Eduskuntavaalit 2007

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
jps sanoi:
Sillä, että Vanhanen on Kepun puheenjohtaja ei ole mitään merkitystä kansanedustajan mandaattiin nähden. Perustusluki ei määrittele, että suurimman puolueen puheenjohtajan tai edes minkään muun puolueen pj'n tulisi olla pääministeri, perustuslaki ei myöskään määrää että suurimman puolueen täytyy olla hallituksessa. Vanhaselle mandaatin toimia kepun puheenjohtajana ovat antaneet kepun jäsenet, ei Suomen kansa.
Teknisestihän tuo on ihan totta.
http://www.om.fi/Etusivu/Julkaisut/Esitteet/Perustuslaki/Kansavalitseepresidentineduskuntavalitseepaaministerin
Valtioneuvoston pitää nauttia eduskunnan luottamusta. Eduskuntavaalien jälkeen puolueiden eduskuntaryhmät neuvottelevat ja sopivat uuden hallituksen muodostamisesta. Eduskunta valitsee pääministerin, jonka presidentti nimittää. Muut ministerit presidentti nimittää pääministerin esityksen mukaisesti.
Käytännössä taas olisi vaikea nähdä, että pääministerin pallia hoitaisi Vanhasen sijasta joku muu (tai vastaavasti Heinäluoman/Kataisen sijasta)

En kyllä muista, että joskus olisi toimittu toisin ?!
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Oho sanoi:
Toisaalta jo Niinistö suostuu helposti saatikka haluaa puhemieheksi pettää ukko äänestäjänsä pahemman kerran, luopuu suosiolla äänivyöryllä saadusta mandaatista.
Niin miten sä Oho oikein perusteletkaan tämän ?!
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Oho sanoi:
Luin, pikku politrukki... ei vaakuta...
ööö.. Miksei? Suomen suurimman puolueen pj on paalupaikalla, tästä on eduskunnassa selvä yhteisymmärrys. Toki "kriisissä" hallituksen voi muodostaa kuka tahansa eduskunnan enemmistön taakseen saava. :ahem:
 

Oho

Senile membrane
Liittynyt
3.1.2000
Viestit
2357
Sijainti
Lounaalla
Formulanomi sanoi:
Niin miten sä Oho oikein perusteletkaan tämän ?!
Helposti, puhemiehenä Niinistö hautaa itsensä elävältä eduskuntaan, yli 60 000 suomalaista ei antanut ääntään Niinistölle, että se suosiolla luikkisi pakoon Eduskunnan, jo valmiiksi munattoman kumileimasimen vielä munattomammaksi puheenjohtajaksi.
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Formulanomi sanoi:
Niin miten sä Oho oikein perusteletkaan tämän ?!
Niinpä... Riviedustajahan Niinistö on. Hän on kampanjoinut kansanedustajaehdokkaana. Ei pääministeriehdokkaana kuten kolmen suuren pj:t. Katsotaan mikä paikka Niinistölle aukeaa.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Oho sanoi:
Helposti, puhemiehenä Niinistö hautaa itsensä elävältä eduskuntaan, yli 60 000 suomalaista ei antanut ääntään Niinistölle, että se suosiolla luikkisi pakoon Eduskunnan, jo valmiiksi munattoman kumileimasimen vielä munattomammaksi puheenjohtajaksi.
Hmmm...
Oho sanoi:
Kyllä se vaan ton vaaliprosessin suhteen on aivan sama.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Formulanomi sanoi:
En kyllä muista, että joskus olisi toimittu toisin ?!
No, nykyisen hallitusneuvottelukäytäntö on tuore. Jäättenmäki tais olla ensimmäinen vai olisiko tämä kierros ensimmäinen. Aiemmin presidentti nimitti hallitustunnustelijan ihan oman mielensä mukaan, useimmiten suurimman puolueen puheenjohtajan. Presidentti pystyi kuitenkin nimittämään kenet halusi. Koivisto nimitti aikoinaan Holkerin ohi Kokoomuksen pj'n Ilkka Suomisen, samalla meni myttyyn kepun ja kokoomuksen kassakaappisopimus seuraavasta hallitksesta.
 

Oho

Senile membrane
Liittynyt
3.1.2000
Viestit
2357
Sijainti
Lounaalla
patriot sanoi:
Niinpä... Riviedustaja Niinistö tekee sitä mitä puoluejohto päättää. :)

Kepun pikku politrtukki pelkää että valtionvarainministerinä Niinistö panisi Vanhasenkin soittamaan kakkosviulua, varmaan aika aiheellinen pelko.
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Jäättenmäki oli ensimmäinen uuden perustuslain mukaan hallitusta kasannut tunnustelija. Eli presidentin osallistuminen rajoittui siihen, että asetti pääministeriehdokkaan, josta eduskunta äänesti.
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Oho sanoi:
Kepun pikku politrtukki pelkää että valtionvarainministerinä Niinistö panisi Vanhasenkin soittamaan kakkosviulua, varmaan aika aiheellinen pelko.
Ei Niinistöstä valtiovarainministeriä tule. :) Ulkoministeri ehkä! En pelkää yhtään. Eiköhän Sale vaikene! :ahem: Niinistö on ogelmallinen tapaus. Hän on ongelma Vanhaselle ja Haloselle ja myös Kataiselle. Ulkoministerinä hän ei olisi Kataiselle ongelma, mutta Vanhanen tuskin haluaa setviä Niinistön ja Halosen riitoja ulkopolitiikasta. Puhemieheksi vaan.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
patriot sanoi:
Niinpä... Riviedustajahan Niinistö on. Hän on kampanjoinut kansanedustajaehdokkaana. Ei pääministeriehdokkaana kuten kolmen suuren pj:t. Katsotaan mikä paikka Niinistölle aukeaa.
Voihan sitä kampanjoida vaikka hevon vittuna, ei sillä kuitenkaan mitään sitovaa merkitystä ole.

Sinänsä Niinistö olisi paras valtiovarainministerin hommaan sekä valituista kansaedustajista, ehdolla olleista tai kenetä tahansa muustakaan.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Minusta kun tuntuu, ettei Niinistö tiedä oikein itsekään, mitä hän tahtoo. Pyrkii, ei pyri, pyrkii, ei pyri... :rolleyes: Taitaa olla välillä lievä ongelma jopa itselleen.
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
jps sanoi:
Voihan sitä kampanjoida vaikka hevon vittuna, ei sillä kuitenkaan mitään sitovaa merkitystä ole.

Sinänsä Niinistö olisi paras valtiovarainministerin hommaan sekä valituista kansaedustajista, ehdolla olleista tai kenetä tahansa muustakaan.
Eiköhän Niinistö jo näyttönsä siinä ole antanut. Hyvä ministeri ei siinä mitään, mutta hyvin on pärjännyt Kalliomäki ja Heinäluomakin. Eiköhän se salkku Kataiselle mene.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Kertokaas tietävät lisää tapaus Pekka Haavistosta. Voisiko noin käydä nykypäivänä (Tarja Cronbergille)?

Wikipedia sanoi:
Vihreän liiton puheenjohtajuudestaan huolimatta Haavisto putosi eduskunnasta vuoden 1995 vaaleissa. Puolue nosti Haaviston kuitenkin ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeriksi Lipposen ensimmäiseen hallitukseen
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
kouvotsvoni sanoi:
Kertokaas tietävät lisää tapaus Pekka Haavistosta. Voisiko noin käydä nykypäivänä (Tarja Cronbergille)?
Eipä tuossa mitään lisättävää. (paitsi, että taisi se olla jokseenkin noloa ja kyllä aiheesta kirjoiteltiin...)

Ministerin ei tarvitse olla kansanedustaja ja sitä paitsi onhan niitä ollut virkamieshallituksiakin.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Formulanomi sanoi:
Eipä tuossa mitään lisättävää. (paitsi, että taisi se olla jokseenkin noloa ja kyllä aiheesta kirjoiteltiin...)

Ministerin ei tarvitse olla kansanedustaja ja sitä paitsi onhan niitä ollut virkamieshallituksiakin.
Tämä selvä. Epätodennäköistähän tuo on, mutta kyllä Cronbergista tullaan kuulemaan vielä, sen verta vahvaa kannatuksensa oli kuitenkin, että olisi hyvin outoa syrjäyttää hänet Vihreitten johdosta.
 
Liittynyt
3.7.2006
Viestit
389
"En kyllä muista, että joskus olisi toimittu toisin ?!"

Holkerin hallitus?

Hieman jännittävämmät hallitusneuvottelut tulivat kuin mitä itse vaalit olivat. Tosin demarit taitavat mennä suosiolla oppositioon lihoamaan, jolloin 3 puoluetta on jo naulattu hallitukseen. Sen jälkeen jännitetäänkin enää tuleeko näiden mukaan joku nelikosta vasemmistoliitto, vihreät, KD tai pers. Kaksi keskimmäistä lienevät vähän enemmän aiheellisia pohdintoja. Mielenkiintoista on myös nähdä, saako kokoomus kiristettyä kepulta kaikki tärkeät salkut (ei pääministeri), kuten demarit viime kerralla tekivät.

Heinäluoman jatkokeskusteluita kommentoin sen verran, että eiköhän se jatka ja palaa seuraavissa vaaleissa kostamaan verisesti kaikille. Helppo jo nyt ennustaa valtavaa voittovyöryä demareille. Muu olisi todella kehnoa. Railakkaan ivallista merimiesnaurua niille bonoille, jotka povasivat täällä Heli Paasiota hyväksi puheenjohtajaksi demareille :ahem: :thumbup:
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Hallitusneuvotteluista saattaa tulla kimurantit, mutta eri syistä kuin julkisuuteen viestitetään. "Asiakysymykset ja hallitusohjelma ratkaisevat" on se mitä julkisuuteen hoetaan. Todellisuudessa ei ole yhtään merkittävää asiakysymystä josta ei päästäisi yhteisymmärrykseen. Todellinen vääntö käydään kulissien takana vallanjaosta. Kuka pääsee johtamaan mitäkin hallinnonalaa ja kuinka salkut jaetaan? Vallanjaossa nimenomaan puolueille jaettavat mandaatit ja myös henkilökysymykset ovat avainasemassa.
 
Ylös