Eduskuntavaalit 2007

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
mn97 sanoi:
Suomen hallituksella on sellainen voima kuin armeija. Se pistää matalaksi jopa suuren ja mahtavan SAK:n. Sellaisen voiman edessä kenestä tahansa tulee nöyrä
Ensiksikin armeijan käyttö tuolaisiin tehtäviin olisi lainvastaista. Toiseksi ei kuulu sivistyneen valtion toimintatapoihin. Kolmanneksi ei olisi muutenkaan perusteltavissa. Neljänneksi väkivallan käytöllä tai sillä uhkaamisella ei saataisi mitään hyvää aikaiseksi,
 

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Yuri Borzenokóv sanoi:
Itseäni kyllä suoraan sanoen huvittaa nämä puheet PERS-puolueen vaalivoitosta. Aika kesyä tavaraa tuo 2 paikan lisäys ilman Tonyn apua on, kun sitä rupeaa tarkemmin ana lysoimaan mistä ne paikat tulivat. Yksi oli Vaasan vanha vitsi Vistbacka, joka sai samat äänet jo edellisissäkin vaaleissa. Yksi "uusista" taas oli Manse-Veltto, joka on ehdokkaana ihan samaa tasoa kuin Halmekin. Toinen niistä oikeista uusista taas oli täältä Pohjois-Savosta läpi mennyt Oinonen, joka ei omilla avuillaan päässyt läpi vaan Kokoomuksen typerän vaaliliiton ansiosta. Katainen keräsi päälle 10 000 ääntä ja veti mukanaan yhden edustajan, joka surkeiden sivuehdokkaiden takia oli vaaliliiton Oinonen. Mahtaa sitä Kataista muuten ketuttaa hävitä vaalit yhdellä paikalla, samaan aikaan kun on itse töpeksinyt sen yhden paikan omassa vaalipiirissä PERS-puolueelle.. hehehehe

Sitten ne loput olivatkin Soini ite ja joku hänen mukanaan vetämä nevö höörd. Eli kun tuota nyt katsoo niin mielestäni lähinnä merkittävää on Soinin henkilökohtaisen äänimääränsä kasvu. Mies suurempi kuin puolue...
En oikein mitenkään kykene eläytymään Perussuomalaisten keskeisten teesien kannattajaksi, mutta tuo PERS-puolueeksi kutsumasi ryhmä sai vuoden 2003 eduskuntavaaleissa 43 816 ääntä ja nyt 112 091, siis melkein kolme kertaa enemmän kuin aiemmissa vaaleissa. Eikö tuo ole mielestäsi vaalivoitto? Suuremman lisäyksen äänipottiinsa sai vain Kokoomus. Velton osuus uusista äänistä oli reilut 4 000 ja Soini sai n. 15 000 ääntä enemmän kuin edellisellä kerralla. Ja Vistbacka sai nyt itse asiassa vähemmän ääniä kuin viimeksi.

EDIT: Vai tarkoititko, että Perussuomalaisilla olisi potentiaalia vielä paljon suurempaan äänimäärään?
 
Viimeksi muokattu:

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Vaalimainoksista, että eilen Joensuuhun ajettaessa, niin Pohjois-Savon puolella oli vain Perssuomalaisten Pentti Oinosen mainoksia tienvarret täynnä. Muut oli poissa,:thumbup: paitti Vehmersalmen-tien alussa näytti olevan iso Kataisen (J) lakana.:rolleyes:

Joensuun päässä olikin sitten kepu, kokoomus, sdp, kd mainoksia vielä aika lailla. Tai siis näitten ehdokkaitten.:thumbdown
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Oikeusministeriö päätti lopettaa kampanjoinnin äänestämisaktiivisuuden lisäämiseksi. Jostain syystä tuli heti mieleen, että oikeusministeri Luhtanen totesi pers.kohtaisesti, että olipa huono kampanja. Ennen vaaleja oli kuulemma virallinen kampanja, jossa jaettiin pipoja, lasinalustoja jne. Kappas vaan, itse ainakin kuulin kampanjasta vasta maanantaina. :eek:
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Moe Szyslak sanoi:
Joensuun päässä olikin sitten kepu, kokoomus, sdp, kd mainoksia vielä aika lailla. Tai siis näitten ehdokkaitten.:thumbdown
Pitää ens viikonloppuna käydä töhrimässä ja potkimassa niitä vähän. Eipähän siitä itselle kävisi kuten Oulussa, jossa Soinin ja PERSin mainoksia oli urakalla töhritty vaalien alla ja tutkintapyyntö tehty. Kyllä sitä nyt pitäisi omat jäljet siivota, tai sitten ei ole äiti opettanut poliitikkoja ikuna.
 

mn97

Banned
Liittynyt
25.1.2004
Viestit
1707
jps sanoi:
Ensiksikin armeijan käyttö tuolaisiin tehtäviin olisi lainvastaista. Toiseksi ei kuulu sivistyneen valtion toimintatapoihin. Kolmanneksi ei olisi muutenkaan perusteltavissa. Neljänneksi väkivallan käytöllä tai sillä uhkaamisella ei saataisi mitään hyvää aikaiseksi,
Tämä nyt oli tällainen huumorilla heitetty.....mutta

Kyllähän poliisi käytti aika väkivaltaisia otteita viimeksi anarkisteja vastaan. ja mikä maa se oli, missä armeija otti tässä hiljattaen vallan..kun se kyllästyi johtajaansa. joku oseaanivaltio se oli?
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
mn97 sanoi:
Tämä nyt oli tällainen huumorilla heitetty.....mutta

Kyllähän poliisi käytti aika väkivaltaisia otteita viimeksi anarkisteja vastaan. ja mikä maa se oli, missä armeija otti tässä hiljattaen vallan..kun se kyllästyi johtajaansa. joku oseaanivaltio se oli?
Tämäkin näyttää huumorilla heiteltyltä kommentilta. :ahem:
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
mn97 sanoi:
Tämä nyt oli tällainen huumorilla heitetty.....mutta

Kyllähän poliisi käytti aika väkivaltaisia otteita viimeksi anarkisteja vastaan. ja mikä maa se oli, missä armeija otti tässä hiljattaen vallan..kun se kyllästyi johtajaansa. joku oseaanivaltio se oli?
Ilmeisesti kaikki muutkin kommenttisi ovat vastaavalla tavalla huumorilla heitettyjä, suria linjaeroja ei ole havaittavissa.

Ensinnäkin poliisi ja armeija ovat aivan eri tehtäviä varten. Toiseksi poliisin voimankäyttö esim mainitsemassasi tilanteesta selvitetään, ei poliisi yleensä kovin paljon voimaa ole käyttänyt esim anarkisteja vastaan, toisaalta poliisin tehtävä on estää anarkistien paikkojen hajoittaminen ja järjestyshäiriöt. Poliisihan sai ja ihan aiheesta kunnolla moitteita kun aiemmassa anrkisti mielenosoituksessa ei paljon puuttunut mm. ikkunoiden rikkomisiin.

On hieman outoa verrata Suomea johonkin pieneen Oseaniassa sijaitsevaan valtioon, jossa on tapahtunut sotilas vallankaappaus.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Vittu jps!:mad_old:

Jollet mee huomenna duuniin, niin armeija hakee sut Pasilla hommiin.:mad:
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Nyt on Erkki Tuomioja avannut sanaisen arkkunsa ja mielestäni aivan asiasta. Tuomiojan mukaan SDP:n vaalitappio johtuu sanojen ja tekojen ristiriidasta. Vaalien alla mennään punaliput liehuen ja koskiskellaan duunareita. Hallituksessa sitten harrastetaan yhtä oikeistolaista politiikkaa kuin porvaripuolueet. Tuomiojan mielestä SDP:n vaalitappio oli katastrofi ja johto ei ole ryhtynyt asian vaatimaan itsetutkiskeluun.

Erkki on minusta tällä kertaa ( :)) aivan oikeassa. Sosiaalidemokraatit ovat pahassa kriisissä. Heidän tulisi päättää kenen asiaa he ajavat ja millaisesta arvomaailmasta heidän aatteensa nykypäivänä kumpuaa. Sitten pitää ryhtyä toimimaan tämän arvopohjan mukaisesti. Muuten nämä vaalit saattoivat olla alkusoitto SDP:n vielä jyrkemmälle ja pidemmälle alamäelle.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
jps sanoi:
Tuskin se Thaimaa oli, musitaakseni se oli joku alle 20.000 asukkaan saarivaltio.
aah, okei! Moista en muistanutkaan - mutta Thaimassa oli ainakin sotilasvallankaappaus tuossa jokin aika sitten.
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Törni sanoi:
Nyt on Erkki Tuomioja avannut sanaisen arkkunsa ja mielestäni aivan asiasta. Tuomiojan mukaan SDP:n vaalitappio johtuu sanojen ja tekojen ristiriidasta. Vaalien alla mennään punaliput liehuen ja koskiskellaan duunareita. Hallituksessa sitten harrastetaan yhtä oikeistolaista politiikkaa kuin porvaripuolueet. Tuomiojan mielestä SDP:n vaalitappio oli katastrofi ja johto ei ole ryhtynyt asian vaatimaan itsetutkiskeluun.

Erkki on minusta tällä kertaa ( :)) aivan oikeassa. Sosiaalidemokraatit ovat pahassa kriisissä. Heidän tulisi päättää kenen asiaa he ajavat ja millaisesta arvomaailmasta heidän aatteensa nykypäivänä kumpuaa. Sitten pitää ryhtyä toimimaan tämän arvopohjan mukaisesti. Muuten nämä vaalit saattoivat olla alkusoitto SDP:n vielä jyrkemmälle ja pidemmälle alamäelle.
Ilahduttavaa että olemme edes joskus asioista lähes täysin samaa mieltä :ahem: ;)

Vaikka Erkkiä tuli edellä reippaasti kritisoitua, niin tämä avaus oli todellakin täyttä asiaa. Eikä Tuomioja todellakaan ollut ainoa. SDP on jo 80-luvun lopulta - sinipunasta alkaen - kadottanut suuntansa täysin. Kumarreltu on tasaisesti oikealle, keskelle ja vasemmalle.
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
MN97:n tarkoittama valtio lienee Fidžisaarten tasavalta eli Fidži :ahem:

Joulukuussa 2006 tuolla nimittäin tapahtui sotilasvallankaappaus
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Il Tempo Gigante sanoi:
Voi jessus tätä maantiedon 'tietämystä'.

Vaikka Thaimaa ja Oseania ovatkin Suomesta (tiettyyn suuntaan) katsottaessa samalla suunnalla, niin ei se vielä tee Thaimaasta Oseanian osaa.
Kyllä minä tuon tiedän, lähinnä arvailin vain tuota maata (joidenkin mielestä nuo kun voivat hyvin olla sama asia), kun en tuota Fidziä muistanut :jaska:
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Suomen gallupista soittelivat. Kyseli niitä näitä vaaleista, ja pääsinpähän antamaan toisen kerran ääneni SDP:lle:p
 
Ylös