Hyvinvointi/pahoinvointivaltion tulevaisuus

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Ei velka sinällään mikään ongelma ole, vaan se mitä velalle tehdään. Jos Kreikassa olisi julkisen sektorin kasvattamisen sijaan alennettu veroja, olisi maan tilanne täysin erilainen.
Ei se noinkaan ole.
 

Fasaldi

Well-known member
Liittynyt
2.8.2006
Viestit
670
Nokia Siemens Networks aikoo vähentää melkein neljäsosan henkilöstöstään. Saa nähdä, kuinka suuri osa irtisanomisista osuu Suomeen.

Verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks suunnittelee vähentävänsä 17 000 työntekijää maailmanlaajuisesti vuoden 2013 loppuun mennessä. Yhtiö aikoo myös uudistaa strategiaansa merkittävästi.
Tällä hetkellä NSN työllistää maailmanlaajuisesti 74 000 henkilöä. Suomessa yhtiöllä noin 7 000 työntekijää. Maakohtaisista vähennyksistä kerrotaan myöhemmin.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/11/nsn_suunnittelee_vahentavansa_jopa_17_000_tyontekijaa_3050898.html
Nokia Siemens Networksin merkitys Nokian tuloksentekokyvylle on tällä hetkellä vähäinen. Heinä-syyskuun tilinpäätöksessä NSN:n liikevaihto oli 3,4 miljardia euroa. Yhtiön ei-ifrs-liikevoitto oli 6 miljoonaa euroa, ja ei-ifrs-liikevoittoprosentti 0,2 prosenttia.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201111104835
 
Viimeksi muokattu:

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Braxin lausunto tilanteesta kertoi melko paljon. Miljardi sinne ja miljardi tänne vailla oikein kuvaa jotta mihin, kunhan samaan aikaan kotimaan kamaralla saadaan säästettyä vähistä loputkin.
Sasin mukaan alvin nosto 25%:iin toisi tuloja valtiolle 1,5 miljardia. Siihen suhteutettuna miljardi on aika iso summa.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Oispa kiva, jos joku vähän enemmän avais tuota ”ennennäkemätöntä tuottavuusvajetta”. Melko varmasti tuo on lausuma pääosin silkkaa sontaa.

Kokonaissanomasta en kuitenkaan ole kovin eri mieltä. Siitä mä luultavasti olen erimielinen, mistä sitä elintasoa pitäs alkaa purkamaan.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Oispa kiva, jos joku vähän enemmän avais tuota ”ennennäkemätöntä tuottavuusvajetta”. Melko varmasti tuo on lausuma pääosin silkkaa sontaa.
http://www.hs.fi/talous/Jorma+Ollila+Suomessa+liikaa+tehottomia+työntekijöitä/a1305549454984

Suomen talouskasvu riippuu tuottavuuden kasvusta, koska väestön vanhetessa työtuntien määrä vähenee. Tuotannon supistumisesta huolimatta yritykset eivät ole vähentäneet merkittävästi työvoimaansa. Se on aiheuttanut Ollilan mukaan "tuottavuusvajeen", jonka suuruus on 150 000 henkilötyövuotta.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Oispa kiva, jos joku vähän enemmän avais tuota ”ennennäkemätöntä tuottavuusvajetta”. Melko varmasti tuo on lausuma pääosin silkkaa sontaa.
150.000 duunaria pihalle ja jäljellejääville enämpi töitä samalla liksalla. Eikös se kutakuinkin näin ole muotoiltu?

edit: äh, oldez ehti.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Olenhan mä noi toki lukassu, mutta niinku oikeesti vähän enämpi tutkailla tota Evan analyysiä. En tiedä onko ne tuon kummempaa julkassu tosta edes. Sellasia kysymyksiä esim. mitkä alat vastaa tosta tuotannon laskusta, onko ne edes työvoimavaltaisia aloja, otetaanko tässä vain jotain yleisiä indikaattoreita avuksi ajamaan omaa agendaa.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Olenhan mä noi toki lukassu, mutta niinku oikeesti vähän enämpi tutkailla tota Evan analyysiä. En tiedä onko ne tuon kummempaa julkassu tosta edes. Sellasia kysymyksiä esim. mitkä alat vastaa tosta tuotannon laskusta, onko ne edes työvoimavaltaisia aloja, otetaanko tässä vain jotain yleisiä indikaattoreita avuksi ajamaan omaa agendaa.
Niin ei tossa välttämättä ole kyse edes siitä että pitäisi 150000 potkia pois vaan ne pitäisi siirtää johonkin muuhun firmaan töihin, jossa on työvoimapula.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Niin ei tossa välttämättä ole kyse edes siitä että pitäisi 150000 potkia pois vaan ne pitäisi siirtää johonkin muuhun firmaan töihin, jossa on työvoimapula.
Todellisuudessa voi olla kysymys myös siitä, että tuo on täysin laskennallinen määrä ja noita ihmisistä ei ole edes olemassa. Jos tuotannon lasku on tapahtunut jossain vähäväkisella alalla, kuten vahvasti epäilen, niin niitä vain murto-osa tosta.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Kyse kait on siitä, että aiemmin saatiin sama euromääräinen tuotos aikaan laskennallisesti 150 000 henkilöä vähemmällä. Nyt siis tuotokset ovat pudonneet huomattavasti enemmän kuin niiden tekijöiden määrä. Kyse on aika isoista mittakaavoista, mutta oikeasta asiasta.
 

Fasaldi

Well-known member
Liittynyt
2.8.2006
Viestit
670
Kyllä on. Ero on aivan tolkuton, euroalueella sallittu maksimi on 60 % eli tuplat, eikä juuri mikään euromaa ole sen alapuolella.
Oli sitä velkaa Uudella-Seelannillakin aikaisemmin paljon. Tosin huomattavasti vähemmän kuitenkin kuin Italialla ja Kreikalla nyt. Julkinen velkaantuminen oli Uudessa-Seelannissa huipussaan joulukuussa 1986, jolloin velan osuus suhteessa bruttokansantuotteeseen oli 71,60%. Alimmillaan velka oli joulukuussa 2007, jolloin sen suhde bruttokansantuotteeseen oli 17.40%.

http://fmacskasy.files.wordpress.com/2011/11/new-zealand-government-debt-to-gdp-1990-20111.png?w=600&h=425
New Zealand Government Debt To GDP
The Government Debt in New Zealand was last reported at 31.6 percent of the country´s GDP. From 1985 until 2010, New Zealand's average Government Debt to GDP was 41.50 percent reaching an historical high of 71.60 percent in December of 1986 and a record low of 17.40 percent in December of 2007. Generally, Government debt as a percent of GDP is used by investors to measure New Zealand's ability to make future payments on its debt, thus affecting New Zealand's borrowing costs and government bond yields. This page includes a chart with historical data for New Zealand's General Government Gross Debt as a percent of GDP.
http://www.tradingeconomics.com/new-zealand/government-debt-to-gdp
 
Viimeksi muokattu:

tsinivuo

Well-known member
Liittynyt
31.5.2004
Viestit
310
Meillä lomautettiin taas jälleen(viimeksi kesällä) kaikki työntekijät paitsi yksi, joka teki jo ennen tätä töitä vapaa-ajatkin, niin nyt se palkittiin antamalla sille toisten työt lisäksi. Töitähän siis olisi, mutta taseet ei kunnossa. Onneksi ite saa rehellisesti kenkää, ettei enää joutunut tuohon lomautusperseilyyn. :D

Muista siis, saat aina töitä olemalla pomon ruskeakielinen puudeli, mutta mieti, onko se enää omantunnonarvoista touhua. Siinä ei sinua arvosta työkaverit, enkä itsekään arvostaisi, jos tekisin kaikkien pomon oikkujen mukaan, siis järjen ja logiikanvastaisia liikkeitä, mutta ne pitäisi tehdä, vaikka saat silti haukut, kun homma leviää käsiin. :D

Tiedä myöskään, miten perhe diggaa, ku isi tai äiti ei enää ehdi pelaamaan afrikantähteä iltaisin tai viikonloppuisin.
 
Viimeksi muokattu:

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Fasaldi vois hieman kerrata sitä seikkaa, että mitä sä yrität sanoa tällä Uuden Seelannin esimerkillä. Aikaisemman postauksen perusteella vois päätellä, että sä suosittelet Suomelle samaa ku siellä tehtiin 80-luvulla. Siinä on muutamia ongelmia. Suomen nykytalous ja sen ongelmat eivät oo oikeestaan mitenkään verrannollisia tuolloiseen US:n tilanteeseen. Toisin kuin tuossa kai oletat, Suomi ei ole suunnitelmatalous tai edes kovin sosialistinen. Liki kaikki teollisuustuotanto on yksityistä ja loppujen palvelujen yksityistämisellä ei kansantalouteen tule yhtään oikeaa kasvua tai tuotantoa. Tehostamisen varakin on lopulta aika pieni. Suomella ei ole omaa valuuttaa, joten se kortti on pois pelistä tai pitäs erota eurosta. Täällä ei voida suorittaa samanlaista yksityistämistä, koska niin paljoa ei ole yksityistettävää. Suurin osa yksityistämistä on jo tehty. Verojen ja julkisen sektorin raju alasajo toisi mukanaan muutaman sadan tuhannen joutilaan joukon, jotka oman onnen nojaan jätettynä ei todellakaan ala kasvuyrittäjiksi vaan moniongelmaisiksi ja rikollisiksi. Lisäksi BKT romahtaisi ja talouden kasvu pysähtyisi pitkäksi aikaa, joten se valtionvelan osuus vain nousis ja sen hoitaminen muuttuisi liki mahdottomaksi pitkäksi aikaa, kuten tapahtui US:n kohdallakin.

Tätä vois jatkaa pitkäänkin, mutta olihan tossa jo jotain.

US:n kohdallakin vasta se talouskasvu söi sen julkisen velan. Se vaan viivästyi liian nopeiden ja radikaalien muutoksien takia ja piti ottaa askeleita taaksepäin.

90-luvulla Venäjällä yritettiin parhaimpien konsulttien voimien siirtyä hetkessä suunnitelmataloudesta liberaaliin utopiaan. Siitä ei jääny mitään hyvää sanottavaa.

Mielenkiintoinen juttu siitä, miten Uudessa-Seelannissa kevennettiin samaan aikaan rajusti verotusta ja leikattiin julkisia menoja. Seurauksena oli, että valtion budjetti kääntyi ylijäämäiseksi ja valtion velkaa onnistuttiin vähentämään huomattavasti. Suomessa vaan Katainen, Urpilainen, Arhinmäki ja muut sosialistipoliitikot haluavat jatkuvasti korottaa veroja, kasvattaa julkisia menoja ja ottaa lisää velkaa sosialistisen utopian rahoittamiseksi:
 
Viimeksi muokattu:

Fasaldi

Well-known member
Liittynyt
2.8.2006
Viestit
670
Fasaldi vois hieman kerrata sitä seikkaa, että mitä sä yrität sanoa tällä Uuden Seelannin esimerkillä. Aikaisemman postauksen perusteella vois päätellä, että sä suosittelet Suomelle samaa ku siellä tehtiin 80-luvulla.
En suosittele, että kaikilta osin tehtäisiin samoin. Olen kyllä sitä mieltä, että julkisten menojen leikkausten ja veronkevennysten suhteen voitaisiin ottaa mallia Uudesta-Seelannista. Toki voitaisiin ottaa mallia myös Australiasta, joka on kolmantena taloudellisen vapauden listalla:
http://www.heritage.org/index/

Siinä on muutamia ongelmia. Suomen nykytalous ja sen ongelmat eivät oo oikeestaan mitenkään verrannollisia tuolloiseen US:n tilanteeseen. Toisin kuin tuossa kai oletat,
Kyllähähän aivan selvää samankaltaisuuttakin on. Erittäin suurta julkista sektoria rahoitetaan Suomessa aika pitkälti velkarahalla, kuten tehtiin myös Uudessa-Seelannissa neljännesvuosisata sitten.

Tehostamisen varakin on lopulta aika pieni.
Mihin tuo käsityksesi perustuu?

Suomella ei ole omaa valuuttaa, joten se kortti on pois pelistä tai pitäs erota eurosta.
Eurosta eroamistakin pitäisi vakavasti harkita.


Täällä ei voida suorittaa samanlaista yksityistämistä, koska niin paljoa ei ole yksityistettävää. Suurin osa yksityistämistä on jo tehty.
Ei tietysti voidakkaan yksityistää samassa mittakaavassa. Yksityistämisen varaa kuitenkin olisi täälläkin kohtalaisesti. Valtio omistaa esim. Outokummun osakkeista n. 31%, Rautaruukista n. 40% ja Nesteestä hieman yli 50%.

Verojen ja julkisen sektorin raju alasajo toisi mukanaan muutaman sadan tuhannen joutilaan joukon,
Riippuu siitäkin, kuinka paljon irtisanotaan ja kuinka nopeasti. Se on kuitenkin hyvin todennäköistä, ettei Suomen julkinen sektori kykene loputtomasti maksamaan nykyisen tasoisia palkkoja näin suurelle työntekijämäärälle. Lainaakaan ei voida ikuisesti ottaa julkisen sektorin työntekijöiden palkkojen ja muiden julkisten menojen maksamiseksi. Kreikka ja Italia ovat jo näyttäneet, mitä sen tien päässä on. Jossain vaiheessa tulee siis eteen se, että julkisen sektorin työntekijämäärää pitää reilusti vähentää ja/tai palkkatasoa leikata.

Tässä asiassa olisi pitänyt ryhtyä toimiin jo 90-luvulla. Nyt ollaan viivytelty jo niin kauan, että sopeuttamistoimet pitää suorittaa huomattavasti nopeammin.

jotka oman onnen nojaan jätettynä ei todellakaan ala kasvuyrittäjiksi vaan moniongelmaisiksi ja rikollisiksi.
Aikamoista spekulaatiota. Kukaan ei pysty varmasti sanomaan, kuinka suuri osuus irtisanottavista työllistyisi yksityiselle sektorille, perustaisi yrityksen tai alkaisi rikollisiksi tai moniongelmaisiksi.

Lisäksi BKT romahtaisi ja talouden kasvu pysähtyisi pitkäksi aikaa, joten se valtionvelan osuus vain nousis ja sen hoitaminen muuttuisi liki mahdottomaksi pitkäksi aikaa, kuten tapahtui US:n kohdallakin.
Eihän se noin käynyt Uudessa-Seelannissa. Tästä tilastosta näkee, kuinka velan osuus kääntyi laskuun Uudessa-Seelannissa 80-luvun loppupuolella:
http://www.tradingeconomics.com/new-zealand/government-debt-to-gdp
1987 julkista velkaa oli vielä yli 70%, 1989 jo alle 60%.


US:n kohdallakin vasta se talouskasvu söi sen julkisen velan. Se vaan viivästyi liian nopeiden ja radikaalien muutoksien takia ja piti ottaa askeleita taaksepäin.
Jaahas. Aiemmin kerroit, että Uuden-Seelannin talouden kasvu pysähtyi tai kääntyi negatiiviseksi kymmeneksi vuodeksi. Nyt toteat, että talouskasvu söi julkista velkaa. Uuden-Seelannin velka siis supistui huomattavasti vuosina 1987-1989. Miten tuo velan huomattava väheneminen olikaan mahdollista, kun vasta talouskasvu pystyi syömään julkista velkaa?

Sivuutat aika sujuvasti sen seikan, että US:n talouden kasvu pysähtyi tai kääntyi negatiiviseksi noin kymmeneksi vuodeksi
Sinäkin muuten sivuutit aika sujuvasti sen, että tuon YK:n tutkimuksen mukaan Uusi-Seelanti on nykyään maailman viidenneksi paras paikka elää, mutta Suomi vasta sijalla 22. Australiahan pääsi tuossa peräti toiselle sijalle:
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/11/norjassa_maailman_parhaat_elinolot__suomi_sijalla_22_3001994.html
 
Viimeksi muokattu:

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Mihin tuo käsityksesi perustuu?
Sitä oon tässäkin otsikossa kommentoinu useaan otteeseen.

Aikamoista spekulaatiota. Kukaan ei pysty varmasti sanomaan, kuinka suuri osuus irtisanottavista työllistyisi yksityiselle sektorille, perustaisi yrityksen tai alkaisi rikollisiksi tai moniongelmaisiksi.
90-luvun massatyöttömyyden kääntymisen mainitsemikseni ilmiöiksi suuremmassa mittakaavassa esti perusturva. Sitä käsittääkseni ei sun esimerkissä ois likikään samankaltaisena, koska muutenhan valtion menot räjähtäs tolla sektorilla. Esimerkkejä löytyy viljalti maailmalta.

Eihän se noin käynyt Uudessa-Seelannissakaan. Tästä tilastosta näkee, kuinka velan osuus kääntyi laskuun Uudessa-Seelannissa 80-luvun loppupuolella:
http://www.tradingeconomics.com/new-zealand/government-debt-to-gdp
1987 julkista velkaa oli vielä yli 70%, 1989 jo alle 60%.
Älä takerru yksittäisiin vuosiin ja piikkeihin vaan kato pikkusen laajemmin. Merkittävässä määrin velka alkoi vähenemään vasta 1994 eteenpäin. Samoihin aikoihin alkanut talouskasvu söi suurimman osan siitä velasta. Eli BKT kasvoi ja velan osuus siitä väheni.


Jaahas. Aiemmin kerroit, ettei Uuden-Seelannin talouden kasvu pysähtyi kymmeneksi vuodeksi. Nyt toteat, että talouskasvu söi julkista velkaa. Uuden-Seelannin velka siis supistui huomattavasti vuosina 1987-1989. Miten tuo velan huomattava väheneminen olikaan mahdollista, kun vasta talouskasvu pystyi syömään julkista velkaa?
Äläpä sotke ajanjaksoja mistä puhutaan. Reaalinen talouskasvu -84-92 oli käytännössä nolla, mistä puhuin. -93 alkoi varsinainen kasvu, joka sitä velkaa vasta söi. Mitä nuo 80-luvun piikit pitää sisällään, siitä mulla ei oo tietoa eikä huvita enempää kaivella, mutta kokonaisuudessa ne eivät näyttele kovin isoa osaa.

Sinäkin muuten sivuutit aika sujuvasti sen, että tuon YK:n tutkimuksen mukaan Uusi-Seelanti on nykyään maailman viidenneksi paras paikka elää, mutta Suomi vasta sijalla 22. Australiahan pääsi tuossa peräti toiselle sijalle:
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/11/norjassa_maailman_parhaat_elinolot__suomi_sijalla_22_3001994.html
Enhän mä sitä sivuuttanut. Peukutin kovasti, että saivat pidettyä systeemin kasassa.

Edelleenkin mietin sitä, että miksi tuollainen matalan talouskasvun systeemi voi olla joku ihannemalli. Vaikka aikasemmat esimerkkimaat putsattas velanoton tuomasta lisästä bkt:hen niin siltikin niiden talouskasvu on ollut parempaa ku Uuden Seelannin. Yks mieleen tuleva seikka on se, että ollaan valmiita tinkimään talouskasvusta kunhan vaan saadaan ajettua jollain opilla julkinen sektori alas.
 

Fasaldi

Well-known member
Liittynyt
2.8.2006
Viestit
670
Sitä oon tässäkin otsikossa kommentoinu useaan otteeseen.
90-luvun massatyöttömyyden kääntymisen mainitsemikseni ilmiöiksi suuremmassa mittakaavassa esti perusturva Sitä käsittääkseni ei sun esimerkissä ois likikään samankaltaisena,
Olisihan siinä perusturvakin.
koska muutenhan valtion menot räjähtäs tolla sektorilla. Esimerkkejä löytyy viljalti maailmalta.
Miksi valtion menot räjähtäisivät, jos vaikkapa 120 000 julkisen sektorin työntekijää (pääosin kuntasektorilta) irtisanottaisiin ja he siirtyisivät töihin yksityiselle sektorille tai perusturvan varaan? Kunnathan maksavat osan perusturvasta.
Älä takerru yksittäisiin vuosiin ja piikkeihin vaan kato pikkusen laajemmin. Merkittävässä määrin velka alkoi vähenemään vasta 1994 eteenpäin. Samoihin aikoihin alkanut talouskasvu söi suurimman osan siitä velasta. Eli BKT kasvoi ja velan osuus siitä väheni.


Äläpä sotke ajanjaksoja mistä puhutaan. Reaalinen talouskasvu -84-92 oli käytännössä nolla, mistä puhuin. -93 alkoi varsinainen kasvu, joka sitä velkaa vasta söi. Mitä nuo 80-luvun piikit pitää sisällään, siitä mulla ei oo tietoa eikä huvita enempää kaivella, mutta kokonaisuudessa ne eivät näyttele kovin isoa osaa.
Reaalista kasvua koskeva väitteesi ei pidä paikkaansa, jos tarkastellaan ostovoimakorjatun BKT:n kehitystä.
Henkeä kohti laskettu ostovoimakorjattu BKT kasvoi nimittäin kasvoi tuonakin ajanjaksona. 1984 se oli hieman yli 11 000 dollaria, 1992 hieman yli 14 000 dollaria.
http://www.tradingeconomics.com/new-zealand/gdp-per-capita-ppp

Lampaanlihan ja muiden maatalouden tuotteiden suuret hinnanvaihtelut maailmanmarkkinoilla selittävät osan tuosta bruttokansantuotteen vaihtelusta. Lampaanlihan hintahan romahti melkein puoleen 80-luvun alussa. 80-luvun loppupuolella hinta taas sitten nousi. Maataloustuotteiden osuus Uuden-Seelannin viennistä oli vielä 20 vuotta sitten 70% ja bruttokansantuotteesta 15%.

Tätä et ottanut huomioon, kun väitit aiemmin, että liberalisointi pysäytti talouskasvun (tuo väite ei siis muutenkaan pitänyt paikkaansa, koska ostovoimakorjattu BKT kasvoi tuolloinkin):
http://mongabay.com/images/commodities/imf/PLAMB.jpg
http://www.helsinki.fi/jarj/mao/uusiseelanti/talous.htm
Itse asiassa US:n komentotalous oli 70-luvun romahduksen jälkeen lupaavassa nousussa, mutta nuo liberalisoinnit pysäytti kasvun ja toivat mukanaan kymmenen vuoden nollalinjan.
.
Enhän mä sitä sivuuttanut. Peukutin kovasti, että saivat pidettyä systeemin kasassa.
Ok.
Edelleenkin mietin sitä, että miksi tuollainen matalan talouskasvun systeemi voi olla joku ihannemalli.
En ole väittänyt, että se olisi kaikilta osin ihannemalli, mutta kyllä tuo sijoitus tuossa tutkimuksessa ja vähäinen velkaantuminen osoittavat, että jotkut asiat on hoidettu paremmin kuin Suomessa.
Vaikka aikasemmat esimerkkimaat putsattas velanoton tuomasta lisästä bkt:hen niin siltikin niiden talouskasvu on ollut parempaa ku Uuden Seelannin. Yks mieleen tuleva seikka on se, että ollaan valmiita tinkimään talouskasvusta kunhan vaan saadaan ajettua jollain opilla julkinen sektori alas.
Entäs tuo Australian esimerkki? Talouspolitiikka on maailman kolmanneksi liberaaleinta. Ostovoimakorjattu BKT on kasvanut viimeisen 20 vuoden aikana nopeammin kuin Suomessa ja velkaantuminen on pysynyt paljon paremmin hallinnassa.
http://www.tradingeconomics.com/australia/gdp-per-capita-ppp
 
Viimeksi muokattu:

SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Kandi saa vuokrakeikasta ylilääkärin palkkaa

05:00

Juha Mikkonen

Terveydenhuollosta vastaavan virkamiehen näkökulmasta järjestelmässä ei ole mitään myönteistä, tiivistää Siilisetin hoitopalveluiden tulosaluejohtaja Martti Pärnänen perusterveydenhuollon kaksijakoisuuden virkalääkäreihin ja vuokralääkäreihin.

Moni kunta on joutunut turvautumaan tilapäisesti tai pysyvästi vuokralääkäreihin, kun hakijoita virkoihin ei ole ollut – eikä ihme.

Vuokralääkärifirmat maksavat jo kesäsijaisena toimivalle lääketieteen kandidaatille vähintään 40 euroa tunti. Se tekee noin 6000 euroa kuukaudessa ja lisät päälle, jolloin 8000 euron kuukausiansio ei ole harvinaisuus.

Kuntien lääkärisopimuksen mukaan ylilääkärin peruspalkka on 3800–4300 euroa kuukaudessa. Kandille sopimus tarjoaa peruspalkaksi 2300 euroa.
Kun se ei ole riittänyt, kuntienkin palkat ovat liukuneet huomattavasti yli sopimuksen.

– Palkka määräytyy vastuiden mukaan. Sijaisen peruspalkka virassa on 3500–4000 euroa kuukaudessa, Pärnänen kertoo.

Siilisetin alueella Siilinjärvellä, Maaningalla ja Nilsiässä tilanne ei ole edes huono. Tulijoita on vielä riittänyt virkoihinkin, mutta sijaisuuksiin on pitänyt ajoittain hankkia vuokralääkäri.

– Vuokralääkäri maksaa 15 000 euroa kuukaudessa eli lähes kaksinkertaisesti virkalääkäriin verrattuna.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/kandi-saa-vuokrakeikasta-ylilääkärin-palkkaa/719979
Hieno tilanne.
 
Ylös