Minulle ensikosketus Jyväskylän Suurajoihin tapahtui vuonna 1992, jolloin olin pikkupoikana ensimmäistä kertaa seuraamassa kisaa isäni kanssa. Muistan vieläkin, kuinka iso juttu suurajoreissu tuohon aikaan oli. Olin toki ollut ralleissa ennekin, mutta kisat olivat olleet lähinnä jotain kyläkilpailuja. Nyt sen sijaan oli mahdollisuus nähdä kaikki se suuren maailman touhu itse omin silmin. Koko kesä rallia odotettiin ja VM:n katsojaoppas opeteltiin lähes ulkoa.
Kisasta muistan hyvin sen odottavan hiljaisen hetken Västilässä, kun 0-autot olivat menneet ja kauniissa syyskesän aamussa odoteltiin ensimmäistä kilpa-autoa. Hetken päästä kaukaisuudesta alkoi kuulumaan kuin haulikonlaukauksia ja kohta jo erotti paukkeen seasta nousevan ja laskevan moottorinäänenkin. Jännitys tiivistyi ja sitten nyppylän takaa näkyville sukelsikin kulmikas pystysiipinen Lancia Delta HF Integrale tutussa Martini-värityksessä. Auton kiitäessä ohi soraa lennättäen erotin etuovesta numeron 3. Ratin takana oli umpikypärässään Ranskan Didier Auriol, joka johti kisaa suomalaisten suureksi harmiksi.
Auriolia seurasi kohta toinen Lancia ratissaan Juha Kankkunen, sen jälkeen punavalkoisella Toyota Celicalla suuri suosikkini Markku Alen. Muita mieleen jääneitä autoja olivat upeaääniset Subaru Legacyt Ari Vatasen ja Colin McRaen ohjastamina. McRaen auto tosin jäi mieleen lähinnä omintakeisen muotoilunsa johdosta.
Iltapäivällä siirryimme legendaariselle Savon erikoiskokeelle Valkeakosken seudulle. Siellä riitti pölyä ja tunnelmaa, näimmepä jopa mustapunaisen N-ryhmäläisen Mitsubishi Galantin puolittaisen ulosajonkin. Mitsu roikkui pitkään puoliksi ojassa ja puoliksi tiellä.
Siirtymätaipaleilta muistan hyvin muun liikenteen seassa pujotelleet eri tallien etuautot eksoottisine rekisterikilpineen, sekä sinne tänne pystytetyt tehdastallien huoltopisteet. Se oli pikkupojalle jonkinlainen ensikosketus suureen ja ihmeelliseen maailmaan.
Vuoden 1992 kilpailusta alkoikin 14 vuoden Suurajo/Nesteralliperinne, joka on vasta viime vuosina särkynyt kiitos lajin alasajon. Ei vaan jostain kumman syystä enää kiinnosta mennä sinne pakkokarsinaan vippitelttojen varjoon 10 000 ördääjän juttuja kuuntelemaan ja jännittämään paljonko Hirvonen tällä kertaa häviää Loebille. Rallin suuri viehätys minulle on ollut vapaus valita. Erikoiskokeelle mennään ajoissa ja paikka valitaan huolella ja hartaudella juuri sieltä mistä - sääntöjen puitteissa - halutaan.