Valitettavasti en muista paljoakaan. Olin tavallaan "töissä" siellä. Jaoin Keskisuomalaisen Suurajoliitteitä ihmisille. Moni ottikin, ja laittoi lehden välittömästi takapuolensa alle istuma-alustaksi! Autoja tuli seurattua siinä sivussa. Girdauskas ja muut huimat maajoukkuejäsenet tulivat aika isoilla numeroilla ja moni jäi odottamaan heitä nimenomaan sillä silmällä, että jospa jollekin tulisi sekaannus nuoteissa. Ennätyshyppääjä tuli paikalle myös illan jo hämärtyessä, ja källit paikallaolijat pyysivät paikallaolevia, joita oli paljon, kuten kuvastakin näkyy, pysyttelemään paikoillaan niin ettei heidän olemassaolonsa varoittaisi huolimattomia hyppääjiä. Niinpä Girdauskas-parka ei osannut edes aavistaa mihin loukkuun oli jalka sojona ajamassa!:eek!:
Paremmin minulle jäi mieleeni se, kuinka eräs koulumme opettajista, joka muisti psykologian tunneillaan aina mainostaa ralli- ja ratakuskien poikkeuksellisia henkisiä ominaisuuksia ja kykyä käsitellä pelkoa, päätti eräänä päivänä käydä testaamassa kuinka hänen Opelinsa lentäisi Urrian hyppyristä. Lensihän se. Taka-akseli meni poikki ja koko auto vääntyi. Ei ollut järin pelokas mies hänkään.
Kylällämme eleli myös eräs toinen huimapää, joka kävi kokeilemassa miten hänen Honda CB 750-prätkänsä loikkaisi Urrian hyppyristä. Jo vain loikkasi.
Itse kokeilin velipoikani kanssa minkälaista on istua moottoripyörän kyydissä takaperin kun ajetaan hyppyrille. Ei tosin Urrian hyppyrille!! Hän ajoi hiukka yli markkaa sellaiseen keskikokoiseen dösään ja minä istuin takaperin kyydissä. Vaan olipa se outoa lentää takaperin:eek!: . En tietenkään osannut ennakoida kuten asiaan olisi kuulunut, vaan hyppäsin ikään kuin jälkikäteen. Kuljettaja menetti hetkellisesti prätkän hallinnan, veti liinat kiinni ja suistuimme tyylikkäästi ja pehmeästi tupsahtaen ojanpenkalle. Kävi tuuri. :ahem:
Ohi aiheen, mutta tuli vain noista Urrian legendoista mieleen. Urria kun oli kaikkien hyppyjen äiti. Näin olisi Saddamkin sanonut.
