Aika surkea esitys aika-ajoissa. Kuiva huumori ei purrut alkuunkaan. Tomi oli yhtä pihalla kuin kollokin. Kun Schumacher ajoi Barichellon eteen ykköspaikalle ja eroakin taisi olla yli puoli sekunttia, niin Tomi väitti ettei ole lähelläkään. Niin räikeä moka tuo oli, että luulin ensin kuivaksi heitoksi, mutta Tuominen paljasti itsensä myöhemmin kun totesi, että "Schumikos siellä kärjessä onkin."
Eniten rasitti jatkuva "niin sanottu" tai "jollen väärin muista" kankeilu, mutta kuten moni muukin on sanonut, tämä on vasta alkua ja selostus varmasti paranee kun kausi etenee. Tuomisen esitykset näin alussa ovat olleet juuri sitä mitä odottelinkin.