Suomessa juhla on jäänyt vuosien varrella unohduksiin, mutta perinteisesti suomalaisten kansallisessa kulttuurissa se on yhdistynyt kekrin viettoon. Pyhän Martin sanotaan tuovan talven ja roudan. Martinpäivänä alkoi talonpojilla uusi tilivuosi, ja silloin solmittiin maista uudet vuokrasopimukset sekä maksettiin palvelusväen palkat. Tästä syystä se yhdistyi kekriin eli sadonkorjun juhlaan, joka myös liittyi palkollisten palkkojen järjestelyyn. Martinpäivään kuuluvat lyhtykulkue ja/tai Martinpäivän tulet eli esimerkiksi kokot, hanhen syönti ja eri leivonnaiset kuten Martinpäivän sarvet, piippusuiset pullaukot ja rinkilät. Lisäksi on esitetty myös näytelmiä, jotka kuvaavat Pyhän Martin hyvää tekoa kerjäläiselle. Lyhtykulkueessa taas ratsastavan Pyhän Martin perässä kulkevat kerjäläinen ja Martti Luther sekä näiden jälkeen lapset. 1800-luvulta alkaen Martinpäivä on ollut erityisesti lasten juhla. Näitä eri leivonnaisia ja leipää taas jaetaan lähimmäisilleen.
Martinpäivällä on monien muiden pyhimysjuhlien tapaan pakanallinen pohja. Martinpäivän taustalla on alun perin germaaninen sadonkorjuujuhla, johon liittyi runsas syöminen oluineen, makkaroineen, juureksineen, hedelmineen, hanhineen ja leivoksineen. Hanhi oli keskiajalla yksi suosituimpia kotieläimiä ja erityisesti juuri germaanialueilla sekä koko Keski-Euroopassa. Martinpäivänä teurastettiin kotieläimet, jotka eivät muuten olisi selvinneet yli talven, ja näihin eläimiin kuului hanhi, joten näistä syistä johtuen hanhi muodostui juhlan pääruoaksi.
Martinpäivän teemoihin kuuluvat lähimmäisenrakkaus ja lähimmäistensä auttaminen. Saksassa ja Pohjoismaissa kyseessä on myös valon juhla keskellä alkavaa talven pimeyttä.