Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13764
Minä olisin varmaan vaan vilkaissut happamasti lasten keinuihin tupakoimaan tulleita vanhempia ihmisiä. Eli sikäli samoja ajatuksia kuin Andylla.

Kotikadun alkupäässä on semmonen koiranvihaajaäijä, ja tässä 1 aurinkoinen päivä lenkitimme taas siitä ohi ja arvelin tämän olevan parvekkeella "vahtimassa". Käännyin katsomaan sinne, ja tuo vetäytyi seinän taa piiloon. Sitten kumminkin kurkkasi koko pää näkyen kun tajusi tulleensa huomatuksi. Joskus se huutelee viemään koiraa poispäin siitä kadunojasta 10m päästä kerrostalonsa seinästä.
 

Juskanen

Naisilleninen
Liittynyt
3.8.2003
Viestit
6598
Sijainti
lähiö
Tänään (edit: tai no eilen kun kello jo yli kaksitoista) kun olin leikkipuistossa pojan kanssa, sinne sauvakäveli vanhempi pariskunta, istuivat lasten keinuihin ja pistivät tupakaksi. Minä aluksi huomautin, että keinut ovat lapsille, ja että josko lapsen läsnäollessa olisi mahdollista olla polttamatta. Junttivanhukset vastasivat, että kun kieltomerkkiä ei ole, istuvat ja polttavat missä tykkäävät. Jotenkin tuntui, että ihan kiusakseen tulevat lapsiperheitä tällä tavalla kiusaamaan. Minä poltin päreeni ihan totaalisesti (tiedän, että ei olisi pitänyt) ja haukuin heidät pataluhaksi. Sanoivat, että miten voin lapsen nähden haukkua vanhempia ihmisiä, mikä tavallaan olikin aiheellista, mutta itsehän tulivat kiusaamaan. Lopuksi sanoin, että ei heillä taida olla lapsia ja lastenlapsia, jotka välittävät heistä, koska heidän täytyy tulla lapsiperheitä kiusaamaan. Taisin osua arkaan paikkaan, koska lähtivät.
Haha, oikein! :thumbup: Itse olen kilahtanut täysin leikkipuistoon mopolla kaahanneille kakaroille, jotka ensin pärryyteltyään kävivät tupakaksi kiipeilytelineen luona. Voi jumalauta jos olisin väkivaltaan taipuvainen, niin olisin kuristanut pari näytiksi. Toinen kerta, kun ystäväni raivo pääsi valtaan, oli junan lastenvaunussa. Sinne iski teinilauma isoon ääneen kiroillein. Konnari EI TEHNYT MITÄÄN ohi mennessään, mutta mä annoin huutia. PRKL.
 

Andy

Jalkarannan Yannickdalmas
Liittynyt
15.8.2002
Viestit
5756
Sijainti
Ypäjä
Haha, oikein! :thumbup: Itse olen kilahtanut täysin leikkipuistoon mopolla kaahanneille kakaroille, jotka ensin pärryyteltyään kävivät tupakaksi kiipeilytelineen luona. Voi jumalauta jos olisin väkivaltaan taipuvainen, niin olisin kuristanut pari näytiksi. Toinen kerta, kun ystäväni raivo pääsi valtaan, oli junan lastenvaunussa. Sinne iski teinilauma isoon ääneen kiroillein. Konnari EI TEHNYT MITÄÄN ohi mennessään, mutta mä annoin huutia. PRKL.
Teini-ikäiset ja keski-ikäisyydestä vanhuksiksi pikkuhiljaa muuttumassa olevat ovat pahimpia häiriökäyttäytyjiä. Sinänsä hauskaa, ja toisaalta masentavaa on ajatella, että ensiksimainittuja olemme olleet, ja taas keski-ikää lähestymme vääjäämättä.
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Tänään (edit: tai no eilen kun kello jo yli kaksitoista) kun olin leikkipuistossa pojan kanssa, sinne sauvakäveli vanhempi pariskunta, istuivat lasten keinuihin ja pistivät tupakaksi. Minä aluksi huomautin, että keinut ovat lapsille, ja että josko lapsen läsnäollessa olisi mahdollista olla polttamatta. Junttivanhukset vastasivat, että kun kieltomerkkiä ei ole, istuvat ja polttavat missä tykkäävät. Jotenkin tuntui, että ihan kiusakseen tulevat lapsiperheitä tällä tavalla kiusaamaan. Minä poltin päreeni ihan totaalisesti (tiedän, että ei olisi pitänyt) ja haukuin heidät pataluhaksi. Sanoivat, että miten voin lapsen nähden haukkua vanhempia ihmisiä, mikä tavallaan olikin aiheellista, mutta itsehän tulivat kiusaamaan. Lopuksi sanoin, että ei heillä taida olla lapsia ja lastenlapsia, jotka välittävät heistä, koska heidän täytyy tulla lapsiperheitä kiusaamaan. Taisin osua arkaan paikkaan, koska lähtivät.
Eikös laki kuitenkin ihan kiellä tupakoinnin lasten leikkipuistoissa, niin kuin koulualueilla jne....
 

Juskanen

Naisilleninen
Liittynyt
3.8.2003
Viestit
6598
Sijainti
lähiö
Teini-ikäiset ja keski-ikäisyydestä vanhuksiksi pikkuhiljaa muuttumassa olevat ovat pahimpia häiriökäyttäytyjiä. Sinänsä hauskaa, ja toisaalta masentavaa on ajatella, että ensiksimainittuja olemme olleet, ja taas keski-ikää lähestymme vääjäämättä.
No, pitää yrittää nauttia tästä täydellisyyden välivaiheesta nyt :wink:

Just tuossa totesin miehelle, että olen minä itsekin teininä perseillyt, mutta joku raja kuitenkin. Ei nyt jumalauta ajeta niillä mopoilla leikkipuistoon, kun se on täynnä lapsia. Illalla sitten, kun taaperot nukkuu kotonaan. (Teinipojat muuten talutti ne moponsa leikkipuistosta pois, vietyään tupakantumppinsa ensin roskikseen.)

Mutta tosiaan, keski-ikäset on aika kamalia käytöstavoissaan myös. Yritän olla tulematta heidän kaltaisekseen. Itserakkaampaa ja omasta mielestään etuoikeutetumpaa sakkia on vaikea löytää.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24280
Sijainti
lappeen Ranta
Juu. Persereikiähän siis löytyy kaikista ikäluokista. Taitaa vaan olla niin, että teinit ja vanhukset joutuu "esittelemään taitojaan" julkisilla paikoilla kun eivät vielä/enää työelämässä pääse vaikuttamaan.
 

Goblet

Iceman
Liittynyt
24.3.2008
Viestit
3109
Sijainti
Finland
Huomasin tuossa vanhoja selaillessani, että aina silloin kun en ole laudalla vähän aikaan käynyt, on minua yritetty kutsua esiin. Kettuiltu on melkoisesti.
Lähinnä nollakasi ja poppoo.
 

Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti
Huomasin tuossa vanhoja selaillessani, että aina silloin kun en ole laudalla vähän aikaan käynyt, on minua yritetty kutsua esiin. Kettuiltu on melkoisesti.
Lähinnä nollakasi ja poppoo.
Pahimmat paskat susta lätistään privapolleilla. Ai että niitä suljetun piirin vittuiluja!
 
Ylös