Eduskuntavaalit 2011

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24275
Sijainti
lappeen Ranta
Sinne pelas atomi-kortin. Kantaako muualla kuin tsadissa, jää kysymykseksi.
Vihreät: Ydinvoima kynnyskysymys

Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki
vaatii, että vaalien jälkeen valittavan
hallituksen ydinvoimakanta pitää sopia
jo hallitusneuvotteluissa.

Sinnemäki paalutti puoluehallitukselle
,että vihreät ei osallistu sellaiseen
hallitukseen, joka aikoo rakentaa lisää
ydinvoimaa
.

-Maailmalla korostetaan uusiutuvaa
energiaa, mutta meillä on juuri kaksi
ydinvoimalaa saanut periaatepäätöksen
ja yhtä rakennetaan parhaillaan
.

Keskustalta ja demareilta vihreät
haluaa selkeän kannan ja kokoomukselta
suunnanmuutoksen.
Tuosta ensimäisestä lihavoidusta kohdasta puuttuu jotain. Eli pitäisi vissiin olla "... ei enää haluaisi osallistua...". Jälkimmäisestä lihavoidusta kohdasta puolestaan puuttuu pahoittelut, että vihreät ovat osallistuneet hallitukseen, jonka aikana kaksi ydinvoimalaa on saanut periaatepäätöksen.

Mutta siis samaa juttuahan se on joka puolueella. Lähinnä omille näytetään/esitetään, että ollaan tiukkana eikä anneta periksi vaan tehdään kiusallisia kysymyksiä muiden puolueiden (väärästä) linjasta ja mahdollisuuksien mukaan pyritään muuttamaan sitä. Vaalien jälkeen touhu jatkuu samanlaisena kuin ennenkin.
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Tuosta ensimäisestä lihavoidusta kohdasta puuttuu jotain. Eli pitäisi vissiin olla "... ei enää haluaisi osallistua...". Jälkimmäisestä lihavoidusta kohdasta puolestaan puuttuu pahoittelut, että vihreät ovat osallistuneet hallitukseen, jonka aikana kaksi ydinvoimalaa on saanut periaatepäätöksen.

Mutta siis samaa juttuahan se on joka puolueella. Lähinnä omille näytetään/esitetään, että ollaan tiukkana eikä anneta periksi vaan tehdään kiusallisia kysymyksiä muiden puolueiden (väärästä) linjasta ja mahdollisuuksien mukaan pyritään muuttamaan sitä. Vaalien jälkeen touhu jatkuu samanlaisena kuin ennenkin.
Juuri näin ja kuten täälläkin on nähty, niin perustelut menee täydestä, kun hallituksessa kuitenkin voi vaikuttaa (muutakin kuin korvia) muihin tärkeisiin asioihin :eek::eek::eek:

Edelleen - uskottavuus nolla!
 

Tomacu

Well-known member
Liittynyt
11.3.2006
Viestit
2760
Sijainti
Jyväskylä
Jos halutaan Suomeen lisää ydinvoimaa niin kannattaa äänestää vihreitä. Onhan tuo nyt nähty. :frank:
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Kimmo 'Tampereen Perluskooni' Sasi sai kiitettävästi myllyä Uutisvuodossa. On se Tervo hauska mies.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Sdp on nostanut vaalikamppailunsa kärkiteemaksi väitteen, jonka mukaan oikeisto on ahneuden asialla.

Sosiaalidemokraatit sanovat koko vaalikauden ajan kritisoineensa talouden kriisiä syventänyttä veronalennuspolitiikkaa. Puoluevaltuusto hyväksyi kannanoton lauantaina Helsingissä.

Puheenjohtaja Jutta Urpilaisen mielestä oikeistolainen politiikka on raunioittanut koko Euroopan.
Korjatkaa jos olen väärässä, mutta minulla se mielikuva, että euroopan velkakriisi syntyi suunnilleen vuosina 1998-2008.. ja sinä aikana eurooppaa hallitsivat vasemmistopuolueet. Sen jälkeen oikeisto on korjaillut punaisten sotkuja.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24275
Sijainti
lappeen Ranta
Korjatkaa jos olen väärässä, mutta minulla se mielikuva, että euroopan velkakriisi syntyi suunnilleen vuosina 1998-2008.. ja sinä aikana eurooppaa hallitsivat vasemmistopuolueet. Sen jälkeen oikeisto on korjaillut punaisten sotkuja.
Mutta jos ne vasemmistopuolueet harjoitti "oikeistolaista politiikkaa".

Sitten tuo:
Sdp on nostanut vaalikamppailunsa kärkiteemaksi väitteen, jonka mukaan oikeisto on ahneuden asialla.
On siinäkin kärkiteema! Että: "noi on vielä huonompia kuin me hei." Kyllä mun mielestäni kannattaisi kehitellä kärkiteema jostain sellaisesta asiasta, jonka oma puolue tekisi paremmin jos vallan kahvaan pääsisi. Eikä ideaa siitä, että äänestäjän pitäisi valita huonoista vaihtoehdoista vähiten huono, niin todenmukaista kuin se onkin.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Eikös demarit julistanut vielä kuukausi sitten, että he toivovat rehtiä vaalikamppailua, eikä loanheittokisaa :confused:
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Asiapuolella demareiden takki on tyhjä ja kannatusluvut eivät mairittele. On luonnollista, että tässä vaiheessa sitten lähdetään haukkumaan muita kärkkäästi. Jos se vaikka vähän hämäisi äänestäjiä. Riskipeliä sillä siinä voi käydä juuri toistepäin mikä oli tarkoitus - eli kannatus laskee edelleen.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Asiapuolella demareiden takki on tyhjä ja kannatusluvut eivät mairittele. On luonnollista, että tässä vaiheessa sitten lähdetään haukkumaan muita kärkkäästi. Jos se vaikka vähän hämäisi äänestäjiä. Riskipeliä sillä siinä voi käydä juuri toistepäin mikä oli tarkoitus - eli kannatus laskee edelleen.
Eikös se edellisessä Ylen teettämässä tutkimuksessa ollutkaan noussut?:confused:
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
tuli muuten tämmönen linkki vastaan.

Oikeellisuuteen en ota kantaa, tosin en ihan suoraan keksinyt mikä tuossa pielessäkään olisi.

Lyhykäisyydessään, perheen saadessa samat tulot vuodessa progression takia käteenjäävä rahamäärä vaihtelee suuresti.

Tässä muutakin komemntointia tasaveron puolesta:
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/nordean-paaekonomisti-tasavero-ei-ole-poliittista-realismia

Nyberg teki vuonna 2006 Elinkeinoelämän valtuuskunnalle selvityksen tasaveromallin eduista ja haitoista. Hän päätyi suosittamaan tasaveromallia, missä jokainen verovelvollinen maksaisi yli 7 000 euroa ylittävästä vuositulostaan 29 prosenttia veroa. Palkka- ja eläketulot olisivat siis verottomia 7 000 euroon saakka.
 

SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Saa nähdä kääntääkö Soini takkinsa, vai jääkö PS suosiolla oppositioon. SDP:n vaatima yksityisten sijoittajien vastuu on mukana tässä pysyvässä mekanismissa eli osapuilleen kaikissa kuviteltavissa hallituskokoonpanoissa tästä paketista pidetään kiinni.

BRYSSEL. Laajennettu euroryhmän kokous päätti maanantaina uuden pysyvän kriisirahaston pääomarakenteesta.

Euroryhmän pitää koota 700 miljardin euron pääomapotti, jotta Euroopan vakausmekanismin EVM:n lainantokyky on jo sovittu 500 miljardia euroa.

Suomen osuus potista on 12,58 miljardia euroa.

Tästä 1,44 miljardia euroa on maksettua pääomaa, ja loppu korotusvaltuuksia sekä takauksia.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen piti maanantaina saavutettua yhteisymmärrystä EVM:n pääomarakenteesta hyvänä ja Suomen tavoitteiden mukaisena.

EVM aloittaa toimintansa heinäkuussa 2013. Sen tarkoitus on lainoittaa kriisiytyviä euromaita.

Suomen pitää maksaa puolet 1,44 miljardista eurosta kesällä 2013. Loppu maksetaan kahdessa erässä kahden vuoden aikana.

Korotusvaltuudet ja takaukset tulevat maksuun vain, jos mahdolliset uudet kriisimaat eivät selviydy velvoitteistaan.
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Suomen+vastuupotti+uudessa+kriisirahastossa+126+miljardia+euroa/1135264798314

http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite/Kainuu/1194671208835/artikkeli/soini+odottaa+keskustan+tekevan+eron+stubbismiin+.html
Soini vakuuttaa, ettei puolue lähde hallitukseen, joka lisää Suomen vastuita ”huithapelimaiden” auttamisessa.

– Se on kokoomuksen ja Kataisen politiikkaa, aivan edesvastuutonta ”stubbismia”.

Soini herkuttelee sillä, että vaaliasetelma polarisoituu Kataisen ja hallituksen linjan – Soinin ja opposition linjan välille. Konkreettisesti kysymys on väliaikaisen rahoitusvakausvälineen ja pysyvän välineen lainakapasiteetista – takuita lisäämällä.

– Hallitus joutuu näyttämään korttinsa ennen vaaleja ja nykyinen oppositio, joka voi olla seuraava hallitus, joutuu ottamaan kantaa vielä ennen juhannusta vaalien jälkeen.

– Luulen, että tulee sellainen vaalitulos, että keskusta ja Sdp joutuvat miettimään, kummassa veneessä ne istuvat.

Soini odottaa, että keskusta palaakin vaalien jälkeen linjalle, jota se edusti vastustaessaan euroon liittymistä.

Soini on varma, että sekä keskustan että demarien kannattajien enemmistö on Euroopan talous- ja vakauspakettia vastaan, kun monet kansanedustajatkin ovat.

Eurossa pysytään
Soinin kantti kestäisi pääministerinä koko vakauspaketin kaatamiseen. Hän pyrkisi ajamaan myös Kreikan heti velkasaneeraukseen ja ulos eurosta, vaikka se varmistaisi sen, että Suomen 1,5 miljardin euron lainasta saataisi kuin ehkä joitakin satoja miljoonia takaisin.

Soinin mielestä Kiviniemi erehtyi pahasti, kun väitti vakaussopimuksen kaatamisen johtavan siihen, että Suomi joutuu ulos eurosta.

– Ei kolmen A:n luottoluokituksella olevaa mallioppilasta ikinä potkita ulos.

Soini hörähtää, ettei edes Kreikkaa ole potkittu ulos, vaikka se on rikkonut kaikki sopimukset. Soinin mukaan euroa käytetään niin kauan kuin Suomen eduskunta toisin päättää. Eikä hän odota, että niin kävisi ihan lähitulevaisuudessa.
 
Viimeksi muokattu:

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Tuo ei tunnu alkupääoman määrä ei tunnu ihan reilulta. Nimittäin BKT:hen verrattuna se jokseenkin sama suomella ja saksalla, mutta tätä vakausrahastoahan tarvitaan nimenomaisesti pelastamaan saksan ja ranskan pankit - ei suomen.

Joku tietysti voi ottaa solidaarisuuden esille ja todeta, että rahasto auttaa suomeakin vaikeassa tilanteessa. Ehkäpä niin, mutta ehdot saattavat olla aika ahdistavat ja korot huipussa.

Mutta tämä tieto tuli hyvään aikaan. Nyt oppositiokin voi sanoa, että sitoutuuko ko. ehtoihin vai ei.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
MTV3:

Suomen kokonaisvastuu on enintään 12,6 miljardia euroa. Valtiovarainministeriö korostaa, että kyseessä on teoreettinen luku.

EU:n valtiovarainministerit ovat päässeet sopuun vuonna 2013 toimintansa aloittavan pysyvän vakausmekanismin pääpiirteistä.

Järjestelmän lainakapasiteetti on 500 miljardia euroa, minkä turvaamiseksi siihen tarvitaan kokonaisuudessaan 700 miljardia euroa.

Mekanismilla voidaan avustaa Irlannin ja Kreikan tavoin talouskriisiin ajautuvia maita. Järjestelmä korvaa heinäkuussa 2013 nykyisen väliaikaisen 440 miljardin euron suuruisen vakausrahaston.

Mekanismi koostuu 80 miljardin euron maksetusta pääomasta sekä 620 miljardin euron korotusvaltuudesta. Suomen osuus maksetusta pääomasta on 1,4 miljardia euroa ja korotusvaltuudesta 11,1 miljardia euroa.

Suomen kokonaisvastuu on enintään 12,6 miljardia euroa. Valtiovarainministeriö korostaa, että kyseessä on teoreettinen luku.

Jotta Suomi joutuisi maksamaan koko summan, edellyttäisi se sitä, että kaikki vakausmekanismilta lainaa saaneet maat olisivat päätyneet täydellisen maksukyvyttömiksi.

Suomi maksaa 1,4 miljardin summan vakausmekanismiin erissä kahden vuoden kuluessa kesästä 2013 alkaen.

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) mukaan neuvottelujen lopputulos vastasi Suomen toiveita.
Epäilen vahvasti tuota valtiovarainministeriön arviota siitä, että kaikkien pitää päätyä maksukyvyttömäksi. Yhdenkin päätyminen maksukyvyttömäksi voi aiheuttaa ketjureaktion, jonka jälkeen pakka on ihan sekaisin. Ilmeisesti arvio myös perustuu vain Kreikan ja Irlannin tilanteeseen.. vaikka Portugali jo kolkuttelee ovelle ja Espanjakin saattaa poikeata.

Eikä osallistuminen tuohon liene ilmaista. Suomenhan on lainattava tuo 1,4 miljardia markkinoilta. Todennäköisesti myös Suomen lainoistaan maksama korko voi nousta, kun ollaan isosti takaajina.
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) mukaan neuvottelujen lopputulos vastasi Suomen toiveita.

Pitäisikö nyt huutaa "TORJUNTAVOITTO", niin kuin yleensä tällaisissa tapauksissa Suomessa tapana on?
 

SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) mukaan neuvottelujen lopputulos vastasi Suomen toiveita.

Pitäisikö nyt huutaa "TORJUNTAVOITTO", niin kuin yleensä tällaisissa tapauksissa Suomessa tapana on?
Tämä voi hyvinkin olla torjuntavoitto hallituspuolueille. Nyt ei kukaan voi väittää, että asia yritettäisiin siirtää yli vaalien. Tästä tulee varmasti erittäin hyvää keskustelua 4 puolueen vaaliväittelyssä. Kiviniemi sanoi Financial Timesin haastattelussa suoraan, että ei voi kuvitella yhteistyötä Perussuomalaisten kanssa, jos mieli vakuuksien suhteen ei muutu.

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/03/ft_kiviniemi_ei_halua_kaiken_kieltavaa_soinia_hallitukseen_2453368.html?origin=rss

Pääministeri Mari Kiviniemi on haluton istumaan samassa hallituksessa perussuomalaisten kanssa, jos perussuomalaiset torjuvat kaikki tuet ja tukitoimet euroalueen ongelmamaille, kirjoittaa talouslehti Financial Times.

Kiviniemi toteaa talouslehdessä, että Soini on sanonut varsin selvästi, etteivät perussuomalaiset ole valmiita hyväksymään mitään uutta apua tai vakuutuksia.

- Tarkoittaako hän todella sitä? Jos hän tarkoittaa, se merkitsee sitä, ettei hän voi tulla hallitukseen, Kiviniemi sanoo Soiniin viitaten.
 

SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Tämä blogikirjoitus ja siihen liittyvät videot laittoi kyllä hieman hymyilyttämään. :D

Poliitikkojen "suorapuheisuutta" parhaimmillaan, tässä tapauksessa naispoliitikkojen toimesta.

http://blogit.yle.fi/elava-arkisto/raskas-prosessi-on-nyt-ohi

Raskas prosessi on nyt ohi

Jukka Lindfors

Ai ettäkö poliitikot eivät enää osaisi puhutella kansaa? Herrajumala, Marja Tiuran spoken word -videohan on saavuttanut jättisuosion Yle Areenassa. Tiuran tähdittämä ja käsikirjoittama "Raskas prosessi" lähenteli tiistai-iltana jo 120 tuhannen latauslukuja.

Raskaassa prosessissa Tiura yhdistelee vajaan neljän minuutin aikana kahdeksalla eri tavalla lausevalikoimaa ”kaiken kaikkiaan olen erittäin huojentunut… raskas prosessi on nyt ohi… kiitän läheisiäni ja erityisesti perhettäni… saan nyt keskittyä rauhassa vaalikampanjaan… tämä on ollut raskas koulu”.

VIDEO: Marja Tiuran Raskas prosessi (Yle Areena)

Suorituksen akrobaattimaisuutta himmentää ainoastaan lievästi se, että yksi Tiuran muotoiluista todellakin jossain määrin vastaa toimittajan esittämään kysymykseen. Muut variaatiot sen sijaan ovat riippumattomia siitä, mitä haastattelun toinen osapuoli on sattunut tiedustelemaan: jättikö prosessi jotain hampaankoloon, kritisoitteko syyteharkinnan hitautta, miten odotatte asianheijastuvan vaaleissa, pelkäättekö puolueen menestyksen heikentymistä, oletteko saanut riittävästi tukea, aiotteko jatkaa politiikassa, uskotteko että mikään vaalirahoituksessa tulee muuttumaan…

Kahdeksan kertaa kuullaan pieninä muunnelmina: ”Kaiken kaikkiaan olen erittäin huojentunut… raskas prosessi on nyt ohi… haluan kiittää läheisiäni ja erityisesti perhettäni… saan nyt keskittyä rauhassa vaalikampanjaan… tämä on ollut raskas koulu.”

Harjoittelu on tehnyt Tiuralle hyvää, sillä toistotahti on selvästi kohonnut vuoden takaisesta. Samalla solistinen ilmaisu on kirkastunut ja sanottava terveesti fokusoitunut. Kun Tiura jätti kokoomusjohdon huhtikuussa 2010, hän ehti Ajankohtaisen Kakkosen 9-minuuttisessa haastattelussa toistaa vain viidesti virkettä ”toivon että saan työrauhan ja saan rauhassa harjoittaa kansanedustajan tehtävää ja jatkaa elämääni rauhassa”. Malttamatta keskittyä oleelliseen Tiura sisällytti silloiseen suoritukseensa myös muutaman kertauksen lauseista ”olen pääsiäisenä tehnyt päätöksen”, ”tämä on ollut henkilökohtainen helvetti” ja ”synnyin kokoomuslaisena ja kuolen kokoomuslaisena”. Kokonaisuus jättikin vielä tuolloin levottoman ja jotenkin harrastelijamaisen vaikutelman.

VIDEO: Marja Tiuran "Työrauha"

Tiuran tuoreesta esityksestä juontuu mieleen kaksikin samantyyppistä teosta: pääministeri Mari Kiviniemen video Kaikissa tapauksissa tärkeää sekä puheenjohtaja Jutta Urpilaisen sarjamuotoinen kokonaisuus Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää.

Kiviniemen videossa Ylen uutistoimittaja utelee pääministerin näkemystä ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysen bisneksistä Nova Groupin kanssa. Vastauksena jokaiseen kysymykseen kuullaan linjakas kommentti: "Kaikissa tapauksissa on tärkeää että asiat ovat avoimesti esillä."

VIDEO: Mari Kiviniemen "Kaikissa tapauksissa tärkeää"

Urpilainen puolestaan esiintyi vuoden 2008 kunnallisvaali-iltana kolmessa videossa, joiden ”running gagina” oli puheenjohtajan toistuva avaus”ylläri”: ”Aivan ensimmäiseksi haluaisin kiittää kaikkia SDP:tä äänestäneitä, meidän upeita ehdokkaitamme ja kaikkia jotka ovat hartiavoimin tehneet vaalityötä SDP:n puolesta…”

VIDEO: Jutta Urpilaisen "Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää"

Sanamuotojen kiinteysaste vaihtelee artistista toiseen, mutta yhteistä heille on voimaperäiseen kertaukseen perustuva kommunikaatiomuoto. Lähtökohtana – ja tavallaan myös päätepisteenä – on, että asioiden kärsivällinen toistaminen tuottaa urheilupuolelta tutun kumulatiivisen vaikutuksen. Sen voi tietysti tulkita myös pyrkimykseksi varmistaa, että mikä tahansa satunnaisesti tv-uutisiin valittu ”soundbite” sisältää kaiken, mitä koko haastattelun aikana on haluttu välittää: niin huojennuksen, raskaan prosessin, kiitokset läheisille, työrauhan kuin valmistautumisen vaalikampanjaan. Se on helpointa silloin, kun jokainen lause muistuttaa toistaan.

Onko tämä lähestymistapa ominainen nimenomaan naispolitiitikoillemme? Monelle miesvaikuttajalle on harmillisten kysymysten ristitulessa luonteenomaisempaa selitellä ja puolustella asioita tai vaihtoehtoisesti kieltää ne kategorisesti. Jatkotivauksia seuraa usein kärsimätön tiuskaisu: johan sen sanoin! Olisi vaikea kuvitella vaikkapa Paavo Lipposta jankkaamassa samaa lausetta kuudesti tai seitsemästi. Hän luovuttaisi viimeistään kolmannella kerralla: ”Kaikissa tapauksissa… suksi helvettiin!”

Nainen on oppinut pitkämielisyyttä kasvattajana. Naispoliitikko ymmärtää, että toimittajaa on käsiteltävä kuin lasta, jonka vain rauhallinen vakuuttelu voi saada ymmärtämään, ettei mummin maahanpanijaisissa todellakaan tarjoilla nauravia nakkeja. Hän uskoo, että kun yhtä asiaa kyllin monta kertaa toistaa, se menee lopulta perille paksuunkin kalloon.

Kiivastua ei saa, päinvastoin, on muistettava hymy. Pienin merkein voidaan kuitenkin osoittaa, että äidinkin kärsivällisyydellä on rajansa. Kun lause ”haluan kiittää kaikkia läheisiä” kasvaa muotoon ”haluan todella kiittää kaikkia läheisiä”, se vihjaa, että nyt olisi Pekankin jo aika uskoa.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24275
Sijainti
lappeen Ranta

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8260
:yuck: Ei saatana. Ja minuutin kohdalla oikein vielä huokasee syvään pohtiakseen mitä vastaisi, ikäänkuin ei tietäisi että ´kaiken kaikkiaanhan´ sieltä mielen syvistä sopukoista pamahtaa ilmoille, teki mitä tahansa.
http://www.youtube.com/watch?v=6LquPcOP0FM

Mutta Kiviniemi vetää kuitenkin voiton noista kolmesta, tahti on vertaansa vailla ja vielä viimeiseksi osaa lennosta improvisoida lauseen alkuun oman lisäyksensä, ettei suinkaan sanonut niin vaan että kaikissa tapauksissa jne.
 
Ylös