauhdikas asvalttierikoiskoe, joka alkaa Muuramesta ja päättyy Korpilahdelle. Erikoiskoe kulkee legendaarista ysitietä pitkin.
EK3 ajetaan Himoksen parkkialueella, johon on tehty jännittävä tynnyreiden pujottelu. Tällä pätkällä ennakoidaan syntyvän jo ratkaisevia eroja ja huimia tilanteita. Erikoiskokeen maali on ärsyttävästi umpikujassa, eikä sieltä oikein pääse pois. Sumaa saattaa kertyä maali-at:lle ja tässä tapauksessa pätkä saatetaan joutua loppujen kilpailijoiden osalta perumaan.
EK4 on perinteinen Ouninpohja. Tällä kertaa ajetaan vain Kakaristosta Mutasen risteykseen, jolloin saadaan erittäin huimat keskinopeudet.
Sitten on melko pitkä siirtymäosuus, sillä EK5 ajetaan Kuopiossa. Puijon näkötornille johtava erikoiskoe on päättyvä tie, jolloin kilpailijoiden on odoteltava huipulla siihen asti, että kaikki kilpailijat ovat suorittaneet erikoiskokeen. Seuraavaksi ajetaan yötauolle Jyväskylän jäteasemalle ja lauantaina pidetäänkin tällä kertaa välipäivä ilman erikoiskokeita. Sunnuntai-iltapäivään on sitten säästetty vielä kisan päättävä powerstage EK6 Ruuhimäessä. Tällä kertaa Ruuhimäestä on päätetty jättää hyppyosuus kokonaan pois ja pätkä alkaa vasta hyppysuoran jälkeen. Samantien koukataan pienemmälle tielle, joka on äärimmäisen suoraa. Tästä päästään Mikkeliin johtavalle valtatielle, jossa loppukiihdytykset pätkän maaliin.

Kartta: https://www.MapFab.com/map/AV2i/IS-Rally-Finland
 

eetu97

Active member
Liittynyt
23.2.2020
Viestit
31
Sijainti
Kuopio
Sen verran hauska, mutta mielenkiintoinen keskustelu että lopulta intouduin tekemään itsekin kuvittellisen reittisuunnitelman. Ensimmäisenä en haukkaakkaan ihan pientä palaa kakkua, kun vuorossa on MM-Ralli Pohjois-Karjalan vaaramaisemissa, Itäralleista tutuilla teillä.

Kun rallikaravaani on saapunut Suomen itäiseen kolkkaan ja kuljettajat on saanut nuotit raapusteltua, ensimmäiseksi ajetaan vauhdikas ravisteluajo Joensuun pohjoispuolella Pyytivaarassa. Lähtö on asfaltilla ja ensimmäinen takaviistoristeys on haastava ja legendaarinen kuvauspaikka vanhoilta itärallivideoilta.

Perjantaina suunnataan kutostietä etelään ja startataan Gulfilla tankkauksen jälkeen EK1:lle Kuusjärvelle, jossa alku on tuttuakin tutumpaa rallitietä mutta loppua kohden ollaan hieman harvemmin ajetulla tiestöllä. EK2 on vuorossa itäsuomen oma Ouni, eli mikäpä muu kuin Oskola. Oskolasta lyhyt siirtymä aamun lenkin viimeiselle erikoiskokeelle Paloon, joka on kovavauhtinen tuttu rallibaana. Päivällä käydään Joensuussa huollossa ja iltapäivällä vuorossa aamun erikoiskokeet toiseen kertaan.

Lauantaina rallikaravaani suuntaa Ilomantsintietä Heinävaaraan, josta startataan Keskijärven erikoiskoe. EK on monelle tutummin Mäkrä ja pätkän maalimutkassa on vuosien saatossa nähty monenlaisia suorituksia. Aamun välipätkänä ajetaankin kaikille uusi tuttavuus Revonkylä, jossa vauhdikkaasta tien luonteesta huolimatta riittää yllätyksiä heittävien nyppyjen ja muutaman kiristyvän mutkan muodossa. Lauantain aamun lenkin viimeisenä EK:na on Romo, joka sekin on tuttua rallitietä sekä Itärallista ja viimeisimmäksi Kontiolahden harrasterallista. Sen jälkeen taas palataankin huoltoon ja sama lenkki uudestaan.

Sunnuntaina ei erikoiskokeita lukumäärällisesti ole paljoa jäljellä, mutta EK-kilometrejä ja haastavuutta vielä riittää. Hautajärven EK toimii sunnuntain ja rallin huipennuksena. Pätkä sisältää monenlaista tietä ja useat rytminvaihdokset asettaa kokeneillekin kuskeille vielä paljon tsempattavaa. Ensimmäisen vedon jälkeen suoritetaan lyhyt huolto Kontiolahden ABC:llä ja sitten vuorossa Hautajärvi uudestaan ja tälläkertaa Power Stagena. Viimeisen EK:n jälkeen saavutaan maalijuhlallisuuksiin Joensuun Torille.

Torstai
Shakedown - Pyytivaara 5,4km

Perjantai
Start - Joensuu Market Square
SS1 - Kuusjärvi 11,4km
SS2 - Oskola 22,5km
SS3 - Palo 10,7km
Service - Joensuu
SS4 - Kuusjärvi 2 11,4km
SS5 - Oskola 2 22,5km
SS6 Palo 2 10,7km

Lauantai
SS7 - Keskijärvi 10,1km
SS8 - Revonkylä 12,8km
SS9 - Romo 11,7km
Service - Joensuu
SS10 - Keskijärvi 2 10,1km
SS11 - Revonkylä 2 12,8km
SS12 - Romo 11,7km

Sunnuntai
SS13 - Hautajärvi 29,7km
Service - ABC Kontiolahti
SS14 - Hautajärvi 2 (Power Stage) 29,7km
Finish - Joensuu Market Square

https://www.mapfab.com/map/AWuB/Joensuun-MM-Ralli
 

verpe

Member
Liittynyt
16.8.2012
Viestit
9
Muutaman MM-reitin jälkeen on hyvä palata normaalin harrastajan luokse ja tehdä kansallisen tason kilpailu. Vuorossa on rallin vuoden 2021 maailmanmestarin(!) mukaan nimetty perinteinen ja suosittu Jyväskylän talviralli. Ennusteiden mukaan ensi talvi tulee olemaan myös luminen ja jäinen, joten reitille on uskallettu ottaa mukaan myös muutama lyhyt asfalttiosuus, jotta hienoja tieosuuksia on saatu yhdistettyä, ehkä myös "muutama" historiaa omaava ulosajopaikka on sattunut osumaan reitille. Tietenkin reitille on haettu myös uusia tai ainakin todella kauan sitten viimeksi ajettuja osuuksia, jotta edes alueella paljon ajaneet eivät saa etua tutuista teistä. Kaiken lisäksi Äänekosken biotuotetehtaan suuren puutarpeen johdosta alueella tullaan tekemään runsaasti hakkuita, joten maisemat voivat muuttua vielä kisaa edeltävänäkin iltana.

Lähtö on tietenkin Laajavuoren hotellin edestä ja sinne palataan myös illalla mikäli auton on hangesta ylös saanut. Maaliin päässeille autokunnille on palkintona ilmainen kylpyläkäynti, jotta urakan (=lumitöiden) hiet saa pestyä pois.

Reitti kiertää lyhyitä siirtymiä käyttäen Kuohun, Muuramen ja Korpilahden lähialueita. Mukana on niin isoa valtiontietä kuin pientäkin karvaa, sekä kaikkea siltä väliltä, joten kaikille kuskeille varmasti sopivaa tietä löytyy.

https://www.mapfab.com/map/AVU0/Kalle-Rovanperän-Talviralli-2022
 

eetu97

Active member
Liittynyt
23.2.2020
Viestit
31
Sijainti
Kuopio
Pieksämäen seudulla ei paljon ole kansallisen tason rallia ajettu, siispä sinne kuvitteellista reittiä puuhaamaan. Moilas Ralli nimeä kantava kilpailu ajetaan F-Cupin osakilpailuna ja viiden EK:n mittaisena. Lähtö ja maali missäpä muualla kuin pääsponsorin Moilaksen piha-alueella. Kilpailukeskus ja huoltopaikka aivan vieressä Maaselän koululla, josta huollollakin helppo tulla seuraamaan kilpailun lähtöä ja maalintuloa luppoajalla. Kilpailu polkaistaan käyntiin todella vauhdikkaalla 9,5km mittaisella erikoiskokeella, josta nostetaankin vaikeustasoa heti seuraaville pätkille. Tauon jälkeinen EK4 toimii lämmittelynä kilpailun huipentavalle lähes 20km mittaiselle erikoiskokeelle.

Moilas-Ralli F-Cup Pieksämäki
Lähtö - Moilas piha-alue
EK1 - Tinakypärä 9,5km
EK2 - Ruuhilampi 12,9km
EK3 - Kotamäki 11,5km

Huolto - Maaselän koulu
EK4 - Hietamäki 10,4km
EK5 - Lahnanen
18,7km
Maali - Moilas piha-alue

https://www.mapfab.com/map/AW3t/Moilas-Ralli-Pieksämäki
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14527
Sijainti
Tampereen lenkki
Jyskälän MM-rallin kuvitteellisten reittien tehtailuhan se on hauskaa puuhaa, mutta aina on kiva keksiä jokin dogma, jokin rajoite millä perusteella pätkiä piirtelee kartalle. Tällä kertaa vuorossa on

Rally Finland XO

eli alkoholin piilomainontaa ja/tai sitten kilpailu, jossa mitään tietä ei ole ajettu MM-rallissa viimeiseen 10 vuoteen (mukaan lukien tämä vuosi). Täten siis pois käytöstä on esimerkiksi Ouninpohja, Ruuhimäki, Myhinpää, Harju, Urria, Himos, Päijälä, Mökkiperä, Palsankylä, Lankamaa, Laukaa... Sinänsähän tehtävä on toki helppo, koska pätkiä riittää laajalla alueella ympäri Jyväskylää, mutta yritin pitää siirtymät kohtuullisina kuten viime vuosinakin, ja sallin yli 100 kilsan siirtymän vain lauantaiaamun ekalle pätkälle mentäessä.

Shakedownina toimii Kuukanpää, viimeksi MM-rallissa 1988. Reittikin on nyt lähes sama, mutta alun iso tie on asvaltoitu ja pienen tien lenkki on pidempi.

Yleisöpätkäksi valikoitui Laajavuori, viimeksi MM-rallissa 2011 eli juuri rajoja kolkutellen (shakedownina 2014 mutta tämä katsottakoon läpi sormien). Reitin alku on tuttua, mutta lopussa kaarretaan lenkkipolkuja ja huoltoteitä pitkin raviradan taakse. Itse radalle taas ei saada mennä, koska sitä on ajettu 2013.

Perjantaina ajetaan lenkki Päijänteen pohjoisosan ympäri myötäpäivään alkaen idästä. Halttula yhdistelee vuosien 1994 ja 1995 reittejä (joiden jälkeen pätkää ei ole MM-rallissa nähty) tosin eri suuntaan kuin yleensä, sekä hieman kyläkisoista tuttua Hohon erikoisoketta. Risteyksiä ja rytminvaihdoksia on paljon. Toikkala ajetaan muuten tuttuun tapaan, mutta alussa on uusi pätkä pikkutietä. Viimeksi MM-rallissa 1993. Päivän pisin EK on kokonaan uusi, Havumäki. Se muistuttaa kokoonpanoltaan joitain Viron MM-rallin pätkiä siinä mielessä että suurin osa pätkästä on kapeaa yksityistietä, mutta aina välillä tehdään lyhyt linkki isommalla tiellä. Lenkin päätteeksi kierretään Kärkisten sillan kautta Päijänteen länsipuolelle ja ajetaan lyhennetty Vellipohja, jossa on myös lopussa pätkä aiemmin MM-rallissa ajamatonta tietä. Vellipohjaa on viimeksi ajettu MM-rallissa 2008. Illan päätteeksi toistetaan Laajavuori.

Lauantaina suunnataan lounaaseen Keuruun kautta. Juupajoki ajetaan vuoden 2007 muodossaan, vaikka se ajettiinkin vielä vuotta myöhemmin MM-rallissa. Heti perään ajetaan rallin pisin EK, 27-kilsainen Konivuori, joka starttaa Jyrkysenkulmalta Konivuoren pienelle tielle (jota on ajettu MM-rallissa viimeksi 2011). Sitten jatketaan Konivuoren EK:n reittiä kohti Hassin kylää, ja lopuksi viikataan vielä Kassalantielle, joka on MM-sarjan kuskeille tuttu korkeintaan testeistä. Ahvenus on kokonaan uusi EK. Tätä tiestöä on myöskin ajettu testeissä ja kyläkisoissa. Myöskin suurilta osin pikkutietä. Ennen päivähuoltoa on vuorossa vielä koukkaus Petäjävedelle, nimittäin Humalamäki on ajettu viimeksi MM-rallissa 1985, vaikka vuoden 2020 perutulla reitillä se oli. Tämä versio alkaa lännestä pikkutieltä. Päivähuollon jälkeen Humalamäki on jo heti ensimmäinen pätkä matkalla lounaaseen, ja molemmat vedot televisioidaan.

Sunnuntaina ajetaan kaksi pätkää Joutsan suunnalla. Soimaharju on ajettu viimeksi MM-rallissa 1994. Sen alussa on uusi pikkutieosuus. Power stagena on Vartiamäki, joka päättyy Josemoran radalle, jossa on myös podium-seremoniat. Käytännössä reitti on käänteinen vuoden 1997 pätkään verrattuna pienin muutoksin. Viimeksi pätkän tiestöä ajettiin vielä 1999 Tammimäen nimellä.

Kartta: https://www.mapfab.com/map/AYIt/Rally-Finland-XO

Thursday
ShakedownKuukanpää5.17 km
SS1Laajavuori 14.17 km
Thursday Total4.17 km
Friday
SS2Halttula 119.64 km
SS3Toikkala 111.05 km
SS4Havumäki 126.42 km
SS5Vellipohja 17.05 km
Leg Total64.16 km
SS6Halttula 219.64 km
SS7Toikkala 211.05 km
SS8Havumäki 226.42 km
SS9Vellipohja 27.05 km
SS10Laajavuori 24.17 km
Leg Total68.33 km
Friday Total132.49 km
Saturday
SS11Juupajoki 122.14 km
SS12Konivuori 127.07 km
SS13Ahvenus 18.20 km
SS14Humalamäki 1 (Live TV)8.91 km
Leg Total66.32 km
SS15Humalamäki 2 (Live TV)8.91 km
SS16Juupajoki 222.14 km
SS17Konivuori 227.07 km
SS18Ahvenus 28.20 km
Leg Total66.32 km
Saturday Total132.64 km
Sunday
SS19Soimaharju 112.13 km
SS20Vartiamäki 113.57 km
SS21Soimaharju 212.13 km
SS22Vartiamäki 2 (Power Stage)13.57 km
Sunday Total51.40 km
Rally Total320.70 km
 
Viimeksi muokattu:
Ylös